Rikoksentorjuntaneuvoston uutiskirje 4/2026

Julkaisuajankohta 12.8.2026 15.52
Tyyppi:Uutinen

Neuvoston logo.
 

Rikoksentorjuntakilpailun 2026 teemana vähittäiskauppaan kohdistuva rikollisuus

Tänä vuonna Euroopan rikoksentorjuntakilpailun (ECPA) teemana on vähittäiskauppaan kohdistuvan rikollisuuden ja järjestäytyneen vähittäiskaupparikollisuuden ehkäisy fyysisissä kauppaympäristöissä. Tällainen rikollisuus ovat kasvava huolenaihe Euroopassa. Kansallisen kilpailun voittaja edustaa Suomea Euroopan rikoksentorjuntakilpailussa.

Kilpailussa etsitään innovatiivisia ja vaikuttavia hankkeita, joilla ehkäistään esimerkiksi myymälävarkauksia, järjestäytynyttä vähittäiskaupparikollisuutta sekä kaupan henkilöstöön kohdistuvia turvallisuusuhkia. Kilpailuun haettavien hankkeiden tulee kohdistua ensisijaisesti fyysisessä toimintaympäristössä tapahtuviin rikoksiin eikä verkkorikollisuuteen. Kilpailuehdotukset on lähetettävä viimeistään 31. elokuuta.

Lisätietoa rikoksentorjuntakilpailusta

Ennakkotieto: Kansainvälinen seminaari nuoriso- ja jengirikollisuuden ehkäisemisestä sekä rikos- ja päihdekierteistä irrottautumisesta 24.–25. marraskuuta

Sisäministeriö ja oikeusministeriö järjestävät yhdessä rikoksentorjuntaneuvoston ja nuoriso- ja jengirikollisuuden vastaisen yhteistyöryhmän kanssa kansainvälisen seminaarin Helsingin kaupungintalolla 24.–25.11.2026. Seminaarin teemana on Suuntaa muuttamassa: Ratkaisuja nuoriso- ja jengirikollisuuteen. Seminaari järjestetään yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa.

Seminaarissa painotetaan tutkittuun tietoon pohjautuvia menetelmiä ja saumattoman poikkihallinnollisen yhteistyön merkitystä rikoksentorjunnassa. Seminaari liittyy nuoriso- ja jengirikollisuutta ehkäisevän ja torjuvan toimenpideohjelman toteutukseen.

Onko mielessäsi puhuja, näkökulma tai teema, jonka haluaisit mukaan seminaariin? Tai haluaisitko tulla esittelemään omaa työtäsi ständille? Lähetä ehdotuksesi meille viimeistään 24.8.

Rikoksentorjuntaneuvosto tiedottaa seminaarista lisää, kun ilmoittautuminen avautuu. Seminaari on maksuton.

Lisätietoa rikoksentorjuntaneuvostosta

Lisätietoa nuoriso- ja jengirikollisuuden vastaisesta yhteistyöryhmästä

Uusia sisältöjä rikoksentorjunnan sivuilla

Rikoksentorjunta.fi-sivuille on kesän aikana päivitetty Rikollisuus Suomessa ja Väkivalta -sivut, joskin käännökset vielä puuttuvat. Lisäksi on julkaistu muun muassa uusi hyvä käytäntö sovittelusta ja sisältösivu viestinnästä rikoksentorjunnan keinona. Käy lukemassa ja kerro neuvoston sihteeristölle, mistä aiheista toivoisit sivuille sisältöjä.

EU-rahoitusta haettavana väkivallan vastaiseen työhön CERV-ohjelmasta

Väkivallan vastaiseen työhön on haettavissa rahoitusta Kansalaisuus, tasa-arvo, perusoikeudet ja arvot (CERV) -rahoitusohjelmasta. Sukupuolittuneen ja lapsiin kohdistuvan väkivallan torjunnan rahoitushaku on auki 9.7–3.11. Haun budjetti on 21 000 000 euroa. Haun kohderyhmiä ovat mm. viranomaiset, tukipalvelut ja kansalaisjärjestöt.

Haku on jaettu viiteen painopisteeseen:
1. Välittäjähaku eli rahoituksen välittäminen ja muu tuki kansalaisjärjestöille
2. Uhrien ja selviytyjien suojeleminen ja tukeminen
3. Sukupuoleen perustuvan väkivallan ennaltaehkäisy
4. Istanbulin sopimuksen ja EU-direktiivin toimeenpano (direktiivi (EU) 2024/1385 naisiin kohdistuvan väkivallan ja lähisuhdeväkivallan torjumisesta)
5. Lastensuojelun vahvistaminen

Lisätietoa oikeusministeriön sivuilla

Uhripoliittinen toimenpideohjelma vahvistaa rikoksen uhrien asemaa

Uhripoliittisen toimenpideohjelman tavoitteena on parantaa rikoksen uhrien asemaa rikosprosessissa ja turvata tukipalvelujen rahoitus. Uhrien auttaminen ja tukeminen on yksi hallituksen kriminaalipolitiikan tavoitteista. Ohjelmalla myös sujuvoitetaan rikosprosessia ja vahvistetaan rikosvastuun toteutumista.

