Digitaaliseen väkivaltaan puuttumisen haasteet poliisissa
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnasta (VN TEAS) rahoitetussa DIGNITEAS-hankkeessa tutkittiin vuosien 2022–2023 aikana naisiin kohdistuvan digitaaliseen väkivaltaan puuttumisen haasteita rikosprosessissa. Hankkeen yhtenä tavoitteena oli selvittää poliisien näkemyksiä digitaalisesta väkivallasta ja rikosasioiden etenemistä esitutkinnassa. Osatutkimuksen aineiston muodostivat rikosilmoitukset yhdeltä poliisilaitokselta (2019) ja poliisien fokusryhmähaastattelut kahdelta muulta poliisilaitokselta (2019 ja 2023).
Rikosilmoitusaineistosta seulottiin sana- ja rikosnimikehakujen avulla ne rikosilmoitukset, joiden teonkuvauksiin liittyi digitaalista väkivaltaa. Haastatteluissa puolestaan kartoitettiin poliisien digitaaliseen väkivaltaan liittyvää koulutusta, työtapoja, työkaluja sekä kokemuksia.
Rikosnimikkeiden lievyys heijastuu koko rikosprosessiin
Digitaaliseen väkivaltaan liittyvät tapaukset määrittyvät rikosnimikkeiden perusteella usein vähäisiksi asianomistajarikoksiksi, mikä heijastuu koko rikosprosessiin ja asianomistajan kohteluun. Useimmiten digitaalista väkivaltaa sisältävien tapausten rikosnimikkeinä on kunnianloukkaus ja laiton uhkaus. Vähäisinä pidettävien rikosten osalta on todennäköisempää, että asianomistaja ei vaadi rangaistusta, esitutkintaa rajoitetaan tai syytettä ei nosteta. Aineistomme asianomistajarikoksista esimerkiksi laittomista uhkauksista 41,7 % ja kunnianloukkauksista 36,6 % oli päätetty, koska asianomistajalla ei ollut rangaistusvaatimuksia.
Rikosilmoitusaineisto osoitti tapauksen etenevän varmemmin syyteharkintaan, kun kokonaisuus koostui useista rikosnimikkeistä. Kun rikosilmoituksessa oli yksi rikos, syyteharkintaan eteni 23,9 % tapauksista. Kahden rikoksen ilmoituksista syyteharkintaan eteni 46,6 %. Kun ilmoituksessa oli käsiteltävänä vähintään 3 rikosta, syyteharkintaan eteni 78,0 % tapauksista. Aineisto antoi myös viitteitä siitä, että digitaalista väkivaltaa indikoiva rikosepäily menestyi paremmin esitutkinnassa, kun siihen kytkeytyi fyysistä väkivaltaa, törkeitä tekomuotoja ja virallisen syytteen alainen rikosepäily.
Myös haastateltavat poliisit pitivät ongelmana sitä, että monet digitaalisen väkivallan rikosnimikkeet ovat lieviä, vaikka niiden alla tarkastellut teot saattavat olla asianomistajaa syvästi haavoittavia. Lievien tekojen esitutkinta rajoitetaan helpommin ja tapauksen aktiivinen selvittely saattaa tutkijan pöydällä olevan juttupinon takia käynnistyä vasta kuukausien päästä rikosilmoituksen teosta. Tällöin asianomistajan kokemus rikoksen uhriksi joutumisesta ja oikeusjärjestelmän suhtautuminen rikolliseen tekoon eivät kohtaa.
Emme kuitenkaan pystyneet luotettavasti ja kattavasti selvittämään, miksi asianomistajat luopuvat rangaistusvaatimuksesta. Joissain tapauksissa asianomistajat halusivat tapauksesta merkinnän poliisin rekisteriin ilman rangaistusvaatimusta. Poliisit saattoivat myös puhuttaa epäiltyä saadakseen hänet lopettamaan asianomistajan häirinnän. Jos puhuttaminen onnistui, eikä asianomistajalla ollut vaatimuksia, esitutkinta voitiin päättää tai sitä ei käynnistetty ollenkaan.
Pienet paikkakunnat saattavat jäädä koulutuksen ja erikoisosaamisen katvealueisiin
Tarkastelluilla poliisilaitoksilla digitaaliseen väkivaltaan puuttumisen organisoinnissa oli eroja tarjotun koulutuksen, erikoisosaamisen ja yhteistyörakenteiden hyödyntämisen suhteen. Esimerkiksi pääpoliisiasemalla työskentelevä rikostutkija pystyi hyödyntämään helposti samassa rakennuksessa olevia ICT-tutkijoita ja pyytämään apua digitaaliseen informaatio- ja viestintäteknologiaan perehtyneiltä kollegoilta, joita "isosta talosta" helpommin löytyi. Pienellä poliisiasemalla sen sijaan ICT-tutkijoiden apu olisi edellyttänyt matkustamista pääpoliisiasemalle, minkä vuoksi esimerkiksi laite-etsintöjä tehtiin harvemmin kuin pääpoliisiasemalla ja vain vakavimpien rikoksien osalta.
