Näkökulmia maaseudulta: rikosten torjunnasta, rikoskontrollista ja maaseutukriminologiasta
Rikoksentorjunta ei ole symmetristä ja samanlaista kaikkialla. Rikoksentorjunnan käytänteet ja toteutustavat voivat vaihdella erilaisissa ympäristöissä. Siinä missä taajamien julkisissa tiloissa oleva kameravalvonta on jo suhteellisen yleinen kontrollin muoto, ei julkisten alueiden valvontaa toteuteta kameravalvonnalla yhtä yleisesti maaseudulla. Toisaalta taas erilaisten vapaaehtoisryhmien ja kansalaisjärjestöjen rooli rikoskontrollin tekijänä on monesti maaseudulla suurempi kuin suuremmissa kaupungeissa.
Rikoksentorjunnasta ja rikoksista puhuttaessa pääpaino on monesti kaupunkiympäristöissä ja taajamissa. Vaikka rikoksentorjunnan tarve onkin suurta siellä, missä ihmisiä on paljon, eivät maaseutumaiset alueet ole vapaita rikoskontrollin tarpeesta.
Miksi juuri maaseudun rikoksentorjunnasta pitäisi puhua enemmän? Seuraavissa kappaleissa on muutamia näkökulmia maaseudun rikoksentorjuntaan, rikoskontrolliin ja maaseutukriminologiaan.
Maaseutukriminologinen tutkimus
Suurin osa maailman – ja Suomen – pinta-alasta on maaseutumaista ja harvaan asuttua aluetta. Yhdistyneiden kansakuntien (YK) mukaan vuonna 2018 maailman väestöstä 55 % asui kaupungeissa ja 45 % maaseudulla. Tästä huolimatta kriminologiseen tutkimukseen tutustuva saa hyvin nopeasti huomata, että harva kriminologinen tutkimus keskittyy tutkimaan maaseutumaisia alueita. Maaseutukriminologinen tutkimus (rural criminology) on edelleen pieni, vaikkakin kansainvälisesti kasvava, kriminologian osa-alue. Suomalaisella kriminologian kentällä maaseutumaisiin alueisiin on keskitytty suhteellisen vähän.
Tutkimusten painottuminen kaupunkialueisiin voi johtaa tiedon puuttumiseen maaseutualueiden rikoskontrollista ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Esimerkiksi rikoskontrollin tutkiminen kaupunkiympäristöissä ei välttämättä huomaa niitä haasteita, joita kontrollille aiheutuu pitkien välimatkojen tai harvaan asuttujen alueiden ympäristöissä.
Puutteellinen tietopohja on nähty haasteeksi myös Suomen kontekstissa. Sisäministeriön Harvaturva-raportti vuodelta 2020 nostaa yhdeksi keskeisimmäksi haasteeksi harvaan asuttujen alueiden turvallisuuden kehittämisessä puutteellisen tietopohjan harvaan asutuista alueista. Raportti painottaa, että tiedon keruun tulisi olla systemaattista, jotta turvallisuutta voitaisiin kehittää harvaan asutuilla alueilla. Ilman tietoa ja tutkimusta maaseutumaisista alueista rikoskontrollinkin kehittyminen voi jäädä vajavaiseksi ja yksipuoliseksi.
Maaseutumaiset alueet ja maaseudun väestö
Suomen ympäristökeskus (SYKE) on tehnyt kaupunki-maaseutuluokitukseen perustuvan kartoituksen väestön sijoittumisesta erilaisiin ympäristöihin. Luokitus ei perustu kuntarajoihin, vaan mittaamisessa on käytetty erilaisia tietoja esimerkiksi työvoimasta, työmatkoista, rakennustiedoista ja väestötiedoista.
Ympäristökeskuksen mukaan Suomen kaupungistumisaste oli vuonna 2018 yli 72 % – eli hieman alle 28 % väestöstä asuu muualla kuin kaupungeissa. Saman luokituksen mukaisesti kaupunkialueet kattavat noin 5 % Suomen pinta-alasta ja loput alueet kuuluvat maaseutualueisiin. Näihin lukuihin on sisällytetty kaikki maaseudun luokat, joita SYKE on luokituksessaan käyttänyt: maaseudun paikalliskeskukset, kaupunkien läheinen maaseutu, ydinmaaseutu ja harvaan asuttu maaseutu. Harvaan asuttu maaseutu kattaa luokituksen mukaan 68 % Suomen pinta-alasta ja 4,5 % väestöstä asuu harvaan asutulla maaseudulla.
