Koronarajoitusten vaikutusta rikollisuuteen tärkeä tutkia

Maailmanlaajuinen koronapandemia saavutti Suomen maaliskuun alussa 2020. Tautitapausten kasvaessa hallitus päätti nopealla aikataululla rajoitustoimista, joiden tarkoituksena oli vähentää väestön sosiaalisia kontakteja mahdollisimman tehokkaasti, jotta taudin leviäminen saataisiin ehkäistyksi ja erityisesti riskiryhmiin kuuluvia suojelluksi.

Maaliskuun puolivälissä kiellettiin valmiuslain nojalla yli 10 hengen kokoontumiset, 70 vuotta täyttäneet asetettiin karanteeniin, oppilaitoksissa siirryttiin etäopetukseen ja työpaikoilla etätyöhön (taulukko 1). Tarpeetonta oleilua julkisilla paikoilla kehotettiin välttämään, harrastus- ja ravintolatilat suljettiin ja maahantuloa rajoitettiin voimakkaasti. Rajoitustoimia alettiin purkaa toukokuun alkupuolella ja pandemian torjumisessa siirryttiin touko–kesäkuussa ns. hybridistrategiaan, jossa painopiste suunnattiin ”testaa, jäljitä, eristä ja hoida” -periaatteen toteuttamiseen. Alkukesällä palattiin lähelle tavanomaista sosiaalista elämää.

Taulukko 1. Keskeisiä koronapandemiaan liittyviä rajoitustoimia Suomessa. (Lähde: Exit- ja jälleenrakennustyöryhmä 2020).

Väestön sosiaalisia suhteita koskevat voimakkaat rajoitustoimet kestivät siis maaliskuun puolivälistä alkaen noin kaksi kuukautta. Tuo poikkeuksellinen ajanjakso tarjoaa mahdollisuuden tarkastella sitä, millaisia vaikutuksia voimakkaalla sosiaalisen kanssakäymisen rajoittamisella on rikoskäyttäytymisen esiintymiseen. Tällaista tutkimusta suunnittelevan kannattaa pohtia ainakin seuraavassa lueteltuja kysymyksiä.

Tarkastelemmeko tilastoitua rikollisuutta, piilorikollisuutta vai molempia?

On jokseenkin selvää, että rajoitustoimet ovat siirtäneet sosiaalista kanssakäymistä julkisista tiloista yksityisiin tiloihin. Kriminologisten teorioiden pohjalta voimme olettaa, että arkirutiinien muuttuessa myös rikollisuus on siirtynyt julkisista tiloista yhä voimakkaammin yksityisiin tiloihin, erityisesti yksityisasuntoihin. Rikollisuuden mittaamisen näkökulmasta tämä siirtymä muodostaa kuitenkin ongelman, sillä on luultavaa, että yksityisissä tiloissa tapahtuvien rikosten ilmoittaminen viranomaisille on vähäisempää kuin julkisissa tiloissa tapahtuneiden rikosten. Näin ollen piiloon jäävän rikollisuuden osuus voi olla aiempaa suurempi.

Rajoitustoimien vaikutuksia arvioitaessa olisikin huomioitava, että viranomaisten tietoon tullut rikollisuus on tältä osin harhainen mittari. Piilorikollisuutta koskevaa tietoa pandemian ensimmäisen aallon ajalta ei kuitenkaan ole saatavilla, joten tilastoitu rikollisuus lienee käyttökelpoisin tietolähde. Tietolähteeseen liittyvää ongelmaa voi kuitenkin välttää siten, että tarkastelu rajataan rikoksiin, joissa piilorikollisuuden osuuden voi olettaa pysyneen verraten muuttumattomana: vakavimmat rikokset sekä rikokset, joiden osalta uhrilla on taloudellinen kannustin (kuten vakuutuskorvaukset) ilmoittaa asiasta poliisille.

Mitä rikoksia tarkastelemme?

Sosiaalista kanssakäymistä koskevat rajoitukset vaikuttavat luultavasti eri tavoin riippuen siitä, millaisesta rikoskäyttäytymisestä puhumme. Tarvitsemme tietoa tai teoriaa siitä, mitkä tekijät selittävät tietynlaista rikoskäyttäytymistä ja millä tavalla rajoitusten voidaan olettaa vaikuttavan näihin tekijöihin.

