ILPO-hanke
ILPO-hankkeessa pyrittiin ehkäisemään ilkivaltaa Helsingin Jakomäessä laajalla paikallisella yhteistyöllä vuosina 2006−2007.
Tausta
Jakomäen alueen toimijoiden yhteisissä kokoontumisissa oli keskusteltu alueen ilkivaltaan ja nuorison häiriökäyttäytymiseen liittyvistä huolista, sekä yhteistyön tiivistämisen tarpeesta, jotta lisääntyneeseen ilkivaltaan voitaisiin yhdessä luotujen pelisääntöjen puitteissa puuttua.
ILPO-nimellä kulkenut ilkivallan ehkäisyhanke lähti liikkeelle huolesta kasvanutta ilkivaltaa ja nuorten häiriökäyttäytymistä kohtaan. Ilkivallasta oli aiheutunut kuluja ja sen koettiin lisäävän turvattomuutta. Huolena oli myös lasten ja nuorten hyvinvointi. Hanke lähti liikkeelle ilkivallasta johtuvien ongelmien ja kustannusten ja resurssien kartoituksella.
Oikeusministeriö rahoitti hanketta rikoksentorjuntaan suunnatuista valtionavustuksista vuonna 2006. Hanke alkoi 1.9.2006 ja päättyi 31.8.2007. Helsingin yliopisto laati hankkeesta erillisen arvioinnin oikeusministeriön rahoituksella.
Tavoitteet
Hankkeen tavoitteena oli ilkivallan vähentäminen ja ennaltaehkäisy Jakomäessä yhteistyössä alueen keskeisten toimijoiden kanssa. Siinä pyrittiin pikemminkin kehittämään ilkivallan ehkäisyyn sopivia työkaluja kuin soveltamaan mekaanisesti jo olemassa olevia malleja.
Hankkeen avulla pyrittiin parantamaan alueen toimijoiden osaamista, yhteistyötä ja tiedonkulkua sekä kehittämään paikallinen toimintamalli yhteistyölle. Hankkeen tavoitteena oli tiedottaa asukkaille ilkivallan ja muun häiriökäyttäytymisen seuraamuksista. Lisäksi pyrittiin asukkaiden osallisuuden ja vastuullisuuden parantamiseen aktivoimalla lapsia, nuoria ja aikuisia yhteisestä elinympäristöstä huolehtimiseen.
Kohderyhmä
Alueen asukkaat, nuoret, vanhemmat, koulut ja kiinteistöt.
Menetelmä
Hankkeessa työskenteli puolipäiväinen koordinaattori. Hankkeen kuluessa sovellettiin rikoksentorjuntaneuvoston laatimaa itsearvioinnin työkalua, joka auttoi hanketyöryhmää ongelmakohtien löytämisessä ja tavoitteiden täsmentämisessä.
Ilkivallasta johtuvia ongelmia ja kustannuksia kartoitettiin hankkeen alussa ja lopussa.
Haasteena oli, että eri tahojen erilaiset kirjaus- ja erittelykäytännöt erosivat toisistaan paljon, mikä teki kustannusten tarkasta seuraamisesta hyvin haasteellista. Tietoa kerättiin seuraavilta tahoilta: Helsingin Kaupungin Opetusvirasto/Jakomäen ylä- ja ala-aste (kulut eriteltynä tapauskohtaisesti); Jakomäen kiinteistöt (vuosikustannukset eriteltynä ilkivallan luonteen mukaan); Kiinteistövirasto/Tilakeskus/alueen päiväkodit ja leikkipuisto; Helsingin Kristillinen koulu (kokonaiskustannukset). Tämän lisäksi Jakomäentie 6:n talotoimikunta kirjasi ja ilmoitti joistain ilkivallanteoista. Lisäksi heidän verkkosivuillaan oli kuvia ilkivallanteoista ja ohjeistusta toimintatapoihin ilkivaltaa havaittaessa. Rakennusvirasto ei ainakaan vuonna 2006 kirjannut ilkivallan kustannuksia, joten heiltä ei saatu tarkempia tietoja.
