Haku
- Fess-haku
-
Haaste-lehti käsittelee rikosten ennaltaehkäisyä ja kriminaalipolitiikka. Teemanumerossa 1/22 käsitellään mm. vihreää kriminologiaa, ympäristörikosten tutkintaa, elintarvikerikoksia, saamelaisten oikeuksia ja susikonflikteja.https://rikoksentorjunta.fi/haaste-1-2022
-
Nuoriin kohdistuu tai nuoret voivat kohdistaa toisiinsa esimerkiksi seksuaaliseen suuntautumiseen, etniseen taustaan tai vammaisuuteen liittyvää vihapuhetta ja syrjintää. Toisiin ihmisryhmiin kohdistettu viha ja vihapuhe voivat olla yhteydessä radikalisoitumiseen.https://rikoksentorjunta.fi/vihapuhe-ja-radikalisoituminen
-
Rikoksista ja rikollisuudesta puhumalla voidaan ehkäistä nuorten rikoksia ja uhriksi joutumista. Nuoret tarvitsevat näistä aiheista ajankohtaista tietoa ja avointa keskustelua. Nuoria pitää rohkaista puuttumaan rikoksiin, sillä he ovat monesti niistä tietoisia.https://rikoksentorjunta.fi/materiaaleja-nuorten-rikosten-ehkaisyyn
-
Perheessä tai läheisissä ihmissuhteissa tapahtuvasta väkivallasta voi olla vaikea puhua ja sen tunnistaminen voi olla haastavaa. Nuoria on hyvä muistuttaa, että kodin sisällä tapahtuvasta väkivallasta voi kertoa ulkopuoliselle eikä sitä tarvitse hävetä tai salata.https://rikoksentorjunta.fi/perhe-ja-lahisuhdevakivalta
-
Nuorten kokema ja tekemä seksuaalinen väkivalta voi ilmetä monissa muodoissa ja ihmissuhteissa. Se voi olla nuorten välistä tai nuori voi joutua aikuisen tekemän seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Keskustelemalla avoimesti omista rajoista, itsemääräämisoikeudesta ja seksuaalisen väkivallan tunnusmerkeistä voidaan vähentää uhriksi joutumisen riskiä.https://rikoksentorjunta.fi/seksuaalinen-vakivalta-ja-itsemaaraamisoikeus
-
Rikollisuuden ehkäisyä ja kriminaalipolitiikka käsittelevän Haaste-lehden 3/23 teemaa lähestytään kahdesta näkökulmasta. Yhtäältä tutkitaan globaaleja rikoksia, jotka liikkuvat valtioiden rajojen yli ja toisaalta tarkastellaan valtion rajat ylittäviä ihmisiä ja heidän uhrikokemuksiaan.https://rikoksentorjunta.fi/haaste-3-2023
-
Haaste-lehti käsittelee rikosten ennaltaehkäisyä ja kriminaalipolitiikka. Teemanumerossa 4/21 käsitellään mm. verkostoyhteistyötä, kolmannen sektorin roolia, paikallista turvallisuustyötä, ennakoivaa poliisitoimintaa, yksityistä turvallisuusalaa ja maaseutukriminologiaa.https://rikoksentorjunta.fi/haaste-4-2021
-
3.12.2025 | Rajavalvontateknologiat voivat muovata kriminaalipolitiikkaa ja kontrollia 3.12.2025 10.41 Rajavalvontateknologioita käytetään esimerkiksi hybridiuhkien torjumiseen, mutta ne voivat hämärtää rajakontrollin, rikostutkinnan ja sisäisen valvonnan väl...https://rikoksentorjunta.fi/-/haaste-4-2025-rajavalvontateknologiat-voivat-muovata-kriminaalipolitiikkaa-ja-kontrollia
-
3.12.2025 | Radikalismista rationalismiin – suomalaisen kriminaalipolitiikan murros 3.12.2025 10.51 Suomalainen kriminaalipolitiikka koki 1960- ja 1970-luvuilla poikkeuksellisen murroksen, jossa siirryttiin ankarasta ja jopa mielivaltaisesta järjestelmästä ko...https://rikoksentorjunta.fi/-/haaste-4-2025-radikalismista-rationalismiin-suomalaisen-kriminaalipolitiikan-murros
-
23.1.2026 | Rikoksentorjunnan uutiskirje 1/2026 Julkaisuajankohta 23.1.2026 11.36 Tyyppi: Uutinen Rikoksentorjuntaneuvosto kokoontui joulukuussa Helsingin hovioikeuden vieraana Rikoksentorjuntaveuvoston neljäs kokous pidetiin 15.12.2025 Helsingin hovioikeudes...https://rikoksentorjunta.fi/-/rikoksentorjunnan-uutiskirje-1-2026
-
