Miten perhesurmia voidaan ehkäistä?
Parisuhdeväkivalta muodostaa riskitekijän väkivallan jatkumiselle eron jälkeisenä väkivaltana, vainona tai pakottavana kontrollina. Äärimmillään eron jälkeinen väkivalta voi edetä perhesurmaan. Parisuhteeseen liittyvien ongelmien ja osapuolten epätasa-arvoisen valtasuhteen lisäksi erilaiset riippuvuudet sekä mielenterveyden ja elämänhallinnan ongelmat tekevät tilanteesta riskialttiin perhesurmalle. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (2021) raportin mukaan henkirikokseen päättyneistä parisuhteista 80 prosenttia oli esitutkintatietojen mukaan esiintynyt väkivaltaa jo aiemmin.
Perhesurmista ei ole olemassa yhtä hyväksyttyä määritelmää. Perhesurmiksi määritellään usein henkirikokset, joissa on kaksi tai useampi uhria. Heistä yksi on surman tekijän puoliso/kumppani ja yksi tai useampi lapsia. Joskus tekijä voi surmata myös itsensä. Eron jälkeiseen väkivaltaan liittyvät perhesurmat ovat sukupuolittuneita. Vuosina 2010–2019 naiset joutuivat Suomessa kaikista tapahtuneista henkirikoksista parisuhdekumppanin surmaamaksi 17 prosentissa ja miehet 5 prosentissa tapauksista. Kun lapsi surmataan, tekijä on yleensä vanhempi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (2021) raportin mukaan alle 15-vuotiaan lapsen surmaaja 2010-luvun lähisuhdehenkirikoksissa on ollut lapsen biologinen äiti 55 prosentissa tai isä 39 prosentissa tapauksista.
Vuosittain perhesurmia tapahtuu yleensä yksittäisiä, mutta tapahtuessaan ne herättävät laajaa julkista huomiota. Perhesurma rikkoo tekona paitsi juridisesti hyväksyttävän toiminnan rajoja, myös sosiaalista ja moraalista järjestystä. Kulttuurissamme on vahva ajatus vanhempien velvollisuudesta suojella lapsiaan ja varmistaa heidän hyvinvointinsa. Siksi perhesurmien ehkäisemisen mahdollisuuksien pohdinnassa vaaditaan perhesurmien tabuluonteisuuden ja niihin sisältyvien sosiaalisten prosessien tarkastelua.
Vallan ja kontrollin dynamiikan tunnistaminen on haastavaa
Perhesurmien ehkäisyssä on keskeistä se, että pari- ja perhesuhteiden vääristyneet valtasuhteet ja kontrollin dynamiikka sekä niistä aiheutuvat seuraukset tunnistetaan. Tämä on haastavaa, sillä usein ihmiset eivät edes itse tunnista vaaralliseksi heihin kohdistuvaa vallan käyttöä ja kontrollointia, vaan tulkitsevat sen osaksi perhesuhteidensa käyttäytymistapoja. Haastavuutta lisää se, että vallan ja kontrollin dynamiikan merkitykset ovat yksilöllisiä ja tapauskohtaisia sekä liittyvät esimerkiksi ikään, sukupuoleen, kulttuuriin ja uskontoon.
Pakottavassa kontrollissa on keskeistä tekijän erilaiset taktiikat, joilla hän eristää, alistaa ja pelottelee uhriaan. Näin hän kontrolloi uhrin arkea, toimimisen mahdollisuuksia ja vapautta. Kontrollointi ja pakottavuus liittyvät tekijän kaikkivoipaisuusajatteluun sekä perheen jäsenten hallintaan. Perhesurma voi tällöin olla seurausta siitä, että tekijä menettää kontrollin entisestä kumppanistaan ja perheestään. Teon varsinaisena kohteena on usein kumppani, mutta myös lapset joutuvat uhreiksi. Tekijä voi nähdä perheen yksikkönä ja surmata lapset hävittääkseen perheen, jota hän ei enää kykene hallitsemaan, tai loukatakseen kumppania tai kostaakseen hänelle.
