Ympäristö- ja perhetekijät avainasemassa nuorisorikollisuuden ennaltaehkäisyssä
Yleisestä rikollisuuden määrän vähenemisestä (Crime Drop-ilmiö) huolimatta vuodesta 2015 alkaen alaikäisten, ja etenkin alle 15-vuotiaiden, poliisin tietoon tulleet rikosepäilyt ovat olleet kasvussa (Danielsson 2022). 15–17-vuotiailla henkilöillä rikosepäilyt ovat viime vuosina kasvaneet kaikissa ikäryhmälle tyypillisimmissä rikollisuuslajeissa (Sutela 2024). Ryöstörikoksissa aiemmin epäillyt henkilöt olivat käytännössä 14–17-vuotiaita, mutta viime vuosina epäiltyjen joukkoon mukaan on tullut yhä nuorempia, erityisesti 11–13-vuotiaita epäiltyjä (Rikander ym. 2023). Nuorista pieni osa voi entistä huonommin ja tekee rikoksia, mutta suurella osalla kuitenkin menee hyvin. Osa niistä nuorista, joilla ongelmia on kasaantunut, on pahasti päihde- ja laitoskierteessä jo siinä vaiheessa, kun he joutuvat ensimmäisen kerran poliisin kanssa tekemisiin (Sutela 2024).
Ilmiönä nuorisorikollisuus on monisyinen ja koko yhteiskuntaa läpileikkaava haaste, joka riippuu monista yhteiskunnallisista ja yksilöllisistä seikoista. Oikeusministeriön asettama työryhmä on tunnistanut toistuvan ja vakavan nuorisorikollisuuden aukkokohtia ja jatkokehittämistarpeita (OM 2023:30). Vuonna 2023 opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus ovat rahoittaneet 8,1 miljoonalla eurolla nuorten rikollisuuteen, väkivaltaan ja katujengien torjuntaan liittyviä hankkeita. Näiden teemoina ovat olleet oppilaiden hyvinvointi- ja turvallisuusosaamisen vahvistaminen, ankkuritoiminnan kehittäminen sekä nuorten parissa työskentelevien osaamisen lisääminen.
Usein katuväkivalta ymmärretään väkivaltana, jota nuorista koostuvat ryhmät harjoittavat julkisella paikalla. Hyvin helposti kyseinen toiminta nimetään katujengi-käsitteen alle. Nuorisoryhmien ja katujengien ero ei ole täysin selkeä. Yhteen liittynyt nuorisoryhmä voi tehdä rikoksia, mutta ei kuitenkaan täytä varsinaista katujengin määritelmää (Kaakinen ym. 2024). Katujengien määrittelyssä voidaan erottaa kolme eri tasoa: 1) rikosoikeudellinen määritelmä, 2) hallinnollinen määritelmä ja 3) tieteellisessä tutkimuksessa käytettävät määritelmät (Forss 2024). Rikoksia tekeviä nuorten ryhmiä tai rikollisia verkostoja voidaan hahmottaa sosiaalistumisprosessin kautta (Rikander ym. 2023), josta seuraa, että ennen jengistatuksen saamista kyse on ollut jo aktiivisesta ja jollain tapaa jäsentyneestä ryhmästä.
Ympäristö- ja perhetekijöiden yhteys nuorisorikollisuudessa
Rikollisuutta selittävissä teorioissa on otettu huomioon yksilön elämässä olevia erilaisia tekijöitä. Karkeasti nämä tekijät voidaan jakaa suojaaviin- ja riskitekijöihin (Farrington – Welch 2008). Jako voidaan tehdä myös muun muassa yksilöllisten, sosiaalisten ja yhteiskunnallisten tekijöiden osalta. Nuorten tekemiä rikoksia on selitetty esimerkiksi itsekontrolliteorian, paineteorian tai sosiaalisen kontrollin teorian kautta.
Nuorisorikollisuutta arvioidessa ympäristötekijöihin voidaan mukaan lukea esimerkiksi asuinalue ja kouluympäristö.
Nuorisorikollisuutta arvioidessa ympäristötekijöihin voidaan mukaan lukea esimerkiksi asuinalue ja kouluympäristö. Nuorilla, jotka käyvät koulua tai asuvat korkean rikollisuuden alueilla, on suurempi todennäköisyys tehdä katuväkivaltarikoksia niihin nuoriin nähden, joiden koulussa tai naapurustossa tehdään vähemmän rikoksia (Suhonen 2023). Esimerkiksi huono koulumenestys, heikko sitoutuminen kouluun ja alhaiset koulutukselliset tavoitteet ovat liitetty rikollisuuteen (Elonheimo 2010). Rikosaktiiviset nuoret valitsevat kavereikseen itsensä kaltaisia, mutta he myös saattavat jäädä toistensa kavereiksi, kun tavalliset nuoret ovat ensin hakeutuneet toistensa kaveriksi (Sutela 2023).
