Vaarallisimpien väkivaltarikollisten vapauttamista ja hoitoa pohdittu
Oikeusministeriö asetti 2020 työryhmän, jonka tehtävänä oli arvioida vaarallisimpien väkivaltarikollisten vapauttamista koskevaa lainsäädäntöä ja viranomaisten välisiä yhteistyökäytäntöjä. Erityistä huomiota tuli kiinnittää vankeihin, joilla on päihdeongelmia, vaikea persoonallisuus- tai muu mielenterveyshäiriö tai jotka ovat erityisen tuen tarpeessa vapautuessaan. Työryhmän tuli arvioida nykyiseen lainsäädäntöön ja käytäntöihin liittyviä mahdollisia ongelmakohtia ja tehdä näitä koskevat muutos- ja kehittämisehdotukset. Työryhmän tuli tätä varten selvittää olennaisilta osin, millaisia lainsäädännöllisiä ratkaisuja oikeusjärjestelmiltään Suomeen verrattavissa maissa on vaarallisten väkivaltarikollisten kohtelulle rikosoikeudellisessa seuraamusjärjestelmässä ja psykiatrisessa sairaanhoidossa sekä näiden ratkaisujen soveltuvuutta omaan järjestelmäämme. Työryhmän mietintö julkaistiin huhtikuussa ja sitä koskeva lausuntokierros päättyy toukokuun lopussa.
Työryhmä pyrki tarkemmin määrittelemään ja rajaamaan niitä rikoksentekijäryhmiä, joita voidaan pitää erityisen vaarallisina ja joihin on tarkoituksenmukaisinta kohdistaa toimenpiteitä. Kohderyhmänä voidaan pitää mietinnössä esille tuoduin varauksin ainakin osaa elinkautisvangeista, erittäin vaarallisina rikoksenuusijoina yhdistelmärangaistukseen tuomittuja, aiemmin voimassa olleen sääntelyn nojalla koko rangaistuksen suorittamiseen vankilassa tuomittuja sekä niitä määräaikaisiin vankeusrangaistuksiin tuomittuja, jotka ovat uusineet vakavia väkivalta- tai seksuaalirikoksia. Rajausten tekemisestä huolimatta työryhmä tunnisti ongelmalliseksi rikoksentekijän vaarallisuuden määrittelemisen itsessään. Millä perusteilla rikoksentekijä voidaan ylipäätään katsoa vaaralliseksi ja kuinka luotettavia arviot henkilön vaarallisuudesta tai väkivaltariskistä ovat?
Tahdosta riippumattoman oikeuspsykiatrisen hoidon mahdollisuudet?
Vakavaan väkivaltarikollisuuteen toistuvasti syyllistyvillä henkilöillä on huomattavan paljon psyykkisiä ongelmia, jotka myös hyvin usein ovat alkaneet jo nuoruudessa. Diagnooseista valtaosa liittyy persoonallisuuden häiriöihin ja päihteisiin.
Edellytykset rikoksentekijän tahdosta riippumattomaan oikeuspsykiatriseen hoitoon määräämiselle vaihtelevat eri maissa. Tavallisesti oikeuspsykiatrinen hoito tulee kyseeseen silloin, kun henkilö on todettu syyntakeettomaksi. Eri maissa korostuvat eri tavoin yhtäältä syyntakeettoman rikoksentekijän hoitotarpeet ja toisaalta yhteiskunnan suojeleminen ja uusintarikollisuuden ehkäisy, joilla on esimerkiksi Norjassa, Saksassa ja Tanskassa korostuneempi asema. Eräissä maissa rikosoikeudelliseen seuraamukseen voidaan liittää oikeuspsykiatrinen hoito ja oikeuspsykiatrinen hoito voidaan myös määrätä yhteiskunnan suojelemiseksi.
Suomessa rikosoikeudelliset seuraamukset ja tahdosta riippumaton oikeuspsykiatrinen hoito ovat toisistaan selvästi erillisiä interventioita. Suomessa edellytykset tahdosta riippumattomaan hoitoon määräämiselle ovat samat rikoksiin syyllistyneiden oikeuspsykiatristen potilaiden ja muiden psykiatristen potilaiden kohdalla, eivätkä ne erityisesti huomioi oikeuspsykiatristen potilaiden erityistarpeita kuntoutumisen edettyä avohoitoon siirtymisen vaiheeseen.
