Direktiivit haastavat Suomea – rikoksen uhrin asemassa yhä parannettavaa
Kansainvälisillä säädöksillä on monin tavoin ollut erityisen suuri merkitys rikoksen uhrien aseman kehittymiselle Suomessa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Istanbulin sopimuksen ratifiointi vuonna 2015 ja rikosuhridirektiivin käytännön toimeenpano vuonna 2016 ovat vahvistaneet uhrien oikeuksia, suojelua ja tukipalveluita merkittävin tavoin. Näiden lisäksi eri uhriryhmien kuten ihmiskaupan, terrorismin tai lapsiuhrien asemaan ovat vaikuttaneet useat muut sopimukset ja säädökset.
Lähivuosina uhrien asema ja oikeudet tulevat taas ottamaan harppauksia eteenpäin etenkin EU-direktiivien ansiosta.
Uudistettu ihmiskauppadirektiivi
Ilman järjestöjen matalan kynnyksen palveluita on valtion vaikea täyttää varhaisen tunnistamisen velvoitettaan ja velvoitetta tarjota uhreille heidän tarvitsemansa tukipalvelut.
Direktiivimuutoksista ensimmäiseksi toimeenpantavaksi tulee uudistettu ihmiskauppadirektiivi. Kesällä 2026 toimeenpantavat muutokset parantavat mm. uhrien tunnistamista ja tukemista. Direktiivi edellyttää, että jäsenvaltiot luovat mekanismit uhrien varhaiseksi tunnistamiseksi sekä heidän auttamisekseen ja tukemisekseen, ja että näissä tehdään yhteistyötä alan tukijärjestöjen kanssa.
Vaikka uhrien tunnistaminen on velvoittanut valtiota ja sen virkahenkilöstöä aiemminkin, vahvistaa tämä jäsenvaltioiden velvoitetta ryhtyä toimenpiteisiin uhrin tunnistamiseksi varhaisessa vaiheessa ja tehdä tätä yhteistyössä järjestöjen kanssa. Ilman järjestöjen matalan kynnyksen palveluita on valtion vaikea täyttää varhaisen tunnistamisen velvoitettaan ja velvoitetta tarjota uhreille heidän tarvitsemansa tukipalvelut.
Uusi naisiin kohdistuvaa väkivaltaa koskeva direktiivi
Kokonaan uusi naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjumista koskeva ns. NKV-direktiivi tulee toimeenpanna viimeistään kesäkuussa 2027. Kansallisesta valmistelusta vastaa työskentelynsä alkukesästä aloittanut toimeenpanotyöryhmä, jonka valmistelema hallituksen esitys lakimuutoksista tulee antaa eduskunnalle viimeistään lokakuussa 2026.
Tärkeä parannus direktiivin soveltamisalaan kuuluvien uhrien kannalta on uhrin henkilökohtaisten suojelutarpeiden arvioinnin laajentuminen koskemaan myös rikoksen tekijän aiheuttamaa riskiä. Tällä tullee olemaan merkittäviä vaikutuksia kansalliseen riskienarviointijärjestelmään, joka ei meillä tällä hetkellä toteudu riittävän systemaattisesti ja yhdenmukaisesti. Tähän on puuttunut myös apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen maaliskuussa 2025 antamassaan ratkaisussa (1905/10/2022, Poliisin menettely väkivallan riskinarvioinnissa ja uhrin suojelussa).
”Riskinarviointia ja -hallintaa koskevien lakimuutosten tarpeellisuutta on ryhdyttävä valmistelemaan ripeästi, jotta säädökset, osaaminen ja viranomaisten käytännöt kehittyisivät vihdoinkin vastaamaan niitä kansainvälisiä velvoitteita, joihin Suomi on sitoutunut ja rikosten uhreja voitaisiin tehokkaammin suojella väkivallalta”, Puumalainen toteaa päätöksessään.
NKV-direktiivin toimeenpanon valmistelutyössä tullaan tarkastelemaan myös mm. intiimin materiaalin jakamista, verkkohäirintää, tiettyjä seuraamuksia ja raskauttavia asianhaaroja, rikoksista ilmoittamista, lähestymiskieltoja, tehokkaita tutkintakeinoja, uhrien yksityiselämän suojelua, uhrin tukitarpeiden arviointia ja ohjaamista tukipalveluihin, viranomaisohjeita, korvauskysymyksiä ja lasten turvallisuutta.
Uutta on myös edellytys, että erityistukipalveluiden tulee tarjota ”tietoa ja tukea kaikissa rikoksen seurauksena esiin tulevissa käytännön asioissa, mukaan lukien asunnon saanti, koulutus, päivähoito, valmennus, taloudellinen tuki ja apu työpaikan säilyttämiseksi tai löytämiseksi.”
Varsin pitkä lista asioita, joissa uhrien asemaa tullaan parantamaan tai vähintäänkin tarkentamaan joko lainsäädäntömuutoksin tai käytännön toimenpitein.
