Rikoksentorjuntaneuvoston puheenjohtaja, kihlakunnansyyttäjä Eija Velitski:
Syrjäytynyt nuori tarvitsee rinnalla kulkijan

Julkaisuajankohta 10.10.2017 19.07
Puhe

Puheenvuoro Sisäisen turvallisuuden strategian julkistamistilaisuudessa 5.10.2017.

Hyvät kuulijat, arvoisat läsnä olevat, olen puhumassa tällä tänään sekä rikostorjuntaneuvoston puheenjohtajan että syyttäjän ominaisuudessa. Neuvostosta todettakoon sen verran, että se on oikeusministeriön alainen elin ja täyttää kohta 30 vuotta.

Ja itse asiaan: Minun teemani on syrjäytymiseen liittyvä rikollisuus ja sen vähentäminen.

Puhuin Lakimiespäivillä 4.10.2013 teemana "Pahuus". Nyt aiheena on syrjäytymiseen liittyvä rikollisuus ja sen vähentäminen.

Lakimiespäivillä neljä vuotta sitten kerroin 8-vuotiaan Vilja Erikan kuolemasta. Äitienpäivän aamuna 12.5.2012 hän kuoli omaan sänkyynsä pressuun käärittynä. Syytin tytön isää ja äitipuolta murhasta, josta teosta heidät myös tuomittiin.

Se, miksi nostan asian esille tänään täällä, liittyy siihen mistä puhun – syrjäytymisestä ja rikollisuudesta. Miten murha ja syrjäytymiseen liittyvä rikollisuus liittyvät sitten toisiinsa?

Niillä on tärkeä yhtymäkohta. Kyse on viranomaisyhteistyöstä. Jos keväällä 2012 viranomaisyhteistyö olisi toiminut, olisi Vilja Eerika voitu pelastaa. Kysymys on siitä, että tieto viranomaiselta toiselle ei kulkenut. Toimijoita oli useita, mutta kukaan ei ottanut kokonaisvastuuta pienestä tytöstä.

- - -

Ja nyt näen syrjäytymisen kohdalla aivan saman asian. Uusinta edelliseen.

Malmin sairaalassa on otettu käyttöön "Satu-hankkeen" nimellä kulkeva tukitoiminto josta seuraava esimerkki: Malmin sairaalaan hoitoon saapunut Mika tuotiin sinne kahden vuoden sisällä 70 kertaa. Hänelle annettiin hoitoa ja heti kun Mika tokeni, pääsi hän jälleen kadulle kunnes tuotiin uudelleen.

Tämä kierre päättyi vasta kun viimeisellä hänen sairaalassaolonsa aikana vuoteen reunalle istahti Miia, Satu-hankkeen projektivastaava, joka kysyi "miten voit".

Siitä alkaen Miia kantoi vastuun Mikasta siihen asti, että oli varmuus Mikan toipumisesta. Nyt Mika on ollut kuukausia raittiina ja on mukana työelämässä.

Kukaan ei ennen Miia ottanut kokonaisvastuuta Mikan elämästä. Nyt on hyvä kysyä, miten niin aikuisesta miehestä vastuuta. Siksi, että Mikalla ei enää ollut itsellään voimavaroja asioida eri viranomaisissa hakemassa apua.

Jälleen olemme sen kysymyksen äärellä, kuka ottaa tänä päivänä kokonaisvastuun – ei kukaan!

Malmin sairaalassa toimiva tukitoiminto on esimerkillistä ja olisi syytä jalkauttaa valtakunnallisesti.

- - -

Ennen syrjäytymiseen liittyvän rikollisuuden tarkastelua on puhuttava syrjäytymisestä.

Mitä syrjäytymisellä tarkoitetaan? Syrjäytyminen on matalaa sosioekonomista asemaa, työttömyyttä, koulutuspudokkuutta, pienituloisuutta, köyhyyttä, asunnottomuutta, velkaantumista. Se on päihdekäyttöä, mielenterveysongelmia, heikkoa terveyttä, yhteiskunnan ulkopuolisuutta, poliittista osaamattomuutta, yksinäisyyttä. Kaikkea tätä.

Alle viisi prosenttia väestöstä tekee yli puolet kaikista rikoksista. Ja 10 prosenttia väestöstä kokee yli kaksi kolmasosaa kaikesta väkivallasta. Lisäksi rikosten uhrit ja tekijät ovat usein samoja henkilöitä eri tilanteissa ja elämänvaiheissa.

Rikoskäyttäytyminen on usein osa syrjäytymisen määritelmää. Vähän koulutetut, pienituloiset, työttömät velkaongelmaiset nuoret aikuiset ovat selvästi yliedustettuina rikoksia tekevien joukossa. Erityisesti omaisuusrikoksiin, huumausainerikoksiin ja vakavaan väkivaltaan syyllistyvät pääosin työttömät tai työvoiman ulkopuolella olevat. On myös tutkittua tietoa siitä, että vähän koulutettujen, pitkään toimeentulotukea saaneiden vanhempien lapset tekevät enemmän rikoksia. Samoin vapautuvat vangit ovat erityisen ongelmallinen ryhmä. Työelämään paluu seuraamuksen suorittamisen jälkeen on vaikeaa.

