Pohjoismaisessa kriminologikokouksessa pohdittiin rangaistuksen tulevaisuutta

24.5.2023 19.50
Seminaarin yleisöä isossa kokoussalissa.
Pohjoismaisen kriminologian yhteistyöneuvoston (NSfK) vuosiseminaari pidettiin toukokuussa Hämeenlinnassa. Seminaarin kokoavana teemana oli rangaistuksen tulevaisuus ja näkökulmien kirjo aiheesta oli suuri. Kymmenet esitykset jakaantuivat pääosin kolmeen yhtäaikaiseen työryhmään. Kolmipäiväiseen seminaariin osallistui noin 80 tutkijaa ja oikeushallinnon edustajaa. Esityksistä ja keskustelusta välittyi ongelmien ja myös ratkaisujen samankaltaisuus eri Pohjoismaissa ja huoli kovenevan kriminaalipolitiikan vaikutuksista.

Seminaarin avauspääluennon piti Hämeenlinnan rikosseuraamuskeskuksen johtaja Kaisa Tammi ja aiheena oli naiserityisen työn kehittäminen vankiloissa. Hän kertoi vuonna 2020 tekemästään selvityksestä naisvankien tilanteesta ja miten sen suosituksia on Suomessa toteutettu.

Tammen selvityksen päätuloksia oli, että naisten yksiköt toimivat miehille kehitettyjen mallien mukaan, yksiköiden ohjaus ei ollut järjestelmällistä, oli monenlaisia asenneongelmia, naisvankien tarpeista tiedettiin vähän ja vallitsi illuusio tasa-arvoisuudesta.

Raportissa oli suosituksia naisvankityön organisoinnista ja johtamisesta, henkilökunnan koulutuksesta, naisvankiloiden ja naisvangeille tarkoitettujen yksiköiden perustamisesta ja naisten tarvitsemista palveluista.

– Koulutusta rikosseuraamusalan työntekijöille ja johdolle onkin järjestetty. Seka-avovankiloista on luovuttu, naisten osastoja vankiloissa on peruskorjattu ja uusia perustettu. Tavoitteet eivät kuitenkaan ole täysin toteutuneet. Osa työntekijöistä on kieltäytynyt koulutuksesta, koulutustieto ylipäätään ei ole vielä muuttunut käytännöksi, naisvangit ovat herkkä aihe alan sisäisessäkin keskustelussa ja miesnormi on yhä vahva vankeinhoidossa, Tammi summasi.

Naisvankityön lähiajan haasteiksi Tammi näki traumatietoisuuden lisäämisen, transsukupuolisuuden ja seksuaalisten vähemmistöjen tarpeiden ottamisen huomioon ja esimerkiksi ihmiskaupan uhrien tunnistamisen ja auttamisen.

Avovankila keskittyy kuntoutukseen

Seminaariohjelmaan kuului vaihtoehtona vierailu Vanajan naisten avovankilaan. Siellä apulaisjohtaja Tuija Muurinen ja rikosseuraamustyöntekijä Anna-Leena Suomela kertoivat vankilan toiminnasta, naisvankien tarpeista ja perheyksikön toiminnasta. Vanajalla on 47 vankipaikkaa. Arkipäivisin suurin osa vangeista on ulkopuolella opiskelemassa tai töissä. Yhteistyö Hämeenlinnan kaupungin kanssa on tiivistä kuntouttavan toiminnan ja palvelujen järjestämisessä. Vankeja rohkaistaan ottamaan vastuuta elämästään ja tekemään asioita itsenäisesti sekä oppimaan itsekunnioitusta. Nämä ovat tärkeitä asioita kuntoutumisessa. 

 Vanha punainen omakotitalo, jonka edessä seminaarivieraita.
Vanajan vankila perhevierailutalo sisältää neljä huoneistoa.

Vanajan avovankilan yhteyteen on perustettu myös perheyksikkö, joka on THL:n alainen erityislastensuojeluyksikkö ja tekee tiivistä yhteistyötä avovankilan työntekijöiden kanssa. Siellä on kymmenen paikkaa vangeille ja heidän alle 2-vuotiaille lapsille, myös isiä on toisinaan sijoitettu sinne pienten lasten kanssa.

– Perheyksikkö tarjoaa kodinomaisen ja turvallisen ympäristön. Työntekijät ovat sosiaalityön ja terveydenhoidon ammattilaisia ja työssä painottuu vanhemman traumojen purku. Paras lopputulos saadaan, kun sijoitusaika on tarpeeksi pitkä ongelmien työstämistä ajatellen. Työskentelyssä joudutaan huomioimaan myös muut perheenjäsenet ja tekemään yhteistyötä monien tahojen kanssa vankilan ulkopuolella. Lapset ovat usein se suurin motivaatio kuntoutukseen, Muurinen kertoi.

