Asioista uskallettava puhua niiden oikeilla nimillä

Rikoksentorjuntaneuvoston puheenjohtaja, kihlakunnansyyttäjä Eija Velitski painotti Nuori rikoksen uhrina ja tekijänä -seminaarissa 21.3, että rikoksista puhuminen vapauttaa nuoret häpeästä ja syyllisyydestä ja rohkaisee heitä kertomaan kokemastaan.

Hyvät seminaariin osallistujat!

Minulla on ilo rikoksentorjuntaneuvoston puheenjohtajan ominaisuudessa avata tämä seminaari. Itse olen kihlakunnansyyttäjänä toimiessani yhden, jos toisenkin kerran kohdannut nuoria käräjäsaleissa – milloin nuori on ollut uhrin, milloin tekijän asemassa. Tilanteet ovat aina haastavia.

xxx

Miten päädyimme tähän seminaariohjelman sisältöön. Onko aihe tarpeellinen ja jos, niin miksi? Mistä se kumpuaa?

Nuoret itse ovat tuoneet esille, että kouluissa ei riittävästi käsitellä rikos- ja turvallisuusaiheita. Nuoret toivoivat, että aiheesta puhuttaisiin enemmän ja että he saisivat käytännön ohjeita tilanteissa, kun rikos on tapahtunut riippumatta siitä, ovatko he uhreja vai tekijöitä.

Aiheeni tänään on hiljaisuuden kulttuuri. Puhun siitä, mistä ei puhuta!

Mitä tällä tarkoitan! Juuri sitä, että ei puhuta! Tai puhutaan, mutta vierestä tai ohi.

Te, jotka teette aktiivisesti nuorten kanssa töitä, teillä pitää olla rohkeutta puhua ikävistäkin asioista. Pitää olla rohkeutta sanoa sana rikos, silloin kun se on tarpeen. Ikäviä asioita ei pidä verhota sellaisten sanojen taakse, jotka peittävät itse tapahtuman – teon – rikoksen.

Tämä yhteiskunta on luonut sellaisen kielen, mikä ei avaa eikä kosketa, jolloin on helppo torjua. Puhumme ”me too”:sta ja paljon muusta tarkoittaen rikosta – mutta mieluummin puhumme ”me too”:sta. Tässä ajassa on monenlaisia tekoja, jotka ovat rikoksia, mutta jotka peitämme eri nimikkeiden alle.

Kukin aika luo omat kielensä. Tänä aikana ihmisen loukkaaminen, itsemääräämisoikeus olla yhteiskunnan jäsen, on tullut monisyisemmäksi. Peitämme asioita, joista nimenomaan pitäisi puhua. Nuorten kokemista tai tekemistä rikoksista, joita he eivät välttämättä edes tunnista rikoksiksi, mutta voivat pahoin, niin uhrit kuin tekijät. Tuntevat syyllisyyttä ja häpeää tietämättä miksi.

Ellei nuorten kanssa töitä tekevillä ole rohkeutta puhua asioista niiden oikeilla nimillä, niin silloin tuomme esiin oman epävarmuutemme, pelkomme sekä välitämme viestiä, että näistä asioista ei ole soveliasta puhua.

Jos välitämme viestiä, että asioihin liittyy salaisuuksien varjo tai häpeä, niin samalla suljemme nuorten suut. Heillä ei ole kokemusta eikä tietoa mikä on rikos ja milloin siitä pitää kertoa tai siihen puuttua.

Nuorella on oltava rohkeutta ja uskallusta hakea apua. Hänen on uskallettava kertoa, kun on hätä, ja meidän, heidän kanssa töitä tekevien, on uskallettava kohdata tämä hätä sellaisena kuin se on, pahimmillaan tapahtuneena rikoksena.

Kuuntelija voi olla vanhempi, opettaja, kaveri tai joku vastuullinen aikuinen. Ja kuuntelijalla on oltava rohkeutta puhua asioista niiden oikeilla nimillä.

xxx

Esimerkiksi nuori, joka on joutunut kotibileissä, ensimmäisiä kertoja alkoholia nautittuaan luokkatoverinsa raiskaamaksi tai hänestä on sammuneena otettu alastonkuvia, ei uskalla puhua asiasta, koska häpeää tekoa sekä syyllistää itseään. Jos hänelle ei välity tietoa siitä, että vastuu rikoksesta on aina tekijällä, ei uhrilla, ei hän siitä puhu.

