Keskustelussa nuorten väkivallasta tarvitaan malttia ja syiden selvittämistä
Sofia Laine on työskennellyt parikymmentä vuotta nuorisotutkimuksen parissa. Nuorisotutkimusseuran tutkimusprofessoriksi Tommi Hoikkalan jälkeen hänet valittiin puolitoista vuotta sitten. Laineen tausta on sosiologissa ja väitöskirjan hän teki globaalista kehitystutkimuksesta. Hän on tutkinut paljon nuorten osallisuutta ja osallistumista sekä esimerkiksi nuorten liikehdintää kaupunkitilassa. Viime vuonna päättynyt hänen vetämänsä laaja tutkimushanke käsittelikin nuoruutta korona-ajan kaupungeissa. Laine on koulutukseltaan myös tanssiliiketerapeutti ja kiinnostunut kehon ja mielen yhteydestä.
Laine kertoo katsovansa nuoruutta globaalisti ja planetaarisesti. Hän on lanseerannut planetaarisen nuorisotutkimuksen käsitteen. Tämä tarkoittaa, että nuoria ja nuoruutta tutkitaan suhteessa planeetan kantokykyyn sekä käynnissä olevaan ilmastonmuutokseen ja sen ympäristövaikutuksiin. Katse on nykyisissä mutta myös tulevissa nuorissa sukupolvissa.
– Nuorten hyvinvointia, osallistumista, tukemista ja nuorten toimijuutta pitää katsoa tieteen avulla. Planetaarisessa nuorisotutkimuksessa kestävän hyvinvoinnin näkökulma ja tulevat sukupolvet -ajattelu tulevat entistä vahvemmin esiin. Menetelmällinen ero perinteiseen nuorisotutkimukseen on se, että nuorten tärkeäksi katsomia asioita, epäkohtia ja ilmiöitä tuodaan näkyviin vielä enemmän yhdessä heidän kanssaan.
Laine kuvaa, että planetaarinen ajattelu lähtee jokaisen ihmisen arjesta, ihmissuhteista, vuorovaikutuksesta ja kulutuksesta. Hän näkee sen myös arjessa tapahtuvaksi rauhantyöksi. Nuorisoväkivalta ja rikollisuuskysymykset kietoutuvat monella tapaa vaikeasti planeetan kokonaistilanteeseen ja esimerkiksi ilmastopakolaisuuteen: miten siirtolaisuuteen suhtaudutaan, kun ajat ovat vaikeat monessa paikassa. Ajatteluun kytkeytyvät muun muassa lasten oikeudet, yhdenvertaisuus, eriarvoistuminen ja polarisaatio Suomessa ja maailmalla. Hän näkee mielekkääksi katsoa näitä ilmiöitä rinnakkain.
Keskustelussa kokonaiskuva rikollisuudesta on epätasapainossa
Sofia Laineen mielestä julkisessa keskustelussa nuorisorikollisuudesta on tärkeää laittaa ”jäitä hattuun”. Joidenkin intressien vuoksi uhka- ja huolikuvaa tuodaan vahvasti esiin ja vedetään melko suoraan yhtäläisyysmerkkejä erilaisten ilmiöiden välille. Hän viittaa erityisesti alle 15-vuotiaiden raportoitujen väkivallan tekojen nousutrendiin vuodesta 2015 alkaen, johon on vastattu kiristyksen, kontrollin ja rankaisujen lisäämisen retoriikalla. Hänen mukaansa ensi pitäisi selvittää, mikä väkivallan raportoinnin nousua selittää ja sitten katsoa keinot vastata ilmiöön.
