Päihdepalveluiden yhdenvertainen saavutettavuus tavoitteena
Vanjusovin sosiaalioikeudellisessa väitöstutkimuksessa tarkasteltiin päihdepalveluiden saavutettavuutta ja tavoitteena oli tehdä havaintoja siitä, millaisia esteitä palveluihin pääsylle päihdehuollossa voi muodostua. Tältä pohjalta Vanjusov loi jaottelun saavutettavuuden eri ulottuvuuksista. Jaottelu auttaa arvioimaan, mitä tulee huomioida palveluita järjestettäessä ja tuotettaessa, jotta asiakkaan oikeus tarvitsemiinsa palveluihin voi tosiasiallisesti toteutua. Tarkastelu kiinnittyi vahvasti järjestelmässä esiintyviin haasteisiin, jotta saavutettavuuteen liittyvät epäkohdat voitaisiin tiedostaa ja niihin pystyttäisiin reagoimaan.
Päihdepalveluihin pääsyn oltava yhdenvertaista monin tavoin
Saavutettavuus on jaoteltavissa viiteen eri ulottuvuuteen, joita ovat institutionaalinen, informatiivinen, taloudellinen, fyysinen ja kokemuksellinen. Näiden läpileikkaavana, yhdistävänä teemana voidaan pitää yhdenvertaista pääsyä sosiaali- ja terveyspalveluihin. Päihdepalvelujen tosiasiallisen saavutettavuuden turvaamiseksi järjestelmän tulisi huomioida asiakkaaseen kohdistuvat edellytykset ja pyrkiä reagoimaan niihin niin, että palveluihin pääsy on yhdenvertaisesti mahdollista kaikille niitä tarvitseville.
1) Institutionaalisella saavutettavuudella viitataan siihen, ettei lainsäädännön ja viranomaistoiminnan tulisi tuottaa tarpeettomia esteitä palveluihin pääsylle. Palveluiden tulisi pystyä vastaamaan alueelliseen ja yksilölliseen palvelutarpeeseen ja viranomaisten tulisi turvata riittävät resurssit näiden palveluiden järjestämiseksi.
2) Informatiivinen saavutettavuus vaatii sitä, että palveluista oltava tarjolla riittävästi ymmärrettävässä muodossa olevaa tietoa saatavilla ja toisaalta sitä, että palvelutarpeen määrittämisessä ja sitä koskevassa päätöksenteossa on oltava käytettävissä riittävästi tietoa palveluiden vaikuttavuudesta ja asiakkaan tilanteesta.
3) Taloudellinen saavutettavuus tarkoittaa, että palveluiden tulisi olla asiakkaiden saavutettavissa riippumatta heidän taloudellisista resursseistaan.
4) Fyysinen saavutettavuus viittaa siihen, että palveluihin tulisi päästä huolimatta esimerkiksi liikuntakyvyn tai välimatkojen aiheuttamista rajoitteista.
5) Kokemuksellinen saavutettavuus edellyttää huomioimaan asiakkaan aiempien kokemusten ja ennakkokäsitysten muodostaman kuvan palveluista sekä edistämään asiakkaan kokemusta oikeuksiensa toteutumisesta.
Asiakkaaseen kohdistuu monenlaisia odotuksia
Näihin kaikkiin saavutettavuuden ulottuvuuksiin kytkeytyy asiakkaaseen kohdistuvia edellytyksiä ja odotuksia. Institutionaalisen saavutettavuuden osalta asiakkaalta vaaditaan kykyä tiettyyn menettelyyn ja toimintatapaan kuten esimerkiksi tiettyihin aikatauluihin. Tämä voi erityisesti tuoreelle kuntoutujalle olla haastavaa, jos hänellä on muutoinkin pitkän aikaa ollut jo haasteita elämänhallinnan kanssa. On luonnollisesti hyvä opetella näitä taitoja, mutta vaatimukset eivät saisi olla niin tiukat, että asiakas sen vuoksi tippuu palveluiden ulkopuolelle. Informatiivisesta näkökulmasta asiakkaalta vaaditaan kykyä etsiä tietoa palveluista, jotta hän voi hakeutua niiden piiriin. Lisäksi hänen on myös osattava antaa viranomaiselle relevanttia tietoa, mikä ei aina välttämättä ole kovin yksinkertaista toimintakyvyltään rajoittuneelle asiakkaalle.
Fyysisesti asiakkaalta edellytetään kykyä liikkua palvelun luo – fyysisesti tai digitaalisesti. Viranomaisen tulisi huolehtia, että toimitilat soveltuvat fyysiseltä toimintakyvyltään rajoittuneille ja että asiakkaalta ei vaadita sellaista suorituskykyä, mitä hänellä ei ole. Kaikilla ei esimerkiksi ole kykyä käyttää digitaalisia palveluita. Voi myös olla, ettei asiakkaalla ole varaa hankkia esimerkiksi digipalveluihin tarvittavia laitteita ja nettiyhteyksiä tai matkalippuja päästäkseen fyysisesti paikalle, jolloin kyse on taloudellisen saavutettavuuden ongelmista. Viimeisimpänä, mutta ei vähäisempänä, on huomioitava asiakkaan vastaanottokyky. Asiakkaalla tulee olla halu vastaanottaa palveluita ja sitä halua voi heikentää päihteiden ongelmalliseen käyttöön ja päihdepalveluihin liittyvä stigma ja häpeä sekä aiemmat huonot kokemukset viranomaisten kanssa asioinnista.
