Poliisin ankkuritoiminta lupaava tapa vähentää nuorten uusintarikollisuutta
Nuorisorikollisuuden torjunnassa tavanomaista rikosprosessia täydennetään tai korvataan usein erilaisilla diversio-ohjelmilla (Wilson, Brennan & Olaghere, 2018). Näissä ohjelmissa nuorelle voidaan tarjota esimerkiksi varoittavaa puhuttelua, sovittelumahdollisuutta tai palveluohjausta. Diversiolla pyritään tarttumaan rikoskäyttäytymisen taustalla oleviin riskitekijöihin, joihin itse rikosprosessi ei välttämättä riittäisi, tai voisi olla liian ankara toimi.
Jotkin aikaisemmat tutkimukset ovat esittäneet, että rikosoikeudellinen prosessi voi joissain tapauksissa edistää esimerkiksi rikolliseksi leimautumista. Leimautuminen voi puolestaan lisätä uusintarikollisuuden riskiä. Nuoren ohjaaminen rikosoikeudellisen prosessin sijasta interventioon taas voi tukea hänen kiinnittymistään rikoskäyttäytymisen vastaisiin normeihin sekä perheeseen ja muihin suojaaviin ympäristöihin. (Wilson ym., 2018.)
Suomessa poliisin koordinoima ankkuritoiminta on keskeinen nuorten rikollisuuden ennaltaehkäisyn toimintamalli. Ankkuritoiminnan tavoitteena on edistää alle 18-vuotiaiden hyvinvointia ja ennalta estää tulevaa rikoskäyttäytymistä (Moilanen, Airaksinen ja Kangasniemi, 2019). Lisäksi toiminnalla pyritään ehkäisemään väkivaltaiseen ekstremismiin radikalisoitumista.
Ankkuritoiminnassa nuorten käyttäytymisestä tai elämäntilanteesta heränneisiin huoliin pyritään vastaamaan mahdollisimman varhain moniammatillisen yhteistyön avulla. Huolen taustalla on tyypillisesti rikoskäyttäytyminen, mutta se voi liittyä myös esimerkiksi päihteidenkäyttöön (ks. Kaakinen ym., 2022).
Ankkuri-interventio perustuu ankkuritapaamisiin (Moilanen ym., 2019). Niissä pääasiassa poliisin sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ja nuorisotyön edustajista koostuva tiimi tapaa nuorta ja hänen perhettään. Tapaamisissa nuoren kanssa keskustellaan hänen tilanteestaan heränneestä huolesta ja siihen liittyvistä riskeistä. Tapaamisissa pyritään myös selvittämään havaittujen ongelmien taustalla mahdollisesti olevia riskitekijöitä. Prosessin päätteeksi nuori ja perhe voidaan ohjata jatkopalveluiden pariin, jos se katsotaan tarpeelliseksi. Joidenkin diversio-ohjelmien tavoin ankkuritoiminta ei korvaa tavanomaista rikosprosessia, vaan täydentää sitä.
Ankkuritoimintaa on toteutettu Suomessa pitkään, ja siihen on kohdistunut myös kansainvälistä mielenkiintoa. Tähän asti ankkuritoimintaa on kuitenkin tutkittu vain vähän. Kriminaalipoliittisesti käytettyjen ennaltaehkäisymallien tutkiminen on tärkeää, jotta käytössä olevilla resursseilla voidaan vastata ihmisten ja yhteiskunnan tarpeisiin mahdollisimman hyvin. Seuraavaksi tarkastelemme ankkuritoiminnan vaikuttavuutta ja toteutusta tuoreeseen tutkimusraporttiimme perustuen (Kaakinen ym., 2022).
Ankkuritoiminnan vaikuttavuutta arvioitiin sekä yksilö- että kuntatasolla
Tutkimuksessa pyrittiin tilastollisten menetelmien avulla pääsemään mahdollisimman lähelle ankkuri-intervention kausaalisten vaikutusten arviointia: yksilötasolla tämä tehtiin instrumenttimuuttuja-analyysin avulla ja kuntatasolla hyödyntämällä synteettisen kontrollin menetelmää (ks. tarkemmin Kaakinen ym., 2022).
