OYY 50 vuotta: Oikeuksien toteutumisen ja kriminaalipolitiikan kipupisteitä

14.9.2022 10.15
Oikeus- ja yhteiskuntatieteellisen yhdistyksen (OYY ry.) juhlaseminaarissa tutkijat kuvasivat oikeus- ja kriminaalipolitiikan viimeaikaisia kehityskulkuja. Keskustelua käytiin eri ihmisryhmien, kuten vankien, päihteidenkäyttäjien ja turvapaikanhakijoiden, oikeuksien toteutumisesta. Haavoittuvia ryhmiä ei tulisi niputtaa yhteen, vaan tulisi tunnistaa oikeuksien toteutumisen kannalta keskeiset tekijät – kuten lainsäädännön rooli tai viranomaisten käytännöt. Tätä varten tarvitaan laaja-alaista oikeus- ja yhteiskuntatieteellistä tutkimusta.

Vuonna 1970 perustettu Oikeus- ja yhteiskuntatieteellinen yhdistys juhli 50-vuotisjuhliaan seminaarilla ”Oikeuksien toteutumisen ja kriminaalipolitiikan kipupisteitä” kesäkuussa Helsingissä. Korona-ajan viivästysten takia jo 52-vuotiaaksi ehtineen yhdistyksen juhlaseminaarin teemoihin peilautui myös yhdistyksen taival.

OYY:n ensimmäinen puheenjohtaja (1970–1972), rikosoikeuden emeritusprofessori Raimo Lahti kuvaili yhdistyksen alkuaikojen vaiheita ja ilmapiiriä. Oikeustieteen metodologinen keskustelu oli vilkasta 1960–70-lukujen vaihteessa ja nähtiin että ”rikosoikeus ilman kriminologiaa on sokeaa”. Lisäksi ideologiset näkemykset ja yliopistomaailman puoluepolitisoituminen painoivat leimansa niin OYY:n kuin vuonna 1972 yhdessä Demla ry:n kanssa perustetun Oikeus-lehden alkuvuosiin. OYY:n perustaminen kytkeytyi lisäksi oikeussosiologian muotoutumiseen yliopistollisena oppiaineena.

Peilatessaan yhdistyksen alkuaikoja tähän päivään, Lahti näki sekä kehitystarpeita että myönteisiä havaintoja. Hän toivoi oikeussosiologiselle tutkimukselle voimakkaampaa asemaa erityisesti Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa, mutta nosti esiin positiivisina merkkeinä hiljattain julkaistun empiirisen oikeustutkimuksen oppikirjan ja Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin perustamisen.

Näkökulmia oikeuksien toteutumiseen

Paneelikeskustelussa keskityttiin eri ihmisryhmien oikeuksien toteutumiseen. Koronapandemia ja Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainassa ovat vaikuttaneen oikeuksien toteutumiseen läpi ryhmien. Puheenvuoroissa korostettiin lainsäädännön roolia oikeuksien toteutumiselle. Sukupuolittuneen väkivallan näkökulmasta ongelmaksi nousee erikoistutkija Heini Kainulaisen mukaan se, että lainsäädäntö ei kykene tunnistamaan erilaisia haavoittuvuuksia ja intersektionaalisia uhriasemia. Rikoslakia ja sen sukupuolivaikutuksia tulisikin arvioida kokonaisvaltaisesti, painottaen ihmisoikeusvelvoitteiden minimitason ylittävää oikeuspolitiikkaa.

Lainsäädännön roolia painotti myös turvapaikanhakijoiden oikeuksia tutkinut asiantuntija Outi Lepola. Lainsäädäntö ei ole muuttumaton kokoelma säännöksiä, jotka joko takaavat oikeuksia tai sitten eivät, vaan sen sisältö on jatkuvasti liikkeessä. Yksittäistenkin hallitusten oikeuspolitiikalla voi olla syviä vaikutuksia eri ihmisryhmien asemaan, kuten Juha Sipilän hallituksen vuonna 2016 toteutetuilla lainsäädännöllisillä heikennyksillä oli turvapaikanhakijoiden oikeusturvalle, Lepola huomautti.

