Lähisuhde- ja perheväkivallan katkaisuohjelmat

Katkaisuohjelmat ovat väkivallan tekijän kanssa tehtävää työtä, jonka tavoitteena lähisuhde- ja perheväkivallan loppuminen.

Tausta

Väkivallan katkaisuohjelmat ovat lähteneet liikkeelle 1970-luvulla Yhdysvalloista, missä perustettiin ensimmäinen väkivaltaa parisuhteissaan käyttävien miesten auttamiseen tarkoitettu interventio-ohjelma. Työn käynnistymisen taustalla oli naisliikkeen aktivoituminen ja liikkeen nostama yhteiskunnallinen keskustelu perheen sisäisestä väkivallasta. Väkivalta alettiin nähdä yhteiskunnallisena ongelmana yksityisen ja yksilöpsykologisen näkökulman sijaan. Miesten kanssa tehtävän työn tausta-ajatuksina olivat paitsi miehen oikeus saada apua ongelmiinsa myös uhrin auttamisen tehostaminen sekä uhrin ja lasten turvallisuuden parantaminen.

Väkivallan katkaisuohjelmat rantautuivat Eurooppaan Isosta-Britanniasta käsin. Suomessa ensimmäiset askeleet miesten väkivaltatyöhön otettiin 1980-luvun lopulla, jolloin Pääkaupungin turvakodissa Helsingissä kokeiltiin "Miesten kesken" -toimintaa, jossa turvakodin miesohjaaja ja paikallisen A-klinikan miesjohtaja tapasivat perhettään kohtaan väkivaltaisesti käyttäytyviä miehiä. Ensimmäisiä suomalaisia väkivallan tekijöille suunnattuja ohjelmia olivat 1990-luvun puolivälissä perustetut Espoon Lyömätön Linja, Vaihtoehto Väkivallalle -ryhmä Jyväskylässä sekä Jussi-työ neljällä paikkakunnalla. Nykyään väkivallan tekijöille tarkoitettu palveluverkosto on levinnyt Ensi- ja turvakotien liiton toimintana 15 eri kaupunkiin, minkä lisäksi on olemassa muutamia erikoistuneita neuvontapuhelimia ja palveluita, nykyään myös väkivaltaisesti parisuhteessaan käyttäytyville naisille. Väkivallan katkaisuohjelmat ovat Suomessa suurimmaksi osaksi järjestöjen Raha-automaattiyhdistyksen rahoituksella tuottamia.

Tavoitteet

Tavoitteena on löytää vaihtoehtoisia käyttäytymismalleja väkivallalle, parantaa vuorovaikutustaitoja ja oppia ennakoimaan vaaratilanteita.

Kohderyhmä

Ohjelmien kohderyhmänä ovat väkivaltaa lähi- ja perhesuhteissaan käyttävät miehet. Nykyisin on ohjelmia myös väkivaltaisille naisille.

Menetelmä

Miesten ohjelmat pohjautuvat yleensä kognitiivis-behavioralistisiin ja sukupuolen merkitystä uudelleen arvioiviin metodeihin. Kognitiivis-behavioralistisen käsityksen mukaan väkivalta on opittua käyttäytymistä, jonka tilalle voidaan opettaa väkivallaton käyttäytyminen. Terapeuttissuuntautuneet ohjelmat puolestaan ovat sitoutuneet enemmän käsityksiin väkivallasta parisuhteen vuorovaikutusongelmana tai vihan ja tunteiden säätelyn ongelmana. Myös käsitykset miehen traumatisoitumisesta, alkoholin käytöstä, seksuaalisuudesta tai perimästä vaikuttavat erilailla tavoitteisiin ja menetelmiin eri ohjelmissa.

Ulkomaiset ohjelmat ovat usein oikeusjärjestelmän kytkettyjä: tosin sanoen oikeuslaitos ohjaa väkivallan tekijän ohjelmaan. Suomessa ei ole lainsäädäntöä, joka velvoittaisi väkivaltarikoksesta tuomitun osallistumaan väkivallan katkaisuohjelmaan.