Uusintarikollisuutta tutkitaan monista näkökulmista

Norja on tunnettu alhaisista uusintarikollisuusluvuista. Tutkijatohtori Synnøve Nygaard Andersen Oslon yliopistosta kertoi tutkimuksen haastavuudesta. Riippuen siitä, keitä tutkitaan, mitä lasketaan uudeksi rikokseksi ja mikä on seuranta-aika, Norjan uusintarikollisuusluvuksi on saatu jotain 9 ja 53 prosentin välillä. Ylipäätään uusintarikollisuuden tutkimus yksinkertaistaa rikosuria, korostaa epäonnistumista onnistumisen sijaan ja aliarvioi rangaistuksen vaikutuksen muuhun elämään kuten terveyteen ja erityisesti mielenterveyteen, työllisyyteen ja asumiseen. Pohjoismaissa on kuitenkin mahdollista tehdä laadukasta uusintarikollisuustutkimusta, koska viranomaisrekisterit ovat hyvät, kvantitatiivisen tutkimuksen menetelmät hallitaan ja tukena on vahva laadullinen rikoksista irtautumisen tutkimus.

Uusintarikollisuuden ja ylisukupolvisten ongelmien siirtymisen ehkäisystä kertoi erikoistutkija Åsa Norman Karoliinisesta instituutista. Hän on tutkinut Ruotsissa vankeinhoidossa käytettyä vanhemmuuden tuen ohjelman vaikuttavuutta. Empiiriset tulokset osoittivat, että vankilassa tehdyllä interventiolla oli myönteisiä vaikutuksia vanhempi-lapsisuhteen laatuun ja kiinnostukseen rikosten tekoon. Normanin mukaan terveitä ihmissuhteita edistämällä voidaan vaikuttaa rikolliseen käyttäytymiseen ja vähentää uusintarikollisuutta.

Suomessa on puolestaan käynnistynyt rekisteritutkimus, jossa tarkastellaan vanhemman vankeustuomion vaikutusta lapsen elämään. Tutkimusta esitteli tohtorikoulutettava Ilona Nissinen Helsingin yliopistosta. Ensimmäiset tulokset koskevat vanhempien ja lasten taustatietoja. Myöhemmin tutkimuksessa selvitetään vanhemman vankeustuomion ja lapsen rikoskäyttäytymisen yhteyttä.

Professori Fred Markowitz Pohjois-Illinoisin yliopistosta on tutkinut asunnottomuuden ja rikollisuuden suhdetta yhteisön näkökulmasta Suomessa. Hän on kerännyt 261 kunnan tietoja 13 vuoden ajalta. Vaikka Suomessa on onnistuttu vähentämään asunnottomuuden huomattavasti, merkittävä osa rikoksentekijöistä kokee asunnottomuutta. Tutkimus osoittaa, että asunnottomuus on yhteydessä lisääntyneisiin väkivaltarikoksiin, omaisuusrikoksiin ja julkisrauhan rikkomuksiin päihtyneenä. Tulokset viittaavat Markowitzin mukaan siihen, että asunnottomuuden vähentäminen on erittäin tärkeää paitsi rikoksentekijän kuntoutumisen ja elinolojen parantamiseksi myös paikallisen yhteisön turvallisuuden lisäämiseksi.

Uusia rangaistuksia kehitetty erityisesti nuorisorikollisuuteen puuttumiseen

Monessa esityksessä korostettiin kriminaalipoliittisten uudistusten vaikuttavuuden tutkimuksen tärkeyttä. Professori Lars Højsgaard Andersen Rockwool-säätiöstä on tutkinut vuonna 2000 Tanskassa käyttöönotetun sähköisen valvonnan vaikutuksia. Tällaiset älykkäät rangaistukset ovat Andersenin mukaan halvempia ja vähemmän tuomitun ja hänen perheensä elämään puuttuvia kuin vankeus mutta silti tuntuvia rangaistuksia. Sähköinen valvonta on osoittautunut uusintarikollisuuden ehkäisyssä tehokkaaksi mutta samalla epäoikeudenmukaiseksi rangaistukseksi. Todennäköisesti samat syyt, jotka mahdollistavat tuomitun soveltumisen rangaistukseen, edistävät selviytymistä elämässä myös tuomion jälkeen. Soveltumattomat joutuvat suorittamaan tuomionsa vankilasta. Andersen kuitenkin muistutti, että myös vankeudella on etunsa ja kuntoutus on mahdollista.

