Syrjinnän uhrin on voitava luottaa saavansa oikeutta
Kristina Stenman aloitti yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtävässä kaksi vuotta sitten elokuussa. Vähemmistöjen oikeudet ovat olleet hänen koko työurallaan esillä jollain tavalla. Jo oikeustieteen opiskelijana hän meni töihin Pakolaisneuvontaan, jossa työskenteli yhteensä viitisentoista vuotta. Sen jälkeen hän on työskennellyt muun muassa tutkijana, maahanmuuttojohtajana sisäministeriössä ja työ- ja elinkeinoministeriössä ja Pietarsaaren kaupunginjohtajana.
– Kun tulin tähän tehtävään, yhdenvertaisuuslain tunnetuksi tekemisessä ja eri vähemmistöihin kuuluvien ihmisten syrjinnän käsittelyssä oltiin jo pitkällä. Vuonna 2015 voimaan tullut laki laajensi selvästi syrjintäperusteita. Yhdenvertaisuusasioiden näkyvyys yhteiskunnassa on ajan myötä lisääntynyt ja uusia toimijoita on saatu mukaan. Yhdenvertaisuuslainsäädäntö alkaa näkyä enemmän myös tuomioistuinten käytännöissä, Stenman kiittelee.
Kuluneen kahden vuoden aikana on yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtävät lisääntyneet, Stenman kertoo. Maastapoistamisen valvontatehtävä valtuutetulla on ollut ennestään ja vuoden 2021 alusta lähtien se on tarjonnut valvojia myös EU:n raja- ja merivartiovirasto Frontexin yhteisille lennoille. Tämän vuoden alussa uutena tuli naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijan tehtävä.
Oman leimansa ensimmäisiin vuosiin toi koronapandemia, joka vaikeutti pitkään yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston väen tiivistä yhteistyötä ja verkosto- ja asiakastyötä. Korona, kuten muutkin yhteiskunnassa liikkuvat isot asiat, näkyi myös yhteydenotoissa. Yhdenvertaisuusvaltuutetun kantaa kysyttiin rokotteista, maskeista ja erilaisista rajoitteista. Ennen kaikkea pandemia nosti esille monikielisen viestinnän tärkeyden ja viittomakielisten oikeudet.
– Yleisesti ottaen yhteydenottojen perusteella Suomessa on joitakin vähemmistöjä, jotka selvästi aliraportoivat syrjintäkokemuksiaan. Erityisesti seksuaalivähemmistöihin kuuluvilta ihmisiltä tulee meille vain vähän yhteydenottoja, vaikka tiedämme heidän kokevan syrjintää työelämässä tai muualla. Minulla on huoli siitä, että monella vähemmistöön kuuluvalla on ”That’s life” -kokemus – ”näin asiat vaan ovat”. Ihmisen on tärkeää voida nostaa asioita esille ja kokea saavansa oikeutta, Stenman painottaa.
– Rohkaisemme ihmisiä ottamaan yhteyttä matalalla kynnyksellä, jos kokee syrjintää tai näkee jonkun muun kokevan. Meillä on käytössä puhelinpäivystys, chatti ja lomakkeet, joten sen pitäisi olla helppoa. Asian ratkaisu voi kestää kauan, mutta kevyttä neuvontaa voidaan antaa nopeastikin.
Erityisinä haasteina vammaisten henkilöiden oikeudet ja rasismi
Yhdenvertaisuusvaltuutettu luovutti keväällä kertomuksen eduskunnalle yhdenvertaisuuden toteutumisesta Suomessa vuosina 2018–2021. Kertomuksen mukaan syrjintä on edelleen syvällä yhteiskunnan rakenteissa.
– Iso haaste on, miten vammaisia ihmisiä koskevan yleissopimuksen velvoitteet viedään läpi kautta linjan. Edistysaskeleita tapahtuu, mutta edelleenkään vammaisten ihmisten oikeuksia ei tunneta riittävästi tai käytännön päätöksentekotilanteissa kunnissa painotetaan talousnäkökulmaa. Se on huoli myös hyvinvointialueuudistuksen osalta, joskin isommilla alueilla paljon palvelutarpeita tarvitseva asiakas ei nouse samalla lailla esiin. Uusilla hyvinvointialueilla tarvitaan hyvää yhdenvertaisuussuunnittelua ja ennakoivaa vammaisten ihmisten oikeuksien huomioimista, Kristina Stenman sanoo.