Suomalaiset ohjelmat

Ohjelmia väkivaltaisille miehille tarjoavat Jyväskylässä toimiva Vaihtoehto väkivallalle sekä Lyömätön Linja Espoossa, ja Ensi- ja turvakotien liiton Jussi-työtä tehdään kymmenellä paikkakunnalla (Helsinki, Lahti, Lappeenranta, Mikkeli, Oulu, Pori, Rovaniemi, Turku, Vaasa, Vantaa). Väkivaltaa käyttäviä naisia auttaa Maria Akatemian Demeter-työ Helsingissä ja Tampereella.

Kansainväliset suositusten mukaan miesten kanssa tehtävän työn tulisi pohjautua ensisijaisesti profeministiseen¹ ja kognitiivis-behavioraaliseen² työtapaan. Suomessa työskentelyssä sovelletaan useampaa suuntausta hyödyntävää integroitua työtapaa, joiden soveltamisessa otetaan huomioon asiakkaan ominaisuudet, hänen elämäntilanteensa ja väkivallan luonne. Suomessa ohjelmien lähtökohdat vaihtelevat paljon, sillä tarjolla on profeministisiä, psykoterapeuttisesti suuntautuneita sekä kriisi- ja traumaterapeuttisia työmuotoja.

Ensi- ja turvakotien liiton väkivaltatyössä on kehitetty niin sanottua integroitua työmallia, jossa keskeistä on integroida miesten auttamistyö naisiin ja lapsiin keskittyvään turvakotityöhön niin, että kaikki osapuolet saisivat apua. Toimintamuotoja ovat yksilö-, ryhmä- ja paritapaamiset. Työssä käytettävien lähestymistapojen kirjo on laaja (mm. systeeminen, kognitiivinen ja ratkaisukeskeinen, ratkaisu- ja voimavarakeskeinen, kognitiivis-behavioraalinen ja psykodynaaminen). Jussi-työn periaatteita ovat muun muassa kaikkien perheenjäsenten turvallisuuden lisääminen, väkivaltatilanteiden purkaminen ja käsittely, avoimuus, miesten tarve tulla hyväksytyksi ja kuulluksi sekä miesten mahdollisuus käsitellä omia tunteitaan. Jussi-työ voitti vuonna 2013 kansallisen rikoksentorjuntakilpailun, jonka teemana oli lähisuhdeväkivallan ehkäiseminen.

Espoon Lyömätön Linja ry:ssä väkivaltaisten miesten kanssa työskentely pohjautuu strukturoituun hoitomalliin (Väkivallan katkaisu). Ohjelmassa on vaikutteita muun muassa Norjan ATV-klinikan toiminnasta sekä Yhdysvalloissa kehitetystä Duluthin mallista. Miehet tulevat ohjelmaan vapaaehtoisesti ja suurin osa heistä ottaa yhteyttä oma-aloitteisesti. Toiminnan alusta lähtien viranomaisyhteistyö on nähty tärkeäksi lähisuhdeväkivallan vastaisessa työssä. Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen Espoon pääpoliisiasema ja Espoon Lyömätön Linja käynnistivät vuonna 2001 Perheväkivalta rikosprosessissa -yhteistyömallin asiakkaiden ohjaamiseksi.

Ohjelman keskeiset toimintamuodot ovat puhelinpalvelu, yksilökeskustelut ja ryhmätoiminta. Yksilökäynnit jatkuvat yksilöllisesti määräytyvän ajan. Tämän jälkeen ohjelma jatkuu ohjelmaan sitoutuneiden miesten osalta vielä ryhmäohjelmalla, jonka kesto on 15 viikkoa sisältäen yhden puolitoista tuntia kestävän ryhmäistunnon viikossa. Yksilökeskusteluja järjestetään myös ryhmäohjelman aikana, jolloin työskentelyä voidaan syventää. Väkivallan katkaisu -ohjelmaan yhteyttä ottaneista kaikki eivät käy läpi koko ohjelmaa, vaan osa kokee hyötyvänsä lyhyemmästä hoitojaksosta. Ohjelmaan sitoutuneen miehen työskentelyprosessi kestää keskimäärin puolitoista vuotta mukaan luettuna puolen vuoden seuranta-aika. Espoon Lyömättömän Linjan yhteydessä on vuodesta 2005 lähtien toiminut Miehen Linja, joka keskittyy maahanmuuttajamiesten auttamiseen ja tukemiseen.

