Touretten oireyhtymä, päihdeongelmat ja päihderikollisuus
Neuropsykiatriset häiriöt, kuten Touretten oireyhtymä, puhkeavat tyypillisesti varhain lapsuudessa. Touretten oireyhtymän ydinoireisiin kuuluvat tic-liikkeet eli lihasten nykimisoireet, sekä esimerkiksi toistuva, ei-tahdonalainen, raajojen liikuttelu ja äännähtely. Väestössä häiriön esiintyvyys on noin 0,5–1 prosenttia. Touretten oireyhtymä on vahvasti perinnöllinen, sillä väestötasolla geenit selittävät sen ilmenemisestä 77 prosenttia. Komorbiditeetti, eli monihäiriöisyys, on tyypillistä neuropsykiatrisissa häiriöissä. Noin 50–60 prosentilla henkilöistä, joilla on Touretten oireyhtymä, on myös aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö (ADHD). Lisäksi muut psykiatriset sairaudet, kuten masennus ja ahdistuneisuushäiriöt, ovat yleisiä: jopa 70–90 prosentilla on Touretten oireyhtymän liitännäisenä vähintään yksi komorbidi häiriö.
Neuropsykiatriset häiriöt lisäävät epäsuotuisten kehityspolkujen riskiä. Lapsilla, joilla on neuropsykiatrinen häiriö, on usein vaikeuksia koulussa ja opinnoissa sekä myöhemmin työelämään siirtymisessä. Aiemman tutkimuksen perusteella ADHD on liitetty myös päihdeongelmiin ja rikollisuuteen. Touretten oireyhtymän, päihdeongelmien ja rikollisuuden välisestä yhteydestä tiedetään huomattavasti vähemmän.
Hiljattain julkaistussa tutkimuksessamme tarkastelimme ruotsalaisten rekisterien kautta 7832 potilasta, joilla oli erikoissairaanhoidossa diagnosoitu Touretten oireyhtymä tai muu tic-häiriö. Potilaita seurattiin keskimäärin 25 vuoden ajan. Tutkimme potilaiden riskiä sairastua päihdehäiriöön, kuolla päihteiden käytön seurauksena sekä syyllistyä päihderikoksiin verrattuna normaaliväestöstä koostuvaan verrokkiryhmään. Tarkastelimme myös ADHD:n vaikutusta havaittuihin yhteyksiin, ja tutkimme päihdeongelmien riskiä Touretten oireyhtymää sairastavilla verrattuna heidän sisaruksiinsa, joilla diagnoosia ei ollut.
Riski päihdeongelmiin
Tutkimuksemme päälöydös oli, että Touretten oireyhtymää sairastavilla oli huomattavan kohonnut riski laajaan joukkoon erilaisia päihdeongelmia. Verrokkiryhmään verrattuna päihdehäiriöiden (kannabis, opioidit, sedatiivit, stimulantit) riski oli 7-kertainen, alkoholihäiriön riski oli 3-kertainen, ja päihdekuolemien sekä rikosten riski 2,5-kertainen. Kun poistimme otoksesta henkilöt, joilla oli ADHD-diagnoosi, havaitut yhteydet heikkenivät, mutta eivät hävinneet kokonaan. Tämä viittaa siihen, että komorbidi ADHD selitti osin kohonnutta riskiä, mutta Touretten oireyhtymällä näyttää olevan myös itsenäinen yhteys päihdeongelmiin.