– Toinen iso haaste on, että meillä on paljon rasistisia asenteita, jotka kohdistuvat etnisiin vähemmistöihin – sekä vanhoihin vähemmistöihimme, varsinkin romaneihin, että afrikkalaistaustaisiin henkilöihin. Oma selvityksemme afrikkalaistaustaisten kokemasta syrjinnästä osoitti, että rasismi vaikuttaa suuresti monen Suomessa asuvan koko elämään lapsuudesta alkaen ja näkyy esimerkiksi työllistymisessä. Yhteydenotoissa näkyy hyvin vahvasti se, että suomalainen työelämä ei ole vielä yhdenvertaista. Meillä ei ole toimivaltaa valvoa työelämän syrjintää tällä hetkellä. Toivomme, että siihen tulisi muutosta yhdenvertaisuuslain osittaisuudistuksen myötä.
Eduskuntakertomuksessa arvioitiin myös yhdenvertaisuuslain toimivuutta
Yhdenvertaisuuslaki on huomattavan laaja ja koskee sekä julkista että yksityistä toimintaa, Stenman muistuttaa. Sen soveltamista arvioitiin valtuutetun eduskunnalle maaliskuussa antamassa kertomuksessa vuosista 2019-2022. Yhdenvertaisuusvaltuutetulla on velvollisuus puuttua syrjintään yksittäisten tapausten kautta sekä edistää yhdenvertaisuutta. Yhdenvertaisuusvaltuutettu käy paljon vuoropuhelua yksityissektorin eri toimijoiden ja järjestöjen kanssa. Julkisella puolella sen sijaan on selkeä yhdenvertaisuuden edistämisvelvoite. Eri viranomaisilla on erilaisia välineitä viedä asioita eteenpäin, esimerkiksi Opetushallituksella opetussuunnitelmien perusteet ja THL:llä informaatio-ohjaus uusilla hyvinvointialueilla.
– Mielestäni on hyvä asia, että yhdenvertaisuusvaltuutetulla on myös pehmeämpiä keinoja kuten sovinnon edistäminen. Silti on tärkeää, että vakavimmille syrjinnän muodoille on rikoslaissa säännökset. Syrjinnän määritelmät ja todistelun kehikko ovat yhdenvertaisuuslaissa erilaisia kuin rikoslaissa. Yhdenvertaisuuslain periaatteiden pitäisi voida toteutua täysimääräisesti, esimerkiksi uhrin oikeuden saada hyvitystä. Oikeussuojakeinojen pitää olla saavutettavissa matalalla kynnyksellä eikä syrjinnän uhrilla saa olla kuluriskiä, Stenman painottaa.
Yhdenvertaisuuden edistämiseksi tarvitaan enemmän tutkittua tietoa ja seurantatietoa vähemmistöjen asemasta. Väestökyselyissä ei saada vähemmistöjen tilannetta esille, jollei siitä nimenomaan huolehdita otannassa. Stenman näkee tärkeäksi, että syrjinnän seurantajärjestelmä saadaan rakennettua.
Ihmiskaupan ja naisiin kohdistuvan väkivallan uhrin kokemusta ei saa vähätellä
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtävänä on myös raportoida ihmiskaupasta ja naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Kristina Stenmanin mukaan näissä rikostyypeissä uhri on haavoittuvassa tai jopa vaarallisessa asemassa ja tekijän ja uhrin välillä on vahvoja riippuvuuksia. Ihmiskauppa ja naisiin kohdistuva väkivalta ovat tosin myös erilaisia ilmiöitä – esimerkiksi ihmiskauppaan voi liittyä järjestäytynyttä rikollisuutta.
