Ihmisoikeusnäkökulma haastaa perinteisen kriminaalipolitiikan
Elina Pirjatanniemi on kansainvälisen oikeuden ja valtionsääntöoikeuden professori Åbo Akademissa sekä Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutin johtaja. Tällä hetkellä hän on palailemassa vuosien jälkeen myös rikosoikeuden pariin. Hän toimii tutkimusjohtajana Suomen Akatemian rahoittamassa nelivuotisessa hankkeessa, jossa perehdytään rikosoikeuden ja kriminaalipolitiikan suhteeseen ihmisoikeuksiin. Viime syksynä käynnistyneessä tutkimuksessa tarkastellaan esimerkiksi, miten haavoittuvuus ymmärretään ihmisoikeuskeskustelussa ja toisaalta rikosoikeuskeskustelussa ja mitä näiden eri oikeudenalojen dialogissa tapahtuu.
Lisäksi Åbo Akademin oikeustieteen tutkinnonanto-oikeuden laajeneminen ensi vuonna maisteri- ja tohtorivaiheeseen tuo Pirjatanniemelle enemmän vastuuta rikosoikeudesta. Hän myöntää tunteneensa viime aikoina painetta palata myös ympäristöasioihin rikosoikeuden näkökulmasta, koska tutkijoita alueella on Suomessa vähän. Pirjatanniemen väitöskirja Vihertyvä rikosoikeus vuonna 2005 oli alallaan ensimmäinen.
– Joten rikollinen on nyt palaamassa rikospaikalle, niin kuin klassisesti sanotaan, hän nauraa.
Perus- ja ihmisoikeuksien ja rikosoikeuden suhteessa kaksi puolta
Elina Pirjatanniemi korostaa perus- ja ihmisoikeuksilla ja rikosoikeudella olevan kahtalainen suhde. Perus- ja rikosoikeudet rajoittavat rikosoikeuden käyttöä, mutta ne myös edellyttävät rikosoikeuden käyttöä. Pirjatanniemen tutkimusryhmä haluaa Akatemia-hankkeessa paneutua siihen, mitä tämä oikeastaan tarkoittaa. Fokus on kansainvälisissä ihmisoikeuksissa.
– Suomessa on tehty paljon ansiokasta tutkimusta siitä, miten perus- ja ihmisoikeudet rajoittavat rikosoikeuden käyttöä. Haluamme pohtia enemmän, mitä siinä dialogissa tapahtuu – ottaen huomioon että perus- ja ihmisoikeuksiin liittyy edistämisen ajatus. Usein kuitenkin vaaditaan erilaisia kriminalisointeja perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseksi. Joskus on väitetty, että perus- ja ihmisoikeudet ovat tuottamassa rikosoikeuden inflaatiota.
Lisäksi tutkimuksessa selvitetään, mitä riskejä siinä voi olla, kun perus- ja ihmisoikeuksien suojaksi on käytettävä rikosoikeutta, ja onko sellaisia aktualisoitunut.
Onko pohjoismainen kriminaalipolitiikka muovautumassa uudelleen?
Yksi mielenkiintoinen näkökulma Pirjatanniemen mukaan on myös se, minkälaisia kriminaalipoliittisia ajatuksia tulee esimerkiksi YK:n sopimusvalvontaelimiltä. Perinteisen pohjoismaisen mallin lähtökohta on ollut, että rikosoikeutta käytetään mahdollisimman vähän ja rikollisuuden vähentämiseen pyritään mieluummin sosiaalipolitiikan kuin rikosoikeuden keinoin.
– On ollut nähtävissä, että tietyt ihmisoikeuskysymykset ovat haastaneet humaaniksi ja rationaaliseksi kutsutun pohjoismaisen kriminaalipolitiikan. Eritoten sellaiset asiat, jotka liittyvät naisen asemaan ja naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. Kansainväliseltä puolelta on tullut paljon painetta, johon pohjoismainen malli on joutunut vastaamaan.
Pirjatanniemellä ei vielä ole selkeää vastausta siihen, miten uudet kansainväliset vaatimukset sopivat pohjoismaiseen kriminaalipoliittiseen malliin; tämä on yksi Akatemia-hankkeen peruskysymyksiä. Ihmisoikeusajattelun ja perinteisen kriminaalipolitiikan välillä vaikuttaa kuitenkin olevan jännite. Sen hän on havainnut omakohtaisestikin, sillä hän on opiskeluaikana kasvanut pohjoismaiseen kriminaalipoliittiseen eetokseen mutta viime vuodet työskennellyt enemmän ihmisoikeuspuolella.
