Sakari Melander: Rikoksentorjunta tänään ja huomenna

1.10.2019 8.45
Uutinen

Rikoksentorjuntaneuvoston blogi

Selvää on, että rikosten ehkäisemistä voidaan pitää yhteiskunnallisesti hyväksyttävänä tavoitteena. Rikoksentorjuntatyön tavoitteena on vähentää rikollisuutta ja rikosten aiheuttamia haittoja sekä parantaa turvallisuutta. Tätä työtä voidaan tehdä varsin erilaisin keinoin. Rikosoikeudellisen lainsäädännön ja rangaistusjärjestelmän ylläpitämisen tarkoitukset osaltaan liittyvät rikosten ennaltaehkäisemiseen, preventioon. Myös esimerkiksi heikossa asemassa olevien aseman kohentamiseen liittyvillä sosiaalipoliittisilla ja muilla toimilla, yhteisöllisillä rikoksentorjuntaan liittyvillä toimenpiteillä sekä rikoksentekomahdollisuuksien vähentämiseen liittyvillä toimenpiteillä pyritään rikosten ehkäisemiseen.

Rikoksentorjunnassa käytettävien keinojen kenttä on näin varsin moninainen eikä rikosoikeudellinen rangaistus ja sen ankaruustaso ole niistä keskeisin keino. On syytä korostaa tätä perinteisesti omaksuttua näkemystä, jossa rikoksentorjunnan keinot on ymmärretty laajasti. Julkisessa keskustelussa ja toisinaan myös poliittisessa keskustelussa rangaistuksen ankaruustason merkitys rikoksentorjuntakeinona sen sijaan vaikuttaa ylikorostuvan. Rikoksista seuraavien rangaistusten on luonnollisesti oltava oikeassa suhteessa teon moitittavuuteen nähden. Tästä huolimatta rangaistuksen ankaruudella on lähinnä vain marginaalinen vaikutus rikosten ennaltaehkäisyssä (ks. esim. Dölling et al., Is Deterrence Effective? Results of a Meta-Analysis of Punishment, 15 European Journal on Criminal Policy and Research (2009), 201).

Viime aikoina on käyty keskustelua ennen muuta seksuaalirikoksista seuraavien rangaistusten ankaroittamisesta. Esimerkiksi eduskunnan lakivaliokunta on hiljattain korostanut tarvetta ankaroittaa tiettyjen seksuaalirikosten rangaistusasteikkoja, erityisesti vähimmäisrangaistuksia (LaVM 24/2018 vp). Tämänkaltaisia uudistuksia mahdollisesti toteutettaessa olisi ensinnäkin huomattava, että vähimmäisrangaistusten korottaminen on yleistä rangaistustasoa potentiaalisesti enemmän ankaroittava toimenpide kuin enimmäisrangaistuksen korottaminen. Toiseksi rangaistustason korottamisen tulisi perustua perusteelliseen tutkimustietoon pohjautuvaan arvioon toimenpiteen rikoksia ennaltaehkäisevästä vaikutuksesta. Rangaistusten ankaroittamista ei tulisikaan käyttää rikoksentorjunnan keinona ilman perusteellista arviointia muutoksen vaikutuksista. Jos muutoksia tehdään, niiden vaikutuksista olisi toteutettava arviointitutkimuksia

Rikoksentorjunnan tulevaisuus ei voi välttyä digitalisaatiolta. Erinäisiä digitalisaatioon laajasti ymmärrettynä luettavia valvontakeinoja toki jo tällä hetkellä käytetään rikosten ennaltaehkäisemisessä. Esimerkkinä voidaan mainita sähköisen valvonnan käyttäminen valvotun koevapauden yhteydessä.

Digitalisaatio ja modernin valvontateknologian kehittyminen ja yleistyminen tullee kuitenkin tarjoamaan varsin monenlaisia mahdollisuuksia rikosten ennaltaehkäisylle. Valvontakamerat ovat tällä hetkellä varsin laajasti käytössä, mutta niitä voidaan tulevaisuudessa pyrkiä varustamaan muun muassa kasvojentunnistustekniikalla, mikä saattaisi mahdollistaa esimerkiksi tiettyjen henkilöiden tai henkilöryhmien ennaltaehkäisevän valvonnan.

Nykyaikaisen valvontateknologian hyödyntämiseen rikoksentorjunnassa ei kuitenkaan tule suhtautua varauksettomasti, vaan rikoksentorjunnan mahdollisten keinojen oikeudellisia ja eettisiä vaikutuksia tulee arvioida laajasti ja kriittisesti. Kasvojentunnistusjärjestelmän käyttäminen kameravalvonnassa herättää kysymyksiä esimerkiksi yksityisyyden suojan näkökulmasta. Esimerkiksi USA:ssa Kalifornian osavaltiossa on hiljattain hyväksytty laki, jossa pitkälti yksityisyyden suojaan liittyvien näkökohtien vuoksi on päädytty kieltämään kasvojentunnistusjärjestelmän käyttö poliisipartioiden käytössä olevissa vartaloon kiinnitettävissä kameroissa. Laajemmin kriminaalipoliittisesta näkökulmasta ajateltuna valvontakameroiden varustaminen esimerkiksi kasvojentunnistamisjärjestelmällä saattaisi avata mahdollisuuden ennakoivaan rikoksentorjuntaan, mikä taas muuttaisi kriminaalipoliittisen järjestelmämme suhtautumista yksilöön. Yksilö nähtäisiin pikemmin riskitekijänä kuin yhteisön täysivaltaisena jäsenenä.

Suomessa rikoksentorjunnassa on perinteisesti käytetty laajaa keinovalikoimaa. Hyvä niin. Rikosoikeudellinen järjestelmä ja rangaistukset eivät useinkaan ole paras tapa ennaltaehkäistä rikollisuutta. Tulevaisuudessa etenkin teknologinen kehitys tuottaa yhä uusia rikoksentorjunnassa käytettävissä olevia menetelmiä ja keinoja. Hyvä niin. On kuitenkin syytä muistaa, että hyväksyttävän tavoitteen eli rikosten ennaltaehkäisyn tavoittelemiseksi ei voi toimia millä keinoin hyvänsä. On tarkasteltava, miten eri rikoksentorjuntakeinot puuttuvat oikeudellisesti suojattuihin perus- ja ihmisoikeuksiin ja miten ne kohtelevat yksilöä yhteisön jäsenenä. Hyvän tavoitteen nimissä voitaisiin päätyä kokonaisyhteiskunnallisesti huonompaan lopputulokseen. Tämä entisestään korostaa tarvetta perusteellisesti ja kriittisesti arvioida rikoksentorjunnassa käytettävien keinojen vaikutuksia samoin kuin ymmärtää nämä vaikutukset mahdollisimman laaja-alaisesti.

---------

Kirjoittaja on rikosoikeuden professori ja rikoksentorjuntaneuvoston puheenjohtaja.