– Rikosprosessiketjussa – esitutkinnasta syyttäjälle ja tuomioistuimeen saakka – on tärkeä tunnistaa ihmiskauppaan erityispiirteet: miten uhri tunnistetaan, miten esitutkinnassa huomioidaan uhrin pelko ja miten prosessi etenee. Meillä on tapahtunut myös edistystä: poliisilla on nykyään erikoisryhmä, joka tutkii ihmiskauppaa, ja myös syyttäjäpuolellakin on jonkin verran erikoistumista. Toivomme, että myös tuomareiden ja syyttäjien koulutuksissa nostettaisiin ihmiskauppaa esille, koska ihmiskauppajutut voivat tulla esille missä tahansa käräjäoikeudessa, Stenman toteaa.
– Naisiin kohdistuva väkivalta on tilastollisestikin paljon laajempi ilmiö, mutta edelleen tunnistamisessa on ongelmia. Se ei nouse rikoksena esille monien muiden rikosten tavoin ja on osittain piiloon jäävä ilmiö. On tärkeää varmistaa osaaminen esitutkinnan ja oikeudenhoidon lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollossa ja koulutussektorilla. Myös asennepuolella on parannettavaa valmiudessa puuttua matalalla kynnyksellä ja siinä, miten väkivaltariskistä heränneeseen huoleen tartutaan.
Naisiin kohdistuvan raportoijan tehtävä on uusi yhdenvertaisuusvaltuutetulle, mutta pohja työlle on jo olemassa, Stenman arvioi. Suomi on ollut aktiivinen naisiin kohdistuvan väkivallan torjumista koskevan Istanbulin sopimuksen toimeenpanossa. Väkivaltatutkimusta on tehty, väkivallan torjuntaan on rakennettu erilaisia malleja, kuten monialainen Marak, ja perustettu seksuaalirikosten uhrien tukemiseksi Seri-keskuksia sairaalojen yhteyteen. Ja monet kansalaisjärjestöt tekevät hyvää työtä.
– Ensimmäinen vuosi on verkostojen rakentamista. Pyrimme luomaan hyvän yhteistyön tutkijayhteisön kanssa, teemme yhteistyötä Istanbulin sopimuksen koordinaatioverkoston Napen kanssa ja lokakuussa meillä on laaja järjestökuuleminen. Tehtävässämme olemme itsenäisiä ja riippumattomia emmekä ole sidoksissa hallitusohjelmaan tai sisällölliseen tulosohjaukseen, joten pystymme määrittelemään omat prioriteettimme. Ennen vaaleja varmasti nostamme joitakin pimentoon jääneitä ongelmia tai lisäpanostuksen tarpeita – turvakotipaikat esimerkiksi, niitä ei ole riittävästi, hän näkee.
– Tehtäväkokonaisuuteen liittyy kaikki lähisuhdeväkivalta, myös miehiin kohdistuva, ja lasten asema. Lähisuhdeväkivallassa kuitenkin korostuu naisiin kohdistuva väkivalta ja sen takia tietoisuutta nimenomaan tästä ulottuvuudesta täytyy vahvistaa ja tehdä toimenpiteitä kohdennetusti. Myös väkivallan tekijöiden palveluja pitää kehittää ja tuen rakentamisessa etenkin rikosseuraamusviranomaisilla on tärkeä rooli. Erityisen tärkeää on, että väkivaltaa kokeneet lapset huomioidaan ja että he saavat tarpeeksi tukea.
Poliisi ja oikeuslaitos kaipaavat moninaisuutta
Syyskuun alussa korkein hallinto-oikeus linjasi, että poliisipartio toimi syrjivästi käyttäessään etnistä profilointia katuprostituutiovalvonnassa.
– Päätös on erittäin merkittävä. Etninen syrjintä on vakava syrjinnän muoto, erityisesti poliisin harjoittamana. Ei ole hyväksyttävää, että etniseen vähemmistöön kuuluvat ihmiset olisivat jokapäiväisessä elämässään muita alttiimpia poliisin pysäytyksille, yhdenvertaisuusvaltuutettu Stenman painottaa.
