Miten ihmiskaupan uhrien haavoittuvuutta arvioidaan oleskeluluvissa?
Tutkimuksessa etsittiin vastausta siihen, miten ihmiskaupan uhrien haavoittuvuutta arvioitiin ja minkälaisille tekijöille annettiin merkitystä haavoittuvuusarvioinnissa. Tutkimusaineisto muodostui Maahanmuuttoviraston vuosina 2018–2020 tekemistä turvapaikkaa tai oleskelulupaa koskevista päätöksistä, joissa oli viitteitä mahdollisista ihmiskaupan uhreista. Maahanmuuttoviraston poimimassa rekisteriaineistossa oli yhteensä 461 päätöstä, joista 145 valittiin lähiluvun kohteeksi.
Ihmiskauppaviitteisistä päätöksistä lähes 60 prosenttia oli myönteisiä ja 30 prosenttia kielteisiä. Lopuissa päätöksissä oli kyse tutkimatta jätetyistä tai rauenneista tapauksista. Myönteisen päätöksen saaneista valtaosa sai kansainvälistä suojelua, mutta ihmiskauppa ei yleensä ollut ratkaisevassa asemassa. Yksilöllisestä inhimillisestä syystä myönnetyissä oleskeluluvissa ihmiskauppa oli sen sijaan esillä. Oleskelulupia myönnettiin jonkin verran myös ihmiskauppaa koskevan erityissäännöksen perusteella.
Ihmiskaupan uhri oli yleensä joutunut pakkotyön, seksuaalisen hyväksikäytön tai pakkoavioliiton kohteeksi. Miehiä oli noin 40 ja naisia noin 60 prosenttia. Suurimmalla osalla hyväksikäyttö oli tapahtunut muualla kuin Suomessa. Miehet olivat tyypillisesti joutuneet pakkotyön ja naiset seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi, kun heidät oli pakotettu toimimaan prostituutiossa. Hyväksikäytön kesto vaihteli, mutta erityisesti osa naisista oli joutunut pitkäkestoisen seksuaalisen väkivallan kohteeksi. Päätöksistä kävi selkeästi ilmi ihmiskaupan kasaantuminen, jolloin uhria oli käytetty toistuvasti eri elämänvaiheissa hyväksi. Joillakin hyväksikäyttö oli alkanut lapsuudessa ja jatkunut eri muodoissa läpi aikuisuuden.
Haavoittuvuuden sisältö epäselvä laissa
Ihmiskaupan uhreille myönnettävästä erityisestä oleskeluluvasta säädettiin vuonna 2006. Ulkomaalaislaissa tai lain esitöissä ei ole otettu perusteellisesti kantaa siihen, mitä haavoittuvuudella tai erityisellä haavoittuvuudella tarkoitetaan. Lain esitöiden niukkuutta selittää osin se, että lakia valmisteltaessa ihmiskauppa oli Suomessa uusi ilmiö, eikä siihen liittyvistä hyväksikäytön muodoista tai sen seurauksista ollut kovin paljon tietoa. Ihmiskauppaa ei välttämättä pidetty edes asiana, joka koskettaisi Suomea. Meillä tunnistettuja ihmiskaupan uhreja oli lukumäärältään hyvin vähän, eikä tuomioistuinkäytännöissä ollut juurikaan käsitelty ihmiskauppaa. Esimerkiksi vuosina 2006–2010 ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmässä asiakkaiden määrä pysytteli vuositasolla alle kahdessakymmenessä.
Sittemmin tilanne on muuttunut. Vaikka ihmiskauppa on yhä edelleen piiloutuva ilmiö, sitä on opittu tunnistamaan yhä paremmin. Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän piiriin otettiin vuosina 2018–2020 yhteensä noin 640 uutta asiakasta, mikä tarkoittaa vuodessa keskimäärin yli 200 asiakasta. Heistä valtaosa oli turvapaikanhakijoita.
