Koronatorjunta vankilassa on monessa mielessä vaativaa
Minua voi luonnehtia koronasodan veteraaniksi. Koronavirusepidemian ensimmäistä aaltoa olin torjumassa Helsingin kaupungin valmiuspäällikkönä ja toista sekä kolmatta aaltoa torjun Rikosseuraamuslaitoksessa, niin ikään valmiuspäällikkönä. Epidemia näyttäytyy erilaisena, kun sitä katsoo avoimen ja vapaan yhteiskunnan näkökulmasta verrattuna siihen, millaista torjuntatyö on rikosseuraamusalalla, erityisesti suljetuissa vankiloissa.
Ensimmäinen aalto keväällä 2020 oli leimallisesti Helsingin ja pääkaupunkiseudun haaste. Pandemia yllätti koko maailman ja Suomessakin todettiin poikkeusolot ja käytettiin valmiuslain toimivaltuuksia. Kevään aikana kansallisesti maakuntien välinen liikkuminen on vähäistä, liikkumista rajoitettiin valmiuslain toimivaltuudella ja kriisin tuntu oli käsin kosketeltava.
Muun yhteiskunnan sulkeutuessa Rikosseuraamuslaitoksessa otettiin käyttöön tiukat rajoitukset koskien tapaamisia ja poistumisia. Lisäksi Suomessa säädettiin tilapäislaki (194/2020) sakon muuntorangaistuksen ja ehdottoman vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon väliaikaisesta rajoittamisesta, jolla uusien vankien sisäänotto käytännössä keskeytettiin.
Tiukat rajoitukset, ihmisten varovaisuus, epidemian keskittyminen pääkaupunkiseudulle sekä rangaistusten täytäntöönpanon rajoittaminen yhdessä sai aikaan sen, että koronavirustartunnoilta vältyttiin ensimmäisessä aallossa.
Kevään kriisimielialasta käännyttiin kohti kesää, jonka aikana koronavirus miltei tukahtui Suomessa ja mielissä korona oli jo ohi. Rikosseuraamuslaitoksessa aloitettiin toiminnan normalisointi ja lykättyjen rangaistusten ruuhkan purkaminen. Myöhemmin tutkimusnäyttö on tarkentunut, ja vaikuttaa siltä, että kesäaikainen rauhoittuminen oli osin seurausta viruksen kausivaihtelevasta luonteesta.
Toinen ja kolmas aalto muuttivat epidemian kuvaa
Suomen epidemiatorjunnassa otettiin käyttöön hybridistrategia, jonka avulla yhteiskunnan normaalia toimintaa pyritään yhtäältä ylläpitämään ja toisaalta käytetään epidemiologisesti perusteltuja ja oikea-aikaisia torjuntatoimia alueen epidemiatilanteen mukaan.
Toinen aalto käynnistyi loppusyksystä 2020. Verrattuna ensimmäiseen aaltoon, tartuntoja on tullut laajasti ympäri maata. COVID-19 -tartuntoja alkoi tulla myös Rikosseuraamuslaitoksen toiminnassa.
Rikosseuraamuslaitoksessa valmisteltiin uusi rajoitusohje nopealla aikataululla. Aiempaan sulkuun verrattuna uudessa ohjeistuksessa rajoitukset on kytketty alueen epidemiatilanteeseen ja yksilökohtaiseen, epidemiaperusteiseen harkintaan. Käyttöön otettiin laaja maskien käyttö laitoksissa sekä yhdyskuntaseuraamustoimistoissa.