Uudistettava rikosuhridirektiivi
Ns. trilogineuvottelut parlamentin, komission ja Euroopan unionin neuvoston välillä ovat vielä kesken, mutta selvää on, että uhrien asema tulee monin tavoin vahvistumaan myös uhridirektiivin uudistetun version myötä. Tavoitteena on saada neuvottelut valmiiksi Tanskan EU-puheenjohtajuuden aikana vuoden loppuun mennessä.
Parannukset uhrien asemaan koskevat muun muassa velvollisuutta 116 006-puhelinpalvelun ja chat-palvelun toteuttamiseen, psykologisen tuen tarjoamista, uhrien tukitarpeiden arviointia, tuomioistuimissa tapahtuvaa apua, korvausprosesseja ja oikeusapua sekä ammattilaisten koulutusta ja uhrien sekä uhreja kohtaavien henkilöiden tiedonsaantia uhrien oikeuksista. Tarkempia tietoja on kuitenkin vielä vaikea antaa neuvotteluiden ollessa kesken.
Myös lapsiuhrien asema paranee uudistusten myötä. Esimerkiksi uhridirektiivi tulee näillä näkymin edellyttämään barnahus-mallin mukaisen moniammatillisen järjestelmän toteuttamista, vaikka viimeisimmässä versioissa kaikkien palveluiden toteuttamista samoissa tiloissa ei edellytetä. NKV-direktiivi puolestaan sisällyttää uhrin määritelmään lapset, joille on aiheutunut haittaa perheväkivallan todistamisesta. NKV-direktiivin toimeenpanotyöryhmän tehtävänä on myös arvioida ja laatia lainsäädäntöehdotukset ns. lapsirauharikoksesta.
Uhri pimennossa
Tunnetusti yksi keskeisimpiä Suomen oikeusjärjestelmän ongelmia ovat hyvin pitkät rikosprosessit. Rikosuhripäivystyksen (RIKU) asiakaskokemuksen perusteella esimerkiksi seksuaalirikos etenee usein käräjäoikeuteen vasta 2–3 vuoden kuluttua rikosilmoituksen tekemisestä. Tämä on kaikkien asianosaisten kannalta aivan liian pitkä aika ja voi pysäyttää osallisten elämän määrittelemättömän pitkään epämääräiseen ja raskaaseen odotustilaan.
Tilannetta vaikeuttaa entisestään se, että tieto prosessin etenemisestä ei useinkaan kulje viranomaisilta uhrille pitkiin aikoihin ja hän joutuu elämään epätietoisessa ”radiohiljaisuudessa”. Aktiivinen oikeusavustaja voi auttaa asioiden selvittelemisessä ja tiedottamalla asiakasta tilanteesta säännöllisin välein, mutta aina tämä ei toteudu. Myös RIKUn palveluissa autetaan uhreja pysymään perillä rikosprosessin etenemisestä.
Monet tahot kuten Suomen Asianajajat ja RIKU ovat esittäneet jonkinlaisen ”Oikeudenhoidon Omakanta” -järjestelmän käyttöönottoa. Rikoksen uhrin kannalta jo pelkästään se, että hän itse tai hänen avustajansa voisi käydä tarkistamassa järjestelmästä, mitä hänen tapauksessaan on tapahtunut, auttaisi uhria hoitamaan rikosasiaansa sujuvasti ja helpottaisi epävarmuuteen liittyvää ahdistusta.
Uhrin kannalta tarve olisi saada mahdollisuus seurata asioiden edistymistä koko rikosprosessin ajan.
Digitaalisten oikeusjärjestelmien kehittämistä on pyritty edistämään EU-tasolla. Suomessa muun muassa ns. oikeuslaitostyöryhmä sekä rikosprosessin sujuvoittamista selvittänyt työryhmä ovat nostaneet esille mahdollisuuden ottaa käyttöön esitutkinnan sujuvoittamista edistävä sähköinen tekninen alusta esitutkintaviranomaisten ja syyttäjien käyttöön. Olisi tärkeää, että järjestelmä olisi soveltuvin osin myös asianosaisten käytettävissä.
Tämä olisi iso askel oikeaan suuntaan, mutta uhrin kannalta tarve olisi saada mahdollisuus seurata asioiden edistymistä koko rikosprosessin ajan. Järjestelmään voitaisiin myös lisätä tärkeää tietoa uhrin oikeuksista sekä esimerkiksi virtuaalisia oikeustalojen ja oikeusistuntojen esittelyitä.
Uhrien tukipalvelut
Uhrien tukipalveluiden kehitys on kansainvälisten säädösten myötä ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana varsin merkittävää. RIKUn asiakasmäärät ovat tänä aikana resurssien ja tunnettavuuden vahvistumisen myötä kuusinkertaistuneet. Maahamme on Istanbulin sopimuksen velvoittamana perustettu aivan uusia palveluita kuten SERI-tukikeskukset ja Nollalinja, jotka ovat tulleet suureen tarpeeseen. Turvakotiverkkoa on vahvistettu, vaikka alueellinen kapasiteetti ja paikkamäärät eivät edelleenkään vastaa tarvetta.
