Rikoksentorjuntaohjelma 2016−2020

"Turvallisesti yhdessä" -ohjelmassa keskityttiin kehittämään paikallista rikoksentorjuntatyötä ja osallistamaan asukkaita siihen.

Kansallinen rikoksentorjuntaohjelman laatiminen oli yksi kaudelle 2015−2018 asetetun rikoksentorjuntaneuvoston toiminnan painopisteistä. Valtioneuvosto antoi rikoksenohjelmasta periaatepäätöksen marraskuussa 2016. Turvallisesti yhdessä -rikoksentorjuntaohjelmassa on tavoitteita ja toimenpiteitä paikallisen rikoksentorjuntatyön kehittämiseksi sekä asukkaiden osallistamisen ja vaikuttamismahdollisuuksien parantamiseksi. Ohjelma keskittyi yleisesti rikosten ja niiden haittojen vähentämiseen sekä arjen turvallisuuden lisäämiseen.

Edellinen rikoksentorjuntaohjelma Turvallisuustalkoot tuli voimaan vuonna 1999. Uusi rikoksentorjuntaohjelma suunniteltiin vastaamaan nykyaikaisen kansalaisyhteiskunnan tarpeita. Turvallisesti yhdessä -ohjelman näkökulmana oli, että yhdessä tekemällä lisätään ihmisten yhteenkuuluvuutta ja turvallisuuden tunnetta, vähennetään rikoksen uhriksi joutumisen riskiä ja rikoksista aiheutuvia haittoja. On tärkeää, että järjestöt ja kansalaiset ja osallistuvat rikosten ehkäisyyn. Kuka tahansa voi antaa panoksensa yhteisen turvallisuuden ja viihtyvyyden lisäämiseen huomioimalla muut yhteisön jäsenet ja auttamalla muita. Lisäksi paikallistason rikoksentorjuntatyön parempi koordinointi ja ammattilaisten yhteistyön lisääminen auttavat ratkomaan alueiden rikollisuus- ja turvallisuusongelmia ja tuomaan turvaa kaikkien asukkaiden arkeen.

Tavoitteet ja toimenpiteet 

Rikoksentorjuntaohjelmaa valmistellaan työpajassa Rikoksentorjuntaohjelmalla oli viisi päätavoitetta. Ohjelmaan liittyi myös yhteensä 29 toimenpidettä, joiden toteuttamiseen osallistuivat monen sektorin toimijat. Toimenpiteet suunniteltiin eri puolilla Suomea järjestetyissä työpajoissa, joista osa oli tarkoitettu paikallisille ammattilaisille, osa nuorille, ja osa kokosi yhteen paikkakuntien asukkaita ja turvapaikanhakijoita.

1) Rikosten ehkäisyn selkeämpi kytkeytyminen kunnan muihin suunnitelmiin

2) Rikosten ehkäisyyn kytkeytyvän yhteistyön ja verkostoitumisen parantaminen viranomaisten, elinkeinoelämän, järjestöjen ja kansalaisten kanssa

3) Rikoksentorjunnan osaamisen lisääminen paikallisella ja kansallisella tasolla

4) Asukkaiden ja kansalaisjärjestöjen kuuleminen rikosten ehkäisyn suunnittelussa

5) Kansalaisten osallistumisen ja vaikuttamiskeinojen lisääminen rikosten ehkäisyssä ja koetun turvallisuuden edistämisessä 

Rikoksentorjuntaneuvosto ja sen paikallisen rikoksentorjuntatyön jaosto seurasivat ohjelman toimeenpanoa vuosittain. Ohjelmasta on tehty loppuarvio.

Ohjelmaan liittyneitä hankkeita

Alueelliset seminaarit. Rikoksentorjuntaohjelmaa on levitetty eri puolilla Suomea järjestetyissä rikoksentorjuntaseminaareissa, joihin on osallistunut paikallisia turvallisuuden ja rikosten ehkäisyn toimijoita.

Arviointitutkimuksen tietokanta. Rikoksentorjunnan arviointitutkimuksen tietokantaan on koottu tietoa suomalaisista tutkimushankkeista, joissa on arvioitu rikoksentorjunnan vaikuttavuutta.

Rikoksentorjunnan kustannustehokkuus. Rikoksentorjunnan kustannustehokkuutta selvittävistä tutkimuksista on koottu kirjallisuuskatsaus. Rikoksista koituu yhteiskunnalle kustannuksia ja taloudellisesti kannattavia rikoksentorjuntaratkaisuja tarvitaan myös tästä syystä.

Kuntakysely. Rikoksentorjuntaneuvosto kartoitti yhteistyössä Kuntaliiton kanssa keväällä 2017 toteutetulla kyselyllä kuntien rikoksentorjuntatyön tilaa ja organisoimista.

Rikoksentorjuntaosaamisen koulutus. Rikoksentorjuntaneuvosto alkaa järjestää yhteistyössä Laurea-ammattikorkeakoulun kanssa rikoksentorjuntaan liittyvää täydennyskoulutusta. Rikoksentorjuntakoulutus on tarkoitettu kuntien ammattilaisille sekä poliisin, elinkeinoelämän ja järjestöjen toimijoille, joiden työhön kuuluu rikosten ehkäisyn tai turvallisuuden edistämistä.

Välineitä nuorten rikosten ehkäisyyn. Rikoksentorjuntaneuvosto kerää materiaaleja, joiden avulla nuorten parissa työskentelevät ammattilaiset, kuten opettajat ja nuorisotyöntekijät, voivat keskustella rikoksista ja niiden ehkäisystä nuorten kanssa. Materiaalit kootaan neuvoston verkkosivuille.

 

Lisätietoa

Turvallisesti yhdessä. Kansallinen rikoksentorjuntaohjelma 2016-2020.