Perinteisen omaisuus- tai väkivaltarikollisuuden osalta keskeinen kriminologinen teoria on rutiinitoimintojen teoria (Cohen & Felson 1979), jonka mukaan rikoksen tekemiselle on olemassa edellytykset, kun motivoitunut tekijä ja potentiaalinen uhri kohtaavat olosuhteissa, joissa valvonta on riittämätöntä. Esimerkiksi tavallisten omaisuusrikosten motiivina on usein päihteiden hankkimiseksi tarvittava raha. Maahantulorajoitukset ovat kuitenkin saattaneet vaikuttaa ulkomailta tulevien tekijöiden määriin sekä toisaalta vaikuttaa huumausaineiden saatavuuteen ja hintoihin. Liikkumisrajoitukset ja etätyösuositus ovat puolestaan luultavasti vähentäneet potentiaalisten uhrien määrää esimerkiksi henkilöihin kohdistuvissa varkaus- ja ryöstörikoksissa. Valvomattomien tilojen määrä on lisääntynyt monissa julkisissa tiloissa, työpaikoilla ja kouluissa, kun taas yksityisasuntojen sosiaalinen valvonta on puolestaan lisääntynyt, ja siten esimerkiksi tilaisuudet asuntomurtoihin ovat luultavasti vähentyneet.

Miten huomioida rajoitustoimien välillinen vaikutus?

Rajoitustoimet eivät vaikuta aina suoraan vaan ne voivat vaikuttaa myös välillisesti. Yksi rajoitustoimiin liittyvä välillinen mekanismi on luultavasti rajoitustoimien vaikutus alkoholin kulutukseen ja alkoholinkäyttötilanteisiin. THL:n tutkimuksen (Mäkelä ym. 2020) mukaan alkoholin kokonaiskulutus väheni rajoitustoimien aikana, mutta vähittäismyynti kasvoi Alkoissa ja päivittäistavarakaupoissa. Ravintoloiden sulkeuduttua kulutus on siirtynyt yksityisasuntoihin ja tämä luultavasti heijastuu esimerkiksi (piiloon jäävään) väkivaltarikollisuuteen.

Miten tulkitsemme rikollisuuden yleisyydessä tapahtuneita muutoksia?

Yksinkertaisin tapa tarkastella rajoitustoimien yhteyttä rikollisuuden kehitykseen on esittää aikasarjatietoa rikollisuuden kehityksestä ennen rajoitustoimia, niiden aikana ja niiden jälkeen. Kun rajoitustoimet alkoivat kuluvan vuoden maaliskuun puolivälissä ja ne purettiin pääosin toukokuun aikana (eräät suositukset ja rajoitukset jatkuvat toki edelleen), voimme tarkastella rikosten määriä tuona aikana sekä suhteessa aikaisempiin vuosiin että tilanteeseen ennen ja jälkeen rajoitusten.
Vertaamalla rikosten yleisyyttä suhteessa aikaisempien vuosien vastaavaan ajankohtaan huomioidaan monelle rikoslajille tyypillinen kausiluonteinen vaihtelu. Useamman vuoden kattava tarkastelu mahdollistaa myös mahdollisen trendin havaitsemisen: on mahdollista, että jonkin tietyn rikostyypin ilmaantuvuus on jo muutenkin kehittynyt tiettyyn suuntaan, riippumatta korona-ajan rajoituksista. Mielenkiintoisen mahdollisuuden rajoitusten vaikutusten tarkasteluun antaisi myös se, jos rajoitustoimenpiteiden implementointi eroaisi alueellisesti.

Esimerkkejä koronarajoitteiden vaikutuksesta rikollisuuteen

Seuraavissa kuvioissa havainnollistamme edellä mainittuja periaatteita tarkastelemalla kahta rikostyyppiä: yksityisen omaisuuden varastamista (ICCS-rikosluokituksen mukaisesti) sekä törkeitä väkivaltarikoksia. Aikasarjat alkavat tammikuusta 2017 ja päättyvät syyskuuhun 2020. Tietolähteenä on hyödynnetty Tilastokeskuksen rikos- ja pakkokeinotilaston kuukausitasoisia (ennakko)tietoja.

