Susikonfliktin oikeudelliset reunaehdot ja psykologiset ratkaisukeinot
Susikonflikti on yksi Suomen kiivaimpia ja hankalimmin hallittavia luontoa koskevia konflikteja. Käytännölliset ratkaisut metsästyskoirien ja kotieläinten suojaamiseksi susien aiheuttamilta vahingoilta tuntuvat olevan tiukassa. Toisaalta vaikuttaa siltä, että vahinkoriskin pienentäminen ei tyydytä kaikkia, vaan tavoitteena olisi elämä ilman suden läsnäoloa. Tällaiseen turvalliseen suden ja ihmisen väliseen suhteeseen Suomessa ehdittiin tottua, kun susikanta oli alhainen. Tästä on johdettu johtopäätös, että normaali susi olisi näkymätön ja poissaoleva.
Susikonfliktin hallintaa estää sidosryhmien ehdottomuus. Kun tappamiseen tai tiukkaan suojeluun on voimakas tahtotila, eivät muunlaiset ratkaisut tyydytä eikä motivaatiota niiden pohtimiseen synny. Susikeskustelusta on tullut voimainnäytös, jossa panoksena ovat tappoluvat.
Suden suojelusta säännellään tiukasti
Oikeudelliset reunaehdot, jotka määrittävät suden suojelua ja suden tappamisen mahdollisuuksia, ovat tiukat. Susi kuuluu Suomessa poronhoitoalueen ulkopuolella EU:n luontodirektiivin (92/43/ETY) liitteen IV ns. tiukasti suojeltuihin lajeihin ja on Suomessa rauhoitettu metsästyslain (615/1993) 37 §:n nojalla koko maassa ympäri vuoden. Suojelusta poikkeaminen voi tapahtua vain direktiivissä ja metsästyslaissa erikseen kuvatuilla perusteilla ja vain, jos muuta tyydyttävää ratkaisua ei ole eikä poikkeaminen heikennä suotuisaa suojelutasoa tai sen saavuttamista.
Rauhoituksesta poikkeamisen edellytyksiä tiukentaa lisäksi vielä EU-oikeudellinen ennalta varautumisen periaate. Se on riskinhallintaa koskeva toimintamalli, jonka mukaan sellaisten ihmisiä tai ympäristöä mahdollisesti vahingoittavien politiikkojen tai toimien, joiden alalla ei ole vielä saavutettu tieteellistä yksimielisyyttä, toteuttamista ei pitäisi jatkaa. Toisin sanoen, jos poikkeamisen aiheuttamista mahdollisista kielteisistä vaikutuksista suotuisalle suojelutasolle ei ole tieteellistä varmuutta, pitää poikkeamisesta pidättäytyä.
Salametsästys haasteena
Susikonflikti ilmenee kiivaan keskustelun ohella myös susien salametsästyksenä. Salametsästys on piilorikollisuutta, jota on vaikea valvoa. Eläinekologi Johanna Suutarisen tutkimusten mukaan susien salametsästys on ollut susien yleisin kuolinsyy Suomessa. Konflikti ilmenee julkisessa keskustelussa puheenvuoroina, joissa vihjataan salametsästyksen ja laillisen metsästyksen olevan vaihtoehdot toisilleen. Nyt jo eläkkeellä olevan ympäristöpolitiikan professori Pertti Rannikon esittämä toteamus salametsästyskulttuurin kehityksestä näyttää pitävän paikkaansa: ”Virallisen oikeusjärjestyksen rinnalle kehittyi kilpaileva, epävirallinen normijärjestelmä, joka oli ristiriidassa virallisen petopolitiikan kanssa.” (Suden kanssa -kirja. Lapin yliopistokustannus 2015, s. 169)
Susikeskustelun historiallinen kerrostuneisuus
Susikeskustelussa nostetaan usein esiin omaisuuden suoja (PL 15 §), koska sudet aiheuttavat kotieläin- ja koiravahinkoja. Omaisuuden suojaa pidetään vahvana perusoikeutena. Kaikilla keskusteluun osallistujilla ei ehkä ole ajantasaista käsitystä perustuslaissa säädetyn omaisuuden suojan ja ympäristövastuun (PL 20.1 §) keskinäisestä suhteesta tai nykyaikaisista perustuslain rajoitusedellytyksistä. Ympäristövastuun merkitys on viime vuosikymmeninä voimistunut, kun arvioidaan perusoikeuksien rajoitusperusteiden hyväksyttävyyttä ja oikeasuhtaisuutta.
Kun susikeskustelussa ammennetaan historiallisia muistikuvia aina 1800-luvulta saakka, siihen rakentuu kerroksellisuutta eri aikakausilta. Kaikilla susikysymyksestä kiinnostuneilla ei ole myöskään ajantasaista käsitystä kansallisen ja EU-tasoisen sääntelyn keskinäisestä suhteesta ja siihen liittyvistä EU-oikeudellisista periaatteista. Tuntemattomia voivat olla esimerkiksi etusijaperiaate tai tulkintavaikutuksen periaate, jotka molemmat korostavat EU-tasoisen sääntelyn ensisijaisuutta suhteessa kansalliseen sääntelyyn. On myös niin, että näistä ei aina aktiivisesti puhuta, vaikka ne tunnettaisiinkin.
