Tahdosta riippumatonta päihdehoitoa Suomessa ja muualla Euroopassa on selvitetty
Päihde- ja mielenterveyslakiuudistus saatettiin loppuun viime vuonna. Uusi lainsäädäntö astui voimaan tämän vuoden alussa. Jatkossa päihde- ja mielenterveyshoidosta ja -työstä säädetään aikaisempien mielenterveys- ja päihdehuoltolakien sijasta sosiaali- ja terveydenhuoltolaeissa.
Tahdosta riippumattoman päihde- ja mielenterveyshoidon osalta uudistamistyö jatkuu itsemääräämisoikeutta koskevan IMO-lainsäädäntötyön alla. Työn tavoitteena on parantaa asiakkaiden ja potilaiden osallisuutta ja oikeuksia hoidossa ja vähentää tätä kautta myös erilaisten rajoitustoimien, kuten tahdosta riippumattoman hoidon, tarvetta.
Tahdosta riippumaton päihdehoito Suomessa
Suomessa tahdosta riippumaton päihdehoito on ollut mahdollista terveysvaaran ja väkivallan perusteella, jos vapaaehtoisuuteen perustuvat palvelut eivät ole olleet mahdollisia tai ne ovat osoittautuneet riittämättömiksi. Hoidosta säädettiin vuonna 1987 voimaan tullessa päihdehuoltolaissa viime vuoden loppuun asti.
Käytännössä tahdosta riippumatonta hoitoa ei ole toteutettu Suomessa juuri lainkaan. Väkivallan perusteella tapahtuvaa tahdosta riippumatonta päihdehoitoa ei ole toteutettu Suomessa vuosikymmeniin, ja hoidon mahdollistavat pykälät myös kumottiin vuoden alussa voimaan tullessa uudistuksessa. Terveysvaaran perusteella on hoidettu ajoittain yksittäisiä ihmisiä, mutta tästä ei ole olemassa tilastoitua tietoa. Nämä pykälät ovat kuitenkin edelleen voimassa.
Tarve tahdosta riippumattoman päihdehoidon lisäämiseen nousee aika ajoin yhteiskunnalliseen keskusteluun. Sitä ovat pitäneet esillä muun muassa päihdeongelmista kärsivien omaiset sekä päihdeongelmasta toipuneet, joiden mielestä kynnyksen tahdosta riippumattomaan päihdehoitoon tulisi olla nykyistä matalampi. Toisaalta tutkimuksissa Suomessa toteutettujen päihdepalvelujen ongelmaksi on nähty ajoittain liiankin kontrollipitoinen hoitokulttuuri ja potilaiden ja asiakkaiden heikko oikeusturva.
THL:n selvityksen tavoitteeksi asetettiin saada tietoa siitä, miten tahdosta riippumatonta päihdehoitoa toteutetaan muissa maissa ja, minkälaista keskustelua ja kehittämistyötä aiheen ympärillä niissä käydään ja tehdään. Ulkomaisten esimerkkien ja kokemusten avulla katsottiin olevan mahdollista nähdä, miten tahdosta riippumaton hoito toimii muissa maissa ja mitä laillisia, eettisiä ja käytännöllisiä haasteita hoidon toteuttamiseen liittyy.
Selvityksessä tarkasteltiin lainsäädäntöä Pohjoismaissa, Englannissa ja Hollannissa
Selvityksen kohdemaiksi valittiin Pohjoismaista Ruotsi, Norja ja Tanska ja tämän lisäksi kaksi muuta maata Euroopasta, Englanti ja Hollanti. Maita on tarkasteltu aikaisemmissakin päihdepalveluja koskevissa selvitys- ja taustatöissä.
Käytetty aineisto koostui tarkasteltavana olevien maiden päihdepalveluja koskevasta lainsäädännöstä ja erityisesti tahdosta riippumatonta päihdehoitoa koskevasta lainsäädännöstä. Tämän lisäksi tarkasteltavana oli asiakkaiden osallisuutta ja itsemääräämisoikeutta päihdehoidossa koskevia säädöksiä ja palvelujärjestelmää yleisemminkin koskevaa lainsäädäntöä, joilla on vaikutusta päihdehoidon toteutukseen.
Tutkimuksen osalta selvityksessä etsittiin tarkasteltavana olevissa maissa tehtyjä tahdosta riippumattoman päihdehoidon soveltamista ja hoidon tuloksellisuutta koskevia tutkimuksia ja selvityksiä ja myös muita hoitoa koskevia tutkimuskatsauksia.
