Päihde- ja rikostaustaiset naiset turvaan ja osaksi yhteiskuntaa?
Vankila sijoittuu paikkana yhteiskunnan äärimmäiseen marginaaliin niin yhteiskuntapoliittisesti, kriminaalipoliittisesti kuin kokemuksellisestikin, kirjoittaa Riitta Granfelt. Äärimmäisestä marginaalista on pitkä matka niin sanottuun normaaliin elämään vankilan ulkopuolella. Jos vankeuden taustalta löytyy vaikea päihdeongelma, se on voinut sysätä ihmisen yhteiskunnan laitamille jo kauan ennen vankeutta, jolloin yhteiskuntaan integroituminen on erityisen vaikeaa.
Pohdin tekeillä olevan tutkimustyöni valossa sitä, miten hyvinvointivaltio palvelujärjestelmineen tukee rikos- ja päihdetaustaisia naisia yhteiskuntaan integroitumisessa. Naisvangit ovat moninainen joukko erilaisine taustoineen, ja tutkimukseni fokus on heissä, joille yhteiskuntaan integroituminen on erityisen vaikeaa.
Artikkeli perustuu v. 2019–20 keräämääni laadulliseen tutkimusaineistoon, joka koostuu 12 vankilasta vapautuneen naisen ja 11 heidän kanssaan työskentelevän sosiaalialan ammattilaisen ja vertaistyöntekijän haastatteluista.
Näkökulmana sukupuoli
Lähestyn kysymystä yhteiskuntaan integroitumisesta sukupuolen ja sukupuolijärjestelmän näkökulmasta. Feministinen näkökulma huomioi naisten monin tavoin alisteisen aseman yhteiskunnassa. Aiemman tutkimuksen mukaan naisten asema on erityisen alisteinen rikoskeskeiseen elämäntapaan kietoutuvassa huumekulttuurissa. Aiheesta ovat Suomessa kirjoittaneet esimerkiksi sosiaalityön tutkijat Teija Karttunen ja Ulla Salovaara.
Tekstissäni kirjoitan ”naisista”, mutta on tärkeää muistaa, että esimerkiksi kaikki naisiksi oletetut henkilöt eivät identifioidu naisiksi eivätkä halua tulla puhutelluiksi ”naisina”. On tärkeää huomioida sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvä moninaisuus niin kielen käytössä kuin arkisissa käytännöissäkin.
Yksilöllisten tekijöiden taustalla vaikuttavat rakenteelliset tekijät
Rakenteelliset tekijät jäävät usein varjoon, kun päihdeongelma tai rikoskierre määritellään yksilölliseksi ja yksilöstä itsestään johtuvaksi ongelmaksi eikä oteta huomioon yksilöä suurempia voimia kuten eriarvoisuutta, sosiaalisten ongelmien ylisukupolvista kasautumista, riittämätöntä tukea vaikeissa tilanteissa eläville lapsiperheille tai heikosti resursoitua päihdehoitojärjestelmää.
Päihdeongelmista kärsivien ihmisten pääsyyn tarvitsemiensa sote-palveluiden piiriin liittyy aikaisempien tutkimusten perusteella paljon ongelmia ja korkeita ”kynnyksiä”, joita on naisten kohdalla tutkinut muiden muassa Elina Virokannas. Riikka Perälän kanssa olemme todenneet, että palvelujen moninaiset ongelmatilanteet aiheuttavat päihdeongelmaisille ihmisille tarpeetonta kärsimystä. Sosiaalioikeuden tutkija Heidi Poikonen on kiteyttänyt ongelman näin: liian usein päihdehoito ei ole tosiasiallisesti varsinkaan kaikkein vaikeimmista ongelmista kärsivien ihmisten saavutettavissa. Tämä rikkoo päihdeongelmista kärsivien ihmisten perusoikeuksia yhteiskunnalliseen osallisuuteen, välttämättömään huolenpitoon ja riittäviin palveluihin.
