Venyvät rajakäytännöt ja hidas väkivalta
Dataan perustuvista valvontajärjestelmistä on tullut kiinteä osa rajakäytäntöjä EU:n ulkorajoilla. Matkustusasiakirjojen ja viisumien lisäksi ihmisten liikkuvuuden hallinnassa hyödynnetään mm. sormenjälkiä, kasvojentunnistusjärjestelmiä, verkkokalvoskannauksia, puheentunnistusjärjestelmiä ja valvontadroneja sekä erilaisia automatisoituja päätöksentekoprosesseja.
Nykyään rajat määräävät paitsi liikkumisoikeuteen liittyviä seikkoja, myös vahvistavat jo olemassa olevia eriarvoisuuksia. Ranskalaistutkijoiden Mederic Martin-Mazén ja Sarah Perretin (2021) mukaan rajoja onkin hyvä tarkastella päällekkäisinä ja lomittaisina käytäntöinä, joiden avulla rajaa ylittämään pyrkivien liikkeitä kontrolloidaan. Yhtäältä kyse on yhä maantieteellisistä rajoista, joita valvotaan rajavartijoiden ja elektronisten järjestelmien avulla. Toisaalta on kyse kansallisten viranomaisten tavoista työskennellä ja hallita ihmisten liikettä. Viimeistään kansallisilla rajoilla suodatetaan laillisesti liikkuvat elämät ja asiat laittomasti liikkuvista raja-, turvapaikka- ja oleskelulupamenettelyjen kautta. Kolmanneksi rajat elävät ihmisten arjessa. Ne kiinnittyvät ihoon ja kulkevat ihmisten mukana paitsi kokemuksissa, myös esimerkiksi älylaitteissa ja niihin tallentuneessa datassa.
Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamassa hankkeessa (Intimacy in data-driven culture, IDA) tutkimme eri ihmisryhmien kokemuksia dataistumisesta. Oma viipaleeni liittyy paperittomiin siirtolaisiin ja turvapaikanhakijoihin ja heidän kokemuksiinsa rajakäytännöistä. Tutkimukseni perustuu päiväkirjoista ja haastatteluista kerättyyn empiiriseen dataan sekä etnografiseen kenttätyöhön. Käytettävissäni ovat olleet myös osallistujien turvapaikka-ja oleskelulupaprosesseihin liittyvät asiakirjat.
Biometriikka rajana?
Tutkimukseni osallistujille rajat – Suomen tai Schengen-alueen – eivät näyttäydy maantieteellisinä kokonaisuuksina, vaan arvaamattomana sarjana arviointi- ja todentamisprosesseja, jotka venyvät ajassa ja päättyvät vasta, kun oikeus rajan sisällä olevaan tilaan myönnetään oleskeluluvan muodossa.
Osa rajankäynnin arvaamattomuudesta liittyy rajojen datafikaatioon. Kun ihmisistä rajalla kerättävä tieto perustuu entistä enemmän (biometriseen) dataan, saattaa syntyä ristiriitaisia tilanteita, sillä biometrinen tieto ei ole ongelmatonta. Se ei esimerkiksi aina tunnista normeista poikkeavia ruumiita – ongelmia voivat aiheuttaa vaikkapa transsukupuoliset tai silpoutuneet ruumiit, esimerkiksi puuttuvat sormet tai vaurioituneet verkkokalvot.
Myös biometristen tunnisteiden tulkinta saattaa vääristyä. Esimerkiksi alaikäisen turvapaikanhakijan ikä varmistetaan luutiheyttä mittaavalla menetelmällä. Sen vertailutiedot perustuvat kuitenkin 1930-luvulla Ohiossa ylemmän keskiluokan lapsilta kerättyihin tietoihin (ns. Geurlich-Pyle-menetelmä). Iän varmentamiseen käytettävät tiedot on alkujaan luotu täysin eri tarkoitusta varten, erilaisessa kontekstissa. Tätä harhaa ei tietoja tulkittaessa avata.
