Ristiriitainen huumeiden käyttö – suomalaisten huumeasenteet ja niiden merkitys
Huumeet, ihmiset jotka käyttävät huumeita. Nämä ovat käsitteitä, jotka saattavat herättää lukijassa paljon mielikuvia ja ajatuksia. Vaikka harvalla on omakohtaista kokemusta huumeiden kokeilusta tai käytöstä, teema on valtaosalle tuttu muun muassa median välittämien viestien ansiosta. Kuulemme viikoittain ellemme jopa päivittäin erilaisista huumeisiin liittyvistä ilmiöistä: huumekuolemista, huumausainerikollisuudesta tai vaikkapa puistojemme vihreiden vessojen kohtalosta huumeiden käyttöpaikkoina.
Median välittämät viestit kertovat tarinaa siitä, millainen ilmiö huumeiden käyttö yhteiskunnassamme on, mutta näyttävät siitä kuitenkin vain osan. Kun suurin osa ihmisistä ei näe tai koe huumeiden käytön vaikutuksia omassa elämässään, on erittäin merkityksellistä, miten niistä viestitään julkisesti ja millä tavalla niistä kulttuurissamme puhutaan. Ihmisten asenteet ja mielipiteet nimittäin pohjatuvat vahvasti kulttuurisiin uskomuksiin ja ympärillä olevien ihmisten kesken jaettuihin näkemyksiin.
Huumeiden käyttö kriminalisoitiin sattuman seurauksena
Huumeiden käyttö on Suomessa kriminalisoitua, minkä vuoksi on ymmärrettävää, että sitä pidetään rikollisena ja samalla myös moraalisesti arveluttavana toimintana. Huumeet ovat määritelmällisesti laittomia aineita, mutta on kiinnostavaa miettiä aineiden määrittelyn hankaluutta; laittomat huumeet eivät tietenkään ole ainoita, joita käytetään päihtymistarkoituksessa, vaan myös esimerkiksi turvallisina pidettyjä apteekista ostettavia lääkkeitä voi käyttää väärin ja ne voivat aiheuttaa riippuvuutta. Amerikassa vallinnut opioidikriisi on surullinen osoitus siitä, että myös lailliset aineet ovat osa sitä, mistä puhumme ’huumeongelmana’.
Se, että huumeiden käyttö ylipäänsä on kriminalisoitua, ei ole niin itsestään selvää kuin voisi ajatella. Huumausainelakimme säädettiin 1970-luvulla, jolloin pidettiin selvänä, että huumeiden ostaminen ja myynti olisi kiellettyä. Huumeiden käyttämisen kohdalla oltiin kuitenkin erimielisempiä, ja asiantuntijalausuntoja kuultiin sekä käytön kieltämisen että sallimisen puolesta. Kun asiasta äänestettiin, äänet puolesta ja vastaan menivät tasan. Tasatilanteen ratkaisemiseksi annettiin lopulta arvan päättää. Se, että huumeiden käyttö kirjattiin säädettävään lakiin kielletyksi toiminnaksi, on siis tulosta arvanheitosta, eikä kerro siitä, että laki perustuisi yksiselitteisiin tosiasioihin siitä, mikä on ’oikein’. Säädökset ovat päätöksiä, joita tehdään toisinaan ristiriitaistenkin näkemysten ja tiedon pohjalta. Tehdyt päätökset eivät kuitenkaan jää pelkiksi lauseiksi lakikirjoihin tai kriminaalipolitiikan asioiksi, vaan alkavat elää omaa sosiaalista elämäänsä ihmisten keskuudessa ja muokkaavat sitä, mitä pidämme todellisena.
Miten suhtaudumme huumeiden käyttöön?
Asenteemme ja näkemyksemme liittyen huumeiden käyttöön siis pohjautuvat esimerkiksi lakiin ja erilaisiin mediaviesteihin, jotka vaikuttavat arkiseen tapaamme ymmärtää ja puhua ilmiöstä. Perinteisesti huumeiden käyttöä on pidetty mustavalkoisesti paheksuttavana, mutta tänä päivänä asenteet ovat huomattavasti monipuolisempia. Asenteiden muutos näkyy esimerkiksi siinä, että eri huumausaineiden ja erilaisten käyttötapojen välille tehdään aiempaa enemmän eroa. Osa ihmisistä ei näe kaikkea huumeiden käyttöä yhtä riskialttiina toimintana, vaan ajattelee esimerkiksi kannabiksen käytön olevan vähemmän riskialtista kuin muiden huumeiden käytön. Samoin huumeiden kokeilemiseen suhtaudutaan myötämielisemmin kuin niiden säännölliseen käyttöön.
Nämä huomiot saattavat kuulostaa itsestään selviltä, mutta osoittavat sen, ettei huumeiden käyttöä tai ihmisiä jotka käyttävät huumeita välttämättä pidetä yhtenä homogeenisena ryhmänä, vaan ymmärretään enenevissä määrin se, että ilmiö on erittäin monikasvoinen. Huumeista tai huumeongelmasta puhuttaessa on määriteltävä se, millaista käyttöä ja ilmiötä milloinkin tarkoitetaan. Kun ilmenemismuodot ovat niin erilaisia, ei voida myöskään ajatella olevan yksiselitteisiä ratkaisuja siihen, miten huumeiden käyttöä tai siihen liittyviä haittoja voitaisiin vähentää. Satunnaiselle kannabiksen käyttäjälle toimivat hyvin erilaiset ’valistuksen’ ja avun muodot kuin ihmiselle, joka on huumeista riippuvainen.