Julkinen susipuhe on pahimmillaan sekoitus tahallista sotkemista, tarkoitushakuista intressilähtöistä tavoitteen asettelua ja tietämättömyydestä johtuvaa väärinymmärrystä. Mikään näistä ei edesauta konfliktin hallintaa.
Retoriikkaa oikeuden ja politiikan rajapinnalla
Se, kuinka susista puhutaan, vaikuttaa konfliktiin ja sen hallinnan mahdollisuuksiin. Puhumalla sudesta julkisuudessa voidaan voimaannuttaa konfliktin osapuolia ja toisaalta samalla asettaa vaihtoehtoisia ajattelumalleja marginaaliin, väheksyä tai vaientaa niitä.
Yksi retorinen keino on tuottaa julkisuuteen puhetta, jossa korostetaan susiasioiden poliittista luonnetta oikeudellisen sääntelyn sijaan. Poikkeuslupapäätökset susien tappamiseksi tekee Suomessa riistakeskus. Riistakeskuksen päätöksentekoa luonnehditaan joskus termillä lupapolitiikka. Poikkeuslupien myöntäminen koetetaan määritellä tämän termin avulla poliittiseksi päätöksenteoksi oikeudellisen ratkaisutoiminnan sijaan. Silloin puheessa ei korostu oikeusvaltioperiaate, jonka mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia (Perustuslaki, PL 731/1999 2 §).
Suomen susikannan hoitosuunnitelmassa luetellaan erilaisia keinoja susikonfliktin hallitsemiseksi. Kannanhoidollinen metsästys on yksi keino. Sen tavoitteena on säädellä susikannan kasvua ja pyrkiä siten vähentämään susikantaan liittyviä konflikteja ja edistämään suden hyväksyttävyyttä niin, että susikannan suotuisa suojelutaso voidaan turvata. Keino perustuu osin siis psykologiseen vaikutukseen.
Kannanhoidollista metsästystä perustellaan sen salametsästystä vähentävällä vaikutuksella. Varmuutta strategian toimivuudesta ei kuitenkaan ole. Suomessa ei voi metsästää susia siten kuin metsästys eräkulttuurisesti mielletään. Poikkeuslupamenettelyllä on vaikea saada aikaan sellaista kepeää ja joustavaa toimintaa, joka toisi niin vahvan kontrollin tunteen, että salametsästykselle ei enää olisi tarvetta. Huomattava on myös, että kaikista susikannan hoitoon liittyvistä keinoista kannanhoidollinen metsästys on ollut eniten konfliktia ruokkiva toimenpide-ehdotus. Kiistaa aiheuttavien toimenpiteiden suunnittelussa ja toimeenpanossa maltti on valttia, jos konfliktia halutaan hallita.
Arvojen yhteensovittamiseen yhteistoiminnallisesti
Kärjistyneen konfliktin hallinta ei ole helppo tehtävä. Se edellyttää usein tietoista arvojen ja tarpeiden yhteensovittamista, periksi antamista ja kompromisseja, joihin voidaan päästä vain sitoutumalla dialogiin ja yhteistoiminnallisuuteen (ks. esim. Ohuesta osallistumisesta yhteiseen ongelman ratkaisuun. Suomen ympäristökeskus 2021). Rakentavan keskustelun ja toimivan yhdessä tekemisen aikaan saaminen on usein helpompaa niiden osapuolien kanssa, jotka eivät ole konfliktin ääripäissä. Ääripäiden jättäminen yhteistoiminnan ulkokehälle voi kuitenkin saada aikaan radikalisoitumista.
Susipuheessa ei olekaan vierasta, että sekä salametsästäjiä että luonnonsuojelijoita luonnehditaan terroristeiksi. Vähemmän on kuitenkin esillä eri toimijoiden itsekriittinen pohdiskelu siitä, kuinka omilla toimilla on saatettu vaikuttaa tällaisen ”terroristikulttuurin” syntyyn ja sen ylläpitämiseen. Tai pohdiskelu siitä, kuinka omista tavoitteista liian tiukasti kiinnipitäminen lopulta estää tavoitteiden saavuttamisen. Olisi hyvä oivaltaa toimijoiden olevan riippuvaisia toisistaan yhteisen haasteen hoitamisessa. Susikannan hoito Suomessa tulisi olla ensisijaisesti konfliktin hoitoa.
Outi Ratamäki
Kirjoittaja työskentelee ympäristöoikeuden ja -politiikan yliopistonlehtorina Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella ja tekee tutkimusta luontoon liittyvistä konflikteista.
Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva.
Nuoria susia Kuhmon rajavyöhykkeellä.