Tahdosta riippumattomaan päihdehoitoon erilaisia malleja
Tahdosta riippumatonta päihdehoitoa koskevaa lainsäädäntöä löytyi kaikista Pohjoismaista. Englannissa ja Hollannissa ei ollut hoitoon liittyvää omaa erillistä lainsäädäntöä, mutta päihdeongelmista kärsiviä ihmisiä oli mahdollisuus hoitaa heidän tahdostaan riippumatta psykiatrista hoitoa koskevan lainsäädännön pohjalta.
Kaikissa maissa tahdosta riippumattomassa päihdehoidossa oli kyseessä viimesijainen hoitomuoto, johon henkilö määrättiin vain, jos vapaaehtoiset auttamiskeinot eivät olleet tuottaneet tulosta. Maiden välillä oli kuitenkin eroja lainsäädännön sisällössä ja siinä, miten lainsäädäntöä sovellettiin.
Ruotsissa tahdosta riippumaton päihdehoito oli melko yleistä verrattuna muihin tarkasteltavana olleisiin maihin. Sosiaalihuollon lainsäädäntö velvoitti viranomaisia puuttumaan aktiivisesti tilanteisiin, joissa henkilön terveys ja hyvinvointi näyttivät äkillisesti heikkenevän päihteiden käytön takia, ja tämä toimi perusteena myös tahdosta riippumattomalle päihdehoidolle. Hoitoa varten oli olemassa omia hoitopaikkoja, LVM-koteja, joihin ihmisiä oli mahdollista määrätä tarpeen vaatiessa hyvinkin nopean päätöksentekoprosessin kautta. Myös nuori oli mahdollista määrätä tahdosta riippumattomaan päihdehoitoon päihteiden väärinkäytön perusteella. Tätä varten oli olemassa omat hoitopaikat, LVU-kodit. Hoitoajat olivat pitkiä, useamman kuukauden mittaisia, ja hoidolla tavoiteltiin päihdeongelmasta kuntoutumista ja jatkohoidon mahdollistamista.
Norjasta ja Tanskasta löytyi tahdosta riippumatonta lainsäädäntöä, mutta niitä sovellettiin huomattavasti vähemmän kuin Ruotsissa. Molemmissa maissa oli panostettu sen sijaan avohoidon kehittämiseen. Molempien maiden lainsäädännössä oli säädetty esimerkiksi enimmäisajat päihdehoitoon tai päihdehoidon arviointiin pääsyyn ja lainsäädäntö mahdollisti myös hoitopaikkaa koskevan valinnanvapauden. Tanskassa oli kehitetty tutkimukseen perustuvia motivoivia kuntoutusmenetelmiä. Vuonna 2020 voimaan tullut sosiaalihuoltolainsäädännön uudistus teki mahdolliseksi verovapaan lahjakortin antamisen asiakkaalle osana päihdehoitoa hoitoa. Tavoitteena on motivoida kortin saajaa pysymään hoidon piirissä mahdollisimman pitkään.
Tahdosta riippumattoman päihdeosalta Norjassa oli mahdollisuus määrätä henkilö tahdosta riippumattoman päihdehoitoon ”jatkuvan ja laajan” päihteiden väärinkäytön takia, jos vapaaehtoiset toimet eivät olleet olleet riittäviä. Raskaana oleva oli mahdollista määrätä tahdosta riippumattomaan päihdehoitoon myös sikiön terveysvaaran perusteella ja lainsäädäntö mahdollisti lisäksi suostumukseen perustuvan, ns. vapaaehtoisen tahdosta riippumattoman päihdehoidon. Kaikkia pykäliä sovellettiin kuitenkin melko harvoin. Syinä nousivat esille muun muassa esille lainsäädännön huono tuntemus, hoitoon ohjaamisen prosessiin liittyvä byrokratia sekä asiakkaiden osallisuuden ja itsemääräämisoikeuden tukemisen ensisijaisuus. Tanskassa oli mahdollisuus suostumukseen perustuvaan tahdosta riippumattomaan päihdehoitoon raskaana olevien kohdalla, mutta lakia ei sovellettu.
