Rikoksentorjuntaneuvosto perusti erillisen tutkimusjaoston vuonna 2016. Jaosto on kahdella toimikaudellaan pyrkinyt tukemaan rikoksentorjunnan tutkimusperustaa. Vain empiirisen arviointitutkimuksen avulla voidaan todeta, onko jokin toimenpide rikollisuutta vähentävä vai tehoton. Tutkimuksessa on jopa havaittu tilanteita, joissa jokin rikoksentorjunnan toimi onkin lisännyt rikollisuutta. Siksi vaikutusten arviointi on tärkeää. Tutkimus antaa myös suuntaa sille, miten niukat resurssit voidaan käyttää vaikuttavalla tavalla. Tavoitteena on tukea näyttöön nojaavaa rikoksentorjuntaa ja kriminaalipolitiikkaa.
Tutkimusjaosto esitti ensimmäisen kautensa päättyessä joukon tavoitteita rikoksentorjunnan tutkimusperustan tukemiseksi. Toisen kautensa päättyessä jaosto tarkasteli tavoitteiden toteutumista. Näimme monen tavoitteen kohdalla edistystä. Silti haasteita on edelleen.
Rikollisuuden seurannan osalta jaosto korosti kansallisten kokonaisrikollisuuden osoittimien jatkuvuutta. Niitä ovat esimerkiksi Henkirikollisuuden seurantajärjestelmä, Kouluterveyskysely, Kansalliset rikosuhritutkimukset ja Nuorisorikollisuuskyselyt. Näitä tarvitaan, koska vain pieni osa rikoksista tulee viranomaisten tietoon. Rikoksentorjunnan toimenpiteiden arvioijat tarvitsevat tietoa, miten rikollisuustilanne ylipäätään kehittyy.
Myös rekisteritutkimusta tarvitaan. Sen avulla voidaan pureutua vakavaan ja toistuvaan rikollisuuteen sekä muodostaa vahvoja pitkittäis- ja arviointitutkimuksen asetelmia. Tällä saralla jaosto näki haasteita. Rekisteritutkimuksen esteitä olisi poistettava, koskien kustannuksia, aineistojen saatavuutta ja lupien käsittelyaikoja.
Rikoksentorjunnan arvioinnin rahoitusperusta on viime vuosina kohentunut. Haasteena on edelleen sirpaloituminen lyhytprojekteihin; ilman jatkuvuutta osaaminen ei kartu. Tutkijoiden kiinnostus arviointia kohtaan on silti lisääntynyt. Menetelmäosaaminen on kehittynyt syysuhteiden tutkimuksen ja siksi myös vaikutusten arvioinnin saralla. Yhä laajemmin ymmärretään, että syiden perustutkimus ja toimien arviointi ovat usein saman asian kaksi puolta. Tutkimalla toimien vaikuttavuutta saadaan samalla tietoa rikollisuuden syistä ja vaikutusten mekanismeista.
Mutta tarvitaanko aina uutta tutkimusta, kun tutkimuksia on maailmalla niin paljon? Joskus uusi kotimainen tutkimus on tarpeen, koska torjunnan konteksti voi olla meillä hyvin erilainen kuin maassa, jossa arvioitava menetelmä on alun perin kehitetty. Mutta silti aiempi tutkimustilanne on hyvä koostaa. Tähän liittyen tutkimusjaosto perusti kotimaista alan arviointitutkimusta koostavan tietokannan. Lisäksi olemme korostaneet tarvetta toteuttaa laajempia systemaattisia katsauksia rikoksentorjunnan osa-alueilta, ennen kuin omia uusia toimi viritellään.
Perinteinen toimintatapa, jossa jokin työryhmä kylmiltään muistelee, mitä on tutkittu ja mitä tiedetään, on vanhentunut. Tuoreen tiedon määrä on niin suurta, että sen koostamisessa on syytä noudattaa systemaattisuutta. Metodina systemaattinen katsaus pyrkii ehkäisemään vahvistamisharhaa – sitä, että muistamme parhaiten tutkimustuloksia, jotka tukevat omia mielipiteitämme. Se on eräs keino, jonka avulla tutkimus voi olla objektiivista ja riippumatonta.
Tutkimusjaosto on kohdistanut huomiota erityisesti arviointitutkimuksen yleisiin puitteisiin ja edellytyksiin. Jos puitteet kehittyvät suotuisasti, jatkossa on paremmat edellytykset kiinnittää huomiota yhteiskunnan suuriin haasteisiin ja uhkakuviin. Perinteisen rikollisuuden laskutrendi voi loppua tai kääntyä nousuun, esimerkiksi henkirikollisuudessa. Teknologian kehitys tarjoaa keinoja sekä rikoksiin että niiden torjuntaan. Järjestäytynyt ja rajat ylittävä rikollisuus on tärkeä torjunnan osa-alue, joskin tutkimukselle haasteellinen datan osalta – seikka, jota tutkijat ja viranomaiset voisivat pohtia yhdessä. Rikokset ympäristöä ja luontoa vastaan ansaitsevat lisää huomiota. Jatkossa tarvittaisiin myös enemmän tutkimusta poliisin toiminnan ja seuraamusten vaikutuksista. Näillä alueilla varsin suuri osa tutkimuksista on peräisin Yhdysvalloista, eivätkä tulokset välttämättä ole suoraan yleistettävissä suomalaisiin oloihin.
Rikoksentorjunnan organisoinnista on nyt käynnissä selvitys. Tutkimuksen näkökulmasta olisi hyvä pyrkiä poistamaan turhia rajoja hallinnonalojen välillä; sisäasiain- ja oikeushallinnon välistä yhteistyötä olisi lisättävä. Sama koskee rajoja rikollisuuden ehkäisyn eri keinojen välillä. Tutkimusjaosto tarkasteli työssään koko keinovalikoimaa, kattaen tilannetorjunnan, sosiaalisen prevention, poliisin toiminnan ja seuraamukset. Kokemus oli hyvä ja antaa toivottavasti aineksia rikoksentorjunnan tuleviin ratkaisuihin. Olipa uusi organisaatio mikä tahansa, torjunnan tulisi jatkossa perustua entistäkin vahvemmin tutkittuun, objektiiviseen tietoon.
Kirjoittaja on kriminologian professori Helsingin yliopistossa. Hän toimi tutkimusjaoston puheenjohtaja 2016–2021. Tässä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia. Jaoston loppukannanotto on luettavissa tästä linkistä.
Lisää aiheesta:
Aaltonen, M., & Tyni, S. I. (2017). Vaikuttavuuden arviointi rikosseuraamusalalla. Haaste, 17(1), 14–17.
Kivivuori, J. K. A. (2017). Rikoksentorjunnan arviointitutkimuksen tietokanta. Haaste, 17(2), 34–36.
Kivivuori J (2021) Objektiivisuus empiirisen tutkimuksen tavoitteena: esimerkkinä kriminologia. Teoksessa Nieminen, K. & Lähteenmäki, N. (toim.): Empiirinen oikeus-tutkimus. Helsinki: Gaudeamus. S. 52–69.