Vaikka suurin osa suomalaisista asuukin kaupungeissa, on maaseutumaisten ympäristöjen väkiluku silti edelleen suhteellisen suuri. Lähimatkailun suosiminen sekä ihmisten monipaikkaisuus ovat osaltaan myös vaikuttaneet maaseutualueisiin. Viranomaisten palveluiden ja rikoksentorjunnan tehokaan toteutumisen varmistamiseksi olisi ensiarvoisen tärkeää tutkia monipaikkaisuutta yhä enemmän. Luokitus myös osoittaa, että pelkkiin harvaan asuttuihin alueisiin keskittyessä väkiluku näyttäytyy hyvin pienenä; maaseutumaiset alueet kuitenkin kattavat todellisuudessa monimuotoisempia ja monipuolisempia alueita kuin vain harvaan asutun maaseudun.
Poliisin vasteaikatavoitteista ja rikollisuudesta
Rikoskontrollin kannalta Suomen suuri pinta-ala ja pienehkö väestö asettavat haasteita rikoskontrollin tehokkaalle järjestämiselle maan eri osissa. Maantieteelliset erot voivat myös tuoda eroja tapoihin, joilla hälytystehtäviin voidaan puuttua. Siinä missä 2 kilometrin päässä lähimmästä poliisipartiosta tapahtuvaan ilkivallantekoon voidaan helpommin puuttua, on paljon vaikeampi lähteä selvittämään ilkivallantekoa, jos lähin poliisipartio on 80 kilometrin päässä.
Myös avuntarvitsijan olla vaikeampi päästä avun luokse, jos välimatka viranomaisiin on pitkä. Erityisesti pitkien välimatkojen ja vähäisen julkisen liikenteen alueilta voi apua tarvitsen olla vaikka saavuttaa niitä palveluita, joita hän tarvitsisi. Pitkät välimatkat ja vähäinen näkyvä viranomaiskontrolli voivat myös vaikuttaa siihen, miten helposti erilaisista rikoksista ja epäkohdista omassa elinympäristössä ilmoitetaan viranomaiselle.
Poliisin vasteaikoja ja näkyvyyttä on pohdittu esimerkiksi Poliisihallituksen vuonna 2020 julkaistussa vasteaikatyöryhmän raportissa. Vasteaikatyöryhmän tehtävänä oli muun muassa pohtia, miten poliisin toimintavalmiuteen liittyvistä tarkastelumalleista saataisiin mahdollisimman informatiivisia ja miten samanlaisia alueita voitaisiin kohdella mahdollisimman samalla tavalla. Raportti huomioi, että erilaisissa ympäristöissä tehokas kontrolli voi muodostua eri tavoin.
Raportin esityksessä Suomi oli jaettu viiteen eri riskialueeseen asukasluvun ja aiemmin raportoitujen poliisitehtävien mukaan ja näillä riskialueilla oli erilaiset tavoitevasteajat. Tavoitevasteajat, joihin pyrittiin pääsemään 80 prosentissa tehtävistä, vaihtelivat suurien kaupunkien (yli 120 000 asukasta) 11 minuutin tavoiteajan ja maaseutumaisten kuntien, jossa on keskiarvollisesti alle 50 A-luokan tehtävää vuodessa, 55 minuutin tavoiteajan välillä.
Vasteaikatavoitteiden suuri vaihtelu eri alueilla kertoo rikoskontrollin erilaisista muodoista ja toteuttamistavoista eri osissa maata. Siinä missä suurien kaupunkien alueilla poliisi pyrkii vastaamaan A-kiireellisyysluokan tehtäviin 11 minuutissa, kaikkein harvaan asutuimmilla alueilla on tavoitteena, että paikalle päästään hieman alle tunnissa. Alueiden väestö ja aiempien tehtävien määrä vaikuttavat siis siihen, millaisia vasteaikoja poliisi alueella tavoittelee.
Viranomais- ja vapaaehtoistoiminta maaseudulla
Harvaan asuttujen alueiden kontrollia on pyritty lisäämään esimerkiksi lähimmän partion periaatteella. Tämä tarkoittaa, että hälytyksen sattuessa lähintä poliisipartiota voidaan etsiä myös yhteystyöpoliisilaitosten alueilta. Poliisin lisäksi lähimmän partion periaatetta voidaan käyttää tietyissä tilanteissa myös muiden viranomaisten toiminnassa. Esimerkiksi tilanteessa, jossa sairauskohtaus tapahtuu ambulanssin ollessa muualla ajossa, voidaan paikalle lähettää tietyissä tilanteissa vaikka pelastuslaitoksen yksikkö.