Pelkästään olemassa olevat oikeussuojakeinot tai sääntely eivät aina riitä takaamaan oikeuksien toteutumista. Ratkaisukeinoiksi panelistit nostivat viranomaisten paremman ymmärryksen eri ryhmien asemasta ja tehokkaamman oikeuksien toteutumisen valvonnan. Vankien oikeusturvaa valvovan projektipäällikkö Anu Heleniuksen mukaan kaikki vangit eivät välttämättä osaa tai pysty käyttämään saatavilla olevia oikeusturvakeinoja. Kunniaväkivallan uhrien asemaa tutkineen asianajaja Tuuli Hongin mukaan viranomaisten ymmärrys uhrin tilanteesta on keskeistä, mikä edellyttää kunniaväkivallan yhteisöllisen luonteen huomioon ottamista tapausten rikosoikeudellisessa arvioinnissa ja esitutkinnassa.

Oikeuksien toteutuminen hahmottuu usein kysymykseksi siitä, kenen oikeuksia toteutetaan ja missä määrin. Ohjelmajohtaja Tuukka Tammen esitys huumausainepolitiikan liikkeistä havainnollisti, miten huumeiden käyttäjien positiot ja niihin kiinnittyvät oikeudet hahmottuvat hyvin eri tavoin riippuen siitä, tarkastellaanko huumeiden käyttäjiä rikosoikeudellisesta vai haittojen vähentämistä painottavasta näkökulmasta. Huumeiden käyttäjien hahmottaminen ”rikollisina” nostaa keskusteluun erilaisia oikeuksia kuin heidän näkemisensä hoitoa tarvitsevina ”potilaina”.

Kriminaalipolitiikan trendit ja kipupisteet 2000-luvulla

Seminaarin toisessa osuudessa rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio ja Euroopan kriminaalipoliittisen instituutin johtaja Natalia Ollus puhuivat kriminaalipolitiikan historiallisista kehityslinjoista pohjana nykyhetken ymmärtämiselle. Ollus avasi historiallista taustaa YK:n monenvälisissä neuvotteluissa. Nuotio puolestaan tarkasteli kansallista kriminaalipolitiikkaa suhteessa globaaleihin suuntalinjoihin. Molemmat esitykset nostivat esiin polarisaation ja pirstaloitumisen kriminaalipolitiikan kehitystä kuvaavina trendeinä.

Pirstaloituminen näkyy Nuotion mukaan yhteispohjoismaisen kriminaalipolitiikan eriytymisessä, perus- ja ihmisoikeuksien vaikutusten kasvussa sekä EU- ja kansainvälisten velvoitteiden lisääntymisessä erityisesti 1990-luvulta eteenpäin. Tutkittua tietoa käytetään nykyään ehkä aiempaa laajemmin kriminaalipolitiikassa, vaikkakin asiantuntijatiedon rooli on pienentynyt. Kansallinen ilmapiiri on siis muuttunut voimakkaasti: toisaalta kriminaalipolitiikkaa leimaa varovaisuus ja pitäytyminen laajoista kokonaisuudistuksista ja toisaalta nopea reagointi erilaisiin turvallisuusuhkiin ja voimistunut poliittisuus. Kriminaalipolitiikan nykyhetken isoin kysymys onkin sen reaalipoliittisessa liikkumavarassa, Nuotio summasi.

”Ylipolitisoitumisen” uhkana Nuotio näki pisteittäisen reagoinnin turvallisuusuhkiin, jotka muotoutuvat kunkin hallituskokoonpanon mukaan hallituskaudet ylittävän kriminaalipolitiikan kustannuksella. Toisaalta Nuotio korosti, että kriminaalipolitiikka vaatii reflektiota ja valintoja siitä, mihin arvoihin se nojaa. Tämä on hänen mukaansa rationaalisen ja humaanin kriminaalipolitiikan ytimessä. Esimerkiksi rikosoikeussääntelyn yleispreventiivisten vaikutusten tutkiminen on vaikeaa, jolloin arvopunninta korostuu. Kriminaalipolitiikka ei taivu Nuotion esityksessä yhtenäiseksi tarinaksi, vaan hahmottuu parhaiten risti- ja aaltoliikkeenä eri kriminaalipolitiikkojen ja niiden ääripäiden välillä.