– Toisaalta tiedostan suuren globaalin muutoksen. Maailman talousfoorumi kiinnitti vuoden alussa globaalien riskien raportissaan ensimmäistä kertaa kunnolla huomiota kestävän kehityksen ja kestävän hyvinvoinnin näkökulmiin, joihin myös rikollisuus kiinnittyy. Muutos planeetan ja luonnon hyvinvoinnissa romuttaa myös ihmisten hyvinvointia. Samaan aikaan tapahtuva teknologian ja tekoälyn lisääntyminen näkyvät myös nuorten vapaa-ajassa. Ne tuovat tullessaan paitsi mahdollisuuksia myös isoja riskejä kuten erilaista rikollisuutta. Tutkimuksissamme näkyy esimerkiksi digitaalisilla alustoilla käytävä päihdekauppa, minkä vuoksi nuoret saavat helposti ostettua päihteitä. Päihdekauppatilanteissa on usein mukana myös väkivallan riski ja uhka.
Toiseksi Laine painottaa, että jos aidosti haluaisimme puhua nuorista ja väkivallasta, puhuisimme arkipäivän rasismista sekä tyttöihin ja naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta niin digitaalisessa kuin fyysisessä maailmassa. Tätä väkivaltaa tekevät usein aikuiset ja kohteena ovat nuoret. Myös nuoret harjoittavat väkivaltaa toisiaan kohtaan, useimmiten tuttuun tai perheenjäseneen, mutta harvemmin tuntemattomaan nuoreen tai aikuiseen. Lainetta turhauttaakin, että mittaluokaltaan erilaiset asiat saavat epäsuhtaisesti mediatilaa.
Laineen mukaan puhutaan liian vähän siitä, etteivät aikuiset pysty näyttämään esimerkkiä väkivallattomuudesta.
Kolmanneksi Laineen mukaan puhutaan liian vähän siitä, etteivät aikuiset pysty näyttämään esimerkkiä väkivallattomuudesta. Kun aikuiset käyttävät sosiaalisessa mediassa ja jopa eduskuntapuheenvuoroissa vihapuhetta, se ei millään tapaa toimi nuorille esimerkkinä rauhanomaisesta yhdenvertaisesta antirasistisesta elämisestä yhteiskunnassa.
– Rikollisuus on ennen muuta aikuisten toimintaa – aikuisethan pitävät hyppysissään päihdekauppaa. He ottavat siihen mukaan nuoria, yleensä heikoimmassa asemassa olevia. Jotkut nuoret voivat rikastuakin sillä ja houkutella myös kavereita mukaan. Vastuu on silti aikuisten, jotka hyötyvät näistä nuoremmista. Nuorisojengeistä puhutaan paljon, mutta vähemmän nuoria on kadulla diilaamassa päihteitä, jos aikuiset ammattilaisrikolliset saadaan kiinni.
Erityisen huolissaan Laine on rodullistettujen nuorten kohtelusta Suomessa ja keskustelun kohdistumisesta heihin. Tutkija Tuuli Kurki on puhunut mustiin ja ruskeisiin nuoriin kohdistuvasta hypervalvonnasta – siitä että heihin kohdistuu paljon enemmän kontrollia ja valvontaa kuin muihin. Kun kontrolli ja katse ei jakaudu yhtäläisesti erinäköisiin nuoriin, seurauksena erinäköiset nuoret voivat olla rikoksentekijöinä yliedustettuna tilastoissa.
– On järkyttävää, miten rodullistetut nuoret aktiivisesti suljetaan ulos yhteiskunnasta, joka on myös heidän yhteiskuntansa. Nuorilla on sydäntä särkeviä kokemuksia esimerkiksi siitä, että bussissa ei istuta viereen, koska he näyttävät erilaiselta. Nuoret kokevat arjessa koko ajan erilaista ulossulkemista. On löydettävä teitä yhdenvertaisempaan Suomeen. Kun ihminen, joka on syntynyt ja aina elänyt Suomessa, kokee ettei kuulu tähän yhteiskuntaan, olemme mokanneet jotain tosi pahasti.
Kaupunkitila kuuluu myös hengaileville nuorille
Tutkimusprofessori Sofia Laineen mukaan yhteiskunnassamme pitäisi ymmärtää ”hengailun” tärkeys. On aivan luonnollista, että nuoret haluavat viettää vapaa-aikaa kaupunkitilassa omissa porukoissaan. Hänestä tuntuu, että nuoriin suhtaudutaan usein suorastaan vihamielisesti ja hengailevat porukat halutaan mustamaalata rikollisiksi tai vaarallisiksi.
