Ympäristörikosten torjunta edellyttää ketteryyttä ja avarakatseisuutta
Ympäristörikollisuudella tarkoitetaan yleensä yritystoiminnan osana tehtyjä rikoksia, joilla tavoitellaan taloudellista hyötyä. Ympäristörikollisuutta pidetäänkin yhtenä talousrikollisuuden muotona ja tähän ympäristörikollisuuden puoleen viitataan usein sekä julkisessa keskustelussa että viranomaisten asiakirjoissa.
Esimerkiksi jätealaan liittyvällä laittomalla toiminnalla saatavat taloudelliset hyödyt houkuttelevat rikolliseen toimintaan. Yrityksillä on mahdollisuus tehdä tuottoa laittomasti verrattain pienellä kiinnijäämisriskillä. Lisäksi tuomiot ovat suurella todennäköisyydellä verrattain vähäisiä, eivätkä ne näin ollen luo merkittävää uhkaa yrityksen toimintakyvylle.
Myös yksityisten henkilöiden laiton toiminta voi turmella ympäristöä. Esimerkiksi henkilö, joka päästää moottoriöljyä maaperään, dumppaan perävaunullisen jätettä metsätien varteen tai päästää kylmäaineet kodinkoneista ilmakehään, voi syyllistyä ympäristörikokseen.
Ympäristöhaitasta ympäristörikokseen
Lainsäädännön näkökulmasta ympäristörikollisuudella tarkoitetaan pääsääntöisesti rikoslain lukua 48, jossa määritellään ympäristön turmelemisen, törkeän ympäristönturmelemisen, tuottamuksellisen ympäristön turmelemisen, ympäristörikkomuksen, luonnonsuojelurikoksen ja törkeän luonnonsuojelurikoksen tunnusmerkistöt.
Ympäristörikollisuuteen kuuluvat niin ikään luvun 48a luonnonvararikokset. Luonnonsuojelurikokseen ja törkeään luonnonsuojelurikokseen sisältyy uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen (CITES) edellyttämä sääntely, jota löytyy myös esimerkiksi luonnonsuojelulaista. Lisäksi ympäristörikollisuuteen liitetään muutamia muita rikoslain rikoksia tai erityislainsäädännöissä määriteltyjä rikkomuksia.
Vihreä kriminologia tarkoittaa yksinkertaistetusti ympäristöön liittyvien rikollisuuden ilmiöiden ja ympäristöhaittojen kriittistä tutkimusta. Vihreän kriminologian suuntaus kyseenalaistaa lainsäädännössä määriteltyjen ympäristörikosten ja ympäristöhaitan väliset erot. Lainsäädäntö nimittäin sallii huomattavan määrän ympäristölle vahingollista toimintaa. Esimerkiksi ympäristöluvat sallivat ympäristön saastuttamisen talouden ja yhteiskunnan hyvinvoinnin perusteella. Tiettyjen rajojen ylittyessä ja tiettyjen toimintamallien myötä ympäristöä haittaavasta toiminnasta tulee rikollista.
Näin ollen rajanveto sen välillä, milloin ympäristöhaitasta tulee rikos, mikä toimintamalli on hyväksyttävä ja mikä ei, riippuu yhteiskunnan arvoista ja prioriteeteista. Lainsäädännön rajallisuus, tulkinnallisuus ja viranomaiskäytännöt vaikuttavat siihen, mitä ympäristörikollisuudella käytännössä tarkoitetaan. Jos haluaisimme tarkastella ympäristörikollisuutta kovin kriittisin silmin, voisimme esimerkiksi argumentoida, että valtiot syyllistyvät ympäristörikoksiin salliessaan massiivisen määrän ympäristöhaittoja talouden nimissä.
Ympäristörikos ei ole uhriton rikos
Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että syöpään sairastuneiden määrät ovat kasvaneet alueilla, joilla on laittomia kaatopaikkoja. Tekstiilijätteiden laiton käsittely päästää vesistöihin myrkkyjä väriaineista ja tekstiilijäte aiheuttaa maailmassa toiseksi eniten hiilidioksidipäästöjä öljyteollisuuden jälkeen. Laittomat hakkuut edistävät ilmastonmuutosta ja aiheuttavat tulvia. Suojeltujen eläinlajien metsästys ja kauppa uhkaavat ajaa harvinaisia eläinlajeja sukupuuttoon, ja tuhoaa myös ihmisten elinympäristöjä. Ympäristörikoksilla hyötyä tavoittelevat järjestäytyneet rikollisverkostot puolestaan tuovat mukanaan monenlaisia ongelmia, haittoja ja uhreja.
Yllä esitetyistä havainnoista huolimatta, ympäristörikollisuuteen liitetään usein ajatus uhrittomuudesta tai laittomasta toiminnasta, jonka seurauksena on vain hallinnollisen säännön rikkominen, kuten ympäristöluvissa määriteltyjen raja-arvojen ylittäminen. Ympäristörikollisuudesta muodostuu hallinnollinen ongelma, tai kasvoton rikos, joka ei puhuttele eikä saa tilaa yhteiskunnallisessa keskustelussa.
