Kansainvälisen oikeuden vastaiset ydinrikokset ja niiden sääntely
Kansainvälisen rikosoikeuden asema on 1990-luvulta alkaen voimistunut rikosoikeuden sääntelyjärjestelmässä. Tämän kehityksen tärkein ilmentymä oli Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC:n) Rooman perussäännön vahvistaminen vuonna 1998. Suomi ratifioi perussäännön kaksi vuotta myöhemmin, ja sen mukaiset määräykset tulivat Suomessa voimaan 1.7.2002.
Rooman perussäännön mukaiset kansainvälisen oikeuden vastaiset ydinrikokset (joukkotuhonta, rikokset ihmisyyttä vastaan ja sotarikokset) säänneltiin perussääntöä vastaaviksi rikoslain (RL) 11 luvun 1–7 §:ssä vuonna 2008 (212/2008). Tosin jo rikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen toisessa vaiheessa tuon luvun säännökset oli uudistettu (578/1995). Rikoslain 11 luku sisältää muitakin kansainvälisen oikeuden vastaisten rikosten tunnusmerkistöjä kuin ydinrikoksia koskevat. Erityisesti on syytä mainita väkivallan torjunnan näkökulmasta kidutusta koskevien rikossäännöksen lisääminen RL 11 luvun 9a §:ksi (990/2009) ja Rooman perussäännön tarkistusta (2010) seuraten hyökkäysrikosta koskevien säännösten lisääminen saman RL 11 luvun 4a–b §:ksi (1718/2015). Hyökkäysrikos luetaan siis nyttemmin Rooman perussäännössä ja RL 11 luvussa yksilöllisen rikosvastuun perustaviin kansainvälisiin ydinrikoksiin.
Rikoslain 11 luvun useissa muissa säännöksissä kuin kansainvälisiä ydinrikoksia koskevissa RL 11:1–7:ssä samoin kuin muualla rikoslaissa säädetään ns. maailmanrikoksista. Näille rikoksille tunnusomaisen piirteen mukaan ne ovat vaikutuksiltaan valtioiden rajat ylittäviä (transnationaalisia). Niiden rangaistavuus perustuu Suomea sitoviin kansainvälisiin sopimuksiin, nyttemmin usein myös Euroopan unionin (EU) oikeuteen tai Euroopan ihmisoikeussopimukseen (EIS). Sopimuksissa asetetaan valtioille velvoitteita kriminalisoida niissä määritellyt tekotyypit sekä ryhtyä muihin rankaisemisen takaaviin toimenpiteisiin, kuten tuomiovallan sekä rikoksentekijän luovuttamisen ja muun oikeusavun laajentamiseen. Esimerkiksi terrorismirikokset, joista säädetään RL 34a luvussa (17/2003) ja sen sittemmin muutetuissa säännöksissä, ovat sellaisia maailmanrikoksia.
Kansainväliset ydinrikokset, joita luonnehtii laajasti ymmärrettävän humanitaarisen oikeuden vakava loukkaaminen ja kansainvälisen yhteisön perusarvojen vastaisuus, ovat alkuaan muotoutuneet etenkin Haagin ja Geneven oikeuteen luetuissa sopimusjärjestelmissä ja viime kädessä kansainvälisessä tapaoikeudessa. Toisen maailmansodan jälkeisissä Nürnbergin ja Tokion sotarikosoikeudenkäynneissä (MT) tosin vain sotarikokset olivat riidattomasti perustettavissa kansainväliseen tapaoikeuteen. Niitä myöhemmissä ihmisoikeussopimuksissa, esimerkiksi EIS 7.2 artiklassa säädettiin, ettei laillisuusperiaatteen taannehtivuuskielto estä rankaisemasta teosta, joka ”sivistyskansojen hyväksymisen yleisten oikeusperiaatteiden mukaisesti” oli tekohetkellä rikos. Vastaava laajennus sisältyy Kansainvälinen tuomioistuimen perussäännön 38 artiklan oikeuslähdeluetteloon kansainvälisten sopimusten ja tapaoikeuden ohella.