Jyväskylässä toimivaan Vaihtoehto väkivallalle -ohjelmaan kuuluvat yksilötapaamiset kriisikeskus Mobilessa. Näiden tapaamisten tarkoituksena on väkivallan uusimisen estämisen lisäksi motivoida tekijä ryhmätapaamisiin. Näitä toimintoja toteutetaan samanaikaisesti, kun autetaan väkivaltaa kokeneita. Olennaisena osana Jyväskylän mallissa on viranomaisverkosto, joka aktiivisesti tarjoaa apua väkivallan tekijöille, kohteille ja silminnäkijöille. Eri sosiaali- ja terveydenhoitoalan toimijoiden lisäksi poliisi on ollut tärkeä yhteistyökumppani.

Ryhmä kokoontuu kerran viikossa 1,5 tuntia ja siihen kuuluu 3–7 miestä ja kaksi vetäjää. Ryhmä toimii puoliavoimena eli siihen voi tulla ja siitä voi lähteä muutaman kerran vuodessa. Ryhmässä on täten eri aikaan työskentelyn aloittaneita. Ennen ryhmään tuloa miehet haastatellaan ja heidän kanssaan tehdään väkivallattomuussopimus, ja osallistuja sitoutuu vähintään 15 käyntikertaan. Vuodesta 2001 alkaen myös miesten puolisoita on haastateltu ryhmän alussa ja lopussa.

Maria Akatemia antaa tukea naisille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa. Demeter-työmuoto perustuu kolmivaiheiseen työskentelyjaksoon, joka koostuu auttavasta puhelimesta, yksilökeskusteluista ja ammatillisesti ohjatusta vertaisryhmästä. Yksilökeskusteluissa kestävät kolmesta viiteen kertaa. Yksilökeskustelujen tehtävänä on vahvistavan naisyhteyden luominen, tilanteen kartoittaminen ja vertaisryhmään saattaminen. Ohjattuun vertaisryhmäprosessiin kuuluu 15 tapaamiskertaa.

Vaikuttavuus

Väkivallantekijöiden ohjelmien tuloksellisuutta on tutkittu 1980-luvulta lähtien. Useimmat tutkimukset ovat olleet ei-kokeellisia, joissa ei ole tutkittu vertailuryhmää tai kvasikokeellisia, joissa on verrattu esimerkiksi ohjelman suorittaneita ohjelman keskeyttäneisiin. Meta-analyysit kokeellisista tai kvasikokeellisista tutkimuksista ovat osoittaneet pahoinpitelijöiden ohjelmilla olevan vain vähäistä vaikutusta. Yhdysvalloista kuudesta kokeellisesti tutkitusta ohjelmasta vain yhden todettiin vähentäneen väkivallan käyttöä. Tuloksellisuutta mitattiin tutkimuksissa poliisin tietoon tulleella uusintarikollisuudella ja puolisohaastatteluissa esille tulleella fyysisellä väkivallalla. Väkivallan vähenemistä ei mitattu, vaan yksikin väkivallanteko kirjattiin uusimisena. Yhteenvetona useimmat tutkijat toteavatkin, ettei kokeellisissa tai kvasikokeellisissa tutkimuksissa ole löytynyt selvää näyttöä pahoinpitelijöiden ohjelmien tehosta. Tutkimuksissa tarkastellut ohjelmat on tarkoitettu pääasiassa oikeusjärjestelmän ohjaamille miehille, kun taas suomalaiset ohjelmat perustuvat vapaaehtoisuuteen. (Holma & Nyqvist 2015.)