Perhe ja sen sisällä olevat tapahtumat vaikuttavat nuoreen. Perhemuodon, vanhempien keskinäisten konfliktien ja rikkoutuneiden perheiden on havaittu kohottavan riskiä tehdä rikoksia (Farrington – Welch 2008). Pelkästään yksinhuoltajuus ei kuitenkaan aina ole riskitekijä. Yksinhuoltajuus voi suojata lasta ongelmilta, jos perheestä on poistunut ajoissa ongelmallisesti käyttäytyvä vanhempi (Rikander ym. 2023). Yksinhuoltajavanhemman voimavarat korostuvat tilanteissa, joissa vanhempi pääasiassa kasvattaa lapsiaan yksin. Esimerkiksi uupunut vanhempi ei jaksa välttämättä tukea lapsensa kehitystä järjestelmällisillä kasvatustavoilla, mikä taas heijastuu lapsen tunne-elämän ja älyllisten taitojen kehitykseen (Rikander ym. 2023). Puuttuvat osa-alueet näissä taidoissa heijastuvat koulunkäyntiin ja voivat näkyä käytöshäiriöinä ja myöhemmin rikollisina tekoina.
Rikosaktiivisuus on ollut korkeinta niiden nuorten parissa, jotka ovat mieltäneet vanhempiensa kasvatustyylin hylkääväksi tai autoritaariseksi. Esimerkiksi nuorilla, joiden vanhemmat eivät tiedä, missä heidän lapsensa viettää aikaansa, on suurempi todennäköisyys tehdä katuväkivaltaa niihin nuoriin verrattuna, joiden vanhemmat ovat tietoisia lastensa vapaa-ajan viettämisestä (Suhonen 2023). Vanhemman sukupuolesta riippumatta nuoret reagoivat samalla tavalla ankaraan tai kurinalaiseen kasvatukseen, mutta isien laiminlyönti ja sallivuus lisäävät merkittävästi nuorten rikollisuutta (Tapia ym. 2018). Myös vanhempien asenteet heijastuvat viranomaisia kohtaan nuorten asenteissa (Baz – Fernández-Molina 2017).
Syrjäytymisellä on yhteys turvallisuusongelmiin: Rikokset ja onnettomuudet kasautuvat pienituloiselle sekä työn ja koulutuksen ulkopuolella olevalle väestölle. Erityisesti vakavien ja toistuvien rikosten tekeminen ja uhriksi joutuminen ovat yhteydessä sosioekonomiseen huono-osaisuuteen ja syrjäytymiseen. Toimeentulon ongelmat, työttömyys ja matala koulutus ovat merkittäviä syrjäytymisen riskitekijöitä (VNK 2021:48). Perheessä koettu syrjäytyminen luonnollisesti vaikuttaa myös lapsiin. Syrjäytyminen voi näkyä esimerkiksi siten, että tietyltä asuinalueelta ei enää liikuta kaupungin keskustaan, vaan elämänpiiri kapenee vain muutamiin kilometreihin asunnosta (Rikander 2021).
Ennalta estävässä työssä on monta toimijaa
Tehokkaimmat ratkaisut rikosten varhaiseen ennaltaehkäisyyn ovat pääasiassa muualla kuin poliisin käsissä, esimerkiksi sosiaali-, terveys-, nuoriso- ja koulutuspalveluilla. Koska nuorisoväkivalta ja katujengit saatetaan nähdä jatkumona toisilleen, ja nuori voi teoillaan siirtyä rikollisella polulla eteenpäin, rikoskierteen katkaiseminen on erityisen tärkeää. Kun nuori jää yhteiskunnan toimintojen ulkopuolelle, riski radikalisoitumiselle, ääriliikkeiden voimistumiselle ja yleisesti rikollisuudelle kasvaa.
Ennaltaehkäisevät toimet tulisi kohdistaa erityisesti rikollisesti aktiivisiin nuoriin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Nuoret, jotka olivat mukana jengeissä, tekivät muita todennäköisemmin omaisuusrikoksia, väkivaltarikoksia ja huumeiden myyntiä, ja voivat myös päätyä rekrytoitumaan vielä vakavampiin rikollisjengeihin (Kaakinen ym. 2024).
