Onko sukupuolineutraali rikoslaki yhdenvertainen?
Suomen rikoslainsäädännössä sukupuolineutraalius on perinteisesti ollut vahvana lähtökohtana. Voimassa olevassa rikoslaissa poikkeuksena sukupuolineutraaliudesta on lähinnä vain laitonta raskauden keskeytystä koskeva sääntely. Vahva sitoutuminen sukupuolineutraaliuteen on näkynyt myös keskustelussa, jota on käyty naisten ja tyttöjen sukuelinten silpomista koskevan lainsäädäntöhankkeen yhteydessä. Tässä keskustelussa naisten ja tyttöjen sukuelinten silpomista koskeva, poikien ja miesten ympärileikkausta koskevasta sääntelystä poikkeava erillissääntely on toisinaan nähty tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta loukkaavana ratkaisuna.
Istanbulin sopimus ja Ruotsin sääntely
Kun tarkastellaan Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehdyn sopimuksen määräyksiä, naisten väkivallalta suojaamisen ja tasa-arvon keskinäissuhde näyttäytyy erilaisena kuin suomalaisessa keskustelussa. Ns. Istanbulin sopimus pohjautuu ajatukseen, jonka mukaan tehokas puuttuminen naisiin kohdistuvaan väkivaltaan on keskeinen keino edistää naisten ja miesten välistä tosiasiallista tasa-arvoa. Sopimuksen johdanto-osassa todetaan, että myös miehet voivat joutua perheväkivallan uhreiksi, mutta korostetaan, että naiset ja tytöt ovat alttiimpia sukupuoleen perustuvalle väkivallalle kuin miehet. Siksi osa sopimuksen kriminalisointivelvoitteista koskee sukupuolineutraalisti kaikkia sukupuolia, kun taas toiset velvoitteet ovat sukupuoleen sidottuja. Sukupuoleen sidottuja kriminalisointivelvoitteita ovat naisten sukuelinten silpomista ja pakotettua raskauden keskeyttämistä koskevat artiklat (38 ja 39 art.).
Rikoslain sukupuolineutraalius ei olekaan kansainvälisesti tarkastellen itsestäänselvyys tai itseisarvo. Etenkin Ruotsin rikosoikeudellinen sääntely poikkeaa tässä suhteessa huomattavasti Suomen sääntelystä, mitä ilmentää paitsi naisten sukuelinten silpomista koskeva erillissääntely (Lag (1982:316) med förbud mot könsstympning av kvinnor) myös naisiin kohdistettua parisuhdeväkivaltaa koskeva törkeää naisrauhan rikkomista koskeva säännös (grov kvinnofridskränkning, Brottsbalk 4 kap, 4 a §, 2 st.). Ruotsissa on siis Suomesta poiketen lähdetty siitä, että naisten erityiseen suojelun tarpeeseen voidaan ja on tarpeen vastata myös rikosoikeuden keinoin. Sukupuolittuneita väkivallan muotoja onkin tehty näkyviksi myös omaksumalla sukupuolispesifiä rikoslainsäädäntöä.
Sukupuolineutraalius ja yhdenvertaisuus
Rikoslainsäädännön sukupuolineutraaliuden taustalla oleva yhdenvertaisuus on perustuslaissa turvattu perusoikeus (PL 6 §). Kyseisen perustuslain säännöksen mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Tämä säännös kieltää siis asettamasta henkilöitä tai henkilöryhmiä mielivaltaisesti toisia edullisempaan tai epäedullisempaan asemaan. Säännös kuitenkin mahdollistaa sen, että lainsäädäntö kohtelee tietyn hyväksyttävän yhteiskunnallisen intressin vuoksi ihmisiä eri tavoin edistääkseen muun muassa tosiasiallista tasa-arvoa. (HE 309/1993 vp, s. 42-43.)
Tietyn henkilöryhmän erityinen haavoittuvuus ja suojelun tarve voikin oikeuttaa sääntelyn, joka puhtaasti muodollisesti tarkastellen näyttäytyy yhdenvertaisuusperiaatteen vastaisena. Tällaiseen vähemmistöryhmien erityiseen suojelun tarpeeseen onkin viitattu esimerkiksi keskustelussa, jota on käyty siitä, tulisiko kiihottamista kansanryhmää vastaan koskevaa sääntelyä soveltaa myös valtaväestöön kuuluviin henkilöihin kohdistettuihin tekoihin.
Yhdenvertaisuusperiaate huomioiden rikosoikeuden sukupuolineutraalius on perusteltu lähtökohta. Sen ei kuitenkaan tulisi olla ehdoton ja poikkeukseton sääntö, josta ei voida poiketa silloinkaan, kun se olisi tosiasiallisen yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon saavuttamiseksi tarpeen. Osa naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisista toimista on epäilemättä mahdollista ja perusteltua toteuttaa sukupuolineutraalin rikoslainsäädännön puitteissa. Esimerkiksi parisuhdeväkivallan erityispiirteet olisi mahdollista huomioida rikoslaissa nykyistä paremmin sääntelyn sukupuolineutraaliudesta tinkimättä. Ruotsin naisrauhan rikkomissäännöksen kaltainen säännös olisikin vaikeasti yhdistettävissä suomalaiseen rikoslainsäätämisen traditioon.