Uhripoliittisella toimenpideohjelmalla parannetaan rikoksen uhrien asemaa kehittämällä uhrien sensitiivistä kohtelua ja uhrien suojelua rikosprosessin aikana. Keskeistä on myös viranomaisten välisen yhteistyön sekä uhreille annettavan tiedon ja viestinnän parantaminen. Ohjelmassa kiinnitetään huomiota haavoittuvassa asemassa oleviin uhreihin, kuten lapsiin sekä perhe- ja lähisuhdeväkivallan uhreihin.

Oikeusministeriön tiedote 2.7.2026

 

MUITA TAPAHTUMIA

Euroopan rikoksentorjuntaverkoston (EUCPN) syyskuun tilaisuudet

Kuinka tehdä tietoisuuden lisäämistyötä? Webinaari to 3.9. klo 15–15.45 (Suomen aikaa)

Tietoisuutta lisäävät kampanjat ovat yleinen keino ehkäistä rikoksia ja lisätä turvallista käyttäytymistä. Pelkkä tiedon jakaminen ei kuitenkaan aina johda käyttäytymisen muutokseen. Miten kampanjat voidaan suunnitella niin, että ne vaikuttavat aidosti ihmisten valintoihin? Webinaarissa esitellään tutkimusnäyttöön perustuvia viestinnän keinoja.

Kuinka suunnitella arvioitu rikoksentorjuntahanke? Webinaari pe 18.9. klo 11.30–12.15

Webiminaari tarjoaa käytännön ohjeita hankkeen suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin. Tavoitteena on tukea tietoon perustuvaa päätöksentekoa ja vahvistaa ehkäisevän työn vaikuttavuutta. Seminaarissa käydään läpi arvioinnin keskeiset vaiheet.

Webinaarit pidetään englanniksi Teamsissa.

Euroopan rikoksentorjuntakonferenssi 30.9–1.10. Lissabonissa

EUCPN:n ja hallinnollisen torjunnan verkoston (ENAA) sihteeristön järjestämän 4. vuosikonferenssin aiheena on nuorten rekrytoimisen ehkäiseminen järjestäytyneen rikollisuuden piiriin ja hallinnollinen torjunta. Tilaisuus on tarkoitettu poliittisille päättäjille, ammattilaisille ja tutkijoille kaikkialla Euroopassa.

Tilaisuuksiin osallistuminen on maksutonta, mutta edellyttää ennakkoilmoittautumista.

Ilmoittautumiset ja lisätietoa

THL:n Turvalliset kadut -päätösseminaari 23. syyskuuta

Turvalliset kadut – Nuorten katuväkivallan ehkäisy ja turvallisuuden lisääminen -kokonaisuus (2024–2026) järjestää kokoavan loppuseminaarin. Päivän aikana kuullaan mm. Viron ja Ruotsin opeista nuorten rikosten torjunnassa. Lisäksi tilaisuudessa mukana Sanan paino -kollektiivin artistit ja graffititaiteilijat, jotka toteuttavat osallistujien ideoita hyödyntäen rap-kappaleen ja graffititeoksen. Ohjelma päivittyy edelleen elokuun aikana. Seminaariin voi osallistua paikan päällä Helsingissä tai tapahtumaa voi seurata striimin kautta verkossa.

Ilmoittautuminen ja lisätietoa

Kriminologian päivät marraskuussa – teemana rikoksentorjunta

Vuoden 2026 Kriminologian päivät järjestetään Vantaalla Laurea‑ammattikorkeakoulun Tikkurilan kampuksella 4.–5.11.2026. Teemana on Rikoksentorjunta yhteiskunnan murroksessa. Kriminologian päivillä rikoksentorjuntaa tarkastellaan laajasti hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyvien kysymysten kautta sekä yhteiskunnan rakennemuutosten ja yksilön osallisuuden näkökulmista. Päivien pääpuhujina kuullaan desistanssitutkimuksen pioneerit professorit Stephen Farrall ja Isabelle F.-Dufour. Rikoksentorjuntaneuvosto on mukana tapahtuman järjestämisessä.

Ilmoittautuminen päiville alkaa 24.8. ja päättyy 4.10.

Lisätietoa: Kriminologian päivät 2026

 

TUTKIMUKSIA JA SELVITYKSIÄ

Päihdeongelmaiset sakko- ja lyhytaikaisvangit hyötyvät vankilan ulkopuolisesta kuntoutuksesta

Sakkovankihankkeen arviointi- ja vaikuttavuustutkimus osoittaa, että osallistuminen päihdekuntoutukseen vankilan ulkopuolella vähensi sakko- ja lyhytaikaisvankien uusintarikollisuutta. Päihdekuntoutuksessa olevien uusintarikollisuus oli kokonaisuutena verrokkiryhmää alhaisempaa. Sijoituksen keskeyttäneet vangit uusivat rikoksia verrokkiryhmää ja päihdekuntoutuksen loppuun suorittaneita henkilöitä todennäköisemmin. Tutkimustulosten mukaan vankien ulkopuoliset sijoitukset päihdekuntoutukseen toimivat toimenpiteenä erityisen hyvin silloin, kun ne kohdistuivat tarkoituksenmukaisesti.

