Kansainvälistä suojelua hakevia kohdellaan eri tavoin
Suomi auttaa täysimääräisesti Ukrainasta sotaa paenneita ja jatkaa heidän suojeluaan hyvässä yhteistyössä muiden EU-maiden kanssa.
Euroopan rajojen ylittämiseen ja turvapaikan hakemiseen Suomesta perustuva turvapaikkamekanismi minimoidaan.
Nämä kaksi lainausta ovat samalta sivulta Suomen uudesta hallitusohjelmasta. Niiden viestit kuitenkin ovat lähestulkoon päinvastaiset: Ukrainasta paenneita halutaan auttaa täysimääräisesti, kun taas Euroopan ulkopuolelta tulevien mahdollisuudet hakea turvapaikkaa halutaan minimoida.
Lainaukset tuovat esille sen, miten eri tavoin hallitus suhtautuu eri paikoissa maailmaa kodeistaan paenneisiin. Tämä ei sinänsä ole mitään uutta: Ukrainasta paenneisiin sovellettava tilapäisen suojelun mekanismi aktivoitiin jo edellisen hallituksen kaudella. Tätä ei kuitenkaan pitäisi ottaa itsestään selvyytenä, sillä oikeus hakea ja saada turvaa on ihmisoikeus, joka kuuluu jokaiselle lähtömaasta riippumatta.
Vainoa ja sotaa pakenevat
Tyypillisesti pakolainen pakenee poliittista vainoa ja siihen liittyvää väkivaltaa, esimerkiksi kidutusta tai poliittista vankeus- tai kuolemantuomiota. Pakolaisuus ei siis lähtökohtaisesti tarkoita sitä, että kodistaan paenneen kotimaassa on sota.
Pakolaisia tuottavat paljon myös sellaiset maat, joissa toisin ajattelua tai etnisiä ja uskonnollisia vähemmistöjä ei suvaita, ja joissa vähemmistöön kuulumisesta tai poliittisen toisin ajattelun harjoittamisesta voi olla seurauksena ihmisoikeusrikkomuksia. Tällainen tilanne on esimerkiksi Afganistanissa, Turkissa ja Venäjällä, joista on tullut viime vuosina verrattain paljon turvapaikanhakijoita myös Suomeen.
Myös sota tuottaa väkivaltaa ja ihmisoikeusrikkomuksia, mutta tällöin väkivallan luonne ei välttämättä ole poliittiseksi vainoksi luokiteltavaa. Usein sotaan liittyvä väkivalta kohdistuu summittaisesti kaikkiin alueella oleskeleviin, jotka katsotaan vihollisiksi – ei siis juuri tiettyihin ihmisiin, jotka katsotaan esimerkiksi poliittisiksi tai uskonnollisiksi vastustajiksi.
Ukrainasta tulleet ovat paenneet sotaa ja väkivaltaa, mutta EU-alueella ja myös Suomessa käytössä olevan määritelmän mukaisia pakolaisia he eivät välttämättä ole. Pakolaiset taas ovat lähtökohtaisesti paenneet vainosta johtuvia ihmisoikeusloukkauksia tai vähintäänkin niiden vakavan uhkaa.
Kansainvälisiä rajoja ylittävät
Pakolainen on tyypillisesti ihminen, joka joutuu etsimään turvaa oman maansa rajojen ulkopuolelta ja siis ylittämään kansainvälisiä rajoja. Suurin osa niistä, jotka joutuvat pakenemaan kodeistaan, jäävät kuitenkin omaan kotimaahansa tai naapurimaihin. Kaikilla tähän ei kuitenkaan ole mahdollisuutta tai halua, eikä siihen ole velvollisuuttakaan.
Turvapaikkaa on oikeus hakea siitä maasta, johon onnistuu fyysisesti pääsemään. Mitään sääntöjä tai rajoituksia siitä, mistä maasta pakenijan tulee hakea turvaa – eli turvapaikanhakijaa sitovaa "ensimmäisen maan sääntöä" – ei siis ole.
Monesti pakolaiset pakenevat vuosikausiksi tai jopa loppuelämäkseen, joten heidän on rajoja ylittäessään mietittävä myös tulevaisuuden rakentamista. Missä maassa on paitsi turvallista myös mahdollisuus tehdä töitä, hyvä koulutus lapsille ja toimivat ihmisoikeudet? Ehkä jopa sukulaisia tai ystäviä, jotka auttavat uuden elämän alkuun?
Monille Ukrainan sotaa paenneille rajojen ylittäminen oli käytännön tasolla helppoa: kiitos Ukrainan ja EU:n välisen viisumivapaussopimuksen, he saattoivat passeillaan ylittää rajan esimerkiksi Puolaan laillisesti. Heille sallittiin myös EU-maiden välisten rajojen ylittäminen kohdemaahan, esimerkiksi Suomeen.
