Lahjonta kansainvälisessä liiketoiminnassa – lahjusrikossääntelyn katvealue?
Lapin yliopiston tutkijaryhmän toteuttaman tutkimuksen ”Lahjonta kansainvälisessä liiketoiminnassa – sääntelyn, soveltamiskäytännön ja koulutuksen nykytila ja muutostarpeet” tavoitteena oli selvittää, miten ulkomaisen virkamiehen lahjontaa koskevia lahjusrikossäännöksiä on sovellettu kotimaisessa ja vertailumaiden – Ruotsin, Norjan, Tanskan, Saksan, Sveitsin, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Yhdysvaltojen –oikeuskäytännössä. Lisäksi tavoitteena oli selvittää lahjusrikossääntelyyn ja sitä koskevaan koulutukseen liittyviä kehittämistarpeita. Tutkimus on rahoitettu Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan vuoden 2021 haussa myönnetyllä määrärahalla.
Hylätyt syytteet
Kansainväliseen liiketoimintaan liittyvä ulkomaisten virkamiesten lahjonta on suomalaisessa oikeuskäytännössä harvinainen ilmiö. Pitkään kaikki Suomen tuomioistuimissa käsitellyt lahjusrikokset olivat luonteeltaan kansallisia. Vuosituhannen vaihteen jälkeen tuomioistuinten käsiteltäväksi tuli kuitenkin myös joitakin kansainväliseen liiketoimintaan liittyneitä tapauksia.
Kansainväliseen liiketoimintaan liittyvä ulkomaisen virkamiehen lahjonta on tullut Suomessa käräjä- ja hovioikeuksien arvioitavaksi viidessä tapauksessa. Kaikki nämä tapaukset liittyivät kansainvälisten konsernien harjoittamaan ulkomaankauppaan ja tiettyyn ulkomaisen valtion tai valtiollisen tahon tekemään hankintaan. Kaikissa edellä mainituissa tapauksissa oli väitetyn lahjuksen antajan ja vastaanottajan lisäksi mukana jonkinlainen välittävä taho – esimerkiksi konsulttitoimisto. Ulkomaisia, väitetysti lahjuksia vastaanottaneita tai välittäneitä tahoja ei kuitenkaan näissä Suomessa käsitellyissä tapauksissa syytetty, vaan syytteissä oli kyse vain lahjuksen antamisesta epäiltyjen henkilöiden vastuusta.
Keskeistä on, että kaikissa näissä tapauksissa lahjusrikossyytteet hylättiin viimeistään hovioikeudessa. Hylkäämisten taustalla olivat esimerkiksi ulkomaisen virkamiehen käsitteeseen liittyneet tulkinta- ja soveltamisvaikeudet tai se, ettei tapauksessa tuomioistuinten näkemyksen mukaan ollut esitetty riittävää näyttöä siitä, että väitettyjä lahjuksia olisi ylipäätään maksettu taikka siitä, että tapauksen vastaaja olisi kontrolloinut syytteessä tarkoitettujen maksujen suorittamista. Myös tietoisuuden ja tahallisuuden toteennäyttäminen osoittautui ongelmalliseksi tapauksissa, joissa kaupassa ja siihen väitetysti liittyneessä lahjontateossa oli käytetty erilaisia välittäjiä ja konsultteja. Syytteiden hylkääminen liittyi tällöin joko siihen, ettei vastaajien ollut näytetty olleen tietoisia lahjusten maksamisesta tai siihen, ettei etujen väitetyllä vastaanottajalla ollut näytetty olleen sellaista tietoisuutta lahjasta tai edusta, että lahja tai etu olisi voinut vaikuttaa hänen toimintaansa lahjusrikossäännösten edellyttämällä tavalla.
Kansainvälinen kritiikki
OECD antoi Suomea koskevan neljännen vaiheen maatarkastuskierroksen raporttinsa vuonna 2017 tilanteessa, jossa kaikki Suomessa käsitellyt ulkomaisen virkamiehen lahjontaa koskeneet syytteet oli hylätty. OECD esittikin raportissaan vakavan huolensa siitä, kuinka lahjusrikossäännöksiä oli tuomioistuimissa tulkittu ja sovellettu. Raportissa todettiin, että näyttökynnys ulkomaisen virkamiehen lahjontaan liittyvissä tapauksissa oli noussut tuomioistuimissa äärimmäisen korkeaksi. Rikoksen tapahtumisesta oli tuomioistuimissa edellytetty suoraa näyttöä ja tapauksissa oli raportin mukaan edellytetty näyttöä myös sellaisista seikoista, jotka eivät OECD:n näkemyksen mukaan olleet lahjusrikoksen tunnusmerkistötekijöitä.
Edellä mainitut oikeudenkäynnit ja OECD:n kritiikki viittaavatkin siihen, että kansainväliseen liiketoimintaan liittyvien lahjusrikostapausten oikeuskäsittelyyn kytkeytyy erilaisia rikoslainsäädännön kattavuuteen, säännösten muotoiluun, näytön saatavuuteen ja näyttökynnykseen liittyviä haasteita.