Ohjelmien tuloksellisuutta voidaan arvioida myös tarkastelemalla niiden toimivuutta. Tällöin huomio kohdistuu niihin mekanismeihin ja prosesseihin, jotka johtavat onnistuneeseen lopputulokseen. Taustalla on tieto väkivallantekijöiden keskinäisestä erilaisuudesta ja siitä, että yksi ohjelma tai lähestymistapa ei toimi kaikille. Tutkimuksia on tehty pahoinpitelijän motivaation ja motivoivan haastattelun vaikutuksista erityisesti niin sanotun vaihemallin näkökulmasta. Useimmilla ohjelman aloittaneilla on heikko muutosmotivaatio, mutta sitä on mahdollista parantaa motivoivalla haastattelulla ja lisätä näin ohjelman tuloksellisuutta. (Holma & Nyqvist 2015.)

Ohjelmien vaikutuksia pidempään seurannut tutkimus osoitti, että väkivallan uusiminen tapahtui todennäköisimmin puolen vuoden aikana ohjelman aloittamisesta (Gondolf 2002, ks. Holma & Nyqvist 2015). Väkivalta oli loppunut 80 prosentilla osallistujista, kun aikaa ohjelman loppumisesta oli kulunut 1,5–2,5 vuotta. Lisäksi väkivallan vakavuus oli vähentynyt tuona aikana. Ohjelmien vaikuttavuutta on selvitetty haastattelemalla ohjelmiin osallistuvien puolisoita tai tutkimalla osallistujien muutoskäsityksiä.

Hester ym. (2014) löysivät yli 60 eurooppalaista tuloksellisuuden arviointitutkimusta. Näistä neljä oli meta-analyysejä. Näistä arviointitutkimuksista 57 prosenttia (n=37) raportoi kohtalaisen myönteisiä tai lupaavia tuloksia, kuitenkin ilman tilastollista merkitsevyyttä. Kyselyyn vastattiin 134 ohjelmasta 22:sta eri Euroopan maasta. Suurin osa näistä ohjelmista oli espanjalaisia (34) ja saksalaisia (27). Yhdeksästä maasta vastattiin vain yhdestä ohjelmasta. Kyselyyn osallistuneiden ohjelmien määrä ei ole todellinen kuva eri maiden tilanteesta, sillä kaikkia ohjelmia ei tavoitettu eikä osa ohjelmista vastannut tietosuojasyistä.

Lähes kolmannes ohjelmista oli tarkoitettu vain oikeuslaitoksen ohjaamille miehille ja 19 prosenttia oli tarkoitettu yksinomaan vapaaehtoisesti apua hakeville. Useimmissa ohjelmissa oli sekä vapaaehtoisia että oikeuden ohjaamia osallistujia. Ohjelmia, joissa osallistujista yli 70 prosenttia oli vapaaehtoisia, oli lähes puolet. Lähes kaikki ohjelmat toimivat yhteistyössä muiden palvelujen tai viranomaisten kanssa ja yleisimmät yhteistyökumppanit olivat sosiaalipalvelut, poliisi, naistyö sekä lastensuojelu. Kolme neljäsosaa ohjelmista näki oman työnsä osana verkostoitunutta yhteistyötä. Suurimmalla osalla pääasiallinen toimintamuoto olivat asiakasryhmät. Läheisimmäksi teoreettiseksi lähestymistavaksi yli kolmasosa ilmoitti kognitiivis-behavioralistisen ja neljäsosa psykoedukaation. Useimmat ohjelmat tarjosivat 14–26 tapaamista asiakkaille, ja sama määrä viikkoja oli yleisin ohjelman kesto. Kolme neljäsosaa ohjelman aloittaneista miehistä kävi sen loppuun.

