Mielenterveys- ja päihdepalveluja kehitettävä nuorten näkökulmasta
Tässä teema-artikkelissa nostamme esille nuorten kokemuksia mielenterveys- ja päihdepalveluista ja esittelemme nuorten mielenterveys- ja päihdetyön kehittämistä koskevan tutkimushankkeen (NUMPA) suosituksia nuorilähtöisen työskentelytavan vahvistamiseksi. Tutkimushankkeessa selvitettiin 15–29-vuotiaiden nuorten tuen tarpeita sekä esteitä oikea-aikaisen mielenterveys- ja päihdepalvelujen saamiselle. Hankkeen tavoitteena oli tutkia ja levittää tietoa sosiaalihuollossa ja matalan kynnyksen palveluissa käytössä olevista hyvistä käytännöistä ja vaikuttavista menetelmistä nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi.
NUMPA-hanke tuotti viisi keskeistä toimenpidesuositusta, joista ensimmäinen koskee nuoruusiän erityistarpeiden huomioimista palveluissa, toinen kynnysten arvioimista palvelukohtaisesti, kolmas kohtaamisen tärkeyttä, neljäs rakenteiden pysyvyyden varmistamista ja viides ammattilaisten osaamisen kehittämistä työmenetelmien käytössä ja arvioinnissa (Pitkänen ym. 2022). Tiivistetysti matalan kynnyksen periaatteen tulisi koskettaa nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluiden palveluprosessia kokonaisuudessaan (Huhta ym. 2022).
Nuorten kohtaamat kynnykset mielenterveys- ja päihdepalveluissa
Nuorten näkökulmaa selvitettiin haastattelemalla ja Sekasin-chatkeskustelujen avulla. Palveluihin hakeutumisen ja pääsemisen kynnykset liittyivät nuorilla sekä pelkoihin että rakenteisiin. Monet nuoret tarvitsevat avun hakemiseen kannustusta ja tietoa tarjolla olevista vaihtoehdoista. Chatissa keskustelleet nuoret olivat huolissaan siitä, etteivät heidän ongelmansa olisi riittävän suuria avun saamiseksi tai että niistä puhuminen ammattilaisen kanssa hävettäisi. Nuoret myös pohtivat mahdollisia negatiivisia seurauksia avun hakemisesta. Esimerkiksi päihdepalveluiden sijainti näkyvällä ja julkisella paikalla myös huoletti nuoria. Yhteydenotto hoitopaikkoihin oli koettu toisinaan vaikeaksi ja nuorilla oli kokemuksia jonottamisesta, omatoimisuuden varaan jäämisestä ja ongelmien vähättelystä.
Palveluissa käymiseen liittyviä kynnyksiä syntyi tilanteissa, joissa nuori ei ole kokenut tulleensa kuulluksi tai kohdatuksi kokonaisvaltaisesti. Tutkimuksessa nousi esille kokemuksia siitä, että nuori oli kohdattu ennakkoluuloisesti stereotypioihin nojaten tai suhtautuminen oli muuttunut epäileväksi ja töykeäksi, jos nuori oli uskaltautunut puhumaan päihteidenkäytöstään. Päihdepalveluiden tarve muodostaa myös merkittävän palvelujärjestelmän sisäisen ongelman, mikäli nuori tarvitsee samanaikaisesti mielenterveyspalveluita: nuoret eivät olleet päässeet samanaikaisesti molempien palveluiden piiriin, vaan päihdehoidon asiakkuus käytännössä estää mielenterveyspalveluiden käytön.
Palveluiden vaihtamisen tai niihin palaamisen kynnykset jäävät usein vähemmälle huomiolle. Palveluiden väliin jääminen etenkin täysi-ikäisyyden kynnyksellä saattaa pudottaa jo apua saaneen nuoren takaisin pohjalle, saada nuoren keskeyttämään opintonsa, johtaa itsetuhoiseen käyttäytymiseen tai viedä vuosia nuoruudesta. Palveluntarve voi alkaa yllättäen uudestaan, esimerkiksi retkahduksen jälkeen. Palveluihin palaamisen esteinä nousi esille aiemmat epäonnistuneet kohtaamiset nuoren ja ammattilaisten välillä, jotka vaikuttivat nuoren halukkuuteen satsata palveluihin hakeutumiseen. Nuoren kannalta merkitystä on myös palveluiden joustavuudella ja niiden tarjoamalla pitkäjänteisellä tuella, jotta nuori pystyy syventämään luottamusta hoitaviin tahoihin omaan tahtiinsa ja rakentamaan syvempää ymmärrystä myös omasta tilanteestaan.
