Kehitykselliset neuropsykiatriset häiriöt ja väkivalta – Tarkentuvaa tietoa rekisteritutkimuksista

18.5.2022 8.53
Lapsi takaapäin verkkokeinussa.
Kehitykselliset neuropsykiatriset häiriöt ilmenevät lapsuudessa vaikuttaen mm. kielelliseen ja ei-kielelliseen viestintään, oppimiseen, sosiaaliseen vuorovaikutukseen, toiminnan ohjaamiseen sekä tunteiden säätelyyn. Muiden merkittävien haasteiden lisäksi kehityksellisiin häiriöihin liittyy muuhun väestöön verrattuna kohonnut riski väkivaltaiselle käytökselle ja väkivallan uhriksi joutumiselle. Viimeaikaiset rekisteritutkimukset ovat tarkentaneet kuvaa kehityksellisten häiriöiden yhteydestä väkivaltarikoksiin ja uhrikokemuksiin.

Kehityksellisiä neuropsykiatrisia häiriöitä ovat esimerkiksi aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö (ADHD), autismikirjon häiriöt, Touretten oireyhtymä sekä oppimisvaikeudet ja älyllinen kehitysvammaisuus. Kehityksellisyydellä tarkoitetaan, että häiriöt ilmenevät jo lapsuudessa, useimmiten viimeistään koulun alkaessa. Oirekuva kuitenkin vaihtelee iän mukaan ja joskus varsinainen diagnoosi saadaan vasta aikuisena.

Kehityksellisten neuropsykiatristen häiriöiden syyt jäävät yksilötasolla useimmiten tuntemattomiksi, mutta väestötasolla tiedetään, että sairastumisriskiä selittävät suurelta osin perinnölliset tekijät. Kuten useisiin psykiatrisiin sairauksiin, myös moniin kehityksellisiin häiriöihin liittyy kohonnut riski väkivaltaiselle käytökselle ja väkivallan uhriksi joutumiselle. Kohonneesta riskistä huolimatta vain pieni osa kehityksellisistä häiriöistä kärsivistä syyllistyy väkivaltarikoksiin tai joutuu niiden uhriksi.

ADHD on vahva riskitekijä

Eniten rikoskäyttäytymisen ja väkivallan riskiä on tutkittu aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön ADHD:n osalta. Tutkimusten perustella ADHD:ta voidaan pitää selvänä väkivallan riskitekijänä. Aiempien tutkimusten tuloksia koostaneen meta-analyysin mukaan henkilöillä, jotka olivat saaneet ADHD-diagnoosin ennen 18 vuoden ikää, oli yli kolminkertainen riski tulla pidätetyksi väkivaltarikoksen vuoksi suhteessa väestöverrokkeihin.

Kuten muihinkin kehityksellisiin häiriöihin, ADHD:hen liittyy hyvin usein päihdehäiriöitä ja muita psykiatrisia liitännäissairauksia, mutta väkivallan riski ei näytä ainakaan täysin selittyvän niiden vaikutuksella. Lisäksi perheasetelmia hyödyntäneet tutkimukset ovat osoittaneet, että riski ei selity täysin perheeseen liittyvillä taustatekijöillä, sillä ADHD-diagnoosin saaneilla henkilöillä on myös sisaruksiinsa verrattuna kohonnut riski väkivaltaan. Toisaalta myös ADHD-diagnoosin saaneiden sisaruksilla on muuhun väestöön verrattuna kohonnut riski väkivaltarikoksiin, mikä viittaa familiaalisiin riskitekijöihin eli perheenjäsenten jakamiin geneettisiin tekijöihin ja/tai ympäristötekijöihin ADHD:n ja väkivaltaisen käytöksen taustalla.