Tanska teki vuonna 2019 politiikkauudistuksen, jolla otettiin käyttöön tuomioistuinkäsittelyn kaltaiset menettelyt alaikäisille: 10–17-vuotiaiden väkivalta- ja muihin vakaviin rikoksiin syyllistyneiden nuorten tapaukset käsitellään nuorisorikoslautakunnissa, ja luotiin uusi nuorten seuraamus ”nuorisopalvelu”. Uudistuksella on ollut vankka kaikkien puolueiden tuki ja sillä pyritään puuttumaan nuorten vakaviin rikoksiin ja estämään nuorten ajautuminen rikosuralle. Ennen uudistusta 10–14-vuotiaiden rikoksiin reagoitiin lastensuojelun toimenpiteillä, 15–17-vuotiaiden rikoksista saattoi seurata lisäksi joko ehdollista tai ehdotonta vankeutta. Erikoistutkija Britt Østergaard Larsen Tanskan yhteiskunnallisesta tutkimuskeskuksesta esitteli uudistuksen vaikutuksia tilastotiedon valossa. Vuosina 2019–2021 nuorisorikoslautakuntien käsittelyyn on päätynyt yhteensä 2555 tapausta. 10–14-vuotiaiden määrä nuorisorikosjärjestelmässä on ollut huomattava, noin 400 tapausta vuodessa, ja lähes yhtä suuri kuin 15–17-vuotiaiden. Keskimäärin 600 tapauksessa vuodessa määrättiin nuorisopalvelua.

Uusi nuorisopalvelu valvontoineen ja interventioineen on varsin intensiivinen seuraamus ja sitoo paljon nuorten ja vanhempien aikaa. Kuntien on pakko järjestää nuorelle ja perheelle palveluita, joiden saaminen ennen rikosta on voinut olla vaikeaa. Tutkija Theresa Dyrvig Henriksen kertoi tuloksia pakolliseen nuorisorikoslautakunnan käsittelyyn osallistuneiden lasten haastatteluista. Lapset kokivat järjestelmän monimutkaiseksi ja omat vaikutusmahdollisuutensa olemattomiksi. Nuorisopalvelu koettiin rangaistukseksi eikä tueksi.

Professori Tove Pettersson Tukholman yliopistosta puolestaan kertoi tutkimuksestaan Ruotsin 15–17-vuotiaille rikoksentekijöille tarkoitetuista laitoksista. Vuosina 1999–2017 laitokseen sijoitetuista 70 prosentilla oli aikaisempia tuomioita. Laitokseen tuomittiin lähinnä vakavista väkivaltarikoksista. Kaksi vuotta tuomion jälkeen 60 prosenttia nuorista oli tehnyt uuden rikoksen, ajan myötä rikollisuus kuitenkin väheni. Nuorisolaitokseen tuomitut tarvitsisivat paljon tukea rangaistuksen aikana ja sen jälkeen. Haastatellut nuoret arvioivat itse, että rikosten välttämisessä olennaisinta olisi muuttaa toisaalle ja jättää vanhat kaverit, myös koulutus ja työpaikka nähtiin tärkeäksi. Halu rikosten teon lopettamiseen oli suuri heti tuomion jälkeen ja tämä aikaikkuna pitää hyödyntää. Pettersson painotti, että pitää nähdä näiden lasten olevan vaarassa, eikä heidän olevan vaarallisia lapsia.

Tutkintavankeuden keskeinen merkitys pitää nähdä kriminaalipolitiikassa

Paljon keskustelua sai aikaan kaksi kiinnostavaa tutkimusta. Ensimmäinen oli Tukholman yliopiston tohtorikoulutettava Emelie Lönnqvistin tutkimus tutkintavankeuden käytöstä Pohjoismaissa. Tutkintavankeuden aikana vangin oikeudet ovat rajoitettuja eikä esimerkiksi erilläänpitovaatimusten vuoksi toimintaan osallistuminen ole mahdollista. Vuodesta 1983 alkaen tutkintavankeuden käyttö kasvoi kaikissa muissa maissa paitsi aluksi Suomessa. Vuodesta 2010 trendi on ollut Norjassa laskeva, Suomessa vakaa, Tanskassa ja Ruotsissa lyhyen laskun jälkeen jälleen nouseva. Suomessa tutkintavankeuden käyttö on alhaisinta ja Tanskassa korkeinta. Tosin sen pituudessa on suuria eroja: vaikka Suomessa on vähiten ihmisiä tutkintavankeudessa, se on ollut selvästi pidempi kuin muissa maissa. Yhä suurempi osa rangaistuksesta suoritetaan tutkintavankeudessa. Lönnqvist painotti, että on tärkeää, että tutkintavankeusaika on mahdollisimman lyhyt ja että perusoikeudet otetaan nykyistä paremmin huomioon.

Tohtoriopiskelija Marina Hiller Foshaugen kollegoineen Oslon yliopistosta oli tehnyt tutkimuksen norjalaisten vankiloiden Googlen paikkamerkintöjen arvioista vuosina 2017–2021 (yht. 214). Suurin osa arvioista heijasteli stereotypioita vankilaelämästä kuten ”Viiden tähden hotelli vailla pakomahdollisuutta”, ”Hyvä irtiotto, ilmainen majoitus ja ruoka”. Mukana oli myös aidolta vaikuttavia kommentteja entisiltä vangeilta ja henkilökunnalta ja ne olivat yleensä järjestelmän kritiikkiä. Tällaisellakin keskustelulla on oma kriminaalipoliittinen merkityksensä. 


Teksti ja kuvat: Riikka Kostiainen
 

Haaste 2/2023