Rooman perussäännön 22. artiklassa on tarkennettu rikosoikeudellista laillisuusperiaatetta ja vahvistettu mm. rikosmäärittelyissä laillisuusperiaatteen täsmällisyysvaatimusta ICC:n toimivaltaan kuuluvissa asioissa. Suomen rikosoikeudessa – erityisesti perustuslaissa (PeL 8 §; ks. myös RL 3:1) – omaksuttu laillisuusperiaate edellyttää kotimaiseen eduskuntalakiin perustuvaa rikossääntelyä. Kansainvälisillä oikeuslähteillä on kuitenkin tulkintavaikutusta kansalliseen lainkäyttöön.
Rooman perussääntö ja kansainvälisen rikosoikeuden kehitys
Kansainvälisen rikosoikeuden kehitykselle on Rooman perussäännön hyväksymisellä ja sen sisältävän kansainvälisen yleissopimuksen voimaan saattamisella keskeinen merkitys. Tämän Kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n perussäännön sisältävän yleissopimuksen on ratifioinut 123 valtiota. Suomi on alusta alkaen ollut aktiivinen ICC:n roolin vahvistamisessa sekä siten yksilöllisen rikosvastuun voimistamisessa ja rankaisemattomuuden kulttuurin kitkemisessä vakavien humanitaarisen oikeuden loukkausten torjumiseksi. Jo ICC:tä ennen toimineet ad hoc -rikostuomioistuimet ICTY ja ICTR loivat oikeuskäytännöllään perustaa Rooman perussäännössä omaksutuille oikeusperiaatteille, vaikka niiden yksityiskohdissa on eroja eri kansainvälisten tuomioistuinten kesken.
Kansainvälinen rikosoikeus on jonkinasteisesti eriytynyt muusta rikosoikeudesta. Toisin sanoen siinä on erityispiirteitä sekä rikostunnusmerkistöjen rakenteessa että yleisissä opeissa verrattuna tyypilliseen kansalliseen (Suomen) rikosoikeuteen. ICC:tä varten laadittu Rooman perussääntö on kansainvälisistä sääntelymalleista kehittynein, ja ICC on ainoa maailmanlaajuinen, pysyvä kansainvälinen rikostuomioistuin. ICC:n perussäännön sisältävän yleissopimuksen voimaan saattamiseen liittyivät myös Suomen kansainvälisen rikosoikeuden oikeusperiaatteiden lähentäminen tuohon perussääntöön ja RL 11 luvun uudistaminen kansainvälisten ydinrikosten sääntelyä täsmentämällä. ICC on perussääntönsä mukaisesti tarkoitettu täydentämään kansallisia rikosoikeusjärjestelmiä eli ICC on niihin nähden toissijainen tuomioistuintie.
Rooman perussäännön johdanto-osassa sopimusvaltiot ilmoittavat pitävänsä mielessä, että ”tämän vuosisadan aikana miljoonat lapset, naiset ja miehet ovat olleet käsittämättömien ihmiskuntaa järkyttävien julmuuksien uhreja”, ja ilmoittavat tiedostavansa, että ”sellaiset rikokset vaarantavat maailman rauhan, turvallisuuden ja hyvinvoinnin”. Seuraavissa perussäännön johdanto-osan lausumissa ilmoitetaan pyrittävän sellaisista rikoksista rankaisemattomuuden poissulkemiseen ja kansainvälisen yhteistyön tehostamiseen; päätoimenpiteenä sellaisten rikosten ennalta estämiseksi olisi pysyvän kansainvälisen rikostuomioistuimen perustaminen ja sitä koskevan perussäännön luominen.
Ihmisyyttä vastaan kohdistuvat rikokset
Kansainvälisten ydinrikosten (joukkotuhonta, rikokset ihmisyyttä vastaan, sotarikokset ja hyökkäysrikos) tunnusmerkistöille on siis ominaista niiden poikkeuksellinen julmuus sekä maailman rauhan, turvallisuuden ja hyvinvoinnin vaarantaminen. Alkuaan aseellisissa konflikteissa sovellettuja sodan lakeja humanitaarisen oikeuden loukkausten torjumiseksi (jus in bello) on laajennettu vastaavasti ulottumaan rauhanaikaisiin oloihin, ihmisyyttä vastaan kohdistuvien rikosten määrittelyllä. RL 11:3:n mukainen sotarikos tapahtuu sodan tai muun kansainvälisen tai valtionsisäisen selkkauksen tai miehityksen yhteydessä.