Työryhmä pitikin tarpeellisena selvittää tarkemmin tahdosta riippumattoman oikeuspsykiatrisen hoidon mahdollisuuksia vaikuttaa vakavista väkivaltarikoksista tuomittujen uusimisriskiin ja arvioida, onko perusteltua muuttaa lainsäädäntöä Suomessa siten, että tuomittu voitaisiin määrätä tahdosta riippumattomaan oikeuspsykiatriseen hoitoon nykyistä laajemmin rikosoikeudellisen seuraamuksen rinnalla.
Vapauden menettäminen vaarallisuuden perusteella
Muun muassa Norjassa, Saksassa ja Tanskassa on käytössä turvaamistoimeksi luokiteltava turvasäilö. Turvasäilön oikeudellinen luonne poikkeaa toisistaan eri maissa. Näissä maissa korostuu kuitenkin oikeuspsykiatrisen hoidon tarpeen lisäksi tai jopa sijasta tarve suojata yhteiskuntaa henkilöiltä, joiden arvioidaan olevan vaarallisia myös tulevaisuudessa. Tällaiset henkilöt voidaan eräissä tapauksissa sulkea yhteiskunnan ulkopuolelle riippumatta siitä, missä tilassa he olivat rikoksen tehdessään ja mitkä heidän hoitotarpeensa ja -mahdollisuutensa ovat.
Vaarallisimpia väkivaltarikollisia koskevaa lainsäädäntöä on Suomessa ankaroitettu viime vuosina. Vuonna 2018 tuli voimaan vaarallisille rikoksenuusijoille tarkoitettu yhdistelmärangaistus. Siihen tuomittu suorittaa koko vankeusaikansa vankilassa ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen vapauteen, minkä jälkeen hän on vuoden tiiviissä valvonnassa. Lisäksi vuodesta 2019 alkaen määräaikaiseen vankeusrangaistukseen tuomittu on voitu asettaa ehdonalaisen vapauden ajaksi valvontaan, jos hänellä on arvioitu olevan korkea riski syyllistyä uuteen väkivalta- tai seksuaalirikokseen.
Suomessa on aika ajoin esitetty myös turvasäilön käyttöönottoa. Muihin oikeusjärjestelmiin sisältyvät ratkaisut ovat kuitenkin harvoin sellaisenaan kopioitavissa Suomeen. Oikeusjärjestelmät eri maissa muodostavat omat kokonaisuutensa, jolloin yksittäisten elementtien sijaan on tarkasteltava järjestelmiä kokonaisuutena. Norjassa ei esimerkiksi ole lainkaan käytössä elinkautista vankeutta. Rikosoikeudellisen seuraamusjärjestelmän lisäksi eri maiden järjestelmiä vertailtaessa on huomioitava tahdosta riippumattoman oikeuspsykiatrisen hoidon asema ja erot esimerkiksi henkilön syyntakeisuutta koskevassa sääntelyssä. Eroja on myös mielenterveyden ja sen eri häiriöiden määritelmissä eri maiden lainsäädännöissä. Rikoksentekijä voi siis eri maissa menettää eri tavoin vapautensa joko rikosoikeudellisen seuraamuksen kautta tai lääketieteellisin perustein.
Euroopan neuvoston vaarallisia rikoksentekijöitä koskeva suositus edellyttää, ettei turvasäilö saa olla luonteeltaan vain rankaiseva, vaan sille on annettava sisältö, jonka tavoitteena on rikoksentekijän sopeutuminen yhteiskuntaan. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on myös katsonut, että vaarallisuutensa perusteella turvasäilöön määrätylle on järjestettävä toimenpiteitä, jotka tähtäävät uusimisriskin vähentämiseen ja siten vapaudenmenetyksen lyhentämiseen.
Suomessa elinkautinen vankeus on ennalta määräämättömän pituinen, sillä sille ei ole lainsäädännössä asetettu enimmäisaikaa. Lainsäädäntö ei siten estä sitä, että elinkautinen vankeus kestäisi jopa rikoksentekijän loppuelämän ajan. Edellytyksenä kuitenkin on, että vapauttamista tulee Helsingin hovioikeudessa harkita määräajoin vangin tai Rikosseuraamuslaitoksen hakiessa vapauttamista. Kun elinkautisvangin vapauttamisharkinta on kokonaisharkintaa, jossa myös vangin riskille syyllistyä uuteen väkivaltarikokseen annetaan merkitystä, voidaan elinkautisvankeuteen katsoa liittyvän myös turvaamistoimielementti.