Kontrollin vuoksi perheväkivallan uhrin voi olla mahdotonta hakea apua. Äärimmillään piinaavuus ja kontrollin tuottama epätoivo voivat johtaa perhesurmaan myös siten, että piinattu ajautuu surmaamaan itsensä ja lapsensa.
Eroamiseen sisältyvä riski on tiedostettava
Perhesurmien ehkäisyssä on tärkeä tiedostaa erotilanteeseen sisältyvä riski. Tutkimuksissa on tullut esille, että kuolettavaa väkivaltaa edeltää usein naisen lähteminen parisuhteesta tai hänen eroaikeensa. Parisuhdeväkivalta ei aina pääty eroon, vaan se voi jatkua erimuotoisena, kuten vainoamisena tai digitaalisena väkivaltana. Väkivaltaisesta parisuhteesta lähteminen onkin vaarallista aikaa naisille ja lapsille ja riskinä voi olla väkivallan eskaloituminen ja henkirikos.
Väkivaltaa käyttävän osapuolen vanhemmuuden jatkuminen luo areenan pitää yhteyttä ja olla läsnä lasten ja entisen kumppanin arjessa. Erityisesti lasten huoltajuuteen, elatukseen ja tapaamisiin liittyvien asioiden käsittely mahdollistaa väkivallan jatkumisen. Väkivaltaa käyttävän (etä)vanhemman ja lasten tapaamisten on todettu aiheuttavan riskin vakavalle väkivallalle. Lisäksi, vaikka väkivaltaa käyttävä vanhempi ei enää asu samassa taloudessa entisen kumppanin ja lasten kanssa, teknologia mahdollistaa väkivallan jatkamisen.
Vanhemmuutta uhkaavat muutokset ovat riskitekijä
Perhesurmien ehkäisyssä on tärkeää tiedostaa myös vanhemmuuteen liittyvien mekanismien merkitys. Usein ulkopuolisten voi olla hankala mieltää tekijän väkivaltaisuutta tai perheessä ilmenevää väkivaltaa ja sen vakavuutta. Tekijät voivat näyttäytyä ulkopuolisille jopa hyvinä, lapsistaan huolehtivina vanhempina. Hyvän vanhemmuuden esittäminen voi olla myös yksi vallan ja kontrollin muoto. Tekijän pakottava kontrolli voi ulottua myös ammattilaisiin, joiden tarkoituksena on auttaa perhettä ja puuttua väkivaltaan. Tekijät voivat sepittää ammattilaisille tarinaa perheestä pyrkien saamaan heidät puolelleen. Ulkopuolisille tekijä voi näyttäytyä uhrina ja varsinainen uhri väkivallan tekijänä. Tämä estää näkemästä perheessä olevaa väkivaltaa, sekä estää uhreja saamasta apua.
Mikäli vanhemmuus ja sen mahdollistama kontrollointi on tekijälle pakkomielteistä, on tärkeää tiedostaa, että kaikki muutokset, jotka uhkaavat nykytilaa ja vanhemman roolia, voivat toimia äkillisenä surman laukaisevana tekijänä. Tällaisia riskitekijöitä voivat olla esimerkiksi huoltajuuden tai tapaamisoikeuden muutokset, jotka uhkaavat tekijän kontrollia uhristaan. Usein nämä näyttäytyvät ulkopuolisille vähämerkityksellisinä tai asioina, jotka on mahdollista selvittää.
Monialaisen tiedon kerääminen on välttämätöntä
Perhesurmien ehkäisy edellyttää eron jälkeisen väkivallan tilanteissa monialaisen tiedon keräämistä. Tiedonkeruussa väkivallan uhrien tieto perheen tilanteesta yhdistyy sosiaalitoimen, lastensuojelun, terveydenhuollon, koulun, varhaiskasvatuksen, poliisin ja oikeuslaitoksen tietoihin ja tilannetulkintaan mahdollisimman kattavasti.
