Miten lapsilta kysytään eettisesti kestävästi uhrikokemuksista?
Lapsiuhritutkimus on hyvä esimerkki tutkimusaiheesta, josta ei saataisi luotettavaa ja totuudenmukaista tietoa, jos huoltajilta pyydettäisiin etukäteen lupa lasten osallistumiseen. Lapsiuhritutkimus on 6.- ja 9. luokkalaisille suunnattu väkivaltakokemusten laaja erityiskysely. Olisi äärimmäisen todennäköistä, että niissä perheissä, joissa väkivaltaa koetaan, lapsia kiellettäisiin osallistumasta tutkimukseen.
Lapsiuhritutkimukset onkin toteutettu joka kerta niin, että lapset ovat saaneet itse päättää omasta osallistumisestaan eikä huoltajien erillistä lupaa ole tarvittu. Kyselyyn vastataan sähköisesti, yhden oppitunnin aikana ja etukäteen informoidun yhteysopettajan valvonnassa. Vuonna 2022 myös huoltajien jälkikäteen informointi oli vapaaehtoista, toisin kuin aiempina vuosina. Tällainen menettelytapa edellyttää ikätasoista informointia, jotta lapset ymmärtävät, mihin he antavat osallistuessaan suostumuksensa. Lapsiuhritutkimuksille on aina pyydetty eettinen ennakkoarvio. Vuonna 2022 yksikään huoltaja ei enää ottanut yhteyttä tutkijoihin, kun menettelytapa herätti heissä vielä vuonna 2013 kysymyksiä. Näyttää siltä, että huoltajien valta-asema tutkimuksen portinvartijoina on vähentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Päättävätkö lapset kuitenkaan aidosti osallistumisestaan?
Lasten mahdollisuus päättää omasta osallistumisestaan on osin näennäinen, sillä kuntien viranomaisista ja kouluista on näyttänyt muodostuvan uusi, lasten itsemääräämisoikeutta rajoittava ryhmä. Vuoden 2022 Lapsiuhritutkimuksen kadosta valtaosa oli koulu- ja kuntatason katoa. Tämä tarkoittaa sitä, että lapsilta itseltään ei missään vaiheessa päästy kysymään heidän halukkuudestaan osallistua, vaan se evättiin jo hallintotasolla kunnissa ja kouluissa vedoten tutkimuspaineeseen. Tämä on vahvasti ristiriidassa sen kanssa, että Suomi on jo toistuvasti saanut YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen valvovalta elimeltä moitteita siitä, että lasten ja nuorten osallisuutta tiedontuotannossa ei huomioida tarpeeksi. Myös lasten omat kokemukset osattomuudesta ovat yleisiä.
Kun lapsiin ja nuoriin kohdistuvan tutkimuksen tutkimuslupaprosessien painopiste siirtyy eettisistä toimikunnista kuntiin ja kouluihin, tutkimuksen eettisyyttä ei tällöin enää arvioida tutkimusalan kriteerien mukaisesti ja lupaprosessin keskiössä on enää harvoin lasten etu. Kouluympäristössä toteutetut kansalliset kyselyt tulisi priorisoida pienempien selvitysten edelle, sillä ne tuottavat yleistettävää ja luotettavaa tietoa väkivaltakokemuksista. Koulu on lisäksi turvallinen paikka vastaamiseen esimerkiksi niille lapsille, joiden kotona koetaan väkivaltaa.
Eettisesti toteutetut kyselyt lisäävät myös lasten omaa tietoisuutta väkivallasta ja säännöllisiä tiedonkeruita toteuttamalla myös rohkaistaan lapsia raportoimaan omista kokemuksistaan aikuiselle.
Eettisesti toteutetut kyselyt lisäävät myös lasten omaa tietoisuutta väkivallasta ja säännöllisiä tiedonkeruita toteuttamalla myös rohkaistaan lapsia raportoimaan omista kokemuksistaan aikuiselle. Suurin osa lapsista kertoo esimerkiksi seksuaaliväkivallan kokemuksista edelleen vain ystävilleen, jolloin väkivalta ja kiusaaminen jäävät piiloon häpeän, syyllisyyden ja pelon vuoksi. Kysymällä myös arkaluontoisista asioista, osoitamme lapsille, että näistäkin kokemuksista on sallittua puhua ja olemme aikuisina niistä kiinnostuneista.
