Tieto on valtaa – ja väärä tieto ylivaltaa
”Ystäväni, tiesitkö että oikea totuus kuulostaa aina epäuskottavalta? Jotta totuus saadaan kuulostamaan uskottavalta, siihen tulee aina lisätä valhetta. Näin on aina tehty. Voi olla, että siinä on jotain, mitä me emme ymmärrä.”
Dostojevskin Riivaajat-romaanin vallankumouksellinen manipuloija Pjotr Stepanovitš Verhovenski kuvaa totuuden ja valheen suhdetta uskottavuuteen. Hänen mukaansa uskottavuus ei ole niinkään sidonnainen totuuteen, vaan siihen, mikä kuulijan korvaan kuulostaa uskottavalta. Oikean ja väärän tiedon sekoittaminen on myös yksi disinformaation keinoista, joilla pyritään vääristämään ihmisten kuvaa todellisuudesta. Tämän vääristelyn tarkoituksena on heikentää ihmisten luottamusta yhteiskunnallisiin instituutioihin kuten luotettavaan mediaan, edustukselliseen demokratiaan ja viranomaisiin.
Viimeisten vuosikymmenien aikana informaatiosodankäynti on noussut omaksi sodankäynnin ulottuvuudekseen teknologian nopean kehittymisen vuoksi.
Informaatio osana sodankäyntiä on ilmiönä yhtä vanha kuin itse sodankäynti. Viimeisten vuosikymmenien aikana informaatiosodankäynti on noussut omaksi sodankäynnin ulottuvuudekseen teknologian nopean kehittymisen vuoksi. Informaatiosodankäynnin tavoitteena on iskeä vastapuolen yhteiskunnallisiin jakolinjoihin moninaisin keinoin, muun muassa disinformaatiota eli vahingollista väärää tietoa levittämällä. Informaatiosodankäynnin toimet eivät kuitenkaan ole riippuvaisia sodan tai rauhan ajasta, vaan samoja metodeja hyödynnetään esimerkiksi niin Ukrainassa kuin Suomessakin. Venäläisen näkemyksen mukaan informaatiosodankäynti aloitetaan jo huomattavasti ennen ensimmäistäkään laukausta. Yhä verkottuneemmassa ja nopeatempoisemmassa informaatioympäristössä disinformaatio ei myöskään tunne valtionrajoja.
Venäjän hallinnon narratiivin mukaan informaatiosodankäynti on osa Yhdysvaltojen johtaman kollektiivisen lännen keinovalikoimaa Venäjän pyyhkimiseksi maailmankartalta. Kuvaus informaatiosodankäynnin keinoista ja tavoitteista onkin osa venäläistä kaksoisviestintää, jolla pyritään nostamaan Venäjä uhriksi ja häivyttämään omia toimia. Samalla retoriikalla Venäjä on oikeuttanut laittoman hyökkäyssotansa Ukrainaan. Venäjän hallinnon narratiivissa informaatiosotaa voidaan käydä erillään ja ilman muita sotatoimia, ja informaatiosodankäynnin tarkoituksena on edistää maan strategisia ja poliittisia tavoitteita. Informaatiosodankäynti liitetään usein myös osaksi eksistentiaalista kamppailua elintilasta; syö tai tule syödyksi.
Vastakkaiset valheet
Venäjän disinformaation narratiivit eivät ole ristiriidattomia, vaan propagandistit rakentavat ja toistelevat yhtä aikaa useita, jopa vastakkaisia narratiiveja. Tämä voidaan nähdä sekasorron sijaan Venäjän hallinnon ajatuksena siitä, ettei edes näennäisellä valheiden varaan rakennetulla ”totuudella” ole juurikaan merkitystä, vaan disinformaation tehoa voimistavat nimenomaan voimakkaat tunnereaktiot puolin ja toisin. Hämmentäminen on yhtä tehokas informaatiosodankäynnin keino kuin tietyn tarkoituksenmukaisen narratiivin toistaminen.
Esimerkki Venäjän hallinnon ristiriitaisesta narratiivista on Venäjän suuruuden ja voiman kuvaaminen niin kotimaiselle kuin ulkomaalaisellekin yleisölle. Yhtäältä Venäjä kuvaa itse itseään suurvallaksi, joka taistelee Ukrainassa moninapaisen maailman puolesta kollektiivista länttä vastaan. Toisaalta Venäjä esittää itsensä Yhdysvaltojen johtaman lännen informaatiosodankäynnin uhrina, jonka olemassaolon perustaa on pyritty heikentämään historian saatossa aina tilaisuuden tullen.
Venäjän moninaiset narratiivit rakentavat kuvaa Venäjästä ja muiden valtioiden olemassaolosta suhteessa Venäjään aina ruohonjuuritasolta strategiselle tasolle asti. Venäjän informaatiosodankäynti kohdistuu Ukrainan lisäksi myös etenkin eurooppalaisiin valtioihin. Tarkoituksena on heikentää tukea Ukrainalle suoraan vetoamalla esimerkiksi sodan hintaan tai epäsuoraan lietsomalla keskustelua esimerkiksi siitä, kuinka tuki Ukrainalle heikentää tukea antavia yhteiskuntia. Ukrainassa informaatiosodankäynnillä pyritään vaikuttamaan murentavasti ukrainalaisten maanpuolustustahtoon ja henkiseen kriisinsietokykyyn.