Sosiaalisten tukiverkostoilla on vaikutusta palveluihin pääsyyn
Vireillä olevassa tutkimuksessamme olemme määrittelemässä tähän teemaan liittyvää käsitettä: relaationaalista saavutettavuutta (relational accessibility). Mäki-Petäjä-Leinonen on aiemmin tutkinut relationaalista autonomiaa eli sitä, kuinka yksilön relaatiot eli sosiaaliset suhteet vaikuttavat hänen itsemääräämisoikeutensa toteutumiseen. Jos asiakkaalla on hyvä läheisten muodostama tukiverkosto, hän saa tukea päätöksentekoon läheisiltään, eikä heikentynyt toimintakyky välttämättä siten estä itsemääräämisoikeuden käyttöä. Tästä seuraa se, että yksinäiset ja syrjäytyneet ovat varsin heikossa asemassa silloin, kun heidän toimintakykynsä ja päätöksentekokykynsä ovat heikentyneet. He eivät saa relaationaalista tukea autonomisen asemansa turvaamiseen.
Olemme päätyneet siihen johtopäätökseen, että kaikkia saavutettavuuden ulottuvuuksia yhdistää myös relaatioiden vaikutus. Palveluihin ja oikeuksiinsa on helpompi päästä, kun omaa sellaiset sosiaaliset tukiverkostot, jotka auttavat palveluihin hakeutumisessa ja tarvittaessa jopa vaativat palveluita läheiselleen. Läheiset voivat auttaa kaikkien saavutettavuuden ulottuvuuksien osalta. He voivat hankkia tietoa ja tulkata sitä toimintakyvyltään heikentyneessä asemassa olevalle asiakkaalle. He voivat tukea häntä taloudellisesti ja tarvittaessa vaikkapa kyyditä palveluihin. He voivat myös kannustaa palveluihin hakeutumisessa ja pyrkiä poistamaan niihin liittyviä ennakkokäsityksiä tuomalla esille toisenlaisia näkökulmia.
Samalla tämä myös tarkoittaa sitä, että palveluihin pääsy voi olla riippuvainen yksilön relaatioista ja jälleen yksinäiset henkilöt voivat helpommin jäädä oikeudellisesti heikompaan asemaan kuin hyvät sosiaaliset suhteet omaava. Haavoittuvassa asemassa oleva yksilö, jonka toimintakyky on heikentynyt voi myös kokea saavutettavuuteen liittyvät haasteet suurempina, kun hänellä ei saa tukea keneltäkään.
Relationaalisen saavutettavuuden huomioiminen vaatii sitä, että yhtäältä torjutaan kaikkien saavutettavuuden ulottuvuuksien haasteet myös yksinäisten henkilöiden osalta ja toisaalta sitä, että tehdään sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä etsivää työtä ohjaten asiakkaat heidän tarpeitaan vastaavien palveluiden piiriin. Olennaisen tärkeää on huolehtia myös palveluiden jatkumoista niin, etteivät asiakkaat tipahda palveluiden piiristä pois silloin, kun yksi palvelu päättyy ja pitäisi siirtyä toiseen. Tällaisia katkeamiskohtia voivat olla esimerkiksi laitoskuntoutusjakson päättyminen tai vankeusrangaistuksen päättyminen, jolloin yksilö siirtyy rikosseuraamuslaitoksen palveluiden piiristä hyvinvointialueiden palveluihin.
Saavutettavuusnäkökulmat olisi syytä monipuolisesti huomioida viranomaisten yhteistyössä ja myös lainsäädännön täytäntöönpanossa, kun päätetään esimerkiksi resursseista, muista hallinnollisista ratkaisuista, ohjauksesta ja tuesta.
Heidi Vanjusov ja Anna Mäki-Petäjä-Leinonen
Heidi Vanjusov OTT toimii sosiaalioikeuden yliopistonlehtorina Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella.
Anna Mäki-Petäjä-Leinonen OTT toimii vanhuusoikeuden professorina Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella.
Kirjoitus perustuu seuraaviin tutkimuksiin:
Vanjusov, Heidi (2022) Saatavilla, mutta ei saavutettavissa? Sosiaalioikeudellinen tutkimus päihdepalveluihin pääsystä. Publications of the University of Eastern Finland. Dissertations in Social Sciences and Business Studies; 281.
Mäki-Petäjä-Leinonen, Anna (2018) Päämies rationaalisena toimijana – teoriaa ja käytäntöä edunvalvonnassa olevan ihmisen itsemääräämisoikeudesta. Lakimies 1/2018, s. 2–28.
Kuva: Rodeo