Maahanmuuttovirasto antoi lokakuun lopulla 2020 ohjeen ulkomaalaislain soveltamisesta, jossa se otti kantaa haavoittuvuusarviointiin. Ohjeessa nostettiin esille erilaisia seikkoja, kuten hakijan terveys, turvaverkko, koulutustaso, työkokemus, hakijan ikä hyväksikäytön alkaessa, hyväksikäytön kesto ja laatu sekä perheen kokonaistilanne. Ohjeen mukaan eri seikkojen kumulaatio ja/tai vakavuus voi lisätä haavoittuvuutta siten, että hakijan katsotaan olevan erityisen haavoittuvassa asemassa. Myös pitkäkestoinen hyväksikäyttö, vakavat mielenterveydelliset ongelmat tai muu hakijan tilanteeseen liittyvä vakava ongelma voi puoltaa oleskeluluvan myöntämistä. Tutkimustamme varten kerätyistä päätöksistä valtaosa oli annettu ennen Maahanmuuttoviraston antamaa ohjetta.
Haavoittuvuusarviointi monipuolista
Tutkimusaineiston analyysi osoitti, että ihmiskaupan uhreista tehty haavoittuvuusarviointi oli monipuolista. Hakijan haavoittuvuutta arvioitaessa kiinnitettiin huomiota useisiin erilaisiin tekijöihin, joista osa puhui haavoittuvuuden puolesta, osa sitä vastaan. Suurimmassa osassa tapauksia esiintyi useita eri haavoittuvuuden puolesta puhuvia seikkoja. Arviointia tehtiin kontekstisidonnaisesti, eli suhteessa hakijan kotimaahan.
Haavoittuvuusarvioinnissa nostettiin esille hakijan kokeman hyväksikäytön laatu, piirteet ja aiheuttamat seuraukset. Merkitystä annettiin lisäksi hakijan ominaisuuksille, hänen hankkimilleen tiedoille ja taidoille sekä hänen elämänkululleen, jossa on voinut olla fyysistä ja henkistä terveyttä kuormittavia tekijöitä. Haavoittuvuus liitettiin siihen, miten hakija voisi kotimaahan palatessaan huolehtia toimentulostaan, terveydestään ja välttää mahdollista uudelleen uhriksi joutumista. Vaikutusta oli lisäksi sillä, miten yhteisössä suhtauduttaisiin kotimaahan palaavan henkilöön ja minkälaista turvaa hän saisi omalta perheeltään tai suvultaan sekä minkälaista tukea, apua ja suojaa hän voisi saada yhteiskunnan eri toimijoilta.
Päätöksissä seksuaalisen väkivallan kohteeksi joutuminen tai väkivallan tapahtuminen lapsuudessa puhui haavoittuvuuden puolesta. Myös jos hakijalla oli puutteellinen koulutus, eikä hänellä ollut ammattia tai työkokemusta sen katsottiin vaikeuttavan hänen työllistymistään ja mahdollisuuksia selvitä taloudellisesti. Monien hakijoiden elämänkulussa oli ihmiskaupan lisäksi muitakin kuormittavia kokemuksia. Maahanmuuttoviraston tekemissä päätöksissä viitattiin lääkärinlausuntoihin, joissa kuvattiin hakijan heikentynyttä terveydentilaa. Oleskeluluvan myöntämistä harkittaessa arvioitiin, minkälainen mahdollisuus hakijalla olisi saada tarvitsemaansa hoitoa kotimaassaan. Jos terveydenhoitojärjestelmä oli puutteellinen, se saattoi puhua haavoittuvuuden puolesta.
Päätöksissä tarkasteltiin myös sitä, miten tehokkaasti viranomaiset toimivat hakijan kotimaassa ja pyrkivät suojelemaan hakijaa ihmiskaupan uhrina. Tällaiset tekijät ovat merkityksellisiä arvioitaessa kansainvälisen suojelun saamisen edellytyksiä, mutta päätöksissä niihin saatettiin palata osana haavoittuvuusarviointia. Samalla tuotiin toisinaan esille, että hakijan kotimaassa on tarjolla muuta ihmiskaupan uhrin tarvitsemaa apua ja tukea.