Ympäristörikostorjunnan kapeneva suppilo
Ympäristörikostorjunnan nykytilaa voidaan kuvata alati kapenevana suppilona kuvion 1 mukaisesti. Suppilon ylätasolla ovat moninaiset ympäristöhaitat, joita yhteiskunta ja yritystoiminta tuottavat. Poliittiset linjaukset vaikuttavat siihen, millä ehdoilla ympäristöhaitasta tulee ympäristörikos. Yhteiskunnallisia ratkaisuja värittävät taloudelliset näkökulmat – suuntaamme viranomaisresursseja niiden rikosten torjuntaan, jotka aiheuttavat eniten haittaa taloudelle.
Kuvio 1. Ympäristörikostorjunnan suppilo
Kun ympäristöhaitan aiheuttanut toiminta on määritelty lainvastaiseksi, viranomaiset ratkaisevat, onko toiminnassa kyse ympäristörikoksesta vai voidaanko aiheutunut haitta korjata, ennallistaa tai rajata hallinnollisen keinoin. Kansallisissa tutkimuksissa on havaittu, että ympäristörikoksia ei aina tunnisteta käytännön tasolla tai viranomaisten tulkinnat saattavat myös vaihdella sen suhteen, milloin haitan ja laittoman toiminnan rajan ylittyy. Ammatilliset kulttuurit vaikuttavat siihen, miten laittomaan toimintaan suhtaudutaan. Esimerkiksi poliisi esitutkintaviranomaisena tarttuu helpommin syytä epäillä –kynnykseen, kun taas ympäristövalvontaviranomaiset painottavat ympäristön tilan palauttamista.
Vain osa laittomasta toiminnasta nähdään mahdollisena ympäristörikoksena, josta aloitetaan esitutkinta ja myöhemmin syyteharkinta ja edelleen tuomioistuinkäsittely. Näin ollen suppilo kapenee entisestään. Kun ympäristörikosepäily päätyy tuomioistuimeen ja siitä annetaan tuomio, ollaan jo hyvin kapeassa suppilon kohdassa. Lisäksi ympäristörikollisuudesta saadut tuomiot ovat verrattain vähäiset. Voimmekin kysyä, kuinka paljon ympäristörikollisuutta saamme itse asiassa torjuttua näillä toimintamalleilla.
Mitä sitten voimme tehdä?
Talousajattelun ja talousrikollisuuden torjunnan vahva asema ohjaa viranomaisia kiinnittämään huomiota laittomaan toimintaan, jossa vaikutetaan tavoittelevan mahdollisimman suurta rikoshyötyä. Valokeilan ollessa toisaalla vähäisemmät ympäristörikkomukset joudutaan jättämään vähäisemmälle huomiolle – nähtäväksi jää, millainen ympäristöhaittojen virta näistä pienemmistä puroista syntyy.
Tällä hetkellä viranomaistoiminta perustuu jo tapahtuneiden haittojen torjuntaan, korjaamiseen ja niistä rankaisemiseen. Torjunta ei ole ennakoivaa vaan perustuu reaktiivisuuteen. Torjuntaa tulee kehittää proaktiivisemmaksi. Ympäristörikosten kontrollijärjestelmää tulee yhtenäistää ja toimijakenttää laajentaa osallistamalla yksityinen ja kolmas sektori ympäristörikostorjuntaan. Yhteistyö edellyttää myös luottamuksen rakentamista näiden toimijoiden välillä.
Yhteiskunnassamme luotetaan verrattain paljon rikosoikeudellisten seuraamusten ennaltaehkäisevän syyllistymistä ympäristörikokseen uudelleen tai toisaalta sanktioiden nähdään toimivan varoittavana esimerkkinä muille lainvastaista toimintaa harkitseville. Kuitenkin tuomiot ovat pieniä eivätkä näin ollen toimi toivottuna pelotteena. Kansainvälisesti ympäristörikollisuuden tutkimus tuottaa tietoa uusista toimintamalleista ympäristöhaittojen vähentämiseksi. Esimerkiksi Australiassa ympäristösääntelyyn keskittynyt tuomioistuin soveltaa innovatiivisia sanktioita ympäristörikostuomioissaan. Myös restoratiivisen oikeuden käytäntöjä on sovellettu ympäristörikosten ennaltaehkäisyssä.
Kuten rikoskomisario Riku Lindquist toteaa Haasteessa 1/2022 julkaistussa artikkelissaan, ympäristörikostorjunnan haasteena on uskottavan kontrollijärjestelmän luominen tilanteessa, jossa annetut sanktiot vaikuttavat matalilta, kiinnijäämisriski on pieni ja tutkintaprosessit melko pitkiä.
Ympäristörikollisuuden ennaltaehkäisy tarvitsee tuekseen ketterämpiä toimintamalleja ja avarakatseista suhtautumista rikostorjuntaan. Vaikuttavimpia ympäristörikostorjunnan mallit odottavat kuitenkin vielä löytymistä ja vakiinnuttamista.
Iina Sahramäki
Iina Sahramäki (HTT, YTM) on tutkinut ympäristörikollisuuden torjuntaa kansallisissa ja kansainvälisissä tutkimushankkeissa Poliisiammattikorkeakoulussa. Hän työskentelee tällä hetkellä tutkijatohtorina Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa Helsingin yliopistossa.
Kirjoitus perustuu hankkeiden lisäksi Sahramäen väitöskirjaan Regulating Green Crimes. Characteristics and framings of environmental crime prevention in Finland, Tampere University Dissertations 682
Kuva: Unplash