Touretten oireyhtymän ja päihdeongelmien yhteyttä voivat selittää myös muut tekijät. Nykyisin tiedetään jokseenkin varmasti, että käytännössä kaikilla psykiatrisilla häiriöillä on jaettua geneettistä taustaa. Korrelaatio Touretten oireyhtymän ja päihdeongelmien välillä saattaa siis johtua siitä, että jaetut geneettiset tekijät altistavat molemmille, eikä siitä, että yhteys olisi kausaalinen. Jotta saimme huomioitua jaetut geneettiset tekijät, Touretten oireyhtymää sairastavien riskiä päihdehäiriöihin verrattiin heidän sisarustensa riskiin. Sisarus, jolla ei ole häiriötä, toimii ”verrokkina”, joka jakaa noin 50 prosenttia perintötekijöistään ja kasvuympäristön Touretten oireyhtymää sairastavan kanssa. Analyysimme osoittivat, että myös sisarusten välillä Touretten oireyhtymä oli yhteydessä kaikkiin tutkittuihin päihdeongelmiin.
Päihderikollisuus ja Touretten oireyhtymä
Tutkimuksemme perusteella Touretten oireyhtymä oli yhteydessä 2,5-kertaiseen riskiin saada tuomio päihderikoksesta, joita olivat alkoholin tai huumausaineiden alainen rattijuopumus ja laittomien huumausaineiden hallussapito, myynti, maahantuonti tai kuljetus ja valmistaminen. Yhteensä 8 prosenttia henkilöistä, joilla oli Touretten oireyhtymä, tuomittiin vähintään yhdestä rikoksesta seurannan aikana. Naisilla osuus oli 3,5 ja miehillä 9 prosenttia.
Lisäanalyyseissä rajasimme kohortin niihin henkilöihin, joilla seurantaa oli syntymästä saakka, ja laskimme arvion päihderikosten kumulatiivisesta ilmaantuvuudesta eli arvion keskimääräiselle todennäköisyydelle, että yksilö syyllistyy rikokseen tietyn ikäjakson aikana. Tulosten mukaan 40 ikävuoteen mennessä todennäköisyys syyllistyä päihderikokseen oli 20 prosenttia niillä, joilla oli Touretten oireyhtymä, kun vastaava luku oli 6 prosenttia verrokkiryhmässä. Tapaukset alkoivat Touretten oireyhtymässä kumuloitua varhaisessa vaiheessa, ja 10 prosentin kumulatiivinen ilmaantuvuustodennäköisyys saavutettiin jo ennen 20 vuoden ikää.
Noin 62 prosentilla potilaista, jotka olivat syyllistyneet päihderikokseen, oli myös jokin päihdehäiriödiagnoosi. On huomattava, että kyseessä olivat ainoastaan erikoissairaanhoidossa diagnosoidut tapaukset, joten tosiasiassa osuus voi olla korkeampikin.
Päihdeongelmien hoito ja ennaltaehkäisy
Tutkimuksemme perusteella Touretten oireyhtymä on yhteydessä selvästi kohonneeseen päihdeongelmien riskiin – erityisesti potilailla, joilla on myös ADHD. Tämän vuoksi olisi tärkeää, että hoitotyössä päihteiden käytöstä kysyminen tulisi rutiininomaiseksi osaksi kyseisen potilasryhmän arviointikäytäntöjä.
Kohonnutta päihdeongelmien riskiä selittävä mekanismi on vielä epäselvä, mutta on mahdollista, että päihteitä käytetään tic-oireiden tai muun psykiatrisen oireilun lievittämiseen. Toisaalta esimerkiksi ADHD:hen liittyvät piirteet kuten impulsiivisuus ja elämyshakuisuus voivat lisätä päihteiden käytön riskiä. Touretten oireyhtymää ja muita tic-häiriöitä voidaan hoitaa tehokkaasti esimerkiksi yhdistämällä lääkehoito kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan. Asianmukainen hoito saattaisi myös vähentää haitallista ”itselääkintää” päihteillä, joskin aiheesta tarvitaan vielä lisää tutkimusta.
Hoidon piiriin ohjaaminen olisi päihderikollisuuden torjunnan kannalta olennaista. Hieman yli puolella päihderikoksiin syyllistyneistä oli jokin päihdehäiriödiagnoosi. Tämä on korkea luku, mutta toisaalta lähes puolet päihderikoksiin syyllistyneistä ei ollut saanut hoitoa päihdeongelmiin. On tietysti mahdollista, että hoitoa on tarjottu esimerkiksi perusterveydenhuollon kautta, jonka tietoihin meillä ei ollut pääsyä. Aiemmat tutkimukset kuitenkin tukevat ajatusta, että merkittävä osa päihdeongelmista kärsivistä ei saa hoitoa päihdeongelmiinsa.