Nuoret eivät myöskään tiedä, että rikoksen uhrin tulee ilmoittaa teoista poliisille. Toisaalta nuoret eivät aina edes tiedä, milloin on kyseessä rikos.

Meidän velvollisuutemme on nostaa asiat esille niiden oikeilla nimillä ja vapauttaa nuori häpeästä ja syyllisyydestä sekä vapauttaa nuori kertomaan kokemastaan ilman häpeää.

xxx

Myös rikokseen syyllistynyt on usein uhri.

Rikoksen syyllistynyttäkin auttaa paremmin se, että hänen kanssaan otetaan jämäkästi ja selkeästi esiin, että se, mitä hän teki, on väärin ja hän on aiheuttanut vahinkoa ja pahaa mieltä. Hänelle täytyy kertoa mahdollisimman konkreettisesti, mitä siitä seurasi uhrille, mitä laki sanoo ja miten poliisi ja oikeusjärjestelmä asiaan reagoivat.

Myös rikoksen tekijälle pitää antaa mahdollisuus sovittaa teko, pyytää anteeksi ja häntä tulee tukea oikealle tielle pääsyssä.

xxx

Yhteiskunnassa on kiellot, käskyt, säännöt ja niitä on noudatettava. Sitä varten on säädetty lait ja laista ilmenee, mikä on rikollista toimintaa. Yhteiskunta on rakennettu siten, että ihmisten on turvallista elää yhteiskunnassa.

Näen tärkeänä, että kasvavaa lasta ja nuorta ohjataan vastuullisesti siten, että nuori oppiin yhteiskunnan vastuulliseksi jäseneksi ja oppii lukemaan eri kulttuureja varsinkin näin maahanmuuttoaikana.

­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­Hyvin paljon kasvatus on ollut vanhempien arvopohjasta lähtöisin, mutta myös koululla on vastuu opettaa ja ohjata lapsia ja nuoria yhteiskunnan jäseniksi. Identiteetti kasvuun syntyy jo lapsena, ja se lähtee vanhemmista, lastentarhoista ja viimein koulusta. Peruskoulun päättyessä pitää olla hyvät tiedot, miten ollaan yhteiskunnan jäseninä.

­­­­­­­­­­­­­­­­­­Ammattilaisella on oltava aikuisen rohkeus ja vahvuus tunnistaa, milloin on kyseessä rikos, ja se on uskallettava sanoa.

Kun ajatellaan tätä aikaa, voi vanhemmilta hävitä lähilukutaito, mutta teillä ammattilaisilla, jotka seuraatte nuoria, on oltava kyky lukea heitä ja rohkeutta kysyä mikä mieltä painaa. Kun luottamuksellinen suhde on saatu luotua, on oltava rohkeutta, tarpeen niin vaatiessa, sanoa: tämä on rikos.

xxx

Tänään puhumme täällä muun muassa ilkivallasta, häiriökäyttäytymisestä, varastamisesta, kiusaamisesta, seksuaalisesta häirinnästä, seurusteluväkivallasta. Kaikki ikäviä puheenaiheita, mutta tuiki tarpeellisia.

Edellä mainitut asiat ovat sellaisia, jotka pitäisi pystyä luonnollisena asiana ottamaan nuorten kanssa puheeksi. Meidän on kuultava nuorten toivetta. Meidän tehtävä on auttaa heitä!

Te ammattilaiset teette hyvin vaativaa ja merkittävää työtä. Toivon, että kun täältä lähdemme, on meillä enemmän valmiuksia kohdata rikoksen uhrit ja tekijät sekä valmiuksia käsitellä ja toimia oikeudenmukaisesti, ettei asia niin sanotusti jää siihen.

----

Rikoksentorjuntaneuvosto, opetus- ja kulttuuriministeriö, Opetushallitus, Tampereen yliopiston nuorisotyön ja nuorisotutkimuksen opintosuunta, Kaupunkimaisen nuorisotyön kehittämisverkosto, Allianssi ja Nuorisovaltuustojen liitto järjestivät Helsingissä 21.3.2018 seminaarin ”Nuori rikoksen uhrina – miten kysyä, ehkäistä ja puuttua?”. Tilaisuus oli suunnattu nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille.