Miten nuorten rikosasioiden kiireellinen käsittely ja rikostyyppi vaikuttaa järjestelmän toimivuuteen?
Nuorten rikostekijöiden asioita on käsitelty kiireellisesti käräjäoikeuksissa jo kauan ja järjestelmä toimii käytännössä melko hyvin. Vastaavanlainen uudistus tuli nuorten asianomistajien osalta voimaan 1.10.2023, mutta tämä uudistus on herättänyt paljon kritiikkiä. Tärkeimpiä pohtimisen arvoisia kysymyksiä ja kritiikin aiheita ovat näkemykseni mukaan uudistuksen tavoitteet verrattuna sen käytännön vaikutuksiin sekä kysymykseen siitä, toteutetaanko entistä laajempia kiireellisyysvaatimuksia kaikkien muiden kustannuksella.
Lapsijuttujen uudistus – miksi nyt, miksi näin?
Hallituksen esityksellä 144/2022 ehdotettiin uudistuksia, joiden tavoitteena oli nopeuttaa lapsiin kohdistuvien rikosten käsittelyä. Tarkoituksena oli parantaa erityisen haavoittuvassa asemassa olevien uhrien asemaa rikosprosessin käsittelyaikoja lyhentämällä. Uudistuksen tausta-ajatus on kaunis, siitä tuskin moni on eri mieltä. Käytännön tasolla oikeuslaitoksen toimijat joutuivat jo etukäteen valmistautumaan viime syksyllä voimaan tulleisiin muutoksiin ja kauan sitten tiedustettuihin ongelmiin.
Erityisen ongelmallisena pidettiin mm. sitä, että uudistus tuli voimaan ilman siirtymäaikaa. Lainsäätäjä ei näin ollen ollut huomioinut niitä satoja lapsirikosasiaa, jotka olivat vielä juuri ennen uudistuksen voimaantuloa vireillä maamme käräjäoikeuksissa. Ilman siirtymäaikaa tai muita säännöksiä lakia oli tulkittava siten, että kiireellisyysvaatimus koskee myös kaikkia jo vireillä olevia lapsijuttuja. Tämän vuoksi lapsiasiat jouduttiin priorisoimaan käytännössä koko vuoden 2023 aikana, jotta jono olisi mahdollisimman lyhyt ja oikeuslaitos pystyisi jollain tavalla huolehtimaan lain uusista vaatimuksista niiden voimaan tulemisen aikaan. Muut rikosasiat joutuivat samalla väistämään ja niiden käsittelypäiviä siirrettiin pitkälle eteenpäin.
Rikosasioiden “panttaaminen” ja ei-kiireellisten asioiden asema jatkuvan kiireen keskellä
Uudistus on nyt ollut jo kuukausia voimassa, eikä tilanne ole vielä helpottunut. Uudistuksen voimaantulon jälkeen käytännön ongelmat ovat ilmenneet erityisesti istuntopäivien sopimisessa ja tähän liittyvänä tiettynä asioiden “panttaamisena”. Aiheesta on jo ollut mediassa vähän keskustelua, mm. YLE:n 9.11.2023 julkaistun artikkelin myötä. Selvää on, että syyttäjä ja käräjäoikeus joutuvat etukäteen keskustelemaan siitä, milloin syyttäjä voi tiettyä rikosasiaa vapauttaa. Tämä ei ole varsinaisesti poikkeuksellista, kun sama problematiikka on esillä myös mm. vankijutuissa ja nuorten vastaajien jutuissa. Ongelmana on ehkä enemmänkin se, että “kaikki” on nykyään kiireellistä.
Tarkoitan, että oikeuslaitoksen toimijat joutuvat nyt suoraan lain nojalla priorisoimaan lähes kaikki alle 18-vuotiaiden asiat, vangitsemista ja muita pakkokeinoja koskevat asiat, ja myös mm. vanhenevat asiat. Kun näin suuri joukko kaikista rikosasioista ovat kiireellisiä, luettelon ulkopuolelle jäävät asiat joutuvat väistämättäkin odottamaan kohtuuttoman pitkään. Ongelmat korostuvat mielestäni Syyttäjälaitoksessa, koska samat syyttäjät hoitavat usein sekä nuorten vastaajien että asianomistajien juttuja, samoin kuin vankijuttuja ja muita kiireellisiä juttuja. Näille syyttäjille ei siis tässä vallitsevassa lainsäädäntötilanteessa juurikaan jää aikaa muille asioille.