Asenteiden vähittäisestä muutoksesta huolimatta valtaosa suomalaisista ajattelee edelleen, että huumeiden kokeiluun tai käyttöön liittyy aina korkea riski riippumatta käytetystä aineesta. Suomalaisten huumeiden käyttöä ja huumeasenteita väestötasolla kartoittavassa Huumekyselyssä vuonna 2018 15–69-vuotiaat vastaajat myös kannattivat sitä, että käyttäjiä rangaistaan käytön vuoksi. Niistä ihmisistä (noin 70 prosenttia suomalaisista), jotka ajattelevat, että kaikki huumeiden käyttö tai kokeilu sisältää korkean riskin, 35 prosenttia kannattaa sitä, että huumeiden käytöstä seuraisi vankeusrangaistus. Heistä 33 prosenttia kannattaa sakkorangaistusta.
Ne ihmiset, jotka puolestaan liittävät huumeiden käyttöön pienemmän riskin tai tekevät enemmän eroja eri aineiden ja käyttötapojen välillä, kannattavat useammin sitä, että huumeiden käytöstä ei rangaistaisi lainkaan, tai että siitä rangaistaisiin korkeintaan sakkorangaistuksella. He myös useammin kannattavat kontrollipoliittisten toimenpiteiden lisäksi tai niiden sijaan vahvemmin haittojen vähentämiseen tähtääviä toimenpiteitä. Terveysneuvontapisteet tulivat Suomeen 1990-luvun lopulla ja ovat vuosien saatossa vakiintuneet osaksi haittoja vähentävää työtä. Ne ovatkin lähes kaikkien suomalaisten hyväksymiä, joskin uusiin haittojen vähentämisen keinoihin kuten vaikkapa huumeiden käyttöhuoneisiin suhtautuminen vaihtelee. Huumeiden käyttöä yksinomaan riskialttiina toimintana pitävät (eli valtaosa suomalaisista) suhtautuvat niihin kriittisemmin, sillä heistä noin 40 prosenttia heistä ei hyväksyisi käyttöhuoneita.
Asenteet vaikuttavat myös ihmisiin, jotka käyttävät huumeita
Valtaväestön tapa ymmärtää ja puhua huumeiden käytöstä ilmiönä vaikuttaa siis heidän huumausainepoliittisiin mielipiteisiinsä, minkä lisäksi se vaikuttaa vahvasti myös ihmisiin, jotka itse käyttävät huumeita. Haastattelututkimuksessa ihmiset, jotka käyttivät kovia huumeita, tunnistivat vallalla olevat näkemykset ja rakensivat omaa identiteettiään asemoimalla itseään suhteessa näihin mielikuviin ja asenteisiin. Moni ei tuntenut kuuluvansa voimakkaasti leimattuun porukkaan, minkä vuoksi he pyrkivät sanoutumaan siitä irti korostamalla sitä, millä tavalla he ovat erilaisia kuin jonkinlainen tyypillinen mielikuva ’huumeidenkäyttäjästä’. Ihmiset, jotka käyttävät huumeita näkevät itsensä usein toisia käyttäjiä moraalisempina tai omaa käyttöään paremmin kontrolloivina.
Tällöin voi olla, että esimerkiksi ’huumeidenkäyttäjille’ tarkoitetut palvelut eivät tavoita kaikkia, joille ne voisivat olla hyödyllisiä, jos ihmiset itse eivät ajattele kuuluvansa niiden kohderyhmään. Myös tämä osoittaa huumeiden käytön monikasvoisuutta ja tarvetta lähestyä ilmiötä ja ihmisiä erilaisista tulokulmista.
Tuttua, mutta ei tavallista
Huumeiden käyttöön liittyvien asenteiden muutosta voisi sosiaalipsykologisesta näkökulmasta kuvata normifioitumiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että huumeiden käyttö on näkyvä ja vakiintunut osa yhteiskuntaamme – jossain määrin norminmukainen, hyväksytty sosiaalinen ilmiö. Se kuitenkaan ei tarkoita sitä, että huumeiden käyttö olisi normaalia, ilmiö josta olisi tullut niin tavallinen, ettei se enää herättäisi huomiota tai joka olisi jollain tavalla merkityksetön. Näin ollen ymmärrämme, että huumeiden käyttö on osa modernia yhteiskuntaa, eikä sitä vastaan enää taistella (kuten monissa maissa yhä edelleen tehdään), mutta siitä huolimatta sen monet ilmenemismuodot ovat leimattuja ja paheksuttuja.
Teema herättää voimakkaita tunteita ja poliittista keskustelua muun muassa siitä, mikä olisi paras tapa reagoida huumeisiin ja vähentää niistä aiheutuvia haittoja. Viimeaikainen huumausainekeskustelu on liittynyt esimerkiksi kansalaisaloitteeseen, jolla haettiin kannabiksen käytön dekriminalisointia ja huumeiden käyttöhuoneiden tarpeellisuuteen. Näiden toimien vastustaminen tai kannattaminen liittyy vahvasti asenteisiimme ja ymmärrykseemme siitä, millainen ilmiö huumeiden käyttö on ja siitä, tulisiko siihen vastata ensisijaisesti kriminaalipoliittisesti vai vahvemmin sosiaali- ja terveyspolitiikan kautta.
Jenni Savonen
Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori, joka on tutkinut huumeiden käyttöön liittyvää arkitietoa, mielikuvia ja asenteita sosiaalipsykologisesta näkökulmasta.
Kirjoitus perustuu väitöskirjaan ”A Social Representations Approach to Illicit Drug Use: The Contents and Consequences of Representational Action”. 2022. Helsingin yliopisto. Suomalaisten huumeiden käytöstä ja huumeasenteista voi lukea lisää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisusta Suomalaisten huumeiden käyttö ja huumeasenteet. Huumeaiheiset väestökyselyt Suomessa 1992–2018. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-441-7
Kuva: Riikka Kostiainen
