Parisuhdeväkivallan tekijät ovat usein rikollisia ”generalisteja” – ja monesti myös väkivallan uhreja
Kuten muukin rikollisuus ja väkivalta ylipäänsä, parisuhdeväkivalta on monisyinen ja moniulotteinen ilmiö. Yksilön alttius kohdistaa parisuhdekumppaniinsa väkivaltaa tai joutua tällaisen väkivallan uhriksi ei määräydy jonkin yksittäisen ominaisuuden tai riskitekijän perusteella vaan tyypillisesti monenlaisten prosessien summana. Tutkimusten perusteella tiedetään, että parisuhdeväkivaltaa tapahtuu kaikenlaisissa parisuhteissa tekijän ja uhrin sukupuolesta, iästä tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Tästä huolimatta parisuhdeväkivallasta puhuttaessa ja myöskin sitä tutkittaessa sorrutaan usein ilmiön tarpeettomaan yksinkertaistamiseen, joka pahimmillaan voi haitata väkivallan tunnistamista ja sen syiden ymmärtämistä.
Parisuhdeväkivaltaa koskeviin puhetapoihin ja tutkimusperinteisiin on liittynyt tiettyjä määritelmällisiä erontekoja. Ensinnäkin parisuhdeväkivaltaa tutkitaan usein erillään muusta väkivallasta, ja sen on ajateltu jo lähtökohtaisesti olevan muusta rikollisuudesta erillinen ilmiö. Toinen keskeinen jaottelu liittyy väkivallan osapuoliin: tekijät ja uhrit mielletään erillisiksi ja keskenään erilaisiksi joukoiksi yksilöitä. Myös tutkimuskentällä keskustelua määrittää usein ajatus parisuhdeväkivallan uhreista ”ideaaliuhreina”, jotka eivät ole itse syyllistyneet väkivaltaan. Tällaiset käsitteelliset eronteot eivät kuitenkaan välttämättä vastaa empiiristen tutkimusten muodostamaa kuvaa ilmiöstä.
Parisuhdeväkivallan tekijöillä usein myös muuta rikostaustaa
Vaikka parisuhdeväkivallan ei joissakin tutkimusperinteissä ajatella linkittyvät erityisen kiinteästi muuhun rikollisuuteen, tutkimuksissa on toistuvasti havaittu, että merkittävällä osalla parisuhdeväkivallan tekijöistä on myös muunlaista rikostaustaa. Tuoreessa tutkimuksessamme (Tanskanen & Aaltonen, 2022) tarkastelimme sitä, missä määrin Suomessa tapahtuneen parisuhdeväkivallan tekijöille on tyypillistä ”erikoistua” parisuhdeväkivaltaan ja missä määrin parisuhdeväkivallan tekijät ovat rikollisia ”generalisteja”, jotka syyllistyvät parisuhdeväkivallan lisäksi laaja-alaisesti erilaisiin rikoksiin. Tutkimuksen aineisto perustui vuosina 2015–2019 poliisin tietoon tulleisiin rikosepäilyihin, joissa rikososapuolet olivat entisiä tai nykyisiä avio- tai avopuolisoita.
Havaitsimme, että 63 prosenttia parisuhdeväkivallan tekijöistä oli viiden edeltävän vuoden aikana ollut epäiltynä myös sellaisista rikoksista, jotka eivät olleet entiseen tai nykyiseen avio- tai avopuolisoon kohdistuvaa väkivaltaa. Kuviossa 1 on esitetty tällaisten rikosten esiintyvyys parisuhdeväkivallan tekijöiden rikoshistorioissa rikostyypeittäin. Kuviosta huomataan esimerkiksi, että lähes kolmasosa (29 %) parisuhdeväkivallan tekijöistä oli edeltävän viiden vuoden aikana ollut epäiltynä sellaisista pahoinpitelyrikoksista, joissa uhri oli joku muu kuin entinen tai nykyinen avio- tai avopuoliso. Kaiken kaikkiaan parisuhdeväkivallan tekijöiden rikoshistoriat olivat tässä aineistossa mittavia verrattuna rikosten yleisyyteen koko väestössä.
Kuvio 1. Poliisin tietoon tulleesta entiseen tai nykyiseen avio- tai avopuolisoon kohdistuneesta väkivallasta syyllisiksi epäiltyjen (2015–2019; N=19,030) rikostausta (rikosepäilyt) muiden rikosten kuin parisuhdeväkivallan osalta edeltävän viiden vuoden ajalta. Sama henkilö on voinut olla epäiltynä useammasta eri rikostyypistä.
Havainto parisuhdeväkivallan tekijöiden laaja-alaisesta rikoskäyttäytymisestä sekä haastaa ajatuksen parisuhdeväkivallan erillisyydestä muuhun rikollisuuden nähden että peräänkuuluttaa pohtimaan parisuhdeväkivallan torjuntaa nykyisiä käytäntöjä laajemmasta näkökulmasta. Sellaiset parisuhdeväkivallan torjunnan menetelmät, jotka keskittyvät yksinomaan parisuhdeväkivaltaan, eivät välttämättä ole mielekkäitä silloin, kun parisuhdeväkivalta on osa laajempaa rikoskäyttäytymistä.