Yksilötason analyysien tulokset ankkuritoiminnan vaikuttavuudesta olivat lupaavia: instrumenttimuuttujamenetelmää hyödyntävän tarkastelun perusteella ankkuritoiminnan kohteina olleilla nuorilla oli verrokkiryhmään nähden pienempi riski olla rikoksesta epäiltynä seuraavan vuoden aikana. On erityisesti huomattava, että myös tutkimuksessa käytetyillä verrokkinuorilla oli taustallaan poliisin tietoon tullut rikosepäily. Näin ankkuri-intervention vaikutus näyttäisi ehkäisevän tulevaa rikoskäyttäytymistä paremmin kuin pelkkä rikosepäily ja siitä seuraava rikos- ja lastensuojeluprosessi.
Kuntatason analyyseissa ankkuritoiminnan käynnistymisellä ei kuitenkaan havaittu olevan nuorten tekemien rikosten määriin välittömiä, tilastollisesti merkitseviä vaikutuksia. Tutkimuksen tuloksia ylipäänsä tulee tulkita sekä aineistoon liittyvien että menetelmällisten rajoitusten puitteissa. Ankkuritoiminnan vaikuttavuutta on jatkotutkimuksissa syytä arvioida laajempien ja tarkempien aineistojen avulla. Lisäksi tutkimusten tulisi myös tarkastella monipuolisemmin ankkuritoiminnan vaikutuksia esimerkiksi nuorten hyvinvointiin.
Ankkuritoiminnan toteutus vaihteli kunnissa
Ankkuritoiminnan paikallista toteutusta ohjaavia tekijöitä.
Asiantuntijahaastatteluiden perusteella ankkuritoiminnan paikallinen toteuttaminen vaihteli kontekstista riippuen. Esimerkiksi intervention laajuus ja kohteena oleva nuorten ryhmä vaihteli alueellisesti. Joissain kunnissa toiminta saatettiin kohdistaa erityisesti alle 15-vuotiaisiin, lieviä rikoksia tehneisiin nuoriin. Tosissa kunnissa taas kohdejoukkoa ei erikseen rajattu.
Toiminnan paikallisen vaihtelun taustalla oli monenlaisia tekijöitä. Kenties keskeisimmin ankkuritoiminnan paikallista toteutusta ohjasivat ankkuritiimien omat moniammatilliset käytännöt. Toisissa tiimeissä eri palvelujärjestelmiä edustavat ammattilaiset yhdistivät toimintansa moniammatillisiksi käytännöiksi. Toisissa tiimeissä ankkuriprosessi taas koostui erillisemmin esimerkiksi poliisin ja sosiaalityön omista prosesseista.
Eri ammattiryhmillä on lähtökohtaisesti erilaiset käytännöt ja valmiudet nuorten ja perheiden kohtaamiseen. Tutkimuksessamme kutsuimme näitä lähtökohtia ammatillisiksi käsikirjoituksiksi. Haastateltujen ankkuriammattilaisten mukaan esimerkiksi poliisit saattoivatkin hyötyä nuorisotyön työtavoista kontaktin saamisessa nuoreen. Ammattiryhmien väliset erot saattoivat kuitenkin vähentyä moniammatillisen työn myötä.
Lisäksi toimintaan heijastuivat ankkuritoiminnan johtaminen, paikallinen hallinto ja käytössä olevat resurssit. Varsinkin ennalta estävää työtä tekevien ammattilaisten määrä näkyi haastateltujen mukaan vahvasti siinä, millaista toimintaa voitiin toteuttaa.
Myös paikalliset erityisongelmat ja palveluverkko ohjaavat sitä, millaisiin ilmiöihin toiminnalla pyritään lähtökohtaisesti vaikuttamaan ja millaista tukea ankkuritoiminta saa alueen muista palveluista. Esimerkiksi jo useita ja vakavia rikoksia tehneille nuorille oli usein vaikea löytää tarvittavia jatkopalveluita.
