Eläinten oikeudellinen asema on myös eettinen kysymys
Kuvittele kävelymatka lähikauppaan. Astuessasi ovesta kuulet peipon keväisen soidinkutsun ja näet puita pitkin vipeltäviä oravia. Tervehdit nahkakenkiin ja villahuiviin pukeutunutta naapuria ja hänen taluttamaansa labradorinnoutajaa. Kaupassa on vaikeuksia löytää tuotteita, jotka eivät sisällä munaa, maitoa, lihaa tai muita eläinperäisiä ainesosia. On helppo hahmottaa, että eläimet ovat erottamaton osa yhteiskuntaamme ja jokapäiväistä elämäämme.
Eläinten oikeudelliseen asemaan vaikuttavat lukuisat normit ja säännökset. Vallitsevan varallisuusoikeudellisen näkemyksen mukaan eläimet ovat esineitä. Käytännössä tämän suurin merkitys lienee siinä, että eläimiä voi omistaa. Lähtökohtaisesti eläimen omistajalla on vastuu esimerkiksi eläimen aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta. Eläimen asemasta esineenä seuraa myös se, että eläin on mahdollista eräin rajoituksin vaikkapa ulosmitata.
Eläimet eroavat kuitenkin muista esineistä oleellisella tavalla: eläimet ovat eläviä ja tuntevia olentoja. Eläinten tuntevuus onkin todettu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 13 artiklassa. Eläinten erityisominaisuuksien vuoksi eläimiä suojellaan lainsäädännössä eri tavoin. Lähtökohtana sääntelyssä on usein tarpeettoman kärsimyksen välttäminen. Eläinsuojelulainsäädäntö ei kuitenkaan kyseenalaista eläinten käyttöä tai pitämistä yleisesti, vaan tähtää hyvinvoinnin parantamiseen eläinten hyödyntämisen aikana. Pohjana on siis se, että eläimiä voi pitää esimerkiksi lemmikkeinä tai tuotantotarkoituksessa. Eläinten oikeudelliseen asemaan vaikuttavat laajemminkin vallitsevat yhteiskunnalliset asenteet ja arvot. Siten eläinten suojelu voi tulla punnituksi esimerkiksi taloudellisia intressejä tai uskonnonvapautta vastaan.
Laissa on toistaiseksi selväsanaisesti muotoilematta eläinten oikeudet ja niiden tarkempi sisältö.
Eläinten oikeudet ovat vakiintuneet osaksi eläimiä koskevaa kielenkäyttöä, vaikka akateemisessa keskustelussa eläinten oikeuksista ei ole yksimielisyyttä. Laissa on toistaiseksi selväsanaisesti muotoilematta eläinten oikeudet ja niiden tarkempi sisältö. Yksi mahdollinen tapa muotoilla juridisesti eläinten oikeudet on eduskunnan käsittelyssä oleva kansalaisaloite eläinten oikeuksista perustuslakiin (KAA 8/2023).
Eläimiä suojelevia säädöksiä
Keskeisimpänä eläimiä koskevana säädöksenä Suomessa on vuoden 2024 alussa voimaan tullut laki eläinten hyvinvoinnista (693/2023). Lisäksi eläimiä koskevaa sääntelyä sisältyy muun muassa lakiin eläinten kuljetuksesta (1429/2006), lakiin tieteellisiin tai opetustarkoituksiin käytettävien eläinten suojelusta (497/2013), metsästyslakiin (615/1993), ja luonnonsuojelulakiin (9/2023). Osa Suomessa voimassa olevista normeista on puhtaasti kansallista sääntelyä, osa puolestaan on Euroopan unionissa harmonisoitua lainsäädäntöä. Kansallisesti on voimassa myös monia alemman asteisia säädöksiä, jotka täsmentävät ja tarkentavat lakiin kirjattuja sääntöjä.
Toisaalta on myös lainsäädäntöä, jonka nimenomaisena tarkoituksena ei ole eläinten suojelu, mutta joka joissain tilanteissa käytännössä suojelee myös eläimiä. Esimerkiksi eläintauteja ja eläinten lääkitsemistä koskeva lainsäädäntö ei pyri niinkään eläinten suojeluun, vaan esimerkiksi kuluttajansuojaan sekä zoonoosien leviämisen ja mikrobiresistenssin estämiseen. Eläintautien hallintaan ja hoitamiseen voi kuitenkin liittyä myös eläinten hyvinvointia edistävä vaikutus.
Lajin ja käyttötarkoituksen vaikutus suojeluun
Eläimistä ja eläinten oikeuksista puhutaan usein sen tarkemmin erittelemättä, mitä eläimillä tarkoitetaan. Lainsäädännössä tilanne on tätä monimutkaisempi, sillä eri eläimiä voi koskea erilaiset säännökset. Lakien soveltamisalaa koskevista säännöksistä ilmenee usein, mitä eläimiä laki koskee. Esimerkiksi eläinten hyvinvointilaki soveltuu ”kaikkiin eläimiin”. Tällä tarkoitetaan hallituksen esityksen mukaan ihmisten hoidossa olevia eläimiä samoin kuin soveltuvin osin luonnonvaraisia eläimiä (HE 186/2022 vp, s. 82). EU-tasolla voimassa olevassa lopetusasetuksessa puolestaan eläimillä tarkoitetaan ”kaikkia selkärankaisia eläimiä, lukuun ottamatta matelijoita ja sammakkoeläimiä”.