Euroopan ulkopuolelta tuleville rajojen ylittäminen on paljon monimutkaisempaa. Monet turvapaikanhakijat tulevat maista, joiden kansalaisten on vaikeaa saada viisumi eli laillinen lupa saapua EU-alueelle. Kun laillisia reittejä ei ole, on turvauduttava epävirallisiin reitteihin ja salakuljettajien palveluksiin.
Eurooppaan asti päässeet ovat kuitenkin selviytyjiä, sillä samaan aikaan tuhannet hukkuvat vuosittain Välimereen – he ovat rajojen uhreja.
Hallinnon uhrit ja selviytyjät
Turvapaikka Suomessa myönnetään hakijalle tyypillisesti henkilökohtaisen vainon perusteella. Myös esimerkiksi sotaan liittyvän summittaisen väkivallan perusteella on mahdollista myöntää kansainvälistä suojelua, mutta EU-alueella käytettävän määritelmän mukaan väkivallan tulee silloin olla niin äärimmäistä, että kaikki alueen ihmiset ovat vaarassa joutua aseellisen väkivallan kohteeksi.
Läheskään kaikkien Ukrainasta paenneiden kohdalla tämä vaatimus ei todennäköisesti täyttyisi. Pian Ukrainan sodan alkamisen jälkeen EU kuitenkin aktivoi tilapäisen suojelun mekanismin, joka mahdollisti suojelun myöntämisen sotaa paenneille asuinmaan perusteella. Kyseessä ei ollut ihmisoikeuksien mukainen velvoittava päätös, vaan poliittinen solidaarisuuden osoitus, jota ei muille ole suotu.
Vain Ukrainasta paenneet voivat hakea tilapäistä suojelua, muut hakevat turvapaikkaa. Turvapaikanhakijoille ei riitä pelkän kotimaan todistaminen, vaan he joutuvat todistamaan viranomaisille, että he ovat henkilökohtaisesti vainon vaarassa. He siis joutuvat kertomaan elämästään hyvin yksityisiä asioita poliittisista näkemyksistään, uskostaan tai seksuaalisesta suuntautumisestaan, sekä näyttämään, että heihin kohdistuu kotimaassaan juuri tästä syystä todellinen uhka, jolta kotimaan viranomaiset eivät voi tai halua heitä suojella.
Turvapaikan, tilapäisen suojelun tai muun oleskeluluvan saaneet ovat hallinnollisen järjestelmän selviytyjiä. Sen uhreja puolestaan ovat ne tuhannet ihmiset, paperittomat, joille ei ole myönnetty oleskelulupaa, mutta jotka myöskään eivät uskalla palata kotimaahansa.
Tulevaisuuden poliittiset valinnat
Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille, mutta poliittisilla valinnoilla toisille luodaan paremmat mahdollisuudet niiden toteuttamiseen kuin toisille. Traagisessa tilanteessa Ukrainasta paenneet ovat sodan, rajojen ja hallinnollisen prosessin selviytyjiä, ainakin toistaiseksi.
Tilapäistä suojelua on mahdollista myöntää enintään kolmeksi vuodeksi. Viimeistään reilun vuoden päästä siis EU:n ja myös Suomen hallituksen tulee päättää, mikä on Ukrainasta paenneiden kohtalo tulevaisuudessa. Oletettavasti heidän tulee silloin joko palata kotimaahansa – joka saattaa edelleen olla sodassa – tai hakea joko turvapaikkaa tai oleskelulupaa muulla, esimerkiksi työnteon, perusteella.
Nykyinen Orpon hallitus on kiristämässä erinäisiä oleskelulupien ehtoja ja samalla nopeuttamassa ihmisten poistamista maasta, kun oleskelulupa syystä tai toisesta päättyy, eli esimerkiksi työntekijän oleskeluluvalla maassa oleskeleva menettää työpaikkansa. Nämä kiristykset tulevat tuntumaan myös Ukrainasta paenneiden keskuudessa tilapäisen suojelun päättyessä.
Kaikki Ukrainasta paenneet eivät todennäköisesti tule täyttämään muiden oleskelulupien edellytyksiä. Nähtäväksi jää, miten heille käy. Odotetaanko heidän palaavan kotimaahansa, vaikka he eivät sitä haluaisi? Palautetaanko heidät pakolla? Jäävätkö he Suomeen paperittomiksi? Tuleeko heistä lopulta hallinnollisen järjestelmän selviytyjiä vai uhreja?
Erna Bodström
Kirjoittaja on Siirtolaisuusinstituutin erikoistutkija, joka on tutkimuksessaan käsitellyt turvapaikkakysymyksiä ja hallinnollisia rajoja erityisesti vuoden 2015 ”pakolaiskriisin” jälkimainingeissa. Hän on myös turvapaikkapolitiikan ja oleskelulupajärjestelmän asiantuntija, ja on työskennellyt ja tehnyt vapaaehtoistöitä näiden asioiden parissa.
Kuva: Unplash