Isoilla paikkakunnilla järjestöt tarjoavat poliiseillekin relevanttia koulutusta digitaalisesta väkivallasta. Pienillä paikkakunnilla osallistuminen edellyttää verkkokoulutusta. Esimerkiksi THL:n Puutu väkivaltaan -verkkokoulutus sisältää digitaalisen väkivallan osion, jonka voi suorittaa myös erikseen. Poliisit saattoivat opiskella myös itsenäisesti digitaalisen väkivallan torjunnassa ja tutkinnassa tarvittavia tietoja ja taitoja, jos he eivät voineet osallistua muuhun koulutukseen.
Poliisiammattikorkeakoulu järjestää kyberrikostorjunnan erikoistumisopinnot, jonka kautta voi hankkia monipuolisen osaamisen mm. digitaalisen forensiikan menetelmiin ja tietoverkkorikosten torjuntaan ja tutkintaan. Vaikka kyseinen koulutus tuottaa osaavia ammattilaisia, näiden henkilöiden merkitys päivittäisrikostutkinnassa voi jäädä laitoksilla vähäiseksi. Tietoverkkorikoksiin perehtyneiden asiantuntijoiden työaika voi kulua vakavien verkkorikosten torjunnassa ja tutkinnassa.
”Kuulin juuri yhdestä tyypistä, joka meillä auttaa näissä asioissa”
Jutun menestyminen voi riippua yksittäisen rikostutkijan osaamisesta ja motivaatiosta käsitellä digitaalista aineistoa.
Koulutuksen, käytössä olevien resurssien ja työn organisoinnin erot vaikuttavat tutkinnan laatuun. Jutun menestyminen voi riippua yksittäisen rikostutkijan osaamisesta ja motivaatiosta käsitellä digitaalista aineistoa. Kaikki tutkijat eivät välttämättä tiedä mahdollisuudesta käyttää poliisilaitoksen ICT-osaajia myös päivittäisrikostutkinnassa eteen tulevissa digitaalisen väkivallan jutuissa. Haastattelemamme rikostutkija kuvasi osuvasti, että oli sattumalta juuri kuullut eräästä laitoksella työskentelevästä henkilöstä, jolta sai apua digitaalisiin rikoksiin liittyvissä asioissa. Henkilön apua olisi voinut hyödyntää aikaisemminkin, jos vain tieto hänen osaamisestaan olisi ollut laajemmin tiedossa.
Tutkinnan laatu paranee, jos rikostutkija on saanut kouluttautua ja kehittää osaamistaan digitaalisen väkivallan erityispiirteistä. Osaava tutkija ymmärtää etsiä viitteitä väkivallan jatkumosta ja ohjaa asianomistajan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa tukipalvelujen piiriin. Hän osaa myös hyödyntää oman laitoksen ICT-tutkijoita tai muita osaavia poliiseja etsiessään todistusaineistoa esimerkiksi tietokoneen tai puhelimen muistista.
Digitaalista todistusaineistoa ei välttämättä hyödynnetä kattavasti
Digitaalisten laitteiden ja palveluiden käytöstä tallentuu suuret määrät dataa, jota voidaan hyödyntää rikosten selvittämisessä taustatietona ja todistusaineistona. Poliisin resurssit sähköisten aineistojen käsittelyssä suuntautuvat luonnollisesti vakavaan rikollisuuteen, talousrikoksiin ja lapsiin kohdistuneisiin seksuaalirikoksiin. Kansalaisten oikeusturvan kannalta on kuitenkin tärkeää, että myös päivittäisrikosten ja asianomistajarikosten tutkinnan tarpeita palvellaan laadukkaasti.
Syyteharkinnassa punnitun ja tuomioistuinkäsittelyssä esitetyn sähköisen todistusaineiston luotettavuus pitää pystyä varmistamaan esitutkinnan aikana. Pahimmassa tapauksessa tutkinnan kannalta mahdollisesti relevantti sähköinen aineisto sivuutetaan kokonaan, koska digitaalisten laitteiden ja aineistojen taltiointiin ja käsittelyyn ei ole resursseja ja osaamista esitutkinnan aikana.