Lainsäädäntöön sisältyy lisäksi listauksia, joissa eläimiä luokitellaan erilaisiin kategorioihin. Esimerkiksi metsästyslain 5 § sisältää riistaeläinten ja rauhoittamattomien eläinten luettelon. Luonnonsuojelulaissa sen sijaan määritellään rauhoitetut nisäkkäät, linnut, matelijat ja sammakkoeläimet. Eläinten oikeudellinen asema määräytyy siis osittain eläimen lajin perusteella. Tässä tarkoituksessa keskeisenä voidaan pitää myös eläinten hyvinvointilain liitettä 1, jossa luetellaan ne eläinlajit, joita saa pitää tuotantoeläiminä, sirkuseläiminä tai kiertävissä eläinnäyttelyissä. Lisäksi seura- ja harrastuseläiminä pidettävistä eläimistä säädetään valtioneuvoston asetuksella. Muita eläinlajeja ei lähtökohtaisesti saa pitää. Eläinten hyvinvointilakiin sisältyykin nimenomainen kielto ottaa luonnonvarainen selkärankainen eläin elätettäväksi. Tästä on kuitenkin joitain poikkeuksia, kuten pyydystäminen ja hallussapito avuttomassa tilassa olevalle eläimelle annettavaa hoitoa varten.
Eläinlajien ohella myös eläimen aiotulla käyttötarkoituksella on siten myös vaikutusta eläimen juridiseen kohteluun. Esimerkiksi koiran tai kissan pitäminen lemmikkinä on sallittua, olettaen tietysti, että näiden lemmikkinä pitämistä koskevia säännöksiä noudatetaan. Koiraa tai kissaa ei kuitenkaan saa pitää tuotantoeläimenä, ja rikoslaissa onkin erikseen säädetty rangaistavaksi koiran tai kissan turkin saattaminen markkinoille. Lisäksi eläinkokeiden osalta on merkitystä eläinkokeen tarkoituksella. Eläinten käyttöä tieteellisiin ja opetustarkoituksiin koskevassa sääntelyssä asetetaan edellytyksiä ja reunaehtoja eläinten käyttämiselle tällaisiin tarkoituksiin. Sen sijaan kosmeettisten valmisteiden tai niiden ainesosien testaaminen eläimillä sekä eläimillä testattujen tuotteiden saattaminen markkinoille on lähtökohtaisesti kielletty.
Eläin hallinnollisen ja rikosoikeudellisen suojelun kohteena
Jotta eläinten hyvinvoinnin ja suojelun vuoksi säädettyjen normien noudattamisesta voidaan varmistua, niiden noudattamista valvotaan ja niiden rikkomisesta voi joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen. Perustuslaissa suojatun kotirauhan turvaamiseksi valvontamahdollisuudet pysyväisluonteiseen asumiseen käytetyissä tiloissa ovat rajatumpia kuin kotirauhan piirin ulkopuolelle jäävissä paikoissa, kuten tuotantotiloissa tai tarhoissa. Tavallaan näissä tapauksissa on heikennetty tiettyjen eläinten, lähinnä kotona pidettävien lemmikkien, suojaa verrattuna muissa tiloissa pidettyihin eläimiin. Tämä osoittaa oikeudellisessa sääntelyssä tehtävän tasapainottelun eri suuntiin johtavien intressien, tässä eläinten suojelun ja kotirauhan suojan, välillä.
Eläinten hyvinvointisääntöjen noudattamatta jättämisen korjaamiseksi ja seuraamukseksi säännösten rikkomisesta on tilanteen vakavuuden mukaan erilaisia keinoja vaihdellen neuvonnan ja eläimen haltuunoton tai lopettamisen välillä. Hallinnollisten seuraamusten lisäksi kyseeseen voivat tulla rikosoikeudelliset seuraamukset eläinsuojelurikosten tunnusmerkistöjen täyttyessä.
Eläinsuojelurikos, samoin kuin sen törkeä ja lievä tekomuoto, on kriminalisoitu rikoslain 17 luvussa, joka koskee rikoksia yleistä järjestystä vastaan. Lain esitöissä on katsottu eläinten epäasiallisen tai julman kohtelun ”loukkaavan yhteiskunnassa vallitsevia käsityksiä eläinten kohtelusta” ja herättävän sillä tavoin ”ärtymystä tai pahennusta” (HE 6/1997 vp, s. 133). Tämän ajattelun mukaan eläimiä ei toisin sanottuna suojella varsinaisesti eläinten itsensä vuoksi, vaan muiden ihmisten takia. Eläimen huonon kohtelun voidaan kuitenkin ajatella olevan eettisesti väärin myös eläimen itsensä vuoksi. Lisäksi eläinten hyvinvointilaki sisältää eläinsuojelurikkomuksen rangaistussäännöksen. Eläimiä suojataan myös mahdollisuudella määrätä eläinsuojelurikokseen syyllistynyt määräajaksi tai pysyvästi eläintenpitokieltoon. Mainitsemisen arvoinen on myös luonnonsuojelurikos, johon voi syyllistyä hävittämällä tai turmelemalla suojeltavaksi tai rauhoitetuksi säädetyn eläimen.
Lopuksi
Eläinten oikeudellisen aseman parantaminen oikeudellisin keinoin on hidasta, koska lainsäädäntöön vaikuttavat myös esimerkiksi taloudelliset intressit. Onkin selvää, että laki ei perustu pelkästään eläinten hyvinvointiin liittyviin arvoihin. Tästä seuraa se, että eläinten sinänsä laillinen kohtelu ei ole välttämättä eettisesti tarkasteltuna kestävää. On hyvä tiedostaa, että omilla konkreettisilla valinnoilla voi vaikuttaa eläinten asemaan ja hyvinvointiin. Eläimiä voi suojella esimerkiksi välttämällä eläinperäisiä tuotteita.
Julia Sundström
Kirjoittaja on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa.
Kuva: Riikka Kostiainen