Biometriikkaa voidaan myös soveltaa tarkoitushakuisesti, vaikka erilaisia vetovoimatekijöitä vähentämään pyrkien. Esimerkiksi saman imaamin kirjoittamat afganistanilaiset syntymätodistukset (tazkirat) saatetaan hyväksyä perheen osalta muutoin tosina, mutta täysi-ikäisyyttä lähestyvän lapsen tazkira kyseenalaistetaan ja käynnistetään iänmääritys. Tämä saattaa johtaa tilanteisiin, joissa henkilön oikeutta kansainväliseen suojeluun tai perhe-elämän suojaan ratkotaan laboratoriossa. Iänmääritys voi myöhemmin vaikeuttaa nuoren kansallisen passin hankkimista ja muiden oleskelulupien myöntämistä, sillä viranomaisten hyväksymä uusi ikä ei täsmää asiakirjojen kanssa.
Monet dataan perustuvat rajakäytännöt nojaavat biopolitiikkaan, joka pitää kehoa ja biometrisiä tietoja totuutena. Sitä vastoin ihmisten omia kertomuksia kokemuksia epäillään aktiivisesti. Vuosiksi venyvissä turvapaikka- ja oleskelulupaprosesseissa sekä raja että viranomaisten epäily kohdataan kerta toisensa jälkeen. Tämä jättää kokemukselliset jälkensä.
Kaikkialle tunkeutuva raja vaatii ennakointia
Datafikaatio korostaa ennakoivaa valvontaa. Kuten viranomaiset ja instituutiot, myös rajakäytäntöjen kohteina elävät paperittomat ennakoivat rajakäytäntöjä. Heidän arkeaan määrittää tietoisuus jatkuvan valvonnan alla olemisesta. Niinpä he esimerkiksi välttävät viimeiseen asti järjestelmiä, joiden puitteissa joutuvat kertomaan henkilötietonsa ja sijaintinsa – kuten Maahanmuuttoviraston ajanvarausjärjestelmää.
Tutkimuksen osallistujat olivat huolissaan älylaitteiden ja sosiaalisen median käytöstään. Ko. laitteet ja alustat mahdollistavat yhteydet läheisiin lähtömaissa, mutta voivat samalla aiheuttaa moniulotteista vaaraa. Kaksijakoinen suhde johtikin osallistujat kehittämään ennakoivia taktiikoita, jotka auttoivat heitä kokemaan turvaa samaan aikaan kun he säilyttivät mahdollisuuden pitää yhteyttä yhteisöihinsä. Näkymättömyyden taktiikoiksi (Talvitie-Lamberg ym. 2022, Nikunen & Valtonen 2023) kutsumiamme ennakoinnin tapoja olivat esimerkiksi monien profiilien käyttö, jatkuva profiilien vaihtaminen tai bulvaanien käyttö sosiaalisen median alustoilla. Osallistujat myös saattoivat aika ajoin poistaa sovelluksia niihin liittyvän ahdistuksen vuoksi. Jotkut luopuivat älylaitteista ja käyttivät internetiä vain kirjastossa tai julkisissa tiloissa.
Hitaan väkivallan tuska
Rajakäytäntöjen keskellä elämisen vaikeuksia voi havainnollistaa kirjallisuustieteilijä Rob Nixonin hitaan väkivallan käsitteen avulla. Nixon laajentaa käsitystä modernin yhteiskunnan väkivallasta kohti ei-ilmeisiä, systeemisiä väkivallan muotoja ja kuvaa väkivaltaa, joka ei ilmene selkeinä tekoina, vaan kumulatiivisina kehityskulkuina, joiden tuhoisat vaikutukset ilmenevät viiveellä.
Vuosikausien eläminen erilaisten rajakäytäntöjen kohteena vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin ja toimintakykyyn. Osallistujat kuvaavat itseään pelokkaina, epävarmoina ja korostetun varovaisina. Heidän on vaikeaa luottaa viranomaisiin. Jatkuva epävarmuus ilmenee kipuina, vatsavaivoina, uupumuksena, aloitekyvyttämyytenä ja monenlaisina mielenterveysongelmina. ”Ruumiini tuli Suomeen vuosikymmen sitten, mutta oikeuteni eivät ole vieläkään ylittäneet rajaa. Minut voidaan yhä käännyttää rajalta, vaikka puhun kieltä, ja elämäni on täällä”, kuvaa tilannetta yksi tutkimuksen osallistuja.