Parisuhdeväkivallan uhrit ja tekijät ovat usein samoja ihmisiä
Siinä missä parisuhdeväkivaltaa koskevissa keskusteluissa uhrit on yleensä selvärajaisesti eroteltu väkivallan tekijöistä, tosielämässä parisuhdeväkivallan tekeminen ja uhriksi joutuminen ovat toisiinsa limittyneitä ilmiöitä: tutkimuksissa on toistuvasti havaittu uhrien ja tekijöiden olevan usein samoja ihmisiä.
Edellä esitellyn poliisin tietoon tulleeseen parisuhdeväkivaltaan perustuvan tutkimuksemme aineistossa 35 prosenttia parisuhdeväkivallan tekijöistä oli edeltävän viiden vuoden aikana itse joutunut entisen tai nykyisen puolisonsa tekemän väkivallan uhriksi. Luku tulee yllättävän lähelle kyselytutkimuksiin perustuvia arvioita molemminpuolisen parisuhdeväkivallan yleisyydestä: vuonna 2019 Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin toteuttaman Kansallisen rikosuhritutkimuksen aineistossa parisuhdeväkivallan uhriksi elämänsä aikana joutuneista vastaajista 35 prosenttia ilmoitti myös itse kohdistaneensa väkivaltaa kumppaniinsa.
Havainto parisuhdeväkivallan tekemisen ja uhriksi joutumisen yhteydestä on vaikea sovittaa yhteen sellaisten parisuhdeväkivallan luonnetta koskevien käsitysten kanssa, jotka perustuvat lähtökohtaisiin eroihin väkivallan tekijöiden ja uhrien välillä. Vaikka ilmiötä on usein selitetty heteroseksuaalisissa parisuhteissa tapahtuvalla väkivallan uhriksi joutuneiden naisten itsepuolustuksena tekemänä väkivallalla, tutkimusten mukaan tämä selittää väkivallan tekemisen ja uhriksi joutumisen yhteyttä vain osittain (esim. Leisring & Grigorian, 2016).
On tärkeä huomata, että väkivallan tekemisen ja uhriksi joutumisen välinen yhteys on empiirinen fakta, jonka toteaminen itsessään ei johda uhrikokemusten mitätöimiseen tai väkivallan tekemisen oikeuttamiseen. Sen sijaan asian sivuuttaminen niin tutkimuksessa kuin rikoksentorjunnassakin voi johtaa hyvinkin vaillinaiseen ymmärrykseen parisuhdeväkivallan luonteesta ja syistä: jos validiin uhrikokemukseen liitetään vaatimus uhrin väkivallattomuudesta, merkittävä osuus parisuhdeväkivallasta voi jäädä tunnistamatta. On toisaalta todettava, että väkivallan tekemisen ja uhriksi joutumisen välisen yhteyden havaitseminen ei vielä itsessään kerro mitään tätä yhteyttä tuottavista mekanismeista, joten lisää tutkimusta aiheesta tarvitaan.
Parisuhdeväkivallan tutkimisessa on monia haasteista
On helppoa esittää vaatimus parisuhdeväkivallan monimuotoisesta tutkimuksesta ja moniulotteisesta ymmärryksestä, mutta tosiasiassa ilmiön tutkimiseen liittyy monenlaisia käytännön haasteita. Erilaiset tutkimusmenetelmät ja kontekstisidonnaiset väkivallan määritelmät tuottavat keskenään erilaista tietoa parisuhdeväkivallasta, ja tulosten vertailu erilaisten tutkimuskontekstien välillä ei välttämättä ole järkevää. Ainakaan toistaiseksi ei ole olemassa sellaisia tutkimisen tapoja, jotka tuottaisivat yksiselitteisesti ”oikeaa” tietoa parisuhdeväkivallasta. Kaikkiin tutkimusmenetelmiin sisältyy heikkouksia, jotka on otettava huomioon tutkimusten tuloksia arvioitaessa.
Haasteista huolimatta moninäkökulmaisempia lähestymistapoja parisuhdeväkivaltaan tarvitaan. Keskustelu parisuhdeväkivallan luonteesta ja syistä on monin paikoin typistynyt keskusteluun parisuhdeväkivallan uhrien ja tekijöiden sukupuolijakaumasta ja erilaisten parisuhdeväkivallan muotojen esiintyvyyden vertailusta naisten ja miesten välillä.
Selvää on, että tällaisten vertailujen lopputulemat riippuvat ennen kaikkea menetelmällisistä ja määritelmällisistä valinnoista, joten on kyseenalaista, missä määrin pitkittynyt keskustelu parisuhdeväkivallan ja sukupuolen välisestä suhteesta lisää mielekkäällä tavalla ymmärrystä itse ilmiöstä. Sukupuolen lisäksi parisuhdeväkivaltaan johtaviin kehityskulkuihin vaikuttavat myös monet muunlaiset yksilölliset riskitekijät ja dynaamiset prosessit. Ilmiön kokonaisvaltainen ymmärtäminen edellyttää monien vallalla olevien käsitysten kyseenalaistamista.
Maiju Tanskanen
Kirjoittaja työskentelee väitöskirjatutkijana Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa. Hänen väitöskirjansa käsittelee parisuhdeväkivaltaa.
Lähteet:
Leisring, P. A., & Grigorian, H. L. (2016). Self-defense, retaliation, and gender: Clarifying motivations for physical partner violence. Journal of family violence, 31(8), 949-953.
Tanskanen, M., & Aaltonen, M. (2022). Social correlates of specialized versus versatile offending patterns in intimate partner violence: A register-based study in Finland. Journal of Criminal Justice, 81.
Kuva: Lehtikuva / Emmi Korhonen