Loputtomien kiireiden takia alle 18-vuotiaan rikosasia tippuu myös heti työjonon päätyyn, kun kyseinen lapsi on saavuttanut 18-vuoden ikää. Teon jälkeen 18 vuotta täyttäneet henkilöt ovat siis laajennettujen kiireellisyysvaatimusten takia joutuneet tietynlaiseen väliinputoajan asemaan. Tarkoituksenmukaista ei mielestäni ole, että esimerkiksi alaikäisenä raiskatuksi tullut mutta juuri 18 vuotta täyttänyt lapsi joutuu vuosia odottamaan asiansa käsittelyä, kun oikeuslaitos joutuu priorisoimaan alaikäisten välillä tapahtunutta kunnianloukkausta. Pohtimisen arvoista olisi uudistuksen laatimisvaiheessa ollut, miten uudistus tulee vaikuttamaan ns. kokonaiskiireeseen ja erityisesti juuri 18 vuotta täyttäneisiin asianosaisiin.
Ero muihin kiireellisiin asioihin – koskeeko ongelma vain lapsijuttuja?
Yhdeksi ydinkysymykseksi keskustelussa uudistuksen toimivuudesta on noussut se, miten lapsijuttujen tilanne eroaa muiden kiireellisten asioiden käsittelystä, kuten vankijutuista ja nuorten vastaajien jutuista, joiden järjestelyt toimivat verrattain hyvin.
Erot pohjautuvat näkemykseni mukaan jo rikosasioiden tyyppitapauksiin ja -olosuhteisiin. Vankiasioissa asianosaiset ovat tietoisia tulevasta pääkäsittelystä, koska asiassa on syytteen nostamisen määräpäivä. On myös helppoa haastaa vangittua henkilöä, eli vankijuttujen pääkäsittelyt toteutuvat lähes aina suunnitelman mukaisesti. Nuorten vastaajien rikosasioissa käsittelypäivät ovat myös etukäteen sovittuja ja nämäkin käsittelyt toteutuvan verrattain hyvin lyhyestä käsittelyajasta riippumatta. Tämä johtuu mm. siitä, että nuorella vastaajalla on yleensä vähintäänkin avustaja ja edunvalvoja, jotka varmistavat, että vastaaja saapuu istuntoon. Nuoren vastaajan prosessin keskeisenä tavoitteena on lisäksi lähtökohtaisesti tapahtumien avoin selvittäminen ja nuoren rikoksentekijän tukeminen tämän elämäntilanteensa vaatimalla tavalla. Käsittelyt ovat siten ainakin oman kokemukseni mukaan yleisesti sujuvampia. Yhden istuntopäivän aikana voidaan myös rikosten luonteen takia tavallisesti käsitellä useampi nuoren vastaajan rikosasia.
Lapsijutuissa tyyppitapauksena ei ole sellaisia nuorille vastaajille tyypillisiä huumausaine- tai liikennerikoksia, jotka ovat usein pelkällä kirjallisella todistelulla selvitettävissä. Prosessi lapsijutuissa on jo todistelun eli lasten pitkien kuulusteluvideoiden takia selvästi hitaampi. Lisäksi lapsijutuissa lähtökohtana on jo aivan erilainen tilanne, kun tekijänä tyyppitapauksessa on aikuinen ihminen, usein lapsen oma vanhempi. Tällaisissa rikoksissa tekijät eivät ole kovin halukkaita selvittämään rikoksiaan. Normaalitapauksissa vastaajille ei välttämättä edes hankita avustajaa, mikä usein hankaloittaa asian käsittelyä. Kun lähtökohtana lisäksi on, että sovitun käsittelypäivän aikana ehditään käsitellä ainoastaan yhtä lapsijuttua, istuntopäivät joudutaan hyvin herkästi siirtämään eteenpäin. Tämä problematiikka aiheuttaa viime syksyn uudistuksen valossa jo selviä haasteita rikosasioiden käsittelypäivien sopimisessa.