– Vielä vanhat asetelmat ovat kuitenkin pysyneet vahvasti. Jokin aika sitten tarkastelin, miten perustuslakivaliokunta on suhtautunut ihmisoikeusargumentteihin tietyissä seksuaalirikoksissa. Perustuslakivaliokunta on ollut kannoissaan hyvin varovainen. Siten ei voi sanoa, että perus- ja ihmisoikeudet olisivat johtaneet dramaattiseen rikosoikeuden uudelleenmuovautumiseen, Pirjatanniemi hymähtää.
Perinteisellä kriminaalipoliittisella ajattelulla on omat vahvuutensa. Pirjatanniemi seurasi vähän huolissaan, kun jossain vaiheessa näytti, että kriminaalipolitiikasta alkaa tulla yleispoliittisen keskustelun aihe. Tällainen yksinkertaistava ja rangaistuksiin keskittyvä keskustelu on rauhoittunut ja ollaan palattu pitkään Suomessa vallinneeseen tilanteeseen.
– Olkoon mikä tahansa yhteiskunnallinen ongelma, olisi hyvä, jos pystymme pitämään rikosoikeuden viimesijaisuudesta kiinni. Aina se ei onnistu ja rikosoikeutta pitää välillä käyttää. Jatkuvasti on käytävä huolellista keskustelua siitä, missä raja menee ja mihin asioihin paneudutaan rikosoikeuden keinoin ja mihin ei. Myös rikosoikeuden täytyy muovautua siihen yhteiskuntaan, missä eletään ja tulee uudenlaista painetta. Se rikosoikeudessa on myös kiehtovaa, ettei keskustelu rangaistavan rajasta koskaan pääty.
Ihmisoikeusperusta horjuu kansainvälisesti
Yleisesti demokratia- ja oikeusvaltiokehitys ja siihen liittyvät paineet eri maissa vaikuttavat Pirjatanniemen mukaan hyvin olennaisella tavalla koko oikeuspolitiikkaan. Kansainvälisesti ja globaalisti huolestuttava megatrendi on, että sellaisten valtioiden määrä vähenee, joissa oikeusvaltio, demokratia ja ihmisoikeudet ovat yhteiskuntakehityksen perusta.
– Kansainvälisesti alkaa tulla alliansseja, joissa tähän kolmikkoon suhtaudutaan toissijaisena kysymyksenä. Tämä näkyy YK:n toiminnassa, esimerkiksi YK:n ihmisoikeusneuvostossa, johon Suomi pääsi nyt jäseneksi. Megatrendi näkyy osittain myös Suomessa, sillä EU:ssa on jäsenvaltioita, joissa on huolestuttavaa demokratiakehitystä.
Toinen huolestuttava trendi on se, että jotkut valtiot alkavat jopa irtautua merkittävistä ihmisoikeussopimuksista, esimerkiksi Istanbulin sopimuksesta, joka on hyvin tärkeä naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisylle.
– Ihmisoikeuksien toteutumisella arjessa on myös suuri kriminaalipoliittinen merkitys. Jos ihmisten taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet eivät toteudu, tämä saattaa johtaa sellaisiin ratkaisuihin elämässä, jotka voivat tulla kriminaalipoliittisesti merkityksellisiksi. On tärkeää, että kaikki saataisiin pidettyä mukana yhteiskunnassa ja kaikilla on joku mielekäs paikka. Jos ihminen on monella tavalla marginalisoituneessa asemassa, tietyt riskit kasvavat, Pirjatanniemi painottaa.
Hänen mielestään keskustelua oikeusvaltiosta on hyvä pitää vireillä Suomessakin. Vaikka tilanne on monessa mielessä hyvä, mikään ei välttämättä suojaa Suomea vastaavanlaisilta ilmiöiltä kuin Euroopassakin on vireillä.
– Oikeusvaltion tilaan ja demokratiaan liittyviä tilaisuuksia on viime aikoina ollutkin paljon ja on keskusteltu esimerkiksi siitä, miten oikeuslaitoksen riippumattomuus voidaan turvata kaikissa oloissa. Riskit ovat aina olemassa, mutta jo pelkästään se, että käymme keskustelua avoimesti eri tahoilla, on jo omiaan ehkäisemään niitä, Pirjatanniemi arvioi.