Hidas väkivalta koskettaa erityisesti haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä; heitä, joilla ei ole mahdollisuuksia suojautua sen vaikutuksilta (Horsti & Pirkkalainen 2021, Schindel 2022). Lupalimboihin juuttuneiden ihmisten mahdollisuudet vaikuttaa omaan tilanteeseensa ovat olemattomat. Rajakäytäntöihin kietoutuva hidas väkivalta näyttääkin vahvistavan jo olemassaolevia haavoittuvuuksia. Sen tunnistaminen ja analyysi on erityisen tarpeellista, kun halutaan pohtia rakenteellista epätasa-arvoa. Kiinnostavaa on myös pohtia hitaan väkivallan seurauksia. Jos oleskelulupa viimein myönnetään, millaiseksi rakentuu hitaan väkivallan traumatisoima yhteiskuntasuhde? Miten rakenteisiin ja viranomaisiin myöhemmin luotetaan? Kuinka ylisukupolviseksi kokemus muotoutuu? Miten se heijastuu esimerkiksi kotoutumisprosesseihin ja integraatioon?
Rob Nixon esittelee teoksessaan kuvittelemattoman yhteisön käsitteen. Kuvittelemattomat yhteisöt ovat vähemmistöjä, joiden kokemusta ei nähdä ja joiden olemassaolo voidaan häivyttää poliittisessa päätöksenteossa ja populaarissa mielikuvituksessa. Vuosiksi lupalimboihin juuttuneet ihmiset muodostavatkin eräänlaisen kuvittelemattoman yhteisön, jonka kokemukset tulevat sivuutetuiksi. Kun turvapaikkamenettelyä, oleskelulupaprosesseja tai rajamenettelyjä kehitetään, näkökulma on tulevaisuudessa. Lupalimboihin juuttuneiden kokemus rajakäytännöistä hitaana väkivaltana on tärkeää tunnistaa ja kuvata, että moninkertaiseen katveeseen jäävien ihmisten elämän ainutkertaisuus ja perus- ja ihmisoikeudet pysyisivät mielissä ja syrjäyttävien kierteiden sykli voitaisiin katkaista.
Sanna Valtonen
VTL Sanna Valtonen tutkii datafikaation vaikutuksia paperittomien siirtolaisten ja turvapaikanhakijoiden arkeen Tampereen yliopistossa osana STN-rahoitteista IDA-hanketta. Valtonen on työskennellyt turvapaikanhakijoiden ja paperittomien oleskelulupaongelmien parissa jo vuosikymmenen. Hän toimii puheenjohtajana Turvapaikanhakijoiden tuki ry:ssä ja varapuheenjohtajana Ihmisoikeusliitossa.
Lähteet
Horsti, K., & Pirkkalainen, P. (2021). The Slow Violence of Deportability. In M. Husso, S. Karkulehto, T. Saresma, A. Laitila, J. Eilola, & H. Siltala (Eds.), Violence, Gender and Affect : Interpersonal, Institutional and Ideological Practices (pp. 181-200). Palgrave Macmillan. Palgrave Studies in Victims and Victimology.
Schindel, E. (2022). Death by ‘nature’: The European border regime and the spatial production of slow violence. Environment and Planning C: Politics and Space, 40(2), 428–446.
Martin-Mazé, M., & Perret, S. (2021). Designs of borders: Security, critique, and the
machines. European Journal of International Security, 6(3), 278–300.
Nikunen K, Valtonen S. (2023). “Undocumented and Datafied: Anticipation, Borders and the Everyday Life.” In Doing Digital Migrant Studies, edited by Leurs K, Ponzanesi S. Amsterdam: Amsterdam University Press.
Nixon, R. (2011). Slow Violence and the Environmentalism of the Poor. Harvard University Press.
Talvitie-Lamberg, K., Lehtinen, V., & Valtonen, S. (2022). Tactics of invisibility: How people in vulnerable positions make datafied everyday life livable. New Media & Society, 0(0).
Kuva: Pixabay