Alueen toimijoiden yhteistyöllä pyrittiin tiedonkulun parantamiseen ja yhteisten toimintamallien luomiseen. Hankkeelle perustettiin hanketyöryhmä, joka kokoontui kaksi kertaa ennen hankkeen virallista aloitusta ja 14 kertaa hankkeen aikana. Loppuraportin tietojen mukaan hanketyöryhmän tapaamisia päätettiin jatkaa hankkeen loppumisen jälkeen niin pitkään kuin se koettaisiin hyödylliseksi ja mielekkääksi.
Alueen eri toimijoista koostuva verkosto kokoontui kolme kertaa (päätti kokoontua kaksi kertaa vuodessa jatkossakin). Pienempien, eri osa-alueisiin paneutuvien teemaryhmien kokouksia pidettiin tarpeen mukaan. Näitä olivat mm. tapahtumien suunnittelukokoukset, messut ja vapaaehtoistoiminnan tapahtumat, teemakokoukset ("Uhka- ja vaaratilanteet") sekä talotoimikuntien ja kiinteistöjen kanssa pidetyt kokoukset. Ilkivaltahavainnoista ilmoitettiin aina aluepoliisille. Aluepoliisin kanssa kehitettiin paikallisella tasolla käytettävä vahingonteko-ilmoituslomake. Näin valvontaa pystyttiin kohdentamaan paremmin. Alueen toimijoiden toiminta-ajatuksista ja palveluista tehtiin kartoitus. Kerätyt tiedot koostettiin kaikille toimijoille yhteistyön ja asiakasohjauksen parantamiseksi.
Hankkeessa järjestettiin myös koulutusta. Youth Against Drugs ry:n väkivallan ehkäisyhankkeesta oli edustaja pitämässä verkostolle jatkoiltapäivän väkivallasta. Iltapäivän pohjalta koostettiin ongelmien kenttä -malli. Myös lapsille ja nuorille järjestettiin koulutusta ja opettajille ilkivalta-aiheinen draamakoulutus. Lasten ja nuorten vanhemmille järjestettiin koulujen vanhempainillan yhteydessä forum-teatteri, jossa oli aiheina ilkivalta, häiriökäyttäytyminen ja vuorovaikutus. Hankkeessa järjestettiin rohkeuskoulutusta teemalla "Rohkenenko puuttua, osaanko toimia". Lisäksi hankkeen aikana jaettiin tietoa toimintaohjeista ja juridiikasta erilaisten huolta aiheuttavien tapahtumien osalta.
Hankkeesta tiedotettiin laajasti paikallismedioissa. Lehtiartikkeleita hankkeesta julkaistiin Helsingin Sanomissa, Koillis-Helsingin Lähisanomissa, Helsingin Uutisissa, Vartti-aluejulkaisussa ja Helsingin Kaupungin kiinteistöyhtiöiden asukaslehti Himassa. Lisäksi hankkeesta oli radiohaastattelu YLE radio Suomessa. Hankkeen lanseeraus ja esittely, alueen toimijoiden esittäytyminen sekä logokilpailun voittajien palkitseminen tapahtui Jakomäki-messuilla. Hankkeelle avattiin omat verkkosivut, jotka eivät ole enää toiminnassa. Jakomäen Kiinteistöt oy:n kotisivuilla oli myös tietoa aiheesta. Myös Lähiöprojektin yhteydessä oli tiedotusta hankkeesta. Alueen kouluille järjestettiin logokilpailu ja voittajalogosta tehtiin hankkeen virallinen tunnus. IF-vakuutus sponsoroi 100 turvaliiviä ILPO-logolla alueen lapsille ja aikuisille. Lisäksi hankkeessa järjestettiin "Viihtyisä ja Turvallinen Jakomäki" -tapahtuma ala-asteen oppilaille ja vanhemmille sekä piirustus- ja kirjoituskilpailu alueen päiväkodeille ja kouluille teemalla "Miten Jakomäki olisi vieläkin parempi paikka asua". Tavoitteena oli aktivoida lapsia ja nuoria oman asuinalueen hyvinvoinnista ja turvallisuudesta välittämiseen.
Asukkaille tiedotettiin ilkivallan seurauksista vanhempainilloissa, aluepoliisin vierailuilla kouluilla ja leikkipuistossa ja hankkeen aikana järjestetyissä erilaisissa tapahtumissa.