– Huolestuneena olen seurannut erityisesti rikosoikeudenkäyntien venymistä. Viime aikoina monet asianajajat ovat tuoneet esille huolestuttavia, erityisesti lapsiin kohdistuviin ja vakaviin seksuaalirikoksiin liittyviä tapauksia, joissa vuosikausia saatetaan odotella oikeudessa. Oikeushallinnon resurssit ovat tärkeä asia sekä uhrin oikeuksien toteutumisen että epäiltynä tai syytettynä olevan henkilön kannalta. Siihen täytyy löytyä ratkaisuja.
Rikosoikeuden keinot edistää kestävää kehitystä ovat rajalliset
Professori Elina Pirjatanniemen mukaan on tärkeää, että kestävän kehityksen tavoitteet pilkotaan sellaisiksi kokonaisuuksiksi, että ihmiset voivat ymmärtää, miten oma toiminta vaikuttaa niiden saavuttamiseen. Pitää myös ymmärtää, millainen rooli eri ohjauskeinoilla, kuten sanktioilla, voi olla. Kestävässä kehityksessä on myös kriminaalipolitiikan ja rikosoikeuden kulma.
– Laillisuusperiaate laittaa kuitenkin rikosoikeuden käytölle tietyt raamit. Oikeudellisista ohjauskeinoista on löydettävä ne oikeat, joilla voidaan ohjata ihmisten käyttäytymistä. Ja tietenkin ihmisten käyttäytymisen ohjaamiseen tarvitaan paljon muitakin kuin oikeudellisia ohjauskeinoja.
Rikosoikeuden käyttöä ohjauskeinona rajoittaa laillisuusperiaatteen lisäksi se, että suurin osa ympäristön ja luonnon hyödyntämisestä ei ole laitonta vaan aivan laillista toimintaa, Pirjatanniemi muistuttaa. Vaikea kysymys on, millä tavoin ylipäätään voidaan rikosoikeuden keinoin vahvistaa ympäristön ja luonnon suojelun kannalta tärkeitä asioita kuten ennalta varautumista.
Ilmastonmuutoksen kiihtymisen myötä on alettu yhä enemmän ajatella, että nyt on viimeinen hetki toimia, ja haikailla kovempia keinoja. Pirjatanniemen mukaan joudutaan kuitenkin miettimään hyvin tarkkaan, mitkä ovat niitä viimeisiä sääntelykeinoja, joilla ihmisten toimintaa saadaan muutettua. Ihmisten täytyy kokea sääntelykeinot legitiimeiksi.
– Meidän täytyy yhdessä sopia ilmastonmuutosta hillitsevistä toimista. Toimet tulevat vaikuttamaan meidän kaikkien arkeen jollakin tavalla ja mitä ilmeisemmin ainakin alkuvaiheessa joudumme enemmän luopumaan asioista. Miten se tehdään niin, että kaikki kokevat tilanteen reiluksi ja niin, etteivät toimenpiteet kohdistu kohtuuttomasti joihinkin tiettyihin ryhmiin? Nämä eivät ole helppoja kysymyksiä.
Vihertyvä rikosoikeus
Elina Pirjatanniemi väitteli ympäristörikosoikeudesta vuonna 2005, kuinka paljon rikosoikeus on reilussa 15 vuodessa vihertynyt?
– Ei rikosoikeus kovin tummanvihreä vieläkään ole, mutta en itse asiassa sitä silloin halunnutkaan. Rikosoikeus ei voi keskeinen ympäristöpolitiikan ohjauskeino vaan se on nimenomaan viimesijaisin. Ympäristörikokset ovat lainsäädäntöteknisesti todella haastavia ja vaikeat kysymykset ovat yhä vaikeita. Kehityksen arvioiminen on vaikeaa myös siksi, että erilaisia ympäristö- ja luonnonvararikoksia on niin laaja skaala: on erilaisia päästöjä, ympäristön turmelemista, uhanalaisten lajien tappamista, salakuljetusta, luparikkeitä ja monenlaista muuta toimintaa, hän pohtii.
– Meillä on kuitenkin ollut joitakin hyvin merkityksellisiä oikeustapauksia, on koulutettu ympäristörikoksiin erikoistuneita avainsyyttäjiä ja ihmisten tietoisuus on jonkin verran lisääntynyt. Nähdäkseni ympäristörikosoikeuden rooli on nyt suurin piirtein sellainen kuin kuvittelinkin sen olevan.
Riikka Kostiainen
(Kuva: Åbo Akademi)