Säännökset ja näytön arviointi
Virkamiesten lahjontaa koskevien säännösten soveltamisen suurimmat haasteet liittyvät kansainvälisissä tapauksissa ulkomaisen virkamiehen käsitteen tulkintaan, teon täyttymiskynnykseen välittäjää käyttäen tehdyissä teoissa ja lahjusrikossäännösten ”toiminnasta palvelussuhteessa” -kriteerin tulkintaan. Säännösten muotoilu ja vakiintunut tulkinta eivät kaikilta osin vastaa kansainvälisiä velvoitteita. Haasteisiin vastaamista hankaloittaa se, ettei virkamiehen lahjontaa koskeville säännöksille useinkaan ole tehokkaasti sovellettavissa olevaa vaihtoehtoa: lahjusrikosten yritystä tai vaikutusvallan kauppaamista ei ole erikseen kriminalisoitu ja yksityisen sektorin lahjontaa koskevat säännökset ovat nekin osoittautuneet vaikeasti sovellettaviksi.
Haasteita liittyy myös näytön arviointiin lahjusrikostapauksissa. Selvää on, että todistustaakka on syyttäjällä myös näissä rikoksissa eikä näyttötaakkaa voida asettaa alemmaksi sillä perusteella, että kyse on vaikeasti toteennäytettävistä rikoksista. Lahjusrikostapauksissa näyttö muodostuu usein pääosin aihetodisteista. Tuomioistunlaitoksen ulkopuolelta tuomioistuinten vapaaseen näytön arviointiin pohjautuvaa näytönharkintaa ei voi yksityiskohtaisesti ohjeistaa. Korkein oikeus on kuitenkin esimerkiksi huumausainerikoksia koskevilla ennakkoratkaisuillaan linjannut aihetodisteiden arviointia tavalla, joka on merkityksellistä myös arvioitaessa näyttöä lahjusrikostapauksissa.
Oikeushenkilön vastuu
Kansainväliseen liiketoimintaan liittyvät lahjusrikokset tehdään usein yritysten liiketoiminnan yhteydessä ja yrityksen puolesta tai hyväksi. Oikeushenkilön rangaistusvastuulle olisikin siksi syytä antaa enemmän painoa oikeusprosessissa niin esitutkinnassa, syyteharkinnassa kuin tuomioistuinkäsittelyssäkin. Vertailevan tarkastelun perusteella näyttää myös siltä, että tehokkaimmin oikeushenkilön rangaistusvastuun toteuttaminen onnistuu silloin, jos se on toteuttavissa täysimittaista oikeudenkäyntiä kevyemmässä menettelyssä. Vertailevassa tarkastelussa keskeiseksi osaksi oikeushenkilöiden vastuuta näyttäisivät muodostuneen myös niille määrätyt menettämisseuraamukset. Suomessa rikoshyöty on määritelty ahtaasti, eikä menettämisseuraamuksia koskeva sääntely ongelmitta mahdollista lahjusrikoksella välillisesti saatua hyötyä koskevan menettämisseuraamuksen määräämistä oikeushenkilölle, jonka toiminnassa on syyllistytty lahjuksen antamiseen.
Lahjusrikoksia käsittelevä koulutus
OECD nosti Suomea koskevassa maaraportissaan vahvasti esiin erityisesti tuomarien koulutuksen ja erikoistumisen keinona tehostaa puuttumista kansainväliseen liiketoimintaan liittyvään ulkomaisten virkamiesten lahjontaan. Tutkimuksessa koulutusta koskevaa tietoa kerättiin tuomareille, syyttäjille ja rikostutkijoille suunnatulla kyselyllä sekä kyselyä täydentäneillä ja syventäneillä asiantuntijahaastatteluilla. Tutkimus osoittaa, että koulutustarjontaa ja siitä tiedottamista on tarpeen lisätä ja kehittää. Keskeistä on koulutuksen saavutettavuus ja oikea-aikaisuus silloinkin, kun tarkasteltavana on kansainväliseen liiketoimintaan liittyvän lahjonnan kaltainen rikollisuuden muoto, jota koskevia tapauksia etenee oikeusprosessiin harvoin. Siksi onkin tärkeää, että saatavilla on myös jatkuvasti saatavilla olevia ajantasaisia tukimateriaaleja. Perusteita näyttäisi olevan myös tuomarien jonkinasteiselle erikoistumiselle.
Lahjusrikoksiin liittyvää koulutusta, sen saatavuutta ja siitä tiedottamista on siis syytä kehittää. Tutkimuksen perusteella näyttäisi kuitenkin selvältä, ettei lahjusrikoslainsäädännön soveltamisongelmissa ole ainakaan pääosin kyse sellaisista oikeudelliseen osaamiseen ja säännösten oikeaan tulkintaan ja soveltamiseen liittyvistä puutteista tai virheistä, jotka olisivat yksinkertaisesti koulutusta ja kirjallisia ohjeistuksia kehittämällä korjattavissa. Kyse on laajasta ja monimutkaisesta sääntelykokonaisuudesta, joka on monilta osin tulkinnanvarainen ja johon liittyvät vakiintuneet tulkinnat eivät kaikilta osin vastaa kansainvälisiä velvoitteita. Siksi myös tilanteen korjaamiseksi tarvitaan moninaisia toimenpiteitä – lainmuutoksia, koulutuksen ja tukimateriaalin kehittämistä sekä lain tulkintaa ja näytön arviointia ohjaavaa oikeuskäytäntöä.
Minna Kimpimäki
Kirjoittaja toimii rikosoikeuden professorina Lapin yliopistossa ja oli kyseisen hankkeen vastuullinen johtaja.
Hankkeen loppuraportti:
Kirsi-Maria Halonen – Minna Kimpimäki – Kai Kotiranta – Anssi Kärki – Jenna Piippo – Tirnash Ramezan. Lahjonta kansainvälisessä liiketoiminnassa – sääntelyn, soveltamiskäytännön ja koulutuksen nykytila ja muutostarpeet (2022).