Joukkotuhonnan tunnusmerkistöä voi pitää ihmisyyttä vastaan kohdistuvien rikosten kvalifioituna muotona. Sen pohjana on YK:n vuoden 1948 yleissopimus 1948 joukkotuhonnan ehkäisemiseksi ja rankaisemiseksi ja taustana ovat natsi-Saksan julmuudet. Hyökkäysrikoksen määrittelyn lisääminen Rooman perussäännön mukaisiin kansainvälisiin ydinrikoksiin (perussäännön 8a artikla) ja RL 11 luvun säännöksiin (RL 11:4a–b) laajensi entisestään yksilöllisen rikosvastuun alaa (jus ad bellum).
RL 11 luvun määrittelyt kansainvälisistä ydinrikoksista ovat blankotekniikan mukaisesti vahvasti sidoksissa Rooman perussäännön vastaaviin määräyksiin ja sotarikosten osalta viime kädessä ”yleisesti tunnustettuihin ja vakiintuneisiin kansainvälisen oikeuden mukaisiin sodan lakeihin ja tapoihin” (RL 11:5.2). Yksityiskohdissa on kuitenkin eroja, kuten RL 11:1:n sisältämän joukkotuhontasäännöksen antaman suojan laajentaminen muihinkin kansanryhmiin kuin perussäännön 6 artiklassa tarkoitettuihin sekä RL 11:3:n sisältämän säännöksen (rikos ihmisyyttä vastaan) tekotapaluettelon supistaminen perussäännöksen 7 artiklan avoimen tekotavan ”muut samanlaatuiset epäinhimilliset teot…” pois jättämisellä.
Rikoksessa ihmisyyttä vastaan (Rooman perussäännön 7 artikla; RL 11:3) on kollektiiviseen rikokseen viittaava tekotapavaatimus ”osana siviiliväestöön kohdistuvaa laajamittaista tai järjestelmällistä hyökkäystä” ja hyökkäysrikoksessa (perussäännön 8a artikla; RL 11:4a) hyökkäysteon ja tekijän täytyy olla kvalifioituja: teon luonteeltaan, vakavuudeltaan ja mittasuhteiltaan ilmeisellä tavalla YK:n peruskirjan vastainen ja tekijän henkilö, joka voi tosiasiallisesti määrätä valtion poliittisista tai sotilaallisista toimista tai johtaa niitä.
Toimivalta kansainvälisissä rikoksissa
Rikosoikeuden soveltamisen ja tuomiovallan kannalta on huomattava RL 1:7:ssä säännelty kansainvälinen rikos, johon sovelletaan Suomen lakia ns. universaaliperiaatteen mukaisesti. Toisin sanoen maamme ulkopuolella tehdystä rikoksesta rankaiseminen perustuu tekopaikan laista riippumatta Suomea velvoittavaan kansainväliseen sopimukseen tai muuhun Suomea kansainvälisesti velvoittavaan säädökseen.
Tähän toimivaltasäännökseen nojautuen Suomessa saatettiin käsitellä – tuomitsemiseen johtanut – joukkotuhontasyyte Ruandassa Ruandan kansalaista mutta Suomeen asettunutta Francois Bazarambaa vastaan (Itä-Uudenmaan käräjäoikeus 11.6.2010 nro 423, Helsingin hovioikeus 30.3.2012 nro 882). Hänen luovuttamisestaan Ruandaan kieltäydyttiin, koska siellä ei katsottu olevan edellytyksiä oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Toissijainen syyte murhista tai niiden yllytyksistä perustui sijaislainkäytön periaatteeseen (RL 1:8) liittyvään velvoitteeseen ”luovuta tai tuomitse” (aut dedere aut iudicare).