Vangit ovat Matti Joukamaan selvityksen mukaan keskimäärin erittäin huono-osainen ryhmä. Koulutustausta, perhetausta, sosiaalinen asema, terveys ja ammatillinen ura ovat tilastollisessa katsannossa selvästi heikompia kuin muulla väestöllä. Esimerkiksi päihdeongelmat ovat moninkertaisia muuhun väestöön verrattuna. Naisvankien hyvinvointi on miesvankejakin heikompaa ja traumaattiset elämäntapahtumat (kuten pahoinpitelyt lapsuudessa tai aikuisena) ovat naisvankien kohdalla hätkähdyttävän yleisiä, kuten Kaisa Tammi-Moilanen kirjoittaa. Hän korostaa, että iso osa naisvangeista on vaikeasti ja syvästi traumatisoituneita ja erityisen haavoittuvaisia.
Yhteiskuntaan integroitumisen esteet vankeustuomion jälkeen
Ulla Salovaaran mukaan palvelujärjestelmässä on useita ongelmia, jotka vaikeuttavat vankilasta vapautuneiden naisten integroitumista yhteiskuntaan. Myös muiden negatiiviset asenteet ja koettu häpeä vaikeuttavat integraatiota. Salovaara korostaa, että naisvankien integroitumiseen vaikuttaa keskeisesti se, onko tarjolla oikein kohdennettuja, oikea-aikaisia ja laadukkaita palveluita.
Tutkimusaineistossani rikos- ja päihdetaustaiset naiset ja heidän kanssaan työskentelevät ammattilaiset kertovat, millaiset sote-palveluiden ongelmat sote-palveluissa vaikeuttavat naisten elämää ja yhteiskuntaan integroitumista vankeustuomion jälkeen. Aineistossani nousee esiin osin samoja haasteita kuin mistä Salovaara on kirjoittanut aiemmin esimerkiksi liittyen viranomaisasioinnin ja aikuissosiaalityön ongelmiin sekä naiserityisen ja traumainformoidun työotteen puuttumiseen tai ohuuteen. Haastateltavani identifioivat lukuisia ongelmia siinä, miten yhteiskunta ottaa päihde- ja rikostaustaiset naiset vastaan vankeustuomion jälkeen. Palvelujärjestelmä näyttäytyi heidän puheissaan vaativana ”esteratana”. Osa yhteiskuntaan integroitumista vaikeuttavista tekijöistä on yhteisiä sekä naisille että miehille. Osa ongelmista koskee erityisesti naisia ja asettaa juuri naiset erityisen haavoittuvaiseen asemaan.
Asumiseen ja päihdehoitoihin liittyvät ongelmatilanteet
Tarkastelen seuraavaksi kahta teemaa eli asunnon saamista ja päihdehoitoon pääsyä, koska nämä nousivat tutkimusaineistossani esiin niin toistuvasti ja niistä ei ole juuri aiempaa tutkimusta.
Haastateltavat kuvasivat, että pahimmassa tapauksessa vankilasta vapautuneelle päihdetaustaiselle naiselle ei löydy sopivaa asumismuotoa, vaikka asuntoa olisi haettu vankilan työntekijöiden avustuksella jo tuomion aikana. Syynä saattoi olla esimerkiksi aiemmat vuokravelat, luottohäiriömerkintä, liian pitkät jonot tukiasumiseen tai että erittäin traumatisoituneille naisasiakkaille tarjottiin tukiasuntoa levottomasta, miesten kansoittamasta ja suuresta asumisyksiköstä, jonne he eivät yksinkertaisesti uskaltaneet muuttaa asumaan väkivallan ja ahdistelun pelossa.