Informaatiosodankäynnin tarkoituksena on saada aikaan nopeasti muuttuvassa julkisessa keskustelussa suuria tunnetiloja ja äkkinäisiä päätöksiä, joiden avulla pahantahtoinen viesti jatkaa leviämistään.
Välillä yllättävätkin tapahtumat nousevat laajaan keskusteluun, kun niistä käytävää keskustelua kiihdytetään sosiaalisen median kanavissa. Muun muassa Pariisin ludeongelma alkuvuodesta 2024 nousi maailmanlaajuiseksi puheenaiheeksi, kun Venäjään yhdistetyt tilit voimistivat siitä käytyä somekeskustelua keinotekoisesti. Näin ollen disinformaation tunnistamisen ja faktantarkistuksen lisäksi tulisi kiinnittää huomiota myös siihen, kuinka reagoimme tunteita herättäviin uutisiin. Informaatiosodankäynnin tarkoituksena on saada aikaan nopeasti muuttuvassa julkisessa keskustelussa suuria tunnetiloja ja äkkinäisiä päätöksiä, joiden avulla pahantahtoinen viesti jatkaa leviämistään.
Väärän tiedon valtiaaksi
Avoimet demokraattiset yhteiskunnat ovat hyvin alttiita informaatiosodankäynnin vaikutuksille, sillä sanan- ja ilmaisunvapauden ollessa yleinen perusoikeus myös disinformaatio ja muu vahingoittava tieto leviävät vapaan tiedonvälityksen myötä. Vihamieliset, usein autoritaariset toimijat käyttävät näitä mahdollisuuksia myös hyväkseen, ja pyrkivät koettelemaan demokratian peruselementtejä. Näin ollen informaatiosodankäyntiin vastaamisen tulee aina lähteä yhteiskunnan vallitsevien normien kunnioittamisesta. Vihamielisiin toimiin vastaamisen tulee perustua suomalaisen yhteiskunnan vahvoihin peruspilareihin: demokratian ja oikeusvaltion turvaamiseen, osaamisen vahvistamiseen niin viranomais- kuin yksilötasolla, jaettuun informaatioympäristön analyysiin ja tilannekuvaan sekä yhteistyöhön kansainvälisellä tasolla yhteisen varautumisen ja vasteen kehittämiseksi.
Informaatiosodankäynnin vaikutusten minimoimiseksi tehokkainta on ennakointityö ja mahdollisten kehityskulkujen tunnistaminen jo ennen niiden realisoitumista. Informaatiosodankäynnin torjumisessa tulisi siis siirtyä reaktiivisesta toiminnasta proaktiiviseen uhkien ennaltaehkäisyyn. Tämän prosessin ytimessä ovat yhteinen informaatioympäristön analyysi ja tilannekuva, joilla pyritään yhtäältä ennakoimaan tulevia kehityskulkuja ja toisaalta luomaan yhteinen vaste vihamielisille toimille.
Suomalainen luotettava media, viranomaiset, koulutusjärjestelmä sekä kansalaisyhteiskunta järjestöineen vahvistavat arkipäiväisillä toimillaan vastustuskykyämme vihamielistä vaikuttamista vastaan. Yhteinen päämäärä informaatiosodankäynniltä suojautumiseksi ja yksilöiden ja yhteisöjen vahvistamiseksi tulisi tunnistaa suomalaisessa yhteiskunnassa myös strategiatasolla. Informaatiosodankäynniltä suojautuminen tulisi määritellä selkeäksi kokonaisuudeksi, ja vastuuttaa se toimivaltaiselle viranomaiselle.
Yhä verkostoituneemmassa maailmassa Suomen tulee toimia suunnannäyttäjänä myös vihamieliseen informaatiovaikuttamiseen vastaamisessa. Kansallisen tason lisäksi toimia tulee tehdä Euroopan unionin tasolla, kuten vuoden 2024 alussa voimaantullut EU:n digipalvelusäädös edellyttää. Nato-jäsenyys luo myös uuden foorumin jakaa omaa osaamista ja luoda edellytyksiä liittokunnan yhteistoiminnalle informaatiosodankäyntiin vastaamisessa.
Mari Puurunen
Kirjoittaja on projektitutkija Jyväskylän yliopiston KILPI-hankkeessa, jonka tavoitteena on kehittää suomalaista osaamista kognitiivisen ja informaatiopsykologisen turvallisuuden saralla.
Hankkeessa julkaistu raportti Veretöntä mutta tappavaa: Informaatiosodankäynti venäläisessä sotatieteellisessä tutkimuksessa valottaa venäläisiä näkemyksiä informaatiosodankäyntiin.
Kuva: Pixabay