Globaalien kehityskulkujen merkitys, politisoituminen ja tutkimustiedon rooli voivat Olluksen mukaan painottua hyvin moninaisesti. Ihmiskaupan vastaisten sopimusten historiallinen tarkastelu havainnollistaa hyvin tätä liikettä. Ihmiskaupan nykyinen määritelmä ei pohjaudu tutkimuskirjallisuuteen, vaan on muovautunut 1930-luvulla siirtomaavaltojen harjoittamaan pakkotyöhön kiinnittyneiden kiistelyiden ja neuvottelujen tuloksena. Kun alkuperäisiä määritelmiä tai sopimuksia sovelletaan tänä päivänä, myös historialliset kipukohdat heijastuvat ihmiskauppakeskusteluun.

Historiallisen tarkastelun lisäksi Ollus avasi kiinnostavasti YK:n kriminaalipoliittisen keskustelun nykytilaa. Maablokkien kriminaalipoliittiset intressit eivät ole koskaan olleet täysin yhteneviä, ja keskustelu on polarisoitunut entisestään. Ihmis- ja perusoikeudet, demokratia ja oikeusvaltio eivät välttämättä muodosta yhteistä pohjaa neuvotteluille. Myös neuvottelujen arkiset käytännöt ovat muuttuneet; koronapandemian myötä etänä käydyissä neuvotteluissa on helpompi pysyä tiukkana kuin kasvokkaisissa kohtaamisissa. Vaikka Ukrainan tilanne on osaltaan vaikuttanut monenvälisiin neuvotteluihin, polarisaatiokehitys tulee hahmottaa laajemmin, neuvotteluympäristön muutokset ja eriytyneet intressit huomioiden, Ollus korosti. Historiallisista, poliittisista ja arkisista vaikeuksista huolimatta hän päätti puheenvuoronsa kysymykseen: ellei olisi YK:ta tai avointa keskusteluyhteyttä, mitä meillä silloin olisi?

OYY – seuraavat puoli vuosisataa?

Puheenvuoroissa nousivat esiin käytännön toimintaympäristöjen ja yhteiskunnallisten ja poliittisten muutosten moninaiset vaikutukset niin oikeuksien toteutumiseen, kriminaalipolitiikkaan kuin oikeus- ja yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen. Vastaavat elementit ovat leimanneet myös OYY:n toimintaa. Yhdistyksen pitkäaikaisen sihteerin, oikeushistorian emeritusprofessori Jukka Kekkosen puhe seminaarin iltajuhlassa havainnollisti tätä hyvin: muistot yhdistystoiminnasta liittyvät sekä oikeuspoliittiseen keskusteluun että käytännönläheisempään toimintaan kuten jäsenkirjeiden postittamiseen.

OYY toivoo jatkavansa myös seuraavat 50 vuotta samojen teemojen parissa, oikeus- ja yhteiskuntatieteellisen keskustelun vahvana toimijana, joka nostaa tapahtumissaan ja kannanotoissaan esille näitä yhdistävän tutkimuksen tärkeyttä.

Laura Sarasoja

Kirjoittaja on Oikeus- ja yhteiskuntatieteellisen yhdistyksen hallituksen jäsen ja työskentelee väitöskirjatutkijana Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa.

Juhlaseminaarin ensimmäinen osa ja paneelikeskustelu ovat katsottavissa OYY:n verkkosivuilla vuoden 2022 loppuun saakka.

 

OIKEUS- JA YHTEISKUNTATIETEELLINEN YHDISTYS (OYY ry.)

Oikeus- ja yhteiskuntatieteellinen yhdistys on vuonna 1970 perustettu, Tieteellisen seurain valtuuskunnan jäsenyhdistys, jonka tarkoituksena on oikeus- ja yhteiskuntatieteitä yhdistävän tutkimustiedon edistäminen ja levittäminen. Yhdistys toteuttaa tarkoitustaan muun muassa järjestämällä keskustelutilaisuuksia, antamalla kannanottoja sekä julkaisemalla Oikeus-lehteä yhdessä Demla ry:n kanssa.

 

Haaste 3/2022