Kriminologian professori Janne Kivivuori painottaa, että tutkimuksen asemaa on edelleen vahvistettava kriminaalipolitiikan kehittämisessä. Tutkimuksen objektiivisuus ja sääntelyvaihtoehtojen vaikuttavuuden vahva arviointi on viime vuosina noussut tutkijakeskusteluihin ja ohjannut myös kriminologian opetuksen kehittämistä. Kriminaalipolitiikan tutkimus antaa päätöksenteolle vahvemman perustan kuin kriminaalipoliittinen tutkimus.

Henkirikos on vakavin väkivallan muoto uhrille ja uhrin omaisille koituvien seurausten näkökulmasta. Teon välittömien seurausten merkitys heijastuu myös virallisissa rikosseuraamuksissa: toteutuneesta henkirikoksesta langetettava vankeustuomio on keskimäärin yli kaksi kertaa niin pitkä kuin yritykseksi jääneestä teosta. Näyttäytyvätkö henkirikoksentekijät poikkeuksellisen rikosalttiina tai syrjäytyneinä muihin vakavaa väkivaltaa tehneisiin verrattuna jo ennen rikostekoa? Entä tekevätkö he enemmän rikoksia myös vankeustuomion jälkeen?

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Invalidiliiton ja Kynnys ry:n tekemän tutkimuksen mukaan toimintarajoitteiset henkilöt kokevat enemmän lähisuhdeväkivaltaa verrattuna muuhun väestöön. Hankkeessa toteutetun kyselyn ja haastattelujen perusteella väkivaltaa kokeneiden vammaisten henkilöiden joukossa oli runsaasti kokemuksia monesta eri väkivallan muodosta, ja väkivaltaa oli tapahtunut pitkällä aikavälillä.

Julkisuudessa on ollut viime aikoina esillä seksuaalirikoskokonaisuuksia, joissa asianomistajina on satoja lapsia. Nämä tapaukset ovat paljastuneet yksittäisten ilmoitusten perusteella. Lapsiin kohdistuva rikollisuus onkin usein piilorikollisuutta, mutta miksi? Vain pieni osa lasten kokemasta fyysisestä tai seksuaaliväkivallasta tulee ylipäätään aikuisten tietoon. Usein taustalla on se, ettei asian vakavuutta tunnisteta tai aikuisille kertomisesta ajatella olevan apua.