Tuoreessa ruotsalaisessa rekisteritutkimuksessa kartoitettiin kehityksellisten häiriöiden yhteyttä väkivallan uhriksi joutumiseen terveydenhuollon hoitoilmoitusrekistereiden ja kuolemansyyrekisterin avulla. Kaikista häiriöistä korkein riski liittyi ADHD-diagnoosiin: pahoinpitelyn vuoksi sairaala- tai avohoitoon joutumisen tai kuoleman riski oli miehillä 2,5-kertainen ja naisilla yli viisinkertainen muuhun väestöön verrattuna. Osa kohonneesta riskistä selittyi perheeseen liittyvillä tekijöillä. Kun analyyseissä huomioitiin lisäksi päihdehäiriöt, lapsuudenaikaiset käytöshäiriöt sekä rikostuomiot, yhteydet uhrikokemuksiin heikkenivät mutta eivät hävinneet kokonaan. Tutkijoiden mukaan tulokset viittasivat siihen, että osa ADHD:hen liittyvästä riskistä saattaa välittyä näiden ilmiöiden kautta.

Osana ADHD:n hoitoa käytetään usein lääkitystä. ADHD-lääkkeiden käytön yleisyydestä on käyty keskustelua, varsinkin lasten hoidon osalta. Farmakoepidemiologisissa tutkimuksissa on saatu tukea sille, että ADHD-lääkityksellä saattaa olla suotuisa vaikutus rikoskäyttäytymiseen sekä muuhun riskikäyttäytymiseen. Tutkimusten mukaan henkilöillä, joilla on ADHD-diagnoosi, on madaltunut riski väkivalta- ja muihin rikoksiin sekä esimerkiksi liikenneonnettomuuksiin lääkityksen aikana verrattuna jaksoihin ilman lääkitystä.

Autismikirjolla ei selvää yhteyttä väkivaltaan

Verrattuna ADHD:hen autismikirjon häiriöiden yhteys väkivaltarikosriskiin on tutkimusten valossa huomattavasti epäselvempi. Joissain tutkimuksissa on raportoitu kohonneita riskilukuja muuhun väestöön verrattuna, mutta tilastollinen epävarmuus on ollut suurta. Toisaalta on saatu näyttöä siitä, että autismiin liittyvä kohonnut riski selittyisi täysin samanaikaisesti esiintyvien ADHD:n ja käytöshäiriöiden vaikutuksella.

Yllä mainitussa väkivallan uhriksi joutumista tarkastelleessa rekisteritutkimuksessa havaittiin, että autismikirjon diagnoosin saaneilla miehillä riski oli muuhun väestöön verrattuna matalampi. Kun huomioitiin muut kehitykselliset häiriöt, tämä negatiivinen yhteys vahvistui entisestään: autismiin liittyvä riski väkivallan uhriksi joutumiselle oli 40 prosenttia matalampi kuin verrokkiväestössä. Naisilla tilanne oli toinen, sillä riski oli selvästi kohonnut eikä selittynyt täysin muiden kehityksellisten häiriöiden osuudella. Kun huomioitiin perheeseen liittyviä taustatekijöitä, sisarusvertailussa kohonnutta riskiä ei kuitenkaan enää havaittu. Tämän laajan rekisteritutkimuksen jälkeenkin on siten epävarmaa, millainen oikeastaan on nimenomaan autismikirjon häiriöihin liittyvä riski naisilla joutua väkivallan uhriksi.

Uutta tietoa älyllisestä kehitysvammaisuudesta

Älylliseen kehitysvammaisuuteen saattaa liittyä aggressiivista ja vaikeasti hallittavaa käytöstä, ja kliinisen kokemuksen perusteella myös riski joutua väkivallan (ml. seksuaalinen hyväksikäyttö) uhriksi on kohonnut. Tutkimuksissa on saatu tukea näille havainnoille: australialaisissa tapaus-verrokkitutkimuksissa on havaittu älylliseen kehitysvammaisuuteen liittyvä huomattavan kohonnut riski sekä seksuaali- että muille väkivaltarikoksille ja näiden tekojen uhriksi joutumiselle.

Tutkimusten perusteella ei kuitenkaan ole ollut selvää, missä määrin riskit liittyvät nimenomaan kehitysvammaisuuteen eivätkä sen kanssa usein esiintyviin muihin kehityksellisiin häiriöihin. Toisaalta aiemmissa tutkimuksissa ei ole myöskään eroteltu riskiä älyllisen kehitysvamman asteen mukaan, vaikka on perusteltua olettaa, että vakavaan kehitysvammaan liittyy erilainen riski kuin lievään älylliseen kehitysvammaisuuteen.