Suomessa toimii lisäksi suuri joukko järjestöjen ylläpitämiä väkivallan ja muiden rikosten uhrien erityistukipalveluita sekä rikoksen tekijöille kohdennettuja palveluita. Nämä palvelut tavoittavat uhreja matalalla kynnyksellä ja täydentävät olennaisella tavalla viranomaisten tuottamia palveluita etenkin lähisuhdeväkivaltaan ja seksuaalirikoksiin liittyen.
SOSTE:n alkuvuodesta tekemän Sosiaalibarometri 2025:n mukaan kolmannes sosiaalityöntekijöistä ohjaa asiakkaitaan sosiaali- ja terveysjärjestöjen tuen piiriin säännöllisesti ja lähes kaksi kolmannesta satunnaisemmin. Selvästi eniten sosiaalityöntekijät mainitsivat väkivaltatyöhön ja kaltoinkohteluun liittyvät tilanteet. Hyvinvointialueiden vaikea rahoitustilanne vaikuttaa niiden kykyyn tuottaa ja koordinoida palveluita väkivallan uhreille, joten järjestöjen työn merkitys kasvaa. Järjestöjen kohtaamat mittavat rahoitusleikkaukset ovat tätä taustaa vasten äärimmäisen huolestuttavia.
Järjestöjen rikoksen uhreille tuottaman tuen merkitystä korostavat myös pitkät rikosprosessit, jotka lisäävät tarvetta kannatella uhreja prosessin aikana ja tarjota neuvontaa ja tukea prosessin eri vaiheisiin liittyen.
Kansainvälisen sääntelyn edellytykset tukipalveluille
Samaan aikaan etenkin EU-direktiiveistä on tulossa jäsenvaltioille lisävaatimuksia uhrien tukipalveluiden toteuttamiseen. EU:n ja muun kansainvälisen sääntelyn edellytyksiä tukipalveluille on käsitelty uhripoliittisen toimenpideohjelman rahoitustyöryhmän helmikuussa valmistuneessa ehdotuksessa.
Tukipalveluja tarjoavien järjestöjen toiminnassa suuren ongelman muodostavat rahoitukseen liittyvät kysymykset, kuten rahoituksen riittämättömyys. Samaan aikaan asiakasmäärät ja kustannukset jatkavat kasvuaan. Ehdotuksessa todetaan, että valtioneuvoston julkisen talouden suunnitelmaan vuosille 2025–2028 esitetyt leikkaukset vaikuttavat merkittävästi rikoksen uhrien tukipalvelujen laatuun ja saatavuuteen. Leikkaukset tulevat vaikuttamaan myös Suomen mahdollisuuksiin vastata kansainvälisiin suosituksiin ja erityisen haavoittuvassa asemassa olevien rikoksen uhrien tarpeisiin.
Ehdotuksessa nostetaan esille myös vakava huoli STEA-rahoituksen useiden miljoonien eurojen leikkauksista uhrien tukipalveluita tarjoaville järjestöille sekä siitä, että hyvinvointialueiden heikko rahoitustilanne tulee todennäköisesti vaikuttamaan merkittävästi rikoksen uhreille tarjottavaan tukeen.
Suomen huolestuttava tilanne on saanut myös kansainvälistä huomiota. Istanbulin sopimuksen täytäntöönpanoa valvova asiantuntijaryhmä GREVIO ”kehottaa voimakkaasti” viime vuonna julkaistussa Suomea koskevassa raportissaan Suomen viranomaisia kehittämään pitkäaikaisia ja kestäviä rahoitusratkaisuja kansalaisjärjestöille, jotka tarjoavat erityispalveluja naisiin kohdistuvan väkivallan uhreille. Myös ihmiskaupan vastaista toimintaa koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen osapuolten komitea GRETA katsoo 2024 antamassaan Suomea koskevassa raportissa, että Suomen viranomaisten tulisi edelleen kehittää ja vahvistaa ihmiskaupan uhrien avustamistoimenpiteitä ja tarjota riittävä rahoitus kansalaisjärjestöille, jotka tarjoavat erikoistunutta apua ihmiskaupan uhreille.
Ottaen huomioon, että Suomi on edelleen hyvin väkivaltainen maa ja yksi Euroopan unionin vaarallisimmista maista naisille, on erityisen tärkeää, että noudatamme täysimääräisesti EU:n ja muun kansainvälisen sääntelyn edellytyksiä uhrien tukemiseksi, suojelemiseksi ja oikeuksien toteuttamiseksi.
Leena-Kaisa Åberg
Kirjoittaja on Rikosuhripäivystyksen toiminnanjohtaja.
Kuva: Pixabay