Näkökulma: Nuori ja huumausaineet
Nuorten suhtautuminen päihteisiin, lähinnä huumausaineisiin, on lieventynyt huomattavasti siitä, kun aloitin huumausainerikosten tutkijana. Tuolloin huumausaineista ajateltiin, että ne ovat paheksuttavia ja niiden käyttäjiin suhtauduttiin torjuvasti. Huumausaineiden kokeilut ja ongelmakäyttö on lisääntynyt Suomessa koko 2000-luvulla. Suomen tilanne huumausaineiden osalta on kehittynyt koko ajan, vuosi vuodelta, huonompaan suuntaan. Etenkin nuorten huumekuolemat ovat nousseet hälyttävästi ja Suomi on surullisen tilaston, alle 25-vuotiaiden huumekuolemissa, Euroopan kärkimaa.
Puhuessani nuorille päihteiden vaaroista on monesti keskusteluissa noussut esiin se, että nuoret eivät pidä huumausaineita tai niiden ”viihdekäyttöä” vaarallisena. Nuoret perustelevat esimerkiksi kannabiksen käyttöä sillä, että siitä ei tule krapulaa eikä tule hölmöiltyä niin paljon kuin alkoholin käytön yhteydessä. Nuorten mielestä keskushermostoa kiihottavien aineiden, kuten amfetamiinin ja MDMA:n (ekstaasi), käyttö vain piristää ja auttaa jaksamaan juhlimaan. Nuorille tulee yllätyksenä, että esimerkiksi kannabis rasvaliukoisena aineena varastoituu kaikkialle kehossa olevaan rasvakudokseen ja että esimerkiksi nuorelle myyty amfetamiini ei välttämättä ole amfetamiinia vaan jotain muuntohuumetta. Nuoret eivät myöskään tiedä sitä, että huumausaineita on jatkettu kaikilla mahdollisilla aineilla, jotka itsessään saattavat olla käyttäjälle vaarallisia.
Muuntohuumeista ei ole tutkittua farmakologista tietoa ja tiedot akuuteissa myrkytystapauksissa sekä pitkäaikaiskäyttöön liittyvistä vaaroista ovat puutteellisia. Aineiden todellinen koostumus ja puhtaus on yleensä hämärän peitossa. Näitä aineita ei myöskään pystytä tunnistamaan päivystystilanteissa päihdeseulojen avulla. Terveydenhoidon haasteena onkin se, että muuntohuumeiden aiheuttamia oireita ei tunneta. Käyttäjä ei myöskään aina tiedä, mitä ainetta on käyttänyt, vaan ainoastaan sen, mitä hänelle on aineesta uskoteltu.
Huumausaineet ovat entistä helpommin nuorten saatavilla
Nuoren ei tänä päivänä tarvitse tuntea ketään, tietää puhelinnumeroa tai asuntoa, josta huumausaineita saa. Huumausainekauppa on osittain siirtynyt eri myyntikanaville internetissä, nuorten käyttämien sosiaalisten medioiden ryhmiin, kuten Snapchat, ja eri viestinvälitysjärjestelmien ryhmiin, kuten Wicker.me ja Telegram. Näiden kautta nuori saa luotua kontaktin huumausaineiden välittäjään. Huumausaineet luovutetaan ostajalle joko henkilökohtaisesti, ne voidaan lähettää postitse tai jättää sovittuun kätköön maastoon. Nuoret kuvittelevat huumausaineiden hankkimisen edellä mainittujen kanavien kautta olevan turvallista. Kaupankäyntiin liittyvä viestien vaihto suoritetaan nimimerkeillä ja viestien vaihto tapahtuu salatussa ympäristössä, jolloin kiinnijäämisen riskin ajatellaan olevan pieni.
Se, että nuori ei enää tunne myyjää vaan vain nimimerkin, on tuonut mukaan huumausainekauppaan liittyvän lieveilmiön, niin sanotut katuryöstöt. Poliisille tulee tutkintaan viikoittain tapauksia, joissa huumausainekaupan yhteydessä myyjä on yrittänyt ryöstää tai ryöstänyt ostajalta rahat tai joissa ostaja on yrittänyt ryöstää tai ryöstänyt myyjältä huumausaineet. Ryöstön tekijän selvittäminen on työlästä, koska tästä tiedetään ainoastaan käytetty nimimerkki. Monesti ryöstön tosiasiallinen motiivi jää myös hämärän peittoon, koska huumausaineiden hankkimisen yritys on kriminalisoitu, eikä asianomistaja halua kertoa olleensa hankkimassa huumausaineita.