Pyrimme vastaamaan näihin kysymyksiin tuoreessa rekisteritutkimuksessamme, jossa kehitysvammaisuuden määrittämiseen käytettiin tietoja sekä Ruotsin terveydenhuollon rekistereistä että älyllisesti kehitysvammaisille henkilöille tarkoitetuista erityiskouluista. Tällä asetelmalla pystyimme muodostamaan laajan väestöaineiston, jossa oli tietoja yli 16 000 älyllisesti kehitysvammaisesta henkilöstä. Aiemmissa tutkimuksissa on yleensä tutkittu joitain satoja tai korkeintaan muutamia tuhansia henkilöitä.

Tutkimme riskiä väkivalta- ja seksuaalirikostuomioihin sekä väkivallan uhriksi joutumiseen erikseen lievässä tai keskivaikeassa ja vakavassa älyllisessä kehitysvammaisuudessa huomioiden liitännäissairauksina ADHD:n ja autismin. Tuloksissa korostui ADHD:n osuus, sillä ilman samanaikaista ADHD-diagnoosia älyllinen kehitysvammaisuus ei ollut yhteydessä kohonneeseen ei-seksuaalisen väkivallan riskiin muuhun väestöön verrattuna. Vakava älyllinen kehitysvammaisuus ilman ADHD:ta oli yhteydessä madaltuneeseen väkivallan riskiin. Seksuaalisen väkivallan osalta tulokset olivat kuitenkin erilaiset: vaikka riski oli eniten kohonnut henkilöillä, joilla oli sekä älyllinen kehitysvamma että ADHD, myös älyllinen kehitysvammaisuus oli ilman muita kehityksellisiä häiriöitä yhteydessä seksuaalirikostuomioiden riskiin miehillä ja seksuaalisen väkivallan uhriksi joutumiseen naisilla.

Tarkempaa tietoa seksuaalisen väkivallan ja uhrikokemusten luonteesta ja riskistä tarvitaan, mutta tulosten perusteella älyllisesti kehitysvammaisten henkilöiden parissa työskentelevien tahojen olisi tärkeää panostaa riskien minimoimiseen ja seksuaalisen väkivallan ennaltaehkäisemiseen.

Touretten oireyhtymä ja väkivalta

Touretten oireyhtymä on kehityksellinen häiriö, jolle ominaisia ovat toistuvat ei-tahdonalaiset motoriset nykäykset eli tic-oireet, jotka voivat olla myös ääntelyitä. Touretten oireyhtymästä kärsivillä on hyvin usein myös psykiatrisia liitännäissairauksia. Tapauskertomukset ovat nostaneet esiin Touretten oireyhtymästä kärsivillä ilmenneitä raivokohtauksia ja rikostapauksia, mutta tutkimusta väkivallan riskistä verrattuna muuhun väestöön ei ole juuri ollut.

Ruotsalaisessa rekisteritutkimuksessamme tunnistimme hoitoilmoitusrekisterien perusteella lähes 8000 Touretten syndroomasta tai kroonisesta tic-oireyhtymästä kärsivää henkilöä ja vertasimme heidän riskiään väkivaltarikostuomioihin ja väkivallan uhriksi joutumiseen muuhun väestöön. Tulosten mukaan Touretten oireyhtymästä kärsivillä oli muuhun väestöön verrattuna kolminkertainen riski väkivaltarikostuomioihin ja kaksinkertainen riski joutua sairaalahoitoon tai kuolla väkivallan uhrina. Osa tästä kohonneesta riskistä liittyi samanaikaiseen ADHD:hen ja päihdeongelmiin, ja sisarusanalyysien perusteella myös perheeseen liittyvät taustatekijät olivat osittain kohonneen riskin takana.