Pahimmassa tapauksessa naisasiakkaat eivät voineet majoittua väliaikaisesti edes asunnottomille tarkoitetuissa viimesijaisissa suojissa eli hätämajoituksessa joko aiemmin saamansa ”porttikiellon” tai kokemansa väkivallan pelon vuoksi. Asunnottomilla tai päihdeongelmaisilla naisilla ei ole pääsyä myöskään väkivallan uhkaamien naisten suojeluun tarkoitettuihin turvakoteihin, mitä haastattelemani työntekijät pitivät järkyttävänä epäkohtana. Asunnottomuus on erityisen vaarallista naisille, jotka voivat joutua kadulla ja ”muiden nurkissa” alttiiksi väkivallalle, hyväksikäytölle ja niin edelleen. Asumispalveluissa ei ole haastattelujeni valossa riittävästi huomioitu naisten tarpeita tai traumainformoitua työotetta, vaikka naiserityisessä asunnottomuustyössä onkin tehty viime vuosina tärkeää kehittämistyötä järjestöjen hankkeissa.
Haastateltavien mukaan päihdehoitoon pääseminen oli vaikeaa vankeuden jälkeen. Esimerkiksi korvaushoidossa tai korvaushoidon arvion etenemisessä oli erittäin haitallisia katkoksia, koska vankiterveydenhuollon ja kunnallisen perusterveydenhuollon välinen yhteistyö ja tiedonvaihto ei toiminut.
Monilla rikos- ja päihdetaustaisella naisella olisi ollut haastateltavieni mukaan tarve pitkäkestoiseen, ja erityisesti naisille suunnattuun psykososiaaliseen päihdekuntoutukseen. Tällaista kuntoutusta oli kuitenkin harvoin tarjolla. Haastateltavieni mukaan psykososiaalisessa päihdekuntoutuksessa tapahtuu paljon muutakin kuin päihteiden käytöstä irtautuminen. Siellä opetellaan esimerkiksi elämään yhteiskunnan normaalien pelisääntöjen mukaan, toimimaan rakentavasti sosiaalisissa suhteissa, huolehtimaan arjesta sekä työstämään vaikeita tunteita ja traumoja, jotka usein ovat yksi tekijä päihdeongelmankin taustalla.
Erään työntekijän mukaan hänen asiakkailleen oli tarjolla vain lyhyt kotona toteutettava katkaisuhoito, joka riitti vain pahimman päihdekierteen katkaisemiseen, jos siihenkään. Vaikeimmassa asemassa olevat päihde- ja rikostaustaiset naiset on havaintojeni mukaan jätetty kokonaisvaltaisen ja naiserityisyyden huomioivan päihdekuntoutuksen osalta pitkälti heitteille eli riittämättömien ja liian köykäisten päihdepalvelujen varaan. Ilman asuntoa – täysin suojattomana – ja ilman tukea päihdeongelman hoitoon kuntoutuminen tai yhteiskuntaan integroituminen eivät voi onnistua.
Lopuksi
Tutkimusaineistoni ja aiempien tutkimusten ja selvitysten perusteella rikos- ja päihdetaustaiset naiset ovat tyypillisesti ”altavastaajan” asemassa niin huumekulttuurissa, vankiloissa, päihdekuntoutuksessa kuin asumispalveluissakin. Toiminta tapahtuu miesten ehdoilla, jolloin naiset joutuvat alisteiseen asemaan – jopa vaaraan – ja naisten tilanne, tarpeet ja turvallisuus jäävät huomioimatta.
Hyvinvointivaltion idea on se, että valtio ottaa omalta osaltaan vastuuta siitä, että ihmisille tarjotaan tukea ja turvaa vaikeissa elämäntilanteissa. Yhteiskuntaan integroituminen tai niin sanotun normaalielämän rakentaminen vankeustuomion jälkeen ei voi olla liikaa yksilön omalla vastuulla. Integroituminen tapahtuu relationaalisesti eli suhteissa läheisiin ihmisiin, vertaisiin, ammattilaisiin, viranomaisiin, taloudelliseen tilanteeseen sekä etuuksiin, sosiaali- ja terveyspalveluiden saavutettavuuteen ja laatuun, asumiseen, opintoihin ja työelämään ja niin edelleen. Naisilla yhteiskuntaan integroitumiseen liittyy erityisiä, sukupuoleen liittyviä, haavoittuvuuksia ja tarpeita, jotka on tärkeää tunnistaa.