Rikosseuraamuslaitoksen omien toimenpiteiden lisäksi epidemiatorjunnasta vankien osalta vastaava Vankiterveydenhuollon yksikkö otti samanaikaisesti käyttöön toimintamallin, jonka mukaan korkean riskin laitosympäristöön siviilistä saapuvat vangit asetetaan karanteeniin, josta voi vapautua negatiivisella koronatestillä. Epidemiariski on vastaava kuin valtion rajoilla, joissa henkilöitä saapuu korkeamman ilmaantuvuuden alueilta suojattavalle alueelle. Valtion rajalla menettely on takkuillut, mutta vankeuden ja vapauden rajalle hallintakeino saatiin otettua ketterästi käyttöön. Päivittäinen yhteistyö toisen ministeriön hallinnonalaan kuuluvan Vankiterveydenhuollon yksikön kanssa on ollut hyvää, suorapuheista ja tuloksellista.
Oikeusministeriö antoi vankeuslain nojalla asetuksen lyhytaikaisten vankeusrangaistusten rajoittamisesta (919/2020) poikkeuksellisen nopeasti, joka vähensi olennaisesti ulkoa tulevaa lyhytaikaista vankiliikehdintää. Monilla sakon muuntorangaistukseen tuomituilla on taustalla päihdeongelmaa sekä asunnottomuutta. Koska koronavirusepidemia levisi samanaikaisesti muun muassa asunnottomien palvelutaloissa, esti lykkäysasetuksen oikea-aikainen antaminen yhdessä muiden toimien kanssa todennäköisesti osaltaan koronaviruksen leviämisen vankilaepidemiaksi.
Tätä kirjoittaessa muuntovirus on käynnistänyt epidemian kolmannen aallon ja Suomi on jälleen poikkeusoloissa. Lyhytaikaisten vankeusrangaistusten täytäntöönpanoa on lykätty uudella asetuksella kesään asti. Suomi ei ole enää epidemiatilanteen osalta eurooppalainen poikkeustapaus, vaan erityisesti tiivisti asutuilla alueilla tilanne vastaa yleiseurooppalaista vakavuustasoa.
Kansallisesti heikentynyt tilanne näkyy nyt vankiloissa. Maaliskuun aikana vankiloiden seuloissa on havaittu lukuisia koronatartuntoja siviilistä saapuneilla vangeilla. Henkilöiden koronapositiivisuus varmistuu vasta vankeusrangaistuksen alussa, mikä viittaa vahvasti siihen, että virusta on uusien vankien keskuudessa tällä hetkellä laajasti eikä tartuntoja saada siviilissä todettua. Kaikki tartuntaketjut on edelleen saatu katkaistua vankilaan ja vankilaepidemia on saatu estettyä. Tartuntapaine on tällä hetkellä niin kova, että torjunta vaatii erittäin paljon koko henkilöstöltä ja riskit leviämiseen ovat tällä hetkellä suurimmat koko epidemian aikana.
Rangaistuksen tavoitteet ja vankien perusoikeudet epidemian aikana
Vangit muodostavat erityislaatuisen ryhmän, joka poikkeaa monin osin niin sanotusta siviiliyhteiskunnasta ja väestöstä laajemmin. Koronavirusepidemian kannalta aivan keskeinen ero on vankien keskimääräinen somaattinen sairastavuus, joka on muuhun väestöön verrattuna huomattavasti korkeampaa.
Vankien ja asiakkaiden terveydentilaa ja työkykyä koskevan selvityksen perusteella kohdejoukossa noin puolet miesvangeista on ollut lääkärin hoidossa keuhkosairauden vuoksi ja noin 40 prosentilla miesvangeista on sydän- ja verisuonitauti. Molemmat perussairaudet voivat johtaa niin sanottuun vakavamuotoiseen COVID-19 -tautiin. Säännöllinen lääkitys diabeteksen, sydän- ja verisuonisairauden tai keuhkosairauden vuoksi oli yhteensä 16,7 prosentilla. Säännöllinen lääkehoito oli yli puolella tutkimuksen kohderyhmästä. Kliinisesti arvioituna kohdejoukosta keuhkosairaus oli jopa 60 prosentilla kohdejoukkovangeista. Päivittäin tupakoivien osuus kohderyhmästä oli 80 prosenttia. Vankiloissa on tehty selvitystä vankien riskiryhmään kuulumisesta ja oikeudesta riskiryhmäperusteisiin rokotteisiin. Jopa korkeimpaan, erittäin voimakkaasti altistaviin ryhmiin kuuluu perussairautensa vuoksi suuri määrä vankeja.