Aiemmassa tutkimuksessamme olimme jo havainneet kohonneen riskin erityisesti päihderikoksiin Touretten oireyhtymästä kärsivillä henkilöillä. Tutkimus tähän kehitykselliseen häiriöön liittyvistä rikoskäyttäytymisen riskeistä on vielä kovin vähäistä, joten tulosten replikointi muissa maissa ja konteksteissa olisi erittäin tärkeätä.

Lopuksi

Kehityksellisiin häiriöihin liittyvän väkivaltariskin tutkimus saatetaan edelleen kokea tabuksi. Voidaan ajatella, että tutkimustulokset lisäävät häiriöistä kärsivien stigmaa ja aiheuttavat siten enemmän haittaa kuin hyötyä. Me tutkijat olemme luonnollisesti eri mieltä: vain tiedon avulla on mahdollista auttaa.

Tämän aihepiirin tutkimuksiin voidaan myös suhtautua erityisen kriittisesti, esimerkiksi nostaen esille huoli tasapuolisesta kohtelusta oikeusjärjestelmässä. Itse sain kokea tämän Twitter-keskustelussa, jossa Tourette-tutkija esitti, että oireyhtymästä kärsivät saisivat muita herkemmin väkivaltarikostuomioita ja että tutkimuksemme tulokset heijastelisivat vain tätä vääristymää eivätkä todellista rikoskäyttäytymistä. Tämä on vahva väite Ruotsin oikeuslaitoksesta, eikä sen tueksi löytynyt näyttöä.

Kriminologiseen tutkimukseen kuuluu kuitenkin kiinteästi käytettyjen aineistojen ja menetelmien kriittinen arviointi, joten kysymys mahdollisesta vääristymästä on luonnollisesti tärkeä. Rekisterilähteet asettavat tämän selvittämiselle omat rajoituksensa, mutta osaltaan vääristymää voidaan yrittää arvioida vertaamalla tuloksia rikostuomioista ja poliisin rikosepäilyistä. Älyllisen kehitysvammaisuuden osalta nämä tulokset olivat hyvin samansuuntaiset. Rikoksista ilmoittamisen ja poliisin toiminnan osalta mahdollisten vääristymien tutkiminen vaatisi toisenlaisia aineistoja.

Antti Latvala

Kirjoittaja on akatemiatutkija ja kriminologian apulaisprofessori Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa sekä mielenterveyden tutkimuksen dosentti Helsingin yliopistossa.

Kirjallisuutta

Ghirardi L, Kuja-Halkola R, Pettersson E, Sariaslan A, Arseneault L, Fazel S, D’Onofrio BM, Lichtenstein P, Larsson, H. (2021). Neurodevelopmental disorders and subsequent risk of violent victimization: Exploring sex differences and mechanisms. Psychological Medicine, 1–8. doi: 10.1017/S0033291721003093

Latvala A, Tideman M, Søndenaa E, Larsson H, Butwicka A, Fazel S, Lichtenstein P. (2022). Association of intellectual disability with violent and sexual crime and victimization: a population-based cohort study. Psychological Medicine, 1–9. doi: 10.1017/S0033291722000460. 

Lichtenstein P, Halldner L, Zetterqvist J, Sjölander A, Serlachius E, Fazel S, Långström N, Larsson H. (2012). Medication for attention deficit–hyperactivity disorder and criminality. New England Journal of Medicine, 367(21):2006–14.

Mataix-Cols D, Virtanen S, Sidorchuk A, Fernández de la Cruz L, Larsson H, Lichtenstein P, Latvala A. (2022). Association of Tourette Syndrome and Chronic Tic Disorder With Violent Assault and Criminal Convictions. JAMA Neurology. 2022 Mar 21:e220167. doi: 10.1001/jamaneurol.2022.0167.

Whiting D, Lichtenstein P, Fazel S. (2021). Violence and mental disorders: a structured review of associations by individual diagnoses, risk factors, and risk assessment. Lancet Psychiatry, 8(2), 150–161. doi: 10.1016/s2215-0366(20)30262-5
 

Kuva: Riikka Kostiainen

Haaste 2/2022