Aikuiset kokevat väkivaltakysymykset ahdistavina
Vuonna 2022, osa kunnista ja kouluista kieltäytyi osallistumasta Lapsiuhritutkimukseen, koska tutkimuksen aihe koettiin liian ahdistavaksi lapsille. Lapsiuhritutkimuksen tutkimuseettisessä pohdinnassa käydäänkin pohjimmiltaan punnintaa siitä, missä määrin osallistuminen tutkimukseen aiheuttaa haittaa suhteessa tutkimuksella tavoiteltavaan tietoarvoon. Lapsiuhritutkimuksien tuloksia on käytetty laajasti ehkäisevässä strategiatyössä, käytännön palvelujen kehittämisessä ja poliittisessa päätöksenteossa, mikä osoittaa, että se tuottaa korvaamatonta tietoa lapsiin kohdistuvasta väkivallasta.
Lapsiuhritutkimuksen arkaluontoisten kysymysten mahdollisesti lapsille aiheuttama henkinen haitta on puolestaan arvioitu olevan ohimenevä ja pieni suhteessa näihin hyötyihin. Arvio perustuu tutkimuksiin, joissa on analysoitu Lapsiuhritutkimusten avovastauksista, miltä lapsista on tuntunut vastata kysymyksiin eri vuosina. Nämä tutkimukset ovat osoittaneet, että suurin osa vastaajista kokee vastaamisen neutraalina ja vuoden 2022 vastausten perusteella näyttää siltä, että vastaaminen koetaan nykyään yleisemmin positiivisena ja harvemmin negatiivisena. Onkin eettisesti arveluttavaa, että aikuiset pääsevät ensi kädessä päättämään, mikä on lasten mielestä ahdistavaa ja millaisista kokemuksista heidän on sopivaa kertoa.
Lapsia voidaan suojella itsemääräämisoikeutta rajoittamatta
Lapsiuhritutkimuksissa on aina onnistuttu tasapainoilemaan hyvin itsemääräämisoikeuden ja suojeluntarpeen välillä. Kyselylomake on esimerkiksi suunniteltu niin, että lapsille ei luoda mielikuvia sellaisesta väkivallasta, josta heillä ei ole kokemuksia. Yhteysopettajia ohjeistamalla oppilaille on luotu turvallinen ja yksityinen tila vastaamiseen. Tutkimuksesta tiedottaminen ja jälkituki on joka kerta suunniteltu ja toteutettu huolellisesti tutkimuseettisten ohjeiden mukaisesti. Vuonna 2022 jälkitukeen panostettiin vielä aiempaa enemmän, kun kouluterveydenhuollon lisäksi myös SOS-Lapsikylän lapsille ja nuorille suunnatuissa chat-palveluissa varauduttiin kyselyyn vastanneiden lasten mahdollisiin yhteydenottoihin.
Eettisesti kestävällä tavalla tehtyyn tutkimukseen kuuluu myös tiedon palauttaminen lapsille ja nuorille selkeässä ja ymmärrettävässä muodossa. Lapsiuhritutkimuksessa tämä on toistaiseksi ollut haastavaa pysyvän rahoituksen puuttuessa. Seuraavan toteutuksen yhteydessä olisi suositeltavaa laatia osallisuussuunnitelma, jossa suunnitellaan, miten tuloksista raportoidaan myös lapsille itselleen.
Kaikki lapsilla ei ole mahdollisuutta kertoa omista kokemuksistaan
Lapsiuhritutkimuksella tavoitetaan nykymuodossaan vain ne lapset, jotka käyvät tavallista peruskoulua. Esimerkiksi vaikeasti näkö-, kuulo- ja liikuntavammaiset eivät tällä hetkellä pysty vastaamaan sähköiseen kyselylomakkeeseen. Lisäksi ulkopuolelle rajautuvat maahanmuuttajataustaiset lapset, joiden kielitaito ei riitä vastaamiseen suomeksi tai englanniksi. Myös sairaalakoulujen ja koulukotien oppilaat sekä vaativaa erityistä tukea tarvitsevat lapset ovat toistaiseksi otoksen ulkopuolella.
Jatkossa olisikin pohdittava, miten myös näiden erityisryhmien osallisuutta voitaisiin tukea, jotta kaikilla lapsilla olisi tasavertainen mahdollisuus saada äänensä kuuluviin.
Laura Mielityinen
Kirjoittaja työskentelee tutkijana Tampereen yliopistossa Strategisen tutkimuksen rahoittamassa ACElife-hankkeessa. Hän toimi vastaavana tutkijana Lapsiuhritutkimuksessa, joka toteutettiin vuonna 2022 yhtenä kansallisen Lapsistrategian toimenpiteenä.
Lisätietoja:
Mielityinen ym. (2023). Lasten ja nuorten väkivaltakokemukset 2022: Määrät, piirteet ja niiden muutokset 1988–2022.
Hakala ym. (2024). ”Miltä tuntui vastata kysymyksiin?” Lasten kokemukset kansalliseen uhrikyselyyn vastaamisesta.
Kaakinen ym. (2024). Väkivallattoman lapsuuden turvaamiseen tarvitaan vahva tietopohja.
Kuva: Riikka Kostiainen