Koronavirusepidemia on levinnyt voimakkaasti laitosolosuhteissa, muun muassa vanhusten palvelutaloissa, sairaaloissa ja vastaavissa laitosympäristöissä. Laajoja vankilaepidemioita on ollut lukuisissa Euroopan maissa. THL on määrittänyt vankilat korkean leviämisriskin ympäristöiksi samaan kategoriaan sairaaloiden ja vanhusten palvelutalojen kanssa. Vankila vastaa epidemian näkökulmasta sairaalaa myös sen vuoksi, että vankilankaan toimintaa ei voida keskeyttää tai siirtää muulla suoritettavaksi laitosepidemiatilanteessa. Epidemia onkin tällaisissa kohteissa torjuttava ennakolta.
Vangit ovat kokeneet poistumisten, tapaamisten sekä toimintaan osallistumisen rajoittamisen sekä karanteenit ymmärrettävästi kuormittavana. Vankeuslakia säädettäessä ei ole luonnollisestikaan pystytty varautumaan nimenomaan globaalin epidemian tai muunkaan globaalin kriisin vaikutuksiin, eikä tällaisia tilanteita ole yksilöity lainsäädännössä. Päätöksenteossa on kuitenkin katsottu, että varsinkin riskiryhmille mahdollisesti kuolemaan johtavan tartuntataudin leviämisen riski on sellainen vankilan toiminnalle ja vangin turvallisuudelle vaaraa aiheuttava ja painava syy, joka otetaan huomioon lupaharkinnassa. Asiaan liittyvä lainsäädäntöhanke on vireillä, mutta mahdolliset muutokset tulevat voimaan vasta myöhemmin; hengen ja terveyden vaara on läsnä jo nyt.
Kyse on myös perusoikeuskysymyksestä ja rajoittamisen oikeasuhtaisesta sekä välttämättömyydestä. Vankeuden täytäntöönpanon tavoitteena on se, että se lisää vangin valmiuksia rikoksettomaan elämäntapaan edistämällä vangin elämänhallintaa ja sijoittumista yhteiskuntaan sekä estää rikosten tekeminen rangaistusaikana.
On selvää, että koronavirusepidemian leviämisriskin huomioiminen lupaharkinnassa osaltaan heikentää vankeusrangaistuksen tavoitteiden toteutumista. Toisaalta rajoituksilla on ollut havaittavissa myös tavoitteita tukevia sivuvaikutuksia, koska laitosten havaintojen mukaan huumausaineiden saatavuus laitoksissa on vähentynyt, joka puolestaan vähentää rikollisuutta sekä parantaa vankien elämänhallintaa.
Vankien oikeus elämään on perusoikeuksien kannalta kaikkein tärkein perusoikeus. Vankien keskimäärinen terveydentila ja laitosolosuhteiden alttius laajalle leviämiselle aiheuttaa sen, että COVID-19 -epidemia laitosolosuhteissa toteutuessaan aiheuttaisi todellisen vaaran vankien hengelle ja terveydelle.
Kun koronaviruspandemia myöhemmin on takana tai vähintään lieventynyt, on aika käydä tarkasti läpi yhteiskunnan normatiivinen viitekehys ja tarkastella erilaisia mahdollisia muutostarpeita siten, että eri viranomaisten mahdollisuus sopeuttaa toimintaa olisi mahdollisimman joustavaa. Nyt ilmassa on riski, että toimintamallit rakennetaan soveltuvaksi vain pandemiatorjuntaan, kun seuraava suuri kriisi yllättää jälleen.
Anssi Vuosalmi
Kirjoittaja on Rikosseuraamuslaitoksen valmiuspäällikkö, joka on työskennellyt toistakymmentä vuotta varautumisen näköalapaikoilla.