Nuorten tarpeet ja toiveet tarkasteluun palvelukentällä
Nuorille oli merkityksellistä se, että he kokivat ammattilaisen kohtaavan heidät ihmisinä ja kuuntelevan heitä. Nuorten elämäntilanteet ja avuntarpeet ovat todella erilaisia ja nuori toivoo tulevansa kohdatuksi palveluissa yksilöllisesti ja hänen tarpeitaan kuunnellen. Nuorelle olennaista ei ole tietämys palveluverkoston rakenteesta tai siihen osallistuvista toimijoista, vaan kokemus inhimillisestä, turvallisesta ja pysyvästä kohtaamisesta ammattilaisen kanssa. Pitkäaikainen rinnalla kulkeminen motivoi ja sitouttaa jatkamaan palveluiden käyttöä siihen asti, että nuorella on riittävästi toimintakykyä pärjätä myös omillaan.
Keskeistä nuorilähtöisessä toiminnassa on oikea-aikaisuus, tuen riittävä intensiivisyys sekä ajallinen joustavuus virka-aikojen ulkopuolella. Yllättävissä vaikeuksissa avun piiriin tulisi päästä nopeasti, ennen tilanteen pahenemista. Tuen ja palveluiden koordinoiminen monialaisesti ja digitaalisia kanavia hyödyntäen olisi suositeltavaa, jotta nuori ei jää palveluiden tavoittamattomiin virka-aikojen ulkopuolella, juhlapyhinä tai lomakausina. Nuoren poissaoloa sovitulta käynniltä tulisi seurata. Nuorta tavoittavat ja motivoivat toimenpiteet olisivat myös tarpeen, jos nuori jää pois sovitulta käynniltä. Yksi unohdus tai este ei saisi katkaista jo alkanutta hoitosuhdetta, eikä nuori jäädä tilanteensa kanssa yksin.
Nuorille suunnatut palvelut tulisi ulottaa myös virallisten asiointipaikkojen ulkopuolelle ja lähemmäs nuorta. Eri palvelujen tuominen fyysisesti saman katon alle voisi helpottaa nuoren kokonaisvaltaista kohtaamista sekä eri toimijoiden yhteistyötä ja -vastuuta. Mielenterveys- ja päihdepalveluissa asioimisen stigmaa voitaisiin helpottaa kokoamalla saman katon alle myös muita nuorille suunnattuja palveluita, eikä ainoastaan niitä palveluita joihin hakeutumisen kynnys on nuorilla jo entuudestaan korkealla.
Monialaista yhteistyötä tarvitaan
Nuorten päihteiden käyttöön liittyy monella mielenterveyden ongelmia, jolloin heidän voi olla haastavaa sitoutua päihdepalveluun, mikäli he eivät saa samanaikaisesti apua myös mielenterveyden ongelmiin. Tutkimuksessa nuoret itse kuvasivat päihteiden käytön seurauksena mielenterveyteen liittyvistä kysymyksistä, eivätkä he ymmärtäneet palvelujärjestelmän vaatimusta päihdeongelman hoitamisesta ennen mielenterveyspalveluihin pääsyä. Palveluiden välistä rajaa tulisikin nuorten kohdalla edelleen häivyttää, palvelujen välistä yhteistyötä vahvistaa ja ammattilaisten menetelmäosaamista kehittää. NUMPA-hankkeessa haastatellut sotealan asiantuntijat nostivat esille, että mielenterveysosaamista ja ymmärrystä esimerkiksi riippuvuuksista tulisi olla mielenterveys- ja päihdetyöntekijöiden ohella myös muilla aloilla nuorten kanssa toimivilla ammattilaisilla.