Työryhmä ei esitä mietinnössään turvasäilön käyttöönottoa. Perusteena tälle on ennen kaikkea vaarallisuuden arvioinnin luotettavuuteen liittyvät kysymykset sekä vaarallisille rikoksenuusijoille tarkoitettua yhdistelmärangaistusta koskeva tuore uudistus vuodelta 2018. Yhdistelmärangaistukseen sisältyvän vuoden mittaisen valvonta-ajan toimivuudesta ei ole vielä ehtinyt kertyä kokemusta. Ehdotetun turvasäilön voidaan arvioida koskevan yhdistelmärangaistuksen kanssa pääosin samaa kohderyhmää. Elinkautisvankeutta koskevaa lainsäädäntöä työryhmä puolestaan piti pääosin toimivana.
Hoidolliset ja kuntouttavat toimet vankiloissa ja vapautumisen yhteydessä
Vakavista väkivalta- ja seksuaalirikoksista tuomittujen vankeusaikaan olisi joka tapauksessa perusteltua liittää nykyistä vahvemmin hoidollista tukea, jotta uusimisriskiin voitaisiin vaikuttaa tehokkaammin. Tällaisen toiminnan lisääminen edellyttäisi lisäresursseja Rikosseuraamuslaitokselle ja Vankiterveydenhuollon yksikölle.
Työryhmä piti perusteltuna lisätä muutamilla vankiloiden osastoilla erityisosaamista tällaisten vankien kanssa työskentelyyn uusimisriskin alentamiseksi ja vahvistaa myös Vankiterveydenhuollon yksikön psykiatrista osaamista kyseisillä osastoilla. Vaikka kaikkia persoonallisuushäiriöitä ei voida varsinaisesti hoitaa, tulisi tällaisten henkilöiden kohdalla pyrkiä kuitenkin hoitamaan ainakin päihdeongelmaa, joka tavallisesti on vähintään osatekijänä rikoksiin syyllistymisessä.
Koska rikoksen uusimisriski on korkeimmillaan heti vankilasta vapautumisen jälkeen, on riittävät tukitoimet, kuten päihdekuntoutus- ja mielenterveyspalveluiden saatavuus, varmistettava myös vapautumisen yhteydessä. Tämän toteuttamiseksi tulisi vahvistaa jo olemassa olevia rakenteita siten, että niitä voitaisiin hyödyntää mahdollisimman kattavasti koko maassa. Esimerkiksi oikeuspsykiatrian poliklinikoiden osaamista voitaisiin hyödyntää nykyistä systemaattisemmin vapautuvien vankien erityistarpeisiin vastaamiseksi.
Työryhmä totesi hoitojatkumoiden käytännön toteutumisessa vankilasta siviiliin olevan tällä hetkellä voimakasta alueellista vaihtelua. Osa psykiatrisessa hoidossa olleista vangeista ei enää vapauduttuaan käytä tai saa mielenterveyspalveluja. Samoin vankeusajan jälkeisissä päihdehoidon jatkumoissa on merkittäviä ongelmia. Onnistunut siirtyminen palveluihin vankeuden jälkeen auttaisi yhteiskuntaan sopeutumisessa ja siten osaltaan myös uusintarikollisuuden vähentämisessä.
Lainsäädännön kehittäminen
Työryhmä ehdottaa mietinnössään muun muassa, että elinkautisvankien ehdonalaista vapauttamista koskevaa rikoslain säännöstä selkeytettäisiin siten, että siinä mainittaisiin nimenomaisesti arvio tuomitun riskistä syyllistyä väkivaltarikokseen. Lisäys vastaisi käytännössä voimassa olevaa menettelyä, jossa tuomioistuimelle toimitetaan vapauttamisharkinnassa käytettäväksi taustatiedoksi arvio elinkautisvangin riskistä syyllistyä uuteen väkivaltarikokseen. Lisäksi ongelmallisena pidetystä vaarallisuuden käsitteestä luovuttaisiin rikoslainsäädännössä.
Väkivaltariskiarvioihin liittyvien tietojen luovuttamista koskevaa sääntelyä tulisi myös selkeyttää. Työryhmä katsoo, että samassa yhteydessä olisi perusteltua pohtia mielentilatutkimuksessa kertyneiden tietojen hyödyntämistä nykyistä laajemmin vankeusaikaisen hoidon ja kuntoutuksen suunnittelussa. Asiaa tulisi pohtia tarkasti sekä siitä saatavien hyötyjen ja mahdollisten haittojen, mutta myös henkilötietojen käsittelylle asetettujen vaatimusten näkökulmasta.
Mirja Salonen
Kirjoittaja on lainsäädäntöneuvos oikeusministeriössä.
Vaarallisimpien väkivaltarikollisten vapauttamisen edellytykset. Vapauttamista koskevien säännösten ja käytäntöjen arviointi. Oikeusministeriön julkaisuja 2023:11.