Hankkeessa kartoitettiin vapaaehtoistyöntekijöiden resursseja ja niiden tarvetta. Alueseura ja aktiivinen talotoimikunta olivat mukana hankkeen jäseninä. Tätä kautta pyrittiin aktivoimaan muita alueen asukkaita mukaan vapaaehtois- ja asukastoimintaan. Tavoitteena oli lisätä alueellista epävirallista valvontaa. Talotoimikuntien ja vanhempainyhdistysten jäsenille järjestettiin tapaamisia yhteisen toiminnan suunnittelua varten. Tavoitteena oli asukkaiden osallisuuden ja vastuullisuuden parantaminen kannustamalla lapsia, nuoria ja aikuisia yhteisestä elinympäristöstä huolehtimiseen. Vapaaehtoistoimintaa tarjoavia tahoja esiteltiin Jakomäki Jakaa Hyvää -tapahtuman yhteydessä Jakomäen ostoskeskuksessa. Tavoitteena oli alueen asukkaiden aktivoiminen yhteiseen tekemiseen, jonka avulla tuttuus ja edelleen turvallisuuden tunne ja epävirallinen valvonta alueella lisääntyisivät. Vapaaehtoistoiminnassa mukana oleminen on myös tärkeä osa syrjäytymisen ennaltaehkäisyä. Tapahtumassa kartoitettiin vapaaehtoistoiminnan resursseja alueella.
Vaikuttavuus
Hankkeesta tehtiin erillinen laadullisen tutkimuksen keinoin toteutettu arviointitutkimus. Arvioinnin tavoitteena oli soveltaa saatuja tuloksia muille alueille yleistettävän ilkivallan torjunnan toimintamallin kehittämiseksi ja suositusten laatimiseksi.
Arvioitsijat tulivat siihen tulokseen, että ILPO-hankkeen mitattavuus oli monellakin tapaa hankala. Ensinnäkin hankkeen tavoitteet – asennekasvatus ja pitkän tähtäimen vaikutukset – olivat sellaisia, että niitä oli mahdotonta kyseisen kaltaisessa arvioinnissa mitata. Toiseksi hankkeen itsearvioinnissa mitattavuus herätti paljon pohdintaa: toimijat olivat jo siinä vaiheessa projektia epävarmoja siitä, onko mitattavuus hankkeen kannalta kovinkaan keskeinen kysymys. Kolmanneksi mitattavuuteen sisältyy erilaisia harhoja: kun esimerkiksi ilmoituskynnys laskee, näyttää siltä että ilkivallanteot ovat lisääntyneet vaikka näin ei todellisuudessa olisikaan tapahtunut. Niitä vain tulee tietoon enemmän, jos hanke saa aikaan onnistuneet informaatiokanavat. Mitä paremmin informaatio kulkee, sitä enemmän ilkivaltaa näyttää olevan. Arvioitsijat totesivat, etteivät pyrkineet tekemään varsinaista tulosarviointia. Heidän mielestään se ei ollut hankkeen kannalta mielekästä. Haastatteluissa mitattavuudesta kuitenkin keskusteltiin ja toimijat saivat tuoda esiin omia näkemyksiään asiasta.
Menetelmän käyttö Suomessa
Eri puolilla Suomea on järjestetty paikallisesti erilaisia ilkivallan vähentämiseen tähtääviä hankkeita. Valtaosasta niistä ei valitettavasti ole saatavilla dokumentoitua tietoa toteutuksesta tai toiminnan vaikuttavuudesta.
ILPO-hankkeen loppuraportin laatijoiden suositukset vastaavanlaisen toiminnan toteuttamiseen ovat seuraavanlaisia:
1. Hankkeiden tulisi lähteä alueelta käsin, ei ylhäältä johdetusti. Alueen omaleimaisuus ja erityisongelmat on otettava huomioon, jotta ilkivallan torjunta voisi onnistua, eikä tämä ole mahdollista ulkopuolelta ohjatussa järjestelmässä. Alueen lähiosaajat tulisi sitouttaa hankkeisiin, sillä heillä on erinomainen paikallistuntemus, mutta myös kyky nähdä ilkivalta oireena isommista ongelmista.