Suomalaisten ohjelmien arviointi

Suomalaiset miestyön arviointitutkimukset ovat kokeellisten arviointien puuttuessa muodoltaan prosessievaluaatioita Jyväskylän hoitomallia lukuun ottamatta. Ensi- ja turvakotien liiton Jussi-työstä on tehty prosessievaluaatio (Nyqvist 2001) ja työn vaikuttavuutta käsittelevä tutkimus (Törmä & Tuokkola 2010). Nyqvistin tutkimuksessa oli mukana 18 toimintaan osallistunutta miestä, joista kolme keskeytti asiakaskäynnit. Muutokset miesten väkivallan käyttöön liittyvissä ajattelutavoissa, asenteissa ja käyttäytymisessä vaihtelivat sen mukaan, miten motivoituneita he olivat hoitoon ja miten he asennoituivat väkivallan käyttöön yleensä. Miesten oman käsityksen mukaan fyysisen väkivallan loppumisesta huolimatta parisuhde ei yhdessäkään tapauksessa toiminut toivotulla tavalla. Viiden miehen kohdalla hoitosuhde avasi uusia näkymiä omaan väkivaltaisuuteen, ja omaa elämää alettiin pohtia myös uudesta näkökulmasta. Hoito käynnisti asiakkaissa mielen sisäisiä prosesseja.

Törmän ja Tuokkolan tutkimuksessa arvioitiin vaikuttavuutta kolmen vyöhykkeen avulla, joista ensimmäinen käsittää yhteiskunnallisen vaikuttavuuden, toinen miesten hyvinvoinnin lisäämisen ja kolmas väkivallan loppumisen perheessä. Aineistona käytettiin työntekijöiden (n=12) ja miesten puolisoiden (n=6) teemahaastatteluja sekä miesasiakkaille (n=80) suunnattua kyselyä. Arvioinnissa selkeimmin tulivat esiin toisen vyöhykkeen vaikutukset, kuten pienet askelet kohti väkivallattomuutta, perhetilanteen rauhoittuminen, kriisistä yli pääseminen ja auttamisjärjestelmän piiriin pääseminen. Miesten oman arvion mukaan väkivalta oli vähentynyt. Fyysinen väkivalta oli loppunut lähes kahdella kolmesta, henkinen väkivalta runsaalla kolmasosalla ja väkivallan uhka kolmasosalla. Runsas kolmannes ilmoitti, että kaikki edellä mainitut väkivallan muodot olivat loppuneet.

Maria Akatemian Demeter-työstä ei ole opinnäytetöiden lisäksi toteutettu vielä varsinaista vaikuttavuustutkimusta.

Menetelmän käyttö Suomessa

Väkivallan katkaisuohjelmia on Suomessa vähän ja palveluiden tarjonta vaihtelee suuresti eri puolilla maata. Palveluita tarvittaisiin lisää siten, että niiden tarjonta olisi alueellisesti kattavaa.

Kehitettävää on myös palveluihin ohjautumisessa. Suomessa väkivallan tekijät hakeutuvat katkaisuohjelmiin viranomaisten (esim. poliisi), palveluntarjoajien (esim. turvakoti), puolison kehotuksesta tai omasta aloitteesta, mutta monissa muissa maissa katkaisuohjelmat ovat osa rikosseuraamusjärjestelmää. Käytännön työstä saadun kokemuksen ja tutkimusten mukaan viranomaisten (esim. poliisi, tuomioistuin) ja väkivallan katkaisupalveluiden yhteistyö vaikuttaa merkittävästi väkivallan katkaisuohjelmien lopputuloksiin. Suomessa tärkeä kehittämiskohde onkin, miten väkivallan tekijöiden ohjaamista saataisiin tehostettua katkaisuohjelmiin niin sosiaali- ja terveydenhuollosta, poliisista kuin rangaistuksen täytäntöönpanosta.