Haastattelemieni työntekijöiden mukaan joitain edistysaskeliakin on viime vuosina otettu: naiserityisestä ja traumainformoidusta työtavasta puhutaan enemmän ja niiden tärkeys tunnistetaan aiempaa paremmin. Lisää työtä ja panostuksia kuitenkin tarvitaan, jos rikos- ja päihdetaustaisiakin naisia halutaan suojella ja heidät halutaan osaksi yhteiskuntaa. Naisiin panostaminen on tärkeää itsessään ja se edistää myös tulevien sukupolvien hyvinvointia.
Anna Leppo
VTT Anna Leppo työskentelee yliopistonlehtorina (ma.) yhteiskuntapolitiikan tieteenalalla Helsingin yliopistossa.
Kirjoitus perustuu raportointivaiheessa olevaan tutkimustyöhön, jota Leppo on tehnyt yhteistyössä VTT Riikka Perälän ja VTT Keiju Vihreäsalon kanssa. Tutkimusta on rahoittanut Alkoholitutkimussäätiö.
Kirjallisuutta:
Granfelt Riitta (2015). Asumissosiaalinen työ: Kotiin ja rikollisuudesta irti? Y-Säätiön julkaisuja 2015.
Karttunen Teija (2019) Naiserityistä päihdehoitoa. Etnografinen tutkimus päihdehoitolaitoksen naistenyhteisöstä. Sosiaalityön väitöskirja, Jyväskylän yliopisto.
Joukamaa Matti & työryhmä (2010) Rikosseuraamusasiakkaiden terveys, työkyky ja hoidontarve. Rikosseuraamuslaitoksen julkaisuja 1/2010.
Perälä Riikka & Leppo Anna (2022) Turha kärsimys: Päihteisiin liittyvät institutionaaliset ongelmatilanteet eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisuissa. Yhteiskuntapolitiikka, 1, 45–55.
Poikonen Heidi (2017) Perusoikeussääntelyn vaikutuksista oikeuteen saada päihdepalveluja. Teoksessa Nykänen, E., Kalliomaa-Puha L. Mattila Y. ja Arajärvi P. (toim.) Sosiaaliset oikeudet: näkökulmia perustaan ja toteutumiseen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Salovaara Ulla (2019) Rikoksista tuomitut naiset – yhteiskunnasta erottaminen ja takaisinliittymisen mahdollisuudet. Sosiaalityön väitöskirja, Jyväskylän yliopisto.
Salovaara Ulla (2021) Vankilasta vapautuvien naisten tuen tarve ja tukemisen mahdollisuudet. Teoksessa: Matthies, A-L; Turtiainen, K & Svenlin, A-R (toim.) Aikuissosiaalityö: Tieto, käytäntö ja vaikuttavuus. Helsinki: Gaudeamus.
Salovaara, Ulla (2023) Naiserityiset ja sukupuolisensitiiviset toimintamahdollisuudet rikosseuraamusalalla. Teoksessa: Kaarakka, Olli & Nikula, Karoliina (toim.) Rikosseuraamusalan etiikka – käsitteistä käytäntöön. Rikosseuraamusalan koulutuskeskus.
Tammi-Moilanen Kaisa (2020) Naisvankiselvitys. Selvitys naisvankien olosuhteista, toiminnoista
ja turvallisuudesta. Rikosseuraamuslaitoksen monisteita 4/2020
Virokannas Elina (2017) Eriarvoisuuden kokemuksia ja hallinnan suhteita hyvinvointipalvelujärjestelmässä: huumeita käyttävien naisten ”standpoint”. Yhteiskuntapolitiikka, 3, 274–283.
Kuva Hämeenlinnan naisvankilasta / Riikka Kostiainen