Perhesurmien ehkäisy edellyttää moninaisten taustatekijöiden, kuten perhesuhteisiin liittyvien ongelmien sekä mahdollisen tekijän henkilöhistoriaan liittyvien tekijöiden tunnistamista. Erotilanne on tärkeä nähdä riskinä ja luopua myytistä, jonka mukaan parisuhteessa oleva väkivalta päättyisi aina eroon. Ammattilaisten on tärkeä tunnistaa tekijän käyttämän väkivallan pakottavan kontrollin ja sukupuolittuneen väkivallan luonne. Väkivaltaa käyttävä vanhempi voi hyödyntää erilaisia henkisen väkivallan, manipulaation ja puolelle puhumisen taktiikoita myös ammattilaisiin. Perheen todellisuus voi näyttäytyä erilaisena eri ammattilaisille. Tämä voi aiheuttaa konflikteja myös ammattilaisten välille. Tilanteet edellyttävät ammattilaisilta jatkuvaa oman toimintansa, tietonsa ja asemansa reflektointia itsenäisesti ja muiden ammattilaisten kanssa. Tieto vanhemmuuden käytäntöjä uhkaavista muutoksista on myös tärkeää.
Moniammatillisella riskin ja uhkan arvioinnilla suojataan uhreja
Istanbulin sopimus velvoittaa viranomaisia väkivallan riskinarviointiin, kuolemanvaaran arviointiin ja riskinhallintaan eri ammattilaisten yhteistyönä. Moniammatillinen riskinarviointikokous (MARAK) on keskeinen toimenpide eron jälkeiseen väkivaltaan liittyvien perhesurmien ehkäisyssä.
Tappavan väkivallan riskiä tulee arvioida aikuisuhrin lisäksi lasten näkökulmasta. Riskin arvioinnissa ja hallinnassa on tärkeä ottaa huomioon taustalla olevat perhedynamiikkaan ja väkivallan tekijään liittyvät näkökulmat mutta myös äkilliset riskitekijät, jotka voivat laukaista surmateon. Tämä edellyttää jatkuvaa yhteistyötä perheen kanssa ja tilanteen seuraamista. Kuolettavan väkivallan riskinarviointia tulee edelleen kehittää erityisesti lasten näkökulmasta.
Väkivallan uhrien suojaamisessa on tärkeää tehdä aikuisuhrille ja jokaiselle lapselle erikseen kirjalliset turvasuunnitelmat, jotka perustuvat heidän kokemukseensa. Uhrit tarvitsevat tietoa henkirikoksen riskistä omassa elämässään sekä keinoja riskien tunnistamiseen ja turvallisuuden luomiseen. Turvasuunnitelmissa tulee ottaa huomioon fyysisten seikkojen lisäksi uhrin turvallinen digitaalisten laitteiden käyttö.
Lastensuojelun sosiaalityöntekijöillä on keskeinen rooli väkivaltaa käyttävän vanhemmuuden sekä lapsen ja vanhemman turvallisen yhteydenpidon arvioinnissa. Tämä edellyttää perheessä näyttäytyvän abstraktin ja konkreettisen hyvän jatkuvaa kriittistä arviointia: yksistään se, että lapsi on kirjattu lastensuojelun asiakkaaksi, ei poista tappavan väkivallan riskiä.
Anna Nikupeteri & Merja Laitinen
Anna Nikupeteri työskentelee tutkijatohtorina ja Merja Laitinen sosiaalityön professorina Lapin yliopistossa Yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa.