Selkeä katveeseen jäävä ikäryhmä ovat alaikäiset päihdepalveluja tarvitsevat nuoret. Polkuja päihdehoitoon -hankkeessa haastateltujen työntekijöiden mukaan alaikäisten kanssa toimivilla viranomaisilla ei välttämättä ole päihdeosaamista ja alaikäiset saattavat jäädä helposti ilman minkäänlaista kunnollista päihdehoitoa (Mäkilä ym. 2022). Alaikäisille suunnatuissa päihdepalveluissa on suuria alueellisia eroavaisuuksia ja toisilla paikkakunnilla päihdepalveluihin hakeutuminen on vaatinut nuorilta paljon enemmän omaa aloitekykyä ja itsenäisyyttä kuin toisilla. Alueelliset ja ikäryhmäkohtaiset eroavaisuudet palveluiden piiriin pääsyssä muodostavat yhdenvertaisuuden näkökulmasta ongelman, vaikka toisia kynnyksiä pystyttäisiin palveluita kehittämällä konkreettisesti madaltamaan.
Digitaalisilla hoitomuodoilla voitaisiin parhaimmillaan vahvistaa nuorten osallisuutta ja yhteisöllisyyttä sekä madaltaa heidän yhteydenottokynnystään. Lisäksi niiden avulla on mahdollista helpottaa nuorten pääsyä avun äärelle taustasta, kielitaidosta, asuinpaikasta tai toimintakyvystä riippumatta. Digitaaliset yhteydenottokanavat ja -hoitomuodot tulisi kuitenkin nähdä kasvokkaista asiakastyötä tukevana eikä tätä poissulkevana työmenetelmänä. Kasvokkain tapahtuvan asiakastyön etuna on mahdollisuus muodostaa ehjempi kokonaiskuva nuoren tilanteesta. Sekä kasvokkain että digitaalisesti toteutuvien palveluiden kynnyksiä madaltaessa pitää kuitenkin muistaa, että palveluita pitää ylipäänsä olla riittävästi tarjolla.
Essi Holopainen & Tuuli Pitkänen
Essi Holopainen (VTM) toimii tutkijana Nuorisotutkimusseurassa (NTS). Hän kirjoittaa artikkelia nuorten kumuloituvasta huono-osaisuudesta Nuorten palvelut tienhaarassa (NUPAT) -konsortiohankkeessa (THL, NTS & Itä-Suomen yliopisto) ja toimii Suomen kirjeenvaihtajana Euroopan Komission ylläpitämässä Youth Wiki –tietokannassa.
Tuuli Pitkänen (dosentti, FT, VTL) toimii Nuorisotutkimusseuran tutkimuspäällikkönä ja oli NUMPA-hankkeen johtaja. Hänellä on pitkäaikaista kokemusta päihdehoidon, mielenterveysongelmien ja psykososiaalisen toimintakyvyn tutkimisesta ja muutosten arvioimisesta.
----
Artikkelissa hyödynnettyjen kirjallisuuslähteiden pohjana on Nuorten mielenterveys- ja päihdetyö: Tutkittua tietoa kehittämistyön tueksi (NUMPA) -tutkimushanke. Se toteutettiin yhteistyössä Nuorisotutkimusseuran, A-klinikkasäätiön, MIELI Suomen mielenterveys ry:n ja Suomen Punaisen Ristin Nuorten turvatalojen tutkijoiden kanssa. Hanke toteutettiin valtioneuvoston tutkimus- ja selvitystoiminnan (VN TEAS) rahoituksella maaliskuun 2021 ja lokakuun 2022 välillä.
Lähteet:
Huhta, H & Tourunen, J & Kaskela, T & Takala, J & Helfer, A & Jurvanen, S & Laine, Riku & Larivaara, M & Suurpää, L & Pitkänen, T (2023). Matala kynnys ymmärrettävä laajasti nuorten palveluissa. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisu: Policy Brief 9/2023.
Mäkilä, A & Jurvanen, S & Helfer, A & Huhta, H & Pitkänen, T (2022). Polkuja päihdepalveluihin. Selvitys päihdepalveluiden saatavuudesta ensimmäisellä hakukerralla. Päihdeasiamiestoiminta.
Pitkänen, T & Tourunen, J & Huhta, H & Kaskela, T & Takala, J & Helfer, A & Jurvanen, S & Laine, R & Larivaara, M & Suurpää, L (2022). Nuorten mielenterveyden tukeminen sosiaalihuollossa ja matalan kynnyksen toiminnassa. Työntekijöiden ja nuorten näkemyksiä tarpeista ja toimintatavoista. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2022:65.
Kuva: Pixabay