Erityisesti maaseudulla myös erilaiset paikallisista koostuvat vapaaehtoisryhmät voivat tulla avuntarvitsijalle tutuksi: lähimmän viranomaisen ollessa välillä kaukanakin, voi ensimmäinen paikalle tullut olla paikallinen vapaaehtoisryhmään kuuluva auttaja. Vaikka vapaaehtoiset tuovatkin tärkeää apua viranomaisille tietyissä tilanteissa, esimerkiksi kadonneen etsimisessä, ei vapaaehtoistoiminta voi ikinä korvata viranomaisen toimintaa.
Myös viranomaisten välinen virka-apu voi olla erityisen tärkeää tietyillä maaseutualueilla. Esimerkiksi Suomen raja-alueilla rajavartiolaitoksen, poliisin ja pelastuslaitoksen yhteistyö turvaa rajatoiminnan tehokasta toteutumista. Suurin osa Suomen rajoista sijaitsee maaseutumaisilla ja harvaan asutuilla alueilla, joka tekee maaseutualueiden rikoskontrollista ja viranomaispalveluista myös ulkoturvallisuuteen linkittyvän asian.
Kokonaisuudessaan maaseutumaisten alueiden rikoksentorjunta ja rikoskontrolli näyttävät muodostuvan monen eri tekijän yhteystyöstä ja läsnäolosta. Rikoskontrollin muodostumisessa rooli ei ole ainoastaan viranomaisilla, vaan myös erilaisilla kansalais- ja siviilitoimijoilla.
Miksi siis maaseutukriminologia?
Maaseutumaiset alueet eivät ole menossa minnekään – eivät Suomessa eivätkä muualla. Rikoksentorjunta on sekä kaupunkimaisten että maaseutumaisten alueiden asia. Vaikka rikoksentorjunta saattaakin saada erilaisia muotoja erilaisissa ympäristöissä, olisi tärkeää tarkastella rikoskontrollin kehitystä ja muotoja mahdollisimman monien ympäristöjen näkökulmasta.
Rikoskontrolli – varsinkaan maaseutumaisilla alueilla – ei ole vain poliisin ja muiden perinteisten kontrollitoimijoiden toteuttamaa. Rikoskontrolli muodostuu monen eri tekijän läsnäolosta ja toiminnasta. Eri toimijoiden roolien tunnistaminen olisi ensiarvoisen tärkeää rikoksentorjunnan tutkimisessa ja kehittämisessä. Rikoskontrollin tekijöiden lisäksi erilaisia uhkia ja niiden kokemuksia olisi tärkeää kartoittaa erilaisissa ympäristöissä.
Tutkittu tieto erilaisista ympäristöistä on rikoksentorjunnan kehitykselle tärkeä voimavara. Tutkimalla laajasti erilaisten alueiden arkea ja turvallisuustekijöitä, voimme parhaalla mahdollisella tavalla oppia ymmärtämään rikoskontrolliin vaikuttavia tekijöitä – myös maaseudulla.
Sanni Nieminen
Kirjoittaja on Turun yliopistosta valmistunut oikeustieteen maisteri, jonka gradu käsitteli maaseutukriminologiaa.
Lähteet
Sanni Nieminen: Rural crime control – thematic analysis on discussions and perceptions of rural crime control in Finland Turun yliopisto, pro gradu, 2021.
Harvaan asuttujen alueiden turvallisuus. Sisäministeriön julkaisuja, 2020:15
”Kaupunki–maaseutuluokitus päivitetty: Suomen kaupungistumisaste noussut yli 72 prosentin”, Suomen ympäristökeskus, 29.5.2020
Poliiisin toimintavalmiusaika. Poliisihallituksen julkaisuja 2/2020.
”Työryhmä ehdottaa enimmäistoimintavalmiusaikoja poliisille”, Sisäministeriön tiedote, 9.7.2020.
World Urbanisation Prospects – Highlights. YK:n taloudellisten ja sosiaalisten asioiden osasto (UN DESA), 2018.
Kuva: Riikka Kostiainen