Yhteisön suhtautuminen nostettiin esille esimerkiksi tapauksissa, joissa ihmiskauppaan, erityisesti seksuaalisen hyväksikäytön muodossa, katsottiin liittyvän stigma. Myös mielenterveydellisistä ongelmista kärsiviin henkilöihin saatettiin suhtautua epäluuloisesti. Kun yhteisö suhtautuisi palaavaan henkilöön kielteisesti ja syrjivästi, se hankaloittaisi hänen toimimistaan yhteisön jäsenenä ja arjessa selviytymistä.
Naisten alisteinen asema
Useissa päätöksissä kiinnitettiin huomiota naisten heikkoon asemaan. Vaikka lainsäädännössä pyrittiinkin ehkä tasa-arvoon, naisten oikeudet eivät välttämättä toteutuneet käytännössä. Päätöksissä tuotiin esille, että naisia syrjittiin yleisesti koulunkäynnissä, koulutuksessa ja työelämässä. Naisten toimimismahdollisuuksien rajoittaminen ja nuorella iällä tapahtunut koulunkäynnin estäminen sai myöhemmässä elämänkulussa kertaantuvia vaikutuksia. Pelkästään puutteellinen luku- ja kirjoitustaito vaikeutti selviytymismahdollisuuksia.
Päätöksissä lähiyhteisön merkitys nostettiin esille erityisesti naisten kohdalla. Jos nainen palaisi yksin tai yksinhuoltajaäitinä alaikäisten lastensa kanssa, hänen kohdallaan pidettiin tärkeänä sukulaisista muodostuvan turvaverkon löytymistä kotimaassa. Jos naisella ei enää ollut perheenjäseniä tai läheisiä sukulaisia taikka yhteys heihin oli katkennut, se saattoi lisätä haavoittuvuutta. Perheen ja sukulaisten katsottiin yleensä suojaavan hakijaa, mutta toisinaan juuri lähiyhteisö muodosti päinvastoin uhan palaavalle henkilölle. Kysymys oli tapauksista, joissa lähiomaiset olivat kohdelleet hakijaa kaltoin ja esimerkiksi pakottaneet nuoren tytön solmimaan avioliiton vastoin hänen tahtoa.
Ulkomaalaislakia ja sen soveltamiskäytäntöä muutettava
Tutkimuksemme osoitti, että ihmiskaupan uhria ei yleensä pidetty erityisen haavoittuvassa asemassa olevana. Kolmen vuoden aikana tehtiin tällä perusteella vain 14 myönteistä päätöstä, joista suurin osa koski jatkolupahakemuksia. Kynnys tulkita ihmiskaupan uhrin olevan erityisen haavoittuvassa asemassa on asetettu hyvin korkealle. Erityissäännöstä on sovellettu vain äärimmäisten vakavien hyväksikäyttötapausten kohdalla.
Ihmiskaupan uhreille merkitykselliseksi säännökseksi osoittautui oleskeluluvan saaminen yksilöllisestä inhimillisestä syystä haavoittuvan aseman perusteella. Tutkimuksesta kävi ilmi, että vaikka haavoittuvuusarviointi oli monipuolista, se oli vaihtelevaa. Osassa hyvin samankaltaisia päätöksiä tehtiin myönteisiä päätöksiä toisen saadessa kielteisen päätöksen.
Ihmiskaupan uhrien suojelun parantamiseksi ulkomaalaislakia olisi uudistettava siten, että yhä useampi ihmiskaupan uhri täyttäisi oleskeluluvan myöntämisen edellytykset. Yhtenä konkreettisena ehdotuksena on poistaa laista erityisen haavoittuvaa asemaa koskeva vaatimus. Pelkkä haavoittuvassa asemassa oleminen olisi riittävää oleskeluluvan saamiseksi ihmiskaupan uhria koskevan erityissäännöksen perusteella. Maahanmuuttoviraston tulisi lisäksi ohjeistuksella huolehtia siitä, että haavoittuvuusarviointi tehdään riittävän huolellisesti ja yhdenmukaisesti, eikä kynnys haavoittuvuusarvioinnissa nouse liian korkealle.
Heini Kainulainen & Anni Valovirta
Kirjoittajat työskentelevät yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistossa.
Kainulainen Heini & Valovirta Anni: Ihmiskaupan uhrien oleskelulupakäytäntö. Helsinki: Yhdenvertaisuusvaltuutettu.