Leinonen & Tyni: Sakkovankihankkeen arviointi- ja vaikuttavuustutkimuksen loppuraportti. Rikosseuraamuslaitos 2026.

Useimmat väkivaltaisia rikoksia tehneistä nuorista ovat käyttäneet tuki- ja hoitopalveluja jo lapsena

Neljä viidestä väkivaltarikoksia tehneestä nuoresta oli käyttänyt mielenterveyspalveluja ja joka kolmas heistä jo kahdeksaan ikävuoteen mennessä. Nuorten mielenterveyspalvelujen käytölle oli tyypillistä palvelun käytön katkonaisuus ja keskeytyminen. LL Eeva Huikon väitöstutkimuksessa selvitettiin väkivaltaisia rikoksia tehneiden nuorten lapsuuden ja nuoruuden aikaista mielenterveyspalvelujen, koulun oppimisen ja käyttäytymisen tuen, lastensuojelun palvelujen ja päihdepalvelujen käyttöä.

Tutkimuksen mukaan useimmat nuorista ovat olleet monenlaisen ja pitkäaikaisen tuen tarpeessa jo lapsuudesta alkaen. Palvelujärjestelmän tulisi taata paitsi tuen tarpeen varhainen tunnistus, myös viipeettä alkava kattava ja pitkäkestoinen tuki sellaisessa muodossa, josta lapset, nuoret ja heidän perheensä tuntevat saavansa apua. Kaikkien palvelujen kehittämisessä tulisi huomioida niiden käyttäjien kokemukset.

Eeva Hulkko: Väkivaltarikoksia tehneiden nuorten palvelut lapsuuden ja nuoruuden aikana: Kuvaileva tutkimus mielenterveyspalvelujen sekä koulun tukipalvelujen, lastensuojelupalvelujen ja päihdepalvelujen käytöstä. Helsingin yliopisto 2026.

Lemmikkeihin kohdistuva väkivalta jää viranomaisilta helposti huomaamatta

ELL Elli Valtosen väitöstutkimuksen mukaan eläimiin kohdistuvien rikosten havaitsemisessa, kärsimyksen arvioimisessa ja seuraamusten määräämisessä on edelleen parannettavaa. Rikosten ehkäisy edellyttää, että sekä laiminlyönnin että väkivaltaisen kaltoinkohtelun merkit tunnistetaan nykyistä paremmin. Eläinsuojelurikoksista määrätyt rangaistukset olivat usein lieviä, ja eläintenpitokielto määrättiin vain noin puolelle tuomituista.

Elli Valtonen: Official animal welfare control and offences against companion animals – what can we do better? Helsingin yliopisto 2026.

Lapsenhuoltolain uudistuksen tavoitteista moni jäi täyttymättä

Huoltoriitojen käsittelyajat eivät ole lyhentyneet, ja lapsen osallisuus prosessissa on edelleen vähäistä. Lisäksi väkivallan tunnistaminen ja huomioon ottaminen vaatii edelleen vahvistamista sekä huoltosopimusasioissa että tuomioistuinkäsittelyissä. Tämä selviää Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin seurantatutkimuksesta lapsenhuoltolain osittaisuudistuksesta.

Vuonna 2019 voimaan tullut lakiuudistus pyrki muun muassa nopeuttamaan huoltoriitojen käsittelyä, vahvistamaan lapsen osallisuutta ja suojaamaan lasta väkivallalta. Tutkijat arvioivat lain toimivuutta tuomioistuinratkaisujen ja ammattilaishaastattelujen pohjalta.

Inka Järvikangas ym.: Lapsenhuoltolain vuoden 2019 uudistuksen seuranta. Helsingin yliopisto 2026.

Ruotsissa selvitettiin rikosten tilannetorjuntaa kouluissa

Ruotsin rikoksentorjuntaneuvosto (BRÅ) ja koululaitos ovat selvittäneet, miten rikosten tilannetorjunta toimii kouluissa. Selvityksen mukaan rikoksentorjuntatyö kouluissa on edistynyt viime vuosina eri puolilla Ruotsia. Edelleen kuitenkin monissa paikoissa tarvitaan parempaa tietoperusteista kartoitusta syistä, mitkä vaikuttavat rikosten esiintymiseen kouluympäristössä. Tilannetorjunta tarkoittaa sitä, että rikoksia pyritään ehkäisemään ja vähentämään vaikuttamalla niiden tekoympäristöihin ja -tilanteisiin. Työssä tarvitaan moniammatillista yhteistyötä kunnan muiden toimijoiden kanssa.

Att förebygga på plats. Situationell brottsprevention i skolan. BRÅ 2026.

Tilaa uutiskirje sähköpostiin!