Vastaavanlainen syyte sotarikoksista Liberian sisällissodassa sierraleonelaista mutta Suomeen asettunutta Gibril Massaquoinia vastaan hylättiin näytön puutteellisuuden vuoksi Pirkanmaan käräjäoikeudessa 29.4.2022. Kummassakin tapauksessa suomalaisviranomaiset hankkivat todisteita ja kuulustelivat todistajia syytteenalaisten rikosten tekovaltioissa, mutta kulttuuriset erot teko- ja tuomioistuinvaltioiden kesken osaltaan vaikeuttavat todisteiden luotettavaa hankintaa ja harkintaa. Huomiota ansaitsee se seikka, että Bazaramban tapaus olisi voinut kuulua myös ICTR:n toimivaltaan ja Massaquoinin tapauksessa erityisen Sierra Leonen ns. hybridituomioistuimen käytettävyys oli sukeutunut pois sen toimivallan ajallisen rajoittuneisuuden vuoksi.
Ukrainan tilanne ja kansainvälinen rikosoikeus
Venäjän hyökättyä Ukrainaan 24.2.2022 on eri puolilla maailmaa syntynyt julkista keskustelua mm. siitä, miten turvattaisiin yksilöllisen rikosvastuun toteuttaminen niitä kohtaan, jotka ovat Ukrainan sodan johdosta syyllisiä kansainvälisiin ydinrikoksiin, lähinnä sotarikoksiin ja/tai hyökkäysrikokseen. ICC:n pääsyyttäjä Karim A. A. Khan ilmoitti jo 28.2.2022 aloittavansa alustavan tutkinnan Ukrainassa tapahtuneista ja tapahtuvista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vasteen.
Todisteiden mahdollisimman laaja-alainen ja luotettava kokoaminen myöhempää mahdollista esitutkintaa ja syyttämistä varten onkin avainasemassa rankaisemattomuuden välttämiseksi. Mainituista rikoksista voidaan syyttää yksittäisissä valtioissa universaaliperiaatteen mukaan. ICC:llä on niin ikään toimivalta tutkia syyttäjän aloitteesta mainittuja rikoksia, vaikkeivat Venäjä eikä Ukraina ole ratifioineet sen perussääntöä, mutta Ukrainan annettua hyväksynnän ICC:n toimivallalle, Rooman perussäännön 12 artikla 2 ja 3 mukaisesti. Myös 41 sopimusvaltiota on esittänyt ICC:n syyttäjälle tutkintapyynnön (perussäännön 14 artikla).
Kuvattu poikkeusmenettely ei kuitenkaan koske hyökkäysrikosta, jos asianosaisvaltiot eivät ole ICC:n sopimusvaltioita, eikä esimerkiksi Suomi sellaisena sopimusvaltiona ole laajentanut universaalitoimivaltaa hyökkäysrikokseen. Lisäksi kansallista rikosoikeutta sovellettaessa ei ole voimassa poikkeusta diplomaattisen immuniteetin suojaan. Ukrainan sodan osalta ei myöskään ole oletettavaa, että turvallisuusneuvosto saattaa hyökkäysrikosta koskevan epäilyn syyttäjän käsiteltäväksi (ks. perussäännön 13 artiklan b-kohta).
Näiden seikkojen vuoksi arvovaltaisten oikeudellisten ja poliittisten asiantuntijoiden lähes 40-henkinen ryhmä on julkilausumassaan ehdottanut erityisen tribunaalin perustamista Ukrainaan kohdistuvan hyökkäysrikoksen tutkimista ja yksilöllisen rikosvastuun toteuttamista varten. Julkilausuma ei ole kuitenkaan saanut kansainvälisessä yhteisössä yksimielistä kannatusta (ks. opiniojuris.org/2022/03/07).
Raimo Lahti
Kirjoittaja on rikosoikeuden professori emeritus Helsingin yliopistossa.
Kirjallisuutta:
M. Cherif Bassiouni: Introduction to International Criminal Law. 2nd rev. ed. Martinus Nijhoff Publishers 2013.
Minna Kimpimäki: Kansainvälinen rikosoikeus. Kauppakamari 2015.
Kuva: Lehtikuva / Jussi Nukari (Räjähdyksessä tuhoutunut asunto Kiovan Vinogradan kaupunginosassa huhtikuussa 2022.)