Teksti on tuotettu osana Suomen Akatemian rahoittamaa hanketta Lasten tietävä toimijuus yksityisissä, moniammatillisissa ja yhteiskunnallisissa prosesseissa – Tapauksena vanhempien eron jälkeinen vaino (n:o 308470). Hankkeen verkkosivut: www.ulapland.fi/caps
Kirjallisuus
Abrunhosa, C., de Castro Rodrigues, A., Cruz, A.R., Gonçalves, R. A. & Cunha, O. (2021) Crimes Against Women: From Violence to Homicide. Journal of Interpersonal Violence 36(23-24), NP12973–NP12996. https://doi.org/10.1177/0886260520905547
Aho, A-L., Remahl, A., & Paavilainen, E. (2017) Homicide in the western family and background factors of a perpetrator. Scandinavian Journal of Public Health, 45: 555–568
Bendlin, M. & Sheridan, L. (2021) Risk Factors for Severe Violence in Intimate Partner Stalking Situations: An Analysis of Police Records. Journal of Interpersonal Violence, 36 (17–18), 7895–7916. DOI: 10.1177/0886260519847776
DeKeseredy, W. S., Dragiewicz, M. & Schwartz, M. D. (2017) Abusive Endings. Separation and Divorce Violence against Women. University of California Press. Oakland, California.
Frederico. M., Jackson, A. & Dwyer, J. (2014) Child Protection and Cross-Sector Practice: An Analysis of Child Death Reviews to Inform Practice When Multiple Parental Risk Factors Are Present. Child Abuse Review 23(2), 104–115. https://doi.org/10.1002/car.2321
Jaffe. P. G., Campbell, M., Olszowy, L., Hamilton, L.H.A. (2014) Paternal Filicide in the Context of Domestic Violence: Challenges in Risk Assessment and Risk Management for Community and Justice Professionals. Child Abuse Review 23(2), 142–153. DOI: 10.1002/car.2315
Johnson, C. (2006) Familicide and family law: A study of filicide-suicide following separation. Family Court Review 44(3), 448–463. doi:10. 1111/j.1744-1617.2006.00099.x
Laitinen, M., Kauppi, A., Lohiniva-Kerkelä, M., Nikupeteri, A. & Lappi, C. (2020) Lasten sosiaalis-oikeudelliset asemat vainon ja perhesurmien konteksteissa. Oikeus 49(2), 192–214.
Lehti, M. (2020) Henkirikoskatsaus 2020. Katsauksia 42/2020. Helsingin yliopisto. Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti. Helsinki.
Lux, G. & Gill, S. (2021) Identifying coercive control in Canadian family law: A required analysis in determining the best interests of the child. Family Court Review 59(4), 810–827.
Mailloux, S. (2014) Fatal families: Why children are killed in familicide occurrences. Journal of Family Violence 29(8), 921–926. DOI 10.1007/s10896-014-9643-0
Nikupeteri, A., Lappi, C., Lohiniva-Kerkelä, M., Kauppi, A. & Laitinen, M. (2017) Potentiaalisesti tappava parisuhde? Erotilanteen uhkaavuus ja uhrien suojaamisen edellytykset sukupuolistuneen väkivallan viitekehyksessä. Oikeus 46(3), 290–309.
Piispa, M., Taskinen, J. & Ewalds, H. (2012) Selvitys perhe- ja lapsensurmien taustoista vuosilta 2003-2012. Sisäasiainministeriön julkaisuja 35/2012.
Riski, T. & Vauhko M. (2022) Istanbulin sopimuksen toimeenpanosuunnitelma vuosille 2022–2025. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2022:7. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki.
Saltmarsh, S., Ayre, K. & Tualaulelei, E. (2021) Schools, separating parents and family violence: a case study of the coercion of organisational networks. Critical Studies in Education.
Sheehan, B., Murphy, S., Moynihan, M., Dudley-Fennessey, E. & Stapleton, J. (2015) Intimate Partner Homicide. New insights for understanding lethality and risks. Violence Against Women 21(2), 268–288. DOI: 10.1177/1077801214564687
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (2021) Lähisuhdeväkivalta 2019. Viranomaisten tietoon tulleen lähisuhdeväkivallan määrä kasvussa. Tilastoraportti 3/2021.