Nuorten vastaajien ja nuorten asianomistajien rikosasiat ovat toisin sanoen luonteeltaan niin erilaisia, ettei voida olettaa, että niihin voitaisiin soveltaa täysin samankaltaisia prosessisäännöksiä.
Nuorten vastaajien ja nuorten asianomistajien rikosasiat ovat toisin sanoen luonteeltaan niin erilaisia, ettei voida olettaa, että niihin voitaisiin soveltaa täysin samankaltaisia prosessisäännöksiä. Kun nuorten tekemien rikosten käsittelyä aikoinaan nopeutettiin, asian toimivuutta kokeiltiin ensin oikeusministeriön asettaman työryhmän toimesta (Työryhmämietintö 2002:3). Vastaavaa ei tehty nuorten asianomistajien kohdalla. Nuoria asianomistajia koskevan uudistuksen lausuntokierroksen lausuntojen perusteella uudistuksen mainitut ongelmakohdat olivat selvästi etukäteen nähtävissä.
Tulevaisuuden näkymiä – onko tilanne pelastettavissa?
Muutaman kuukauden kokeilun jälkeen voidaan pohtia, onko 30 päivää lapsijutun käsittelylle jo itsessään liian lyhyt aika, vai aiheutuuko ongelmat siitä, että liian suuri osa rikosasioista ovat kiireellisiä? Näkemykseni mukaan kyse on eräänlaisesta yhdistelmästä mutta silti erityisesti siitä, että lapsijuttujen käsittely vaatii toisenlaisen lähtökohdan ja vaatisi siksi myös enemmän aikaa käsittelyn järjestämiselle.
Selvää on, että nuoria asianomistajia koskeva uudistus aiheuttaa tällä hetkellä tavallista turhautuneempaa tunnelmaa istuntosaleissa ja oikeuslaitoksen toimijoiden välillä. Pohtiessani tilanteen mahdollista parantamisvaihtoehtoja huomioin ensinnäkin laissa annettu poikkeus käsittelyn määräajalle “tärkeä syyn” perusteella. Tämän poikkeuksen tulkinnassa käräjäoikeuksille on jätetty paljon harkintavaltaa. Lapsijuttujen kasaantumisongelmaa voitaisiin ehkä helpottaa sillä, ettei uutta käsittelypäivää lyödä kalenteriin aina 30 päivän välein, mikäli asia ei saada käsiteltyä, vaan sitä siirretään suoraan pidemmälle, jotta asia saadaan varmasti seuraavalla yrityksellä valmiiksi. Muutoin ongelmaksi muodostuu helposti se, että kalenterit täyttyvät lapsiasioiden istuntoyrityksillä, muiden rikosasioiden kustannuksella.
Toinen pohtimisen arvoinen vaihtoehto on lainsäätäjän uudelleen aktivoiminen käsittelyaikojen tarkemman seurannan kautta. Jos seurannan kautta esimerkiksi paljastuisi, että lapsijuttujen käsittely on uudistuksen jälkeen hieman tehostunut, mutta muiden juttujen käsittely on olennaisesti hidastunut, syntyisi lainsäätäjälle ehkä parempi kuva siitä, että nuoria asianomistajia koskevalla uudistuksella on ollut myös selvästi epätoivottuja seurauksia. Voi olla, että oikeuslaitoksen kuormittunut tilanne ratkeaa ajan, lisäresurssien ja tottumisen kautta ensi paniikin laskemisen jälkeen, mutta uskon, ettemme tule välttämään lainsäädännöllisiä korjauksia.
Antonia Bruncrona
Kirjoittaja työskentelee aluesyyttäjänä Etelä-Suomen syyttäjäalueella.