– Kun aikuinen näkee nuorisoporukan hengailemassa koulun pihalla, puistossa tai kauppakeskuksessa, toivoisin että hän ensimmäisenä ajattelisi, että ”onpa hyvä, että noilla nuorilla on kavereita”. Yksinäisyys kun on lisääntynyt nuorten keskuudessa valtavasti, ja se on vakava ongelma nuorten hyvinvoinnille ja mielenterveydelle.
Laine kuvaa hengailua nuorten leikiksi. Esimerkiksi YK:n lasten oikeuksien komitean yleiskommentissa todetaan, että vanhempien lasten leikki ja virkistäytyminen pitäisi tunnistaa paremmin. Ikätovereiden tapaaminen on vertaistukea kasvamiseen, itsenäistymiseen ja aikuisuuteen. Yhteenkuuluvuuden tunne on oleellista nuoruudessa.
– Yhteenkuuluvuutta nuoret korostavat samanlaisia asuilla, ja tässä tullaan paljon puhuttuun ”roadman” tyyliin pukeutumiseen. Ennen on ollut lättähattuja, juppeja, hippejä ja punkkareita, nyt on roadmaneja. Tyyli on kehittynyt Isossa-Britanniassa, ja se on hyvin käytännöllinenkin Suomessa – toppatakki tai -liivi on lämmin ja rennot verkkarit ovat mukavat, jos hengaa kavereiden kanssa kadulla, Laine naurahtaa.
Hän kertoo itse pukeutuneensa erääseen paneelikeskusteluun pyynnöstä roadmaniksi. Silloin hän huomasi, että toppaliivi tuntui ikään kuin pehmeältä ja lämpimältä suojalta kylmää ulkopuolista maailmaa vasten. Sama turvallisen pesän vaikutus on hupulla. Hän korostaa, ettei nuori ole turmion tiellä tai rikollinen, jos hän pukeutuu roadmaniksi tai kuuntelee ganstaräppiä.
– Nuoret kohtaavat syyttä ja suottakin kielteistä reaktiota aikuisilta, kun he viettävät aikaa kaupunkitilassa. Nuorilla on esimerkiksi kokemuksia, että iäkkäämmät ihmiset voivat ajaa nuoret pois puistonpenkiltä ja väittää, etteivät ne kuulu nuorille. Myös nuorten oma ryhmä itsessään on nuorille turva rasismia, väkivaltaa tai ulkopuolisten kielteisyyttä kohtaan.
Laine kertoo, että nuorisotutkijat yrittivät päästä kiinni roadman-ilmiöön ja kysyivät kaupungilla hengailevilta nuorilta, tuntevatko he roadmaneja ja tekeväkö nämä rikoksia. Kiinnostavaa oli, ettei kukaan kadulla kohdattu nuori sanonut olevansa itse roadman vaan aina roadmaneja olivat jotkut toiset. Nuoret kyllä tunnistivat, että on porukoita, joiden he arvelivat tekevän myös jotain rikollista tai ainakin olevan ongelmissa.
– Nuorilla on oikeus olla julkisessa tilassa samalla lailla kuin muunkin ikäisillä ja he saavat olla siellä keskenään. Nuorilla on myös luova tapa käyttää kaupunkitilaa: he saattavat istua kaiteilla tai skeitata rappusissa. Hengailu kuuluu nuoruuteen ja meidän aikuisten pitäisi sietää sitä – kunhan se ei mene liian vaaralliseksi heille itselleen tai muille, eikä synnytä rikoksia. Olisi tärkeää, että eri sukupolvet viettäisivät enemmän aikaa kaupunkitilassa ja tekivät siellä yhdessä asioita.