Vähättelevä suhtautuminen voi haavoittaa väkivaltaa kokenutta lisää
Poliisin suhtautumisessa digitaaliseen väkivaltaan saattaa näkyä sukupolvien erilainen kokemus digitaalisten laitteiden ja palveluiden käytöstä. Verkossa tapahtuvaa häirintää ja epäasiallista kohtelua kokevat useimmiten nuoret ja erityisesti nuoret naiset. DIGNITEAS-hankkeessa tehdyn kyselytutkimuksen mukaan digitaalisen väkivallan uhrit kokivat poliisin usein vähättelevän uhrin kokemuksia. Kyselyyn vastanneet kertoivat, että poliisi saattoi ohjeistaa heitä pysymään poissa sosiaalisesta mediasta. Kehotus välttää sosiaalista mediaa ja digitaalisia viestikanavia kertoo siitä, ettei ammattilainen tunnista paitsi digitaalisen väkivallan vakavuutta ja haavoittavuutta, myöskään verkkoalustojen ja sähköisten sovellusten yhä keskeisempää asemaa työn ja sosiaalisten suhteiden hoitamisessa.
Haastatteluissa nuoret poliisit pohtivat, onko vanhemmalla sukupolvella vaikeuksia käsittää digitaalisen väkivallan haavoittavuutta. Jos digitaalisten laitteiden ja sosiaalisen median käyttö ei ole kiinteä osa ammattilaisen omaa elämää, ei hän välttämättä ilman koulutusta tunnista digitaalisen väkivallan vakavuutta ja vahingollisuutta. Jos digitaalisia loukkauksia tai uhkauksia pidetään vähäisinä, saatetaan juttuja ”makuuttaa”: aktiivisten tutkintatoimenpiteiden käynnistämistä odotellaan, jotta häirintä tai uhkailu loppuisi itsestään ja asianomistaja luopuisi rangaistusvaatimuksestaan. Digitaalista väkivaltaa kokenut tulisi kuitenkin ohjata mahdollisimman pian tukipalveluiden piiriin, mielellään jo ensimmäisessä kontaktissa. Tuki tulee liian myöhään, jos palveluohjaus tehdään kuulustelussa, joka saatetaan järjestää vasta kuukausien kuluttua rikosilmoituksen kirjaamisesta.
Digitaalisen väkivallan torjunta edellyttää uudistuksia
Digitaalisen väkivallan seuraukset eivät kohdistu vain yksilöön, vaan ilmiö heijastuu koko yhteiskuntaan esimerkiksi terveydenhoidon ja rikosten selvittämisen kustannuksina.
Digitaalisen väkivallan seuraukset eivät kohdistu vain yksilöön, vaan ilmiö heijastuu koko yhteiskuntaan esimerkiksi terveydenhoidon ja rikosten selvittämisen kustannuksina. Lisäksi digitaalisten laitteiden ja viestintäkanavien kautta tapahtuva häirintä ja häpäisy uhkaa sananvapautta ja heikentää sosiaalista luottamusta. Ongelmaa ei voida myöskään ratkaista ainoastaan puuttumalla rikosoikeudellisin keinoin yksittäistapauksiin. Eri sektoreiden viranomaisten tulee puuttua ilmiöön koordinoidusti ja yhteistyössä järjestöjen, yritysten ja koulujen kanssa.
Rikosprosessissa digitaaliseen väkivaltaan voidaan puuttua tehokkaasti, kun lainsäädäntö on ajantasaista, rikostorjunnan rakenteet ja prosessit ovat kunnossa, viranomaisten osaaminen on laadukasta ja toimintaan on ohjattu riittävästi resursseja. Digitaalinen teknologia muuttuu nopeasti ja tarjoaa jatkuvasti uusia keinoja häiritä, kontrolloida, uhkailla ja vainota. Tilannetta ei saa kuitenkaan hyväksyä uutena normaalina, vaan digitaalinen väkivalta tulee tunnistaa ja torjua kaikilla elämänalueilla: kodeissa, työpaikoilla, kouluissa, vapaa-ajalla ja harrastuksissa.
Marianne Mela & Jarmo Houtsonen
Marianne Mela on tutkija ja Jarmo Houtsonen erikoistutkija Poliisiammattikorkeakoulussa.
Husso, M., Piippo, S., Houtsonen, J., Mela, M., Tihveräinen, S., Haapanen, J., Hakkarainen, L., Knihtilä, A. (2024) Naisiin kohdistuvaan digitaaliseen väkivaltaan puuttumisen haasteet poliisin työssä, rikosprosessissa ja tukipalveluissa. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023:65.
Kuva: Pixabay