On syytä huomata, että ankkuritoiminta vaihtelee myös yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Intervention ei ole tarkoituskaan olla täysin samanlainen kaikille nuorille. Toimintamallin systemaattisuuden takia olisi kuitenkin toivottavaa, että samankaltaisessa tilanteessa olevat nuoret saisivat mahdollisimman samanlaisen intervention asuinpaikastaan riippumatta.
Rikoksentorjuntaa tulee tehdä jatkossa yhä enemmän tietoon perustuen
Ankkuritoiminta näyttää varsin lupaavalta keinolta ennaltaehkäistä nuorten rikoskäyttäytymistä. Tutkimuksemme avulla ei kuitenkaan voitu tarkastella sitä, mitkä elementit ankkuritoiminnassa mahdollisesti saavat aikaan toivotut vaikutukset.
Asiantuntijahaastatteluissa ammattilaisten omat näkemykset toiminnan vaikuttavista elementeistä vaihtelivat. Osan mielestä toiminnan vaikutukset perustuivat nuoren ja perheen kohtaamiseen, ja tuloksia voitiin saavuttaa varsin lyhytkestoisellakin interventioilla. Toisten mukaan taas tulokset edellyttivät pitempiaikaista työskentelyä nuoren ja perheen kanssa. Tutkimustieto ankkuritoiminnan vaikutusmekanismeista auttaisi jatkossa toiminnan systemaattisemmassa toteuttamisessa ja tarvittavien resurssien arvioinnissa.
Jotta vaikuttavia rikoksentorjuntainterventioitta voidaan ottaa käyttöön laajemmin, tulisi niiden olla mahdollisimman systemaattisia. Interventioiden tulee kohdistua eksplisiittisesti määritettyyn kohderyhmään ja tunnettuihin rikoskäyttäytymiseen yhteydessä oleviin riskitekijöihin. Toteutuksen tulisi myös olla mahdollisimman samankaltaista eri konteksteissa.
Suomalaisessa kriminaalipolitiikassa vaikuttavien toimintamallien ja vaikuttavuustiedon merkitystä tulee jatkossa korostaa entisestään. Tämä edellyttää, että arviointi otetaan huomioon jo toimenpiteitä suunniteltaessa. Yksi lupaava aloite tähän suuntaan ovat oikeusministeriön tällä hallituskaudella rahoittamat rikoksentorjuntahankkeet. Niissä toimintamallien tutkimuksellisen arviointi on ollut mukana toteutuksen alusta alkaen.
Markus Kaakinen, Teemu Vauhkonen & Maiju Tanskanen
Markus Kaakinen on Suomen Akatemian tutkijatohtori ja tutkii nuorten rikoskäyttäytymistä ja keinoja ehkäistä nuorisorikollisuutta.
Teemu Vauhkonen on väitöskirjatutkija. Hän on työskennellyt tutkijana myös Mixed Methods Productions (MMP) tutkimusyrityksessä, joka oli tämän hankkeen osatoteuttaja.
Maiju Tanskanen on väitöskirjatutkija. Parisuhdeväkivaltaa käsittelevän väitöskirjansa ohella hän on työskennellyt useissa nuorisorikollisuutta tarkastelevissa tutkimusprojekteissa.
Kirjoittajat työskentelevät Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa.
Lähteet
Kaakinen, M., Vauhkonen, T., Tanskanen, M. & Hoikkala, T. (2022). Ankkuritoiminnan vaikuttavuus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja, 2022:40.
Moilanen, T., Airaksinen, M. & Kangasniemi, M. (2019). Ankkuritoiminnan käsikirja. Sisäministeriön julkaisuja 2019:16.
Wilson, D. B., Brennan, I., & Olaghere, A. (2018). Police‐initiated diversion for youth to prevent future delinquent behavior: a systematic review. Campbell Systematic Re-views, 14(1), 1-88.
Kuva: Julia Kauppinen