Kulttuuri ja yhdessä tekeminen on yksi lääke nuorisorikollisuuteen
Sofia Laine nostaakin yhdeksi keinoksi vastata nuorisorikollisuuteen ja jengiytymiseen sen, että kaupunkitilaan tuotaisiin ylisukupolvisesti luovaa kulttuuria, taidetta, musiikkia ja liikettä. Esimerkiksi Stuttgartissa nuorten katumellakointi saatiin rauhoittumaan kaiken ikäisille tarkoitetuilla kulttuuritapahtumilla. Kaupunginosan kulttuuritapahtuman järjestäminen olisi myös hyvä tilaisuus osallistaa perhetyö ja maahanmuuttajajärjestöt.
– Emme tarvitse korkeampia muureja ja lisää kontrollia vaan enemmän vuorovaikutusta, yhdessä tekemistä ja kokemista ja elämäniloa. Näin ajattelen vahvasti. Myönteisten mahdollisuuksien ja motivoivan tekemisen kautta löydetään tie väkivallattomaan elämään.
On tärkeää, että kaupungilla kulkee nuoria rakastavia ammattilaisia, jotka haluavat kohdata nuoria ja tukea heidän kasvuaan.
Laine nostaa esille myös jalkautuvien nuorisotyöntekijöiden merkityksen ja tarpeen lisätä tätä työtä. On tärkeää, että kaupungilla kulkee nuoria rakastavia ammattilaisia, jotka haluavat kohdata nuoria ja tukea heidän kasvuaan. Erityisesti hatkanuoret eli jostakin laitoksesta omin luvin poistuneet nuoret ovat isossa väkivallan ja seksuaalisen väkivallan riskissä. He kohtaavat myös päihdekauppaa. Jalkautuva nuorisotyö on näillekin nuorille tärkeä turvaverkko kaupunkitilassa.
Myös koulun nuorisotyö on Laineen mukaan tärkeä silta vapaa-ajan ja koulun välillä. Koulusta on puuttunut välittäviä toisenlaisia aikuisia, jotka keskittyvät nuorten koulunsisäiseen vapaa-aikaan ja sosiaalisiin suhteisiin. Koulunuorisotyöntekijöitä kiinnostaa välituntitoiminta, ryhmäytyminen ja yhteishenki. Jos nuorilla on koulussa hyvä meininki, todennäköisesti se kantaa hyvin myös vapaa-ajalle. Nuorten väkivallanteot liittyvät tällä hetkellä myös koulumatkoihin, ja koulunuorisotyö voi kulkea koulusta vapaa-ajalle metaforisesti mutta myös konkreettisesti paremmin kuin opettajat tai kuraattorit. Nuorisotyöntekijät ovat laajemminkin tärkeitä ammattilaisia nuorten arjessa ja tekevät tarvittaessa moniammatillista työtä myös sosiaalityön ja poliisien kanssa.
Nuoret on vaiennettu yhteiskunnallisessa keskustelussa
Tutkimusprofessori Sofia Laine haluaa, että nuorilta, kaupunkitilan suurkuluttajilta, kysytään mitä he haluaisivat kaupunkiin ja kaupunkitilaan. Nuorten ääntä pitää saada paremmin mukaan kaupunkisuunnitteluun. On tärkeää miettiä, mitä eri ikäiset kaupunkilaiset tarvitsevat ja haluavat. Kaikilla kunnilla olisi petraamisen paikkaa esimerkiksi nuorisotilojen määrässä ja aukiolossa. Mutta nuoria pitäisi kuulla myös siitä, miten nuorten väkivaltaa Suomessa voitaisiin vähentää. Nuoret pitäisi ottaa paljon aktiivisempaan rooliin väkivaltailmiöiden ratkaisemisessa.
– Nuori pitäisi nähdä potentiaalina eikä uhkana tai riskinä. Jokainen nuori tarvitsee mielekästä tekemistä elämäänsä. Jokaisessa nuoressa on valtavasti potentiaalia, mutta näemmekö sen ja pystymmekö tukemaan nuorta kohti hänen väkivallatonta unelmaansa?
Teksti ja kuva: Riikka Kostiainen
