Yhteiskunta ja arvot muuttuvat, niin rankaiseminenkin
Kun itse aloitin alalla Sörkässä 44 vuotta sitten, puhuttiin yleis- ja erityisestävyyden sekä inkapasitaation käsittein. Ja vankiloiden toiminnassa tavoiteltiin haittojen minimointia. Haittaahan vankilaan sulkemisen katsottiin aiheuttavan kuitenkin.
Vankeja oli keskimäärin 5000 ja Suomen väkiluku oli liki miljoonan asukkaan verran pienempi kuin nyt. Kahden tai useamman vangin asuttaminen samassa tilassa oli normi, samoin paljut. Vankiosastolla saattoi olla satakin vankia. Ensimmäinen naisvartija miesvankilassa aloitteli ja vartijan koulutus kesti viisi kuukautta. Vankiloiden työtoiminta oli laajaa ja työtä tekeviä vankeja oli. Opiskelevia vankeja oli jokunen. Huoltovirkailijat, psykologi, pappi ja opinto-ohjaaja hoitivat ruoteliaan kapasiteetin mukaan. Joku ”kauniaislainen” vanki saattoi saada kunnalta avusta johonkin. AA:n edustajat ja uskonnolliset toimijat vierailivat vankiloissa. Käytännön vankeinhoitajien kokkapuheiden mukaan vangin saattoi auttaa ulos rikollisesta elämästä lähinnä joko ”kiukkuinen akka, AA tai uskoontulo”.
Kriminaalihuoltoyhdistys oli vahvasti jälkihuoltoon suuntautunut ja hoiti vapautuvien valvontoja. Sen rooli rangaistusten täytäntöönpanijana oli vielä edessäpäin.
Muutos nykyhetkeen on ollut iso, jälkikäteen ajatellen yllättävänkin suuri, ja pääasiassa suunta on ollut parempaan. Seuraamusjärjestelmään on tullut vaihtoehtoja yhdyskuntaseuraamusten myötä. Tavoitteet on määritelty selkeästi lain tasolla; rangaistuksen aikaisen rikollisuuden estäminen ja rikoksettoman elämän edellytysten parantaminen. Ihmisoikeuskysymykset ja yhdenvertaisuus ovat nousseet mukaan keskeisiksi tekijöiksi, laitosvallan rooli on supistunut, laissa on määritelty toimivallat, on tullut arviointimenettely ja rangaistusajan suunnittelu – joitakin muutoksia mainitakseni. Suomalaisessa systeemissä muutosta perinteisesti on ohjannut tukeutuminen asiantuntijoihin, ”lööppiohjaus” ja politiikkojen aktiivinen rooli sisällön määrittämisessä on ollut vähäisempää.
Vaikka hyvää muutosta on tapahtunut, ei se tarkoita, että asiat olisivat kaikin osin hyvin seuraamusten täytäntöönpanossa, ehkäpä päällimmäisenä uhkana tavoitteelliselle toiminnalle on resurssipula. Tutkimus- ja selvitystyö tuo samaan aikaan esiin uusia tarpeita ja mahdollisuuksia työlle. Näistä on useampia esimerkkejä tämänkin numeron artikkeleissa.
Rankaiseminen ja rangaistusten täytäntöönpano sekä muut kriminaalipoliittiset kysymykset ovat nousseet esille poliittisella kentällä tavalla, johon emme ole tottuneet. Asia on tämän numeron ilmestymisen aikaan harvinaisen ajankohtainen. Kolmen suurimman puolueen taholta ilmaistiin jo ennen vaaleja, että rangaistuskäytännössä on kiristämisen varaa, joten jonkin asteinen kriminaalipolitiikan kiristyminen on ilmeistä tulevasta hallituspohjasta riippumatta. Mielenkiintoista on katsoa, onko Ruotsin tie tässä asiassa meidän tie. Siellä hallituspuolueiden ja hallituksen tukipuolueen sopimuksessa on laajalti esitetty rangaistuksia kiristäviä toimia.
Toivottavasti tulevat hallitusohjelman linjaukset ja kirjaukset ovat tasapainossa toimenpiteiden ja niiden resurssoinnin suhteen. Ja vaikutuksia ajatellaan laajemmalti yli hallinnonalarajojen. Unohtamatta että hyvä sosiaalipolitiikka on parasta kriminaalipolitiikkaa.
Hyvä rangaistus ei ole ensisijaisesti lyhyt tai pitkä, ankara tai lievä. Hyvä rangaistus tuntuu, se haastaa ja tukee muuttumaan.
Ilppo A. Alatalo
vieraileva päätoimittaja, erityisasiantuntija,
henkisesti valmistautumassa joskus koittavaan työelämän jälkeiseen aikaan
Kuva: Riikka Kostiainen