2. Alueelliseen identiteettiin tulisi kiinnittää fyysistä ympäristöä enemmän huomiota. Identiteetin vahvistaminen ja ympäristökasvatus ovat avaimia alueesta välittämiseen, joka puolestaan on avain ilkivallan ehkäisyyn. Fyysisen ympäristön muuttaminen rikostilaisuuksia vähentäväksi ei ole yhtä toimiva keino. Pelkkään fyysiseen ympäristöön puuttumalla hoidetaan vain seurauksia eikä päästä käsiksi ongelmien syihin.
3. Vuoropuhelun säilyttäminen on onnistumisen kannalta keskeistä. Lähiosaajilla on kyky puhua kieltä, jota paikalliset asukkaat ymmärtävät. Ilkivallassa on paljolti kyse pahoinvoinnista, ajattelemattomuudesta tai turhautumisesta. Ilkivallalla ei aina ole motiiveja, mutta sillä on syynsä. Syiden alkulähteille pääseminen edellyttää, että vuoropuhelu säilyy.
4. Kärjistyksiä ja provosointeja olisi vältettävä. Ilkivalta liittyy yhteiskunnallisiin valtasuhteisiin ja siinä näkyy näyttämisen halu. Napit vastakkain -asenteen soveltaminen ilkivallanehkäisytyössä korostaa valta-asetelmia ja provosoi ilkivallan tekijät etsimään uusia keinoja. Provosointia on pyrittävä välttämään ja mielekkäitä vaihtoehtoisen toiminnan mahdollisuuksia lisäämään.
5. Isot ja pienet ongelmat tulisi erottaa toisistaan. Rikoksentorjunnassa korostetaan usein, että pienikin epäjärjestyksen merkki on otettava vakavasti. Käytännössä paikallisella tasolla on kuitenkin mahdotonta toimia, ellei kyetä priorisoimaan puuttumisen kohteita. Jos arvojärjestys on selkeä, on helpompi saada toimet onnistumaan. Priorisoinnista seuraa myös joustavuutta, joka taas edistää vuoropuhelua.
6. "Varhainen puuttuminen" tulisi tulkita nuorisotyön haasteeksi. Termiä varhainen puuttuminen sovelletaan usein nollatoleranssin hengessä, kun puututaan pieniin rikkomuksiin. Varhaisen puuttumisen voi kuitenkin ajatella olevan sellaista nuorisotyötä, jossa lapsille ja nuorille järjestetään toiminnan tapoja ja vaikuttamisen kanavia, jolloin riski ajautua tekemään ilkivaltaa pienenee.
7. Ilkivallan ehkäisy ei ole suoraan rahalla mitattavissa. Määrällisten mittareiden soveltaminen ilkivallan torjunnan onnistumisen mittaamiseen on ongelmallista. Ilkivaltaa tulisikin tarkastella sosiaalisena ongelmana pikemmin kuin kustannuskysymyksenä.
8. Pitkä aikaskaala on tärkeä. Ilkivallan ehkäisyprojekteissa tulisi katsoa tarpeeksi pitkälle tulevaisuuteen. Toimivuutta ei voida arvioida lyhyellä tähtäimellä, vaan vasta positiivisten vaikutusten kertautuessa ajan kuluessa.
9. Paikalliset hankkeet tarvitsevat resursseja. Ei voida olettaa, että ilkivallan ehkäisytyö tapahtuisi yksinomaan kolmannen sektorin voimin. Paikallisille hankkeille myönnetyt resurssit maksavat itsensä takaisin – erityisesti silloin, kun ne kohdistetaan sosioekonomisesti ongelmallisille alueille.
10. Itsearviointi olisi räätälöitävä paikallisiin tarpeisiin. Itsearviointityökalu toimii paikallisten hankkeiden kehittäjänä, jos se on sovellettu paikallisiin tarpeisiin ja muotoiltu konkreettiseksi.
Lisätietoa
Koskela Hille, Nurminen Riikka (2010) Nollasta on pakko luopua. Jakomäen ilkivallanehkäisyprojekti paikallisena rikoksentorjuntahankkeena. Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisuja C76. Aalto-yliopisto.