Myös kertomuksessa eduskunnalle nostettiin esille etninen profilointi. Stenmanin mukaan poliisin toiminnassa on menty hyväänkin suuntaan ja ulkomaalaisvalvonnan ohjeistusta on käyty läpi, mutta edelleen monet henkilöt kokevat joutuvansa poliisin silmätikuksi vain etnisen taustansa vuoksi. Hän nostaa esimerkiksi Helsingin poliisilaitoksen monen vuoden ajan romaneihin kohdistetun KURI1-operaation, jonka osalta valtuutettu odottaa vielä lisäselvityksiä.
Maahanmuuttajataustaiset ihmiset joutuvat suhteellisesti enemmän rikoksen uhriksi kuin monet muut ryhmät. Stenman näkee tämän liittyvän syrjintään ja rasismiin. Maahanmuuttajataustaiset tekevät myös muita harvemmin rikosilmoituksen.
– Tärkeä kysymys on kaikkien vähemmistöjen ja erityisesti etnisten vähemmistöjen luottamus poliisiin ja oikeuslaitokseen. Oikeudenmukaisuuden ja kuulluksi tulemisen kokemus on todella tärkeä. Suomessa turvallisuusviranomaiset eivät ole kovin moninaisia, eivätkä syyttäjä- ja tuomioistuinlaitoskaan. Olisi tärkeää rohkaista aktiivisesti eri taustoista tulevia hakeutumaan näille aloille. Poliisin täytyy näyttäytyä sellaisena, johon myös etnisiin vähemmistöihin kuuluvat voivat hakeutua ja saada suojaa, Stenman toteaa.
– Toisaalta on tärkeää nähdä rikokset rikoksina, niin naisiin kohdistuva väkivalta, kunniaväkivalta kuin muutkin kulttuuriin jotenkin liitetyt rikokset. Myöskään siten ei saa syrjiä ihmisiä, että ajatellaan teon olevan kulttuurin sisäinen asia, vaan siihen pitää puuttua yhtä lailla.
Viharikosilmiön ymmärtämiseksi puolestaan Stenmanista on tärkeää, että rikosmotiivi näkyy tilastoissa. Siksi tiedonkeruun välineitä on tarpeen kehittää.
Ulkomaalaisten oikeuksien toteutumista parannettava
Kristina Stenman on nähnyt työurallaan ulkomaalaisasioiden käsittelyn pitkän kaaren. Hän arvioi, että ulkomaalaisten oikeuksien edistämisessä ei Suomessa ole päästy riittävästi eteenpäin.
– Meillä on iso huoli, miten perhe-elämän suoja toteutuu monen ulkomaalaisen kohdalla ja myös monen suomalaisen lapsen kohdalla, jonka toinen vanhempi on ulkomaalainen. Oleskelulupaa perhe-elämän perusteella on kovin vaikea saada. Yhdenvertaisuuden toteutumisen näkökulmasta on ongelma, että monen ulkomaalaisen, myös lapsen, mahdollisuutta perhe-elämään rajoitetaan, hän sanoo.
– Maahanmuuttopolitiikan linja on tiukentunut monin tavoin 10–15 vuoden aikana. Vuosina 2015–17 turvapaikkamenettelyt ja lainsäädäntö tiukentuivat merkittävästi, esimerkiksi mahdollisuus humanitaariseen oleskelulupaan poistettiin. Siksi Suomessa on nyt melko paljon ihmisiä, jotka ovat olleet täällä vuosikausia ja joiden tilanne on hyvin epävarma. Kertaluonteinen lainsäädäntö, niin kuin sisäministeriö taannoin esitti selvityksessään, jonka nojalla oleskeluluvat voitaisiin tälle paperittomien ryhmälle myöntää, olisi käytännöllinen ja inhimillinen ratkaisu.
Ulkomaalaislain kokonaisuudistusta ollaan kuitenkin käynnistämässä. Se tarjoaa Stenmanin mukaan tärkeän mahdollisuuden arvioida myös, miten perusoikeudet voisivat toteutua paremmin ulkomaalaisasioissa.
Teksti ja kuva: Riikka Kostiainen