Touretten oireyhtymää sairastavilla päihderikokset alkoivat myös kumuloitua varhaisessa iässä. Olisikin suositeltavaa kiinnittää huomiota päihdeongelmien ja rikollisuuden ennaltaehkäisyyn nuorilla potilailla. Tutkimusten mukaan ADHD:n hoito stimulanteilla saattaa vähentää sekä päihteiden käyttöä että rikollisuutta. ADHD-komorbiditeetin systemaattinen kartoittaminen ja lääkehoito voisi olla yksi keino ehkäistä päihderikollisuutta tässä potilasryhmässä
Touretten oireyhtymään liittyy vahva sosiaalinen stigma. Tämän vuoksi onkin syytä korostaa, että suurimmalla osalla Touretten oireyhtymää sairastavista ei tutkimuksessamme ilmennyt mitään päihdeongelmia. Pelkkä päihteiden käyttö itsessään ei myöskään automaattisesti ole ongelmallista tai merkki alkavasta päihdehäiriöstä. Uusi tutkimusnäyttö viittaa kannabiksen olevan tehokas lääke tic-oireiden lievittämiseen, ja osa potilaista saattaa käyttää sitä oireidensa hillitsemiseksi ilman, että käytöstä seuraa potilaalle haittaa (joskin Suomessa kannabiksen laillinen lääkekäyttö on ylipäänsä edelleen harvinaista).
Päihdeongelmien ehkäisyssä ja hoidossa tarvitaan ymmärrystä siitä, että yksilöiden tilanteet ja päihteiden käytön syyt voivat olla vaihtelevia, ja välttää jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevien potilaiden turhaa leimaamista ”päihteiden väärinkäyttäjiksi”.
Suvi Virtanen
Kirjoittaja on väitöskirjatutkija Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa.
Kirjallisuutta
Artukoglu BB, Bloch MH. The potential of cannabinoid-based treatments in Tourette syndrome. CNS drugs. 2019 May 1;33(5):417-30.
Jang SK, Saunders G, Liu M, Jiang Y, Liu DJ, Vrieze S, 23andMe Research Team. Genetic correlation, pleiotropy, and causal associations between substance use and psychiatric disorder. Psychological Medicine. 2020 Aug 7. doi: 10.1017/S003329172000272X
Lichtenstein P, Halldner L, Zetterqvist J, Sjölander A, Serlachius E, Fazel S, Långström N, Larsson H. Medication for attention deficit–hyperactivity disorder and criminality. New England Journal of Medicine. 2012 Nov 22;367(21):2006-14.
Quinn PD, Chang Z, Hur K, Gibbons RD, Lahey BB, Rickert ME, Sjölander A, Lichtenstein P, Larsson H, D’Onofrio BM. ADHD medication and substance-related problems. American Journal of Psychiatry. 2017 Sep 1;174(9):877-85.
Virtanen S, Sidorchuk A, de la Cruz LF, Brander G, Lichtenstein P, Latvala A, Mataix-Cols D. Association of Tourette syndrome and chronic tic disorder with subsequent risk of alcohol-or drug-related disorders, criminal convictions, and death: a population-based family study. Biological Psychiatry. 2020 Sep 22. doi: 10.1016/j.biopsych.2020.09.014
Whittington C, Pennant M, Kendall T, Glazebrook C, Trayner P, Groom M, Hedderly T, Heyman I, Jackson G, Jackson S, Murphy T. Practitioner review: treatments for Tourette syndrome in children and young people–a systematic review. Journal of Child Psychology and Psychiatry. 2016 Sep;57(9):988-1004.