3.12.2025 | Demokratian ja oikeusvaltion periaatteet tarvitsevat puolustajia 3.12.2025 11.03 Emeritusprofessori Jukka Kekkonen näkee oikeushistorian tutkimuksen tuottavan hyödyllistä tietoa lainvalmisteluun ja yhteiskunnan muutoksen analyysiin. Oikeushistoria...https://rikoksentorjunta.fi/-/haaste-4-2025-vaikuttajana-jukka-kekkonen
-
24.9.2025 | Asianomistajan asemaa on parannettava moniasianomistajarikoksissa 24.9.2025 11.37 Oikeusministeriölle laaditun selvityksen mukaan syyttäjän ja poliisin yhteistyötä rikoksissa, joissa on suuri määrä asianomistajia, tulee kehittää. Yhteistyön kehitt...https://rikoksentorjunta.fi/-/haaste-3-2025-asianomistajan-asema-moniasianomistajarikoksissa
-
24.9.2025 | Lakimuutoksen myötä parisuhdeväkivallassa ei enää sopimalla pitäisi välttyä syytteiltä 24.9.2025 11.54 Yhdenvertaisuusvaltuutetun selvitys osoittaa, että parisuhdeväkivallassa rikosten osapuolten välinen sovinto tai osallistuminen sovitteluun on o...https://rikoksentorjunta.fi/-/haaste-3-2025-yhdenvertaisuusvaltuutetun-selvitys-parisuhdevakivallan-sovittelusta
-
20.12.2024 | EU:n tekoälysäädös algoritmisten haittojen hallinnassa 20.12.2024 7.58 Tekoäly on vakiinnuttanut paikkansa arjessa ja työelämässä, eikä siitä seuraavia yhteiskunnallisia haittoja ole aina helppoa havaita. Vaikka EU:n tekoälysäädöksellä pyritään ha...https://rikoksentorjunta.fi/-/haaste-4-2024-eun-tekoalysaados-algoritmisten-haittojen-hallinnassa
-
7.5.2025 | Kouluväkivalta johtaa lopulta harvoin tuomioon 7.5.2025 13.48 Kouluista ilmoitetaan epäillystä väkivallasta poliisille melko matalalla kynnyksellä. Siten kouluväkivalta näkyy erityisesti rikosprosessin ensimmäisissä vaiheissa. Tutkimuksemme mukaan...https://rikoksentorjunta.fi/-/haaste-1-2-2025-kouluvakivalta-johtaa-lopulta-harvoin-tuomioon
-
20.9.2023 | Kansainvälistä suojelua hakevia kohdellaan eri tavoin 20.9.2023 8.39 Vaikka oikeus hakea ja saada kansainvälistä suojelua on ihmisoikeus, eri paikoista ja erilaista väkivaltaa pakeneviin ihmisiin suhtaudutaan eri tavoin. Hyvänä esimerkkinä tästä o...https://rikoksentorjunta.fi/-/3-23-haaste-kansainvalista-suojelua-hakevia-kohdellaan-eri-tavoin
-
20.12.2024 | Älykäs vankila edistää kuntoutumista ja sujuvaa työntekoa 20.12.2024 8.47 Rikosseuraamuslaitoksen Älykäs vankila -hankkeessa toteutettiin Suomeen kolme älyvankilaa, joissa vangit voivat käyttää erilaisia digipalveluja ja asioida sähköisesti henkil...https://rikoksentorjunta.fi/-/haaste-4-2024-alykas-vankila-edistaa-kuntoutumista-ja-sujuvaa-tyontekoa
-
29.5.2024 | Tekoäly tulee – tunnistammeko eettiset riskit? 29.5.2024 10.01 Tekoälyn käyttö lisääntyy vauhdilla. Jatkossa algoritmeja käyttävät apunaan yhä enemmän viranomaiset, terveydenhuollon ammattilaiset, tutkijat sekä mahdollisesti poliisitkin. Tekoälyn ...https://rikoksentorjunta.fi/-/haaste-2-24-tekoalyn-eettiset-riskit
-
30.11.2023 | Yksityisen turvallisuusalan on tunnettava lakisääteinen velvollisuutensa edistää yhdenvertaisuutta 30.11.2023 8.10 Vartijoiden ja järjestyksenvalvojien tulee lain mukaan edistää yhdenvertaisuutta. Silti alalla on syrjiviä toimintakäytäntöjä, kuten...https://rikoksentorjunta.fi/-/haaste-4-23-yksityisen-turvallisuusalan-on-tunnettava-lakisaateinen-velvollisuutensa-edistaa-yhdenvertaisuutta
-
23.2.2022 | Ihmisoikeusnäkökulma haastaa perinteisen kriminaalipolitiikan 23.2.2022 8.13 Professori Elina Pirjatanniemi painottaa, että näkemys perus- ja ihmisoikeuksien roolista rikosoikeudessa kaipaa syventämistä. Kansainväliset ihmisoikeussopimukset tuovat...https://rikoksentorjunta.fi/-/haaste-1-22-vaikuttajana-elina-pirjatanniemi