Hollannissa päihdeongelman osalta oli tunnistettu erityinen ryhmä samanaikaisista päihde- ja mielenterveysongelmista kärsiviä ja sosiaalisesti huonossa asemassa olevia potilaita, jotka sitoutuvat huonosti hoitoon vapaaehtoisesti ja joilla on historiassaan myös toistuvia tahdosta riippumattoman hoidon jaksoja. Vuonna 2007 Pohjois-Hollantiin perustettiin hoitopaikka, johon oli mahdollista ohjata tällaisia potilaita pitkäaikaiseen, useamman vuoden tahdosta riippumattomaan hoitoon mielenterveyslain perusteella. Potilaiden liikkumista on jonkin verran rajoitettu ja heillä on velvollisuus osallistua säännöllisin väliajoin toteutettaviin alkoholin ja huumeiden käytön seurantaan. Hoitopaikka on aidattu, mutta potilailla on mahdollisuus päivittäiseen asiointiin laitoksen ulkopuolella ennalta sovittuina aikoina. Vastaavaa hoitomallia ei ole tiedossa muualta maailmasta.
Englannissa mielenterveyslaki mahdollisti päihteiden käytöstä johtuvien mielenterveyden ongelmien tahdosta riippumattoman hoidon, kuten harhojen tai pitkäaikaisesta käytöstä johtuvien elimellisten mielenterveyden ongelmien ja myös persoonallisuushäiriöiden hoidon. Päihdehoitoa toteutettiin kuitenkin pääasiassa vapaaehtoisesti ja järjestelmä korosti myös palveluiden käyttäjien valinnanvapautta hoitopaikan valinnassa. Vuonna 2021 Iso-Britannian hallitus julkisti uuden huumestrategian, joka ehdotti maan historian suurinta rahallista panostusta päihdehoitoon. Lisärahoitusta on tarkoitus suunnatta muun muassa uusien hoitopaikkojen perustamiseen ja myös haittoja vähentävien palvelujen kehittämiseen. Strategia ei sisältänyt ehdotuksia tahdosta riippumattoman päihdehoidon kehittämiseksi nykyisestä.
Tutkimustulokset eri maista herättävät kysymyksiä
Tahdosta riippumattomasta päihdehoidosta saadut tulokset eivät ole olleet yksiselitteisiä. Tutkimuksissa on saatu kuitenkin näyttöä siitä, että tahdosta riippumaton hoito saattaa hyödyttää kaikkein vakavimmista päihdeongelmista kärsiviä ja parantaa heidän elämänlaatuaan, vaikka päihteiden käyttö jatkuisikin hoidon jälkeen. Hoito voi laadukkaasti toteutettuna tuottaa hyviä tuloksia myös nuorilla, joiden päihdeongelmat eivät ole vielä kroonistuneet, vaikka ovatkin vakavia.
Toisaalta esimerkiksi Ruotsissa on kuitenkin keskusteltu viime vuosina tahdosta riippumattoman päihdehoidon jälkeisestä korkeasta kuolleisuudesta. Tämän on katsottu heijastelevan osittain hoidon piirissä olevien heikkoa elämäntilannetta, mutta kertovan myös hoitoon liittyvistä ongelmista. Julkisuudessa ovat olleet esimerkiksi päihdehoitopaikkojen ongelmat. Myös Hollannissa saadut tulokset tahdosta riippumattomasta päihdehoidosta ovat olleet ristiriitaisia, ja hoidon ei katsota hyödyttävän kaikkia.
Kaiken kaikkiaan tahdosta riippumaton päihdehoito ei ole tutkimusten perusteella ”ihmelääke” päihdeongelmien hoitoon vaan vaatii esimerkiksi hoitojakson jälkeistä intensiivistä seurantaa ja myös eettistä pohdintaa hoidon perusteista. Eräs keskeinen eettinen tutkimuksissa esitetty kysymys on ollut, ovatko tahdosta riippumattoman päihdehoidon tulokset riittävät hoidon inhimillisiin ja taloudellisiin kustannuksiin nähden.
Lopuksi
Selvityksessä kerätty tietoa haastaa Suomessa palvelujärjestelmän kehittämiseen osallistuvia eri tahoja pohtimaan ensinnäkin, mikä paikka tahdosta riippumattomalla päihdehoidolla katsotaan olevan palvelujärjestelmässä ja mitä hoidolla tavoitellaan. Hoitoon liittyvien eettisten kysymysten pohdinnan tulisi olla tärkeä osa keskustelua.
Riikka Perälä
Kirjoittaja työskentelee tutkijana Y-Säätiössä. Selvitys toteutettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Päihteet ja riippuvuus -yksikössä syksyllä 2021.
Perälä, R, Kuussaari, K & Partanen, A: Tahdosta riippumaton päihdehoito Pohjoismaissa, Englannissa ja Hollannissa. Selvitys hoitoa taustoittavasta lainsäädännöstä, hoidon periaatteista ja tuloksista. THL Työpaperi 36/2022.
Kuva: Pixabay