On selvää, että arjen turvallisuutta heikentää syrjäytymisestä aiheutuva rikollisuus.

- - -

Kuten sisäisen turvallisuuden strategiassa on sanottu: "Yhteistyöverkostojen kautta luodaan alueellisia tiedonvaihdon ja ongelmaratkaisun verkostoja viranomaisten, yritysten, oppilaitosten ja järjestöjen välillä sekä edistetään uusien turvallisuutta parantavien tuotteiden ja palveluiden syntyä".

Kuten tiedämme, ministeriöt sekä viranomaiset kunnissa, kaupungeissa, järjestöissä, yhdistyksissä, vapaaehtoisryhmissä jne. toimivat.

Luomme visioita ja strategioita miten saamme nämä syrjäytyneet takaisin elämään. Toimimme monella rintamalla ja vilpittömästi tarkoitamme hyvää. Teemme kaikkemme. Paitsi yksi asia unohtuu: itse syrjäytynyt.

Miksi unohtuu? Hänen eteenhän me juuri työskentelemme. Pitää paikkansa, mutta:

Kaikki viranomaiset tarkoittavat hyvää, mutta kukaan ei ota syrjäytyneen asiasta kokonaisvastuuta. Kukaan ei kulje rinnalla ja katso, että ote syrjäytyneestä, usein nuoresta ihmisestä, pitää.

Syrjäytyneestä on saatava ote heti. Kaikkia ei voi laittaa samaan putkeen. Kyseessä on kohde – ihminen – emmekä me ole samanlaisia. Nyt ongelmana on, että yksilöllisiä tarpeita ei oteta huomioon vaan kaikki käsitellään eri viranomaisissa saman kaavan mukaan. Jos on päihdeongelmainen, häntä on autettava toisin kuin mielenterveysongelmaista.

Viranomaisten tulisi osata nähdä heti syrjäytyneen tarpeet, minkä pohjalta asiaa on ryhdyttävä viemään eteenpäin.

Ei auta, että häntä juoksutetaan luukulta luukulle. Ihminen, yleensä nuori, ei jaksa nousta edes sängynpohjalta. Miten hän lähtisi oma-aloitteisesti hoitamaan asioita saatuaan viranomaiselta lapun käteen ja ohjeen "mene tuohon osoitteeseen". Ehkä hän saa siltä luukulta seuraavan lapun, jos koskaan sinne luukulle jaksaa mennä.

Ainoa mikä varmuudella tuottaa tulosta on se, että syrjäytyneellä on henkilö, joka ottaa hoidettavista asioista kokonaisvastuun. Vastuu asian hoitamisesta loppuun asti siirtyy rinnalla kulkijalle. Hän jatkaa tehtävässään niin kauan, kun eri instanssit on läpikäyty ja valoa tunnelin päässä on näkyvissä.

Kun henkilö kokee, että hän on tullut kuulluksi ja häntä kohdellaan ihmisenä alkaa vähitellen itämään toivo paremmasta. Jos henkilö kokee menettäneensä ihmisarvon, ei hänellä ole tulevaisuutta.

Jokainen ihminen on niin arvokas, että kohdalle kannattaa pysähtyä ja kysyä miten menee. Kohtaaminen on tärkeää.

- - -

Tämän puheenvuoron viesti on, että viranomaisten on organisoiduttava uudelleen tarkastelemaan syrjäytyneitä ja syrjäytymisen mukanaan tuomaa rikollisuutta. Ei riitä, että kukin tahollaan tekee osansa, vaan edelleen kukin tekee tahollaan oman ennalta suunnitellun osansa, mutta yksi ottaa tilanteesta kokonaisvastuun.

Näillä ajatuksilla toivon, että asioita ryhdytään tarkastelemaan uudelta pohjalta eikä siten, että jokainen toimija hoitaa oman tonttinsa ja osittain yhteistoiminnassa muiden toimijoiden kanssa, mutta lopulta kukaan ei kokonaisvaltaisesti hoida asiaa.

Tällä puheenvuorolla tarkoitan, että tehtävät on oltava ajassa ja viranomaisten toimittava yhdessä. Viranomaisyhteistyö sinänsä on saanut kiitosta ja huomioitu maailmalla, mutta yhteistyö ei välttämättä ulotu niihin, jotka kipeästi apua tarvitsevat.

Haluan korostaa teille, että hoidamme yhteiskunnan tehtäviä, kyse ei ole tai ei voi olla resurssipulasta eikä rahan puutteesta vaan kyse on vastuullisen tehtävän uudelleen organisoinnista. Toimiminen vastuullisesti ajan hengessä.

Ei ole kenenkään edun mukaista, että aikaa, resursseja ja rahaa kuluu, mutta tulosta ei tule. Ainoa mikä tuottaa tulosta:

Ole kanssa

Kuuntele

Kulje samaa matkaa hetken aikaa, kunnes on kovaa maata jalkojen alla.

Kun turvaverkko pitää, vähentää se varmuudella rikollisuutta.

Kiitos!