Yhdenvertaisuus ja sukuelinten silpominen
Naisten ja tyttöjen sukuelinten silpominen on kysymys, jonka kohdalla kansalaisaloitteessa esitetyn (KAA 1/2019 vp) ja lakivaliokunnan edellyttämän (LaVM 6/2020 vp) erillissääntelyn omaksuminen on hankalaa, jos sukupuolineutraalista lähestymistavasta ei olla valmiita poikkeamaan. Myös lakivaliokunta on lähtenyt mietinnössään siitä, että rikoslain sukupuolineutraaliudesta on tämän ilmiön kohdalla perusteita poiketa:
”Sukupuolineutraalia kirjoitustapaa tulisi pitää lainsäädännössä selkeänä pääsääntönä, mutta valiokunnan saaman selvityksen mukaan sitä ei voida pitää ehdottomana vaatimuksena rikoslainsäädännössäkään, jos on olemassa erityisiä, hyväksyttäviä syitä suojata nimenomaan jompaakumpaa sukupuolta pelkästään tähän sukupuoleen säännönmukaisesti kohdistuvilta oikeudenloukkauksilta. Nyt käsillä olevassa asiassa on valiokunnan valtiosääntöoikeuden asiantuntijoilta saaman selvityksen mukaan poikkeuksellisesti erityisen painavia syitä perustuslain 6 §:n 2 momentin sukupuolen perusteella tapahtuvan syrjinnän kiellon estämättä kohdistaa erityisiä lainsäädännöllisiä toimenpiteitä tyttöjen ja naisten oikeuksien suojaamiseksi ottaen huomioon, että tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen kieltämisen tarkoituksena on torjua nimenomaan tyttöihin ja naisiin luonteensa puolesta kohdistuvia, poikkeuksellisen vakavia oikeudenloukkauksia. Yhdenvertaisuuteen liittyvät näkökohdat eivät siten estä lainsäädäntötoimenpiteitä, joilla torjutaan vain tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomista.” (LaVM 6/2020 vp, s. 10.)
Olisikin vaikea väittää, että kriminalisointi, jota sekä Euroopan neuvoston yleissopimuksessa että valtaosassa Euroopan maita pidetään hyväksyttävänä ja tarpeellisena, olisi Suomessa omaksuttuna yhdenvertaisuusperiaatteen vastainen.
Miesten ja poikien ympärileikkaus on kriminaalipoliittisesti naisten sukuelinten silpomista haastavampi kysymys. Toisin kuin naisten ja tyttöjen sukuelinten silpominen, miesten ja poikien ympärileikkaus on oikeudellisesti erittäin kiistanalainen ilmiö. Myös siinä kajotaan lapsen ruumiilliseen koskemattomuuteen uskonnollisin ja kulttuurisin perustein ja myös näistä toimenpiteistä aiheutuu kohteena olevalle henkilölle pysyvä fysiologinen muutos, josta voi aiheutua hänelle merkittävää haittaa. Miesten ja poikien ympärileikkausten kiellosta tai kriminalisoinnista ei kuitenkaan ole olemassa vastaavaa konsensusta kuin naisten ja tyttöjen sukuelinten silpomisen kohdalla. Miesten ja poikien ympärileikkausta koskevaa oikeus- ja kriminaalipoliittista keskustelua onkin tarpeen edelleen käydä sekä kansainvälisellä että kansallisella tasolla.
Lopuksi
Se, että rikoslaki on sukupuolineutraali, ei siis välttämättä tarkoita sitä, että se olisi myös yhdenvertainen ja tasa-arvoinen vaan eräissä tapauksissa tosiasiallinen yhdenvertaisuus ja tasa-arvo voi edellyttää sukupuolineutraaliudesta poikkeamista. Se, että naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja naisten suojelemiseen väkivallalta kiinnitetään erityishuomiota, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että muut väkivallan kohteet ja muodot voitaisiin jättää huomiotta. Mahdollisten sukupuolisidonnaisten rikossäännösten rinnalla säilyvätkin perinteiset sukupuolineutraalisti muotoillut säännökset.
Rikoslainsäädännön sukupuolineutraalius onkin syytä pitää vahvana lähtökohtana myös jatkossa, vaikka entistä selvemmin todettaisiinkin se, että tästä lähtökohdasta on tietyissä tapauksissa mahdollista ja tarpeellista myös poiketa. On myös muistettava, ettei sukupuolispesifien säännösten omaksuminen ole ainoa tapa torjua sukupuolittunutta väkivaltaa tai väkivallan sukupuolittuneita vaikutuksia. Naisiin kohdistetun väkivallan vastaisen työn nimissä voidaankin omaksua myös sellaisia sukupuolineutraaleja säännöksiä ja käytänteitä, jotka suojaavat paitsi naisia myös miehiä ja muunsukupuolisia.
Minna Kimpimäki
Kirjoittaja toimii rikosoikeuden professorina Lapin yliopistossa.
Kuva: oikeusministeriö