Viime aikoina olemme saaneet lukea myös lehtien palstoilta alaikäisten pyörittämistä huumausainekaupparingeistä. Nuoret ovat esitelleet sosiaalisessa mediassa kuvia huumausaineista, rahanipuista ja jopa aseista. Nuorten käymä huumausainekauppa ei koske ainoastaan kannabista, vaan nuoret välittävät bentsodiatsepiineja, amfetamiinia, ekstaasia ja kokaiinia. Nuoret rahoittavat omaa käyttöään myymällä huumausaineita, mutta osalle se on myös tapa ansaita ja hankkia kalliita kulutushyödykkeitä, kuten merkkivaatteita ja mobiililaitteita. Nuoret ovat yhä voimakkaammin astumassa esiin myös huumausaineiden välittäjinä.
Miten voimme vaikuttaa nuorten päihteidenkäyttöön?
Suuri kysymys on se, millä voisimme auttaa päihteidenkäyttöön sortuneita nuoria? Mitä voimme tehdä, ettei huumekuolematilastot enää synkentyisi ja miten saisimme nuoret olemaan sortumatta päihteisiin? Subjektiivinen mielipiteeni on, että aivan aluksi nuorille pitää jakaa ajankohtaista, tosiallista tietoa päihteistä ja niiden vaaroista. Päihteistä puhuminen pitäisi aloittaa jo ennen yläasteikää, koska monet nuoret ovat aloittaneet käyttönsä ennen sitä ja yläasteikäisenä kiinnostus päihteisiin kasvaa. Tosiallisella tiedolla voimme vaikuttaa nuorten suhtautumiseen päihteisiin ja toivon mukaan vaikuttaa heidän halukkuuteensa kokeilla ja käyttää niitä.
Yksikään viranomainen tai taho ei pysty yksin nuorten päihteidenkäyttöön liittyviä ongelmia ratkaisemaan, vaan siihen tarvitaan kaikkien yhteistä tahtoa ja tekemistä. Siihen tarvitsemme poliisin, sote-palveluiden kuin kolmannen sektorinkin yhteistyötä.
Poliisi ohjaa huumausaineiden käyttäjiä hoitoon, mutta se ei toimi tällä hetkellä niin kuin se voisi toimia ja kehittämisen varaa on. Hoitoonohjauksessa velvoitamme itse käyttäjiä hakeutumaan hoitopaikkoihin ja monesti se on vieroitusoireissa ja kipeänä ylitsepääsemätöntä. Tähän tarvitsemme sote-palveluiden kanssa yhteistyötä, jotta voisimme luoda toimivan ja parempia tuloksia tuottavan mekanismin hoitoonohjaukseen. Toimivalla hoitoonohjauksella yhteiskunta voisi säästää huomattavia summia, joita kertyy esimerkiksi erikoissairaanhoidosta, jos saisimme käyttäjiä ohjattua tehokkaammin hoitoon.
Päihdehoidon ja mielenterveyspalveluiden tulisi tiiviimmin kulkea käsi kädessä. Jos hoidetaan ainoastaan käyttäjän päihdeongelmaa, mutta ei päihteiden käytön taustalla olevaa juurisyytä, saattaa hoito jäädä vaillinaiseksi.
Nuorissa on tulevaisuutemme, mutta meidän aikuisten on tuettava ja autettava nuoria matkalla hyvään, turvalliseen ja päihteettömään aikuisuuteen. Meidän aikuisten on yhdessä kannettava huolta nuortemme hyvinvoinnista.
Jari Kyllönen
Kirjoittaja on rikosylikonstaapeli ja työskentelee Helsingin poliisilaitoksella ammattimaisen rikollisuuden / huumerikostutkinnan alueella.
Kuva: Pixabay