Väkivallaton lapsuus -toimenpidesuunnitelman väliarvioinnissa (2023) todetaan, että koulutus on lasten hyvinvoinnin, suotuisan tulevaisuuden ja yhteiskuntaan kiinnittymisen kannalta avainasemassa. Ensisijaisen tärkeää on nuoren kohtaaminen ja huolen äärelle pysähtyminen riippumatta siitä, millä tavoin nuori oireilee tai mitä syitä huolta aiheuttavan käytöksen taustalta arvioidaan olevan (Benjamin – Vallinkoski 2021). Kuten kuvasta 1 voi todeta, ennalta estävä työ, riskinuorten tunnistaminen ja tukitoimien merkitys on poliisin ja koulun henkilökunnan osaamisen keskiössä, jotta nuorten rikollisuuteen pystytään vaikuttamaan ja puuttumaan jo varhaisessa vaiheessa.
Tampereella koulutetaan perusopetuksen henkilöstöä
Tampereen kaupungin perusopetuksen syksyllä 2023 aloittamassa hankkeessa toimenpiteet ovat keskittyneet perusopetuksen henkilöstön koulutukseen. Keskeistä on lisätä koulun aikuisten asiantuntemusta rikoksilla oireilun ja jengiytymisen taustatekijöistä. Tämä lisää ammattilaisten mahdollisuuksia hahmottaa oman työnsä merkityksellisyyttä ja ainutlaatuisuutta ennaltaehkäisyn kannalta sekä rohkaisee toimimaan ja tekemään oman osansa. Samalla on kannustettu koulun aikuisia keskustelemaan ilmiöstä nuorten kanssa sekä reagoimaan syntyviin huolitilanteisiin.
Hankkeen aikana tehdyissä kyselyissä ja kohtaamisissa nuoret toivat usein esiin koulun aikuisten toiminnan merkityksen koulun turvallisuuteen.
Hankkeen aikana tehdyissä kyselyissä ja kohtaamisissa nuoret toivat usein esiin koulun aikuisten toiminnan merkityksen koulun turvallisuuteen. Konkreettisissa sanoituksissa aikuisilta toivottiin tiukempaa kuria, napakkuutta ja kuuntelukykyä. Tutkimusten mukaan nuoret janoavat somemaailman vastapainoksi tosielämän turvallisia keskusteluja aikuisten kanssa – tilanteita, joissa voi ilman tuomitsemista mittailla ajatuksiaan. Aikuisten tehtävä on luoda turvallisia tiloja keskustelulle (Benjamin ym. 2020).
Ammatillisen- ja lukiokoulutuksen hankkeissa on myös edistetty henkilökunnan ammattitaitoa ja kykyä tunnistaa nuoren mahdollisuuksia vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa ja sen taustalla oleviin tekijöihin. Vuorovaikutuksen rakenteiden kehittämisen ja tiedonkulun lisäämisen kautta parannetaan oppilaitosturvallisuutta ja vahvistetaan myönteisiä asenteita oppilaitosta kohtaan. Hankkeessa on myös yhdistetty nuorisotyö, jolla varmistetaan opiskelijan välitön ja oikea aikainen nuorta kuunteleva tuki. Toisen asteen hankkeen keskeinen tavoite on ankkuritoiminnan tunnettavuuden lisääminen ja laajentaminen niin, että se tavoittaa myös 15–17 vuotiaat opiskelijat.
Lopuksi
Lasten ja nuorten väkivaltaongelmaa ei ole mahdollista ratkaista yksinomaan poliisin toimesta tai sääntelyä koventamalla. Lapsia ja nuoria sitoo yhteiskuntaan luottamus yhteiskuntaa kohtaan, sen rakenteet ja sosiaalinen tuki. Nuorten ongelmien syitä on helppo etsiä instituutiollisesta puolesta, jolloin perheen tekijät unohdetaan. Turvallinen kasvuympäristö vähentää asuinalueiden eriytymistä, jengiytymistä, vihapuhetta ja väkivaltaista ekstremismiä.
Katarina Suhonen & Henri Rikander
Katarina Suhonen on YTM, Poliisi AMK, vapaa tutkija. (KRP virkavapaalla).
Henri Rikander on OTT, poliisioikeuden dosentti ja työskentelee turvallisuuspäällikkönä Tampereen kaupungilla ja turvallisuusalan konsulttina.
Lähteet voi pyytää kirjoittajilta.
Kuva: Riikka Kostiainen