Kuviossa 1 on tarkasteltu yksityisen omaisuuden varastamista, joista huomattavan osan muodostavat polkupyörävarkaudet. Polkupyörän käyttö vaihtelee huomattavasti vuodenaikojen mukaan. Tästä syystä ei ole yllättävää, että havaitsemme varkauksissa selvän kausivaihtelun: rikosten määrä on selvästi suurempi kesällä kuin talvella. Jo vuosien 2019 ja 2020 vaihteessa tapahtuu kuitenkin jotain, sillä varkauksien määrä oli jo alkuvuodesta selvästi korkeampi kuin aiempina vuosina. Talvipyöräilyn lisääntyminen tai huumausaineiden käytön – ja tähän liittyvän omaisuusrikollisuuden – lisääntyminen voisivat olla mahdollisia selityksiä. Ilmiöön liittyvän kausivaihtelun vuoksi voisimme olettaa varkauksien lisääntyneen kevään myötä, mutta näin ei kuitenkaan käynyt – rikosten määrä pysyi, mahdollisesti rajoitusten myötä, alkuvuoden tasolla. Heinä–elokuussa rikosten määrä oli kuitenkin selvästi aiempia vuosia korkeampi. Joka tapauksessa varkaudet lisääntyivät jo ennen pandemiaan liittyvien rajoitusten voimaantuloa.

Toinen esimerkki koskee törkeitä väkivaltarikoksia, ml. törkeät pahoinpitelyt sekä henkirikokset ja niiden yritykset. Myös tässä rikostyypissä esiintyy säännöllistä vuodenaikaan liittyvää vaihtelua: kuten varkausrikoksissa, myös törkeässä väkivallassa rikosten määrät ovat hieman korkeampia kesäkuukausina. Luultavasti tässä heijastuu julkisissa tiloissa tapahtuvan vuorovaikutuksen muutokset vuodenaikojen mukaan. Samoin kuin varkausrikoksissa, myös tässä näyttää kuitenkin tapahtuneen jotain poikkeavaa heti vuoden 2020 alussa: törkeän väkivallan taso oli vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen korkealla jo ennen rajoitustoimia, tammi-maaliskuussa. Huhtikuussa tapahtui selvä pudotus, joka osuu hyvin yhteen voimakkaimpien rajoitusten ajoituksen kanssa. Keväälle tyypillinen kasvu alkoi touko–kesäkuussa, jolloin myös rajoituksia purettiin. Myös kesä- ja syyskuukausina rikosten määrä oli aiempia vuosia korkeampi. Samalla on ilmeistä, että kyse on viranomaisten tietoon tulleesta rikollisuudesta, eikä meillä ole tarkkaa käsitystä korona-ajan vaikutuksesta piilo- ja ilmirikollisuuden suhteeseen.

Edellä mainittujen esimerkkien kautta on havainnollistettu sitä, millä tavalla voidaan pyrkiä tarkastelemaan koronarajoitteiden vaikutusta rikollisuuteen. Tarkastelussa on nähdäksemme pyrittävä huomioimaan sekä piilorikollisuuteen että kausivaihteluun ja pidemmän aikavälin trendeihin liittyviä kysymyksiä. Mahdollisuuksien mukaan tulisi hyödyntää viikko- tai jopa päivätasoista aineistoa, jotta rajoitusten ja rikollisuuden välinen ajallinen yhteys olisi hahmotettavissa selkeämmin. Lisäksi on huomioitava mahdolliset rikoslajikohtaiset mekanismit. Hypoteeseja ja selityksiä rajoitteiden vaikutuksista taas voidaan muodostaa keskeisten kriminologisten teorioiden tarjoaminen selitysmallien kautta.

 

Juha Kääriäinen & Petri Danielsson

Kääriäinen on tutkimusjohtaja ja Danielsson suunnittelija Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa Helsingin yliopistossa.

Lähteet

Cohen, Lawrence E. & Felson, Marcus (1979) Social Change and Crime Rate Trends. American Sociological Review 44: 588–608.

Exit- ja jälleenrakennustyöryhmä (2020) Koronakriisin vaikutukset ja suunnitelma epidemian hallinnan hybridistrategiaksi : Exit- ja jälleenrakennustyöryhmän 1. vaiheen raportti. Valtioneuvoston julkaisuja 2020:12. Helsinki: Valtiovarainministeriö.

Mäkelä, Pia, Ylöstalo, Tiina, Warpenius, Katariina, Karlsson, Thomas, Jääskeläinen, Marke & Ståhl, Timo (2020) Koronaepidemian vaikutukset suomalaisten alkoholinkulutukseen: kokonaisarvio kevään ja kesän 2020 muutoksista. Tutkimuksesta tiiviisti 30/2020. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Tilastokeskus (2020) Rikos- ja pakkokeinotilasto. Helsinki: Tilastokeskus. 
 

Kuva: Riikka Kostiainen

Haaste 1/2021