Tällaisia malleja on kehitetty esimerkiksi Espoossa Lyömättömässä Linjassa poliisin ja katkaisuohjelmien välille ja mallia on levitetty muillekin paikkakunnille (Hyvärinen & Hautamäki 2013). Myös vankilat tekevät yhteistyötä katkaisuohjelmien kanssa joillakin paikkakunnilla, esimerkiksi Mikkelissä. Oikeusministeriön hallinnonalalla on kehitetty vankien mahdollisuuksia osallistua väkivallan katkaisuohjelmiin rangaistuksen täytäntöönpanon yhteydessä sekä yhdyskuntapalveluksessa. Osallistuminen perustuu rangaistusta kärsivän omaan motivaatioon, ja haasteena on edistää ohjelmiin osallistumista ja taata ohjelmien jatko vankeudesta vapauteen siirryttäessä. Resurssipulan vuoksi tärkeää olisi kehittää tiivistä yhteistyötä rikosseuraamusalan ja väkivallan katkaisuohjelmien kanssa, jolloin voitaisiin hyödyntää niiden osaamista rangaistusjärjestelmän sisällä tarjottavissa ohjelmissa sekä rakentaa jatkumoa ohjelmiin osallistumiselle vangin vapauduttua.

Yhteistyömalleja kehitettäessä tulee jatkossa huomioida mahdollisuus koordinoituun ohjaukseen myös lähestymiskiellon määräämisen yhteydessä, ja ohjelmien sisällöllisessä kehittämisessä tulee huomioida vaino ja sen erityispiirteet.

 

1 Profeminismi tarkoittaa feminismin tai ainakin sen osan kannattamista. Termiä käytetään useimmiten miehistä, jotka tekevät yhteistyötä feministien kanssa ja tavoittelevat sukupuolten tasa-arvoa.

2 Kognitiivinen työskentely tarkoittaa huomion kiinnittämistä siihen, miten potilas rakentaa ajatteluaan ja päätelmiään. Kognitiivis-behavioraalisessa mallissa tarkastellaan potilaan käyttäytymismalleja.

 

Lisätietoa

Ensomaa, Katariina (2009) Ylisukupolvittaisen parisuhdeväkivallan ja alkoholinkäytön yhteys parisuhdeväkivaltaan Vaihtoehto väkivallalle -ryhmään osallistuneilla miehillä ja hoito-ohjelman tuloksellisuus. Pro gradu -tutkielma. Psykologian laitos.

Hautamäki, Jari (2012) Lyömätön Linja Espoossa ja Miehen Linja. Teoksessa Nyqvist, L. & Hyvärinen, S. (toim.): Dusti – Luottamusta Miehen Linjalla. Espoo: Naisten Apu Espoossa ry., 12–25.

Hester, M., Lilley, S-J, O’Prey, L. & Budde, J. (2014) Overview and analysis of research studies evaluating European perpetrator programmes. Working paper 2 from the Daphne III IMPACT project.

Hyvärinen, Salla & Hautamäki, Jari (2013) Katkaise väkivalta. Lähisuhde- ja perheväkivaltarikoksesta epäillyn ohjaaminen esitutkinnasta väkivaltaa katkaisevaan palveluun. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Ohjaus 2013:10.

Keisala, Hertta (2006) Parisuhdeväkivalta moniammatillisen työn kohteena. Arviointitutkimus Espoon yhteistyöverkoston ja Lyömättömän Linjan toiminnasta parisuhdeväkivallan lopettamiseksi. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos.

Nyqvist, Leo (2006) Miesten kriisikeskuksen loppuarviointi. Teoksessa Sanasta miestä. Kokemuksia miesten kriisityöstä. Helsinki: Ensi- ja turvakotien liitto ry, 86–171.

Tassopoulos, Kostas (2012) Dusti-ryhmän ja Miehen Linjan työn kehittymisen prosessinarviointi. Teoksessa Nyqvist, L. & Hyvärinen, S. (toim.): Dusti – Luottamusta Miehen Linjalla. Espoo: Naisten Apu Espoossa ry, 78–107.

Törmä, Sinikka & Tuokkola, Kati (2010) Jussi-työ. Miesten perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön ulkoinen arviointi. Sosiaalikehitys Oy.