Mitä olen oppinut polarisaatiosta viidessä vuodessa?
Koneen säätiö lanseerasi vuonna 2017 #naapuridialogit- nimisen rahoitusohjelman, jossa he hakivat avauksia sellaiseen tutkimukseen ja toimintaan, joka auttaisi ihmisiä elämään rauhanomaista rinnakkaiseloa polarisoituvassa yhteiskunnassa. Työskentelin tuolloin päätoimisesti naapurustoriitojen sovittelijana.
Tuohon aikaan yhteiskunnalliset puheenaiheet olivat tuolloin jo muutaman vuoden ajan liittyneet turvapaikanhakijoihin. Tämä kysymys oli jakanut kansalaisia, naapurustoja ja perheitäkin. Aiheeseen liittyviä mielenilmauksia ja konflikteja ruodittiin – ja ruokittiin – mediassa ja etenkin sosiaalisessa mediassa. Näissä konflikteissa vastakkain eivät olleetkaan enää konkreettisesti lähellä toisiaan asuvat naapurit, joilla oli jotain konkreettista riitaa ja sovittavissa olevia asioita. Vastakkain olevat ihmiset kiistelivät poliittisista kysymyksistä siinä määrin, että yhteiskunnallinen ilmapiiri tuntui jännitteiseltä, julkinen puhuminen tietyistä asioista pelotti, koska niskaan tuli helposti viharyöppyjä, ja konfliktit kärjistyivät helposti… ilman, että ihmisten välillä oli mitään konkreettista sovittavaa.
Pohdin tuolloin kuumeisesti sitä, mitä näille yhteiskunnallisille vastakkainasetteluille voisi tehdä, ja voiko niiden ajatella olevan soviteltavissa. Kutsuin yhteen sovittelun parissa toimivia ihmisiä sekä kansainvälisissä rauhanvälitystehtävissä olleita ihmisiä ja ajattelin, että kyllähän meidän Suomessa ”rauhanvälityksen suurvallassa” on välineitä ja osaamista rauhan rakentamiseen.
Hanke pohtimaan ratkaisuja polarisaatioon
Vuonna 2018 starttasi kehittämishankkeemme Depolarize.fi Koneen säätiön tuen turvin. Nettisivujemme ensimmäisessä blogissa pohdin tuolloin yhteiskunnallisen keskustelun dilemmaa ja sitä, että vaikka sovittelutyössä osaamme käsitellä jyrkkiä vastakkainasetteluja, kun ihmiset ovat konfliktissa keskenään, silti omat tunteisiin menevät, itseä ja identiteettiä tai arvoja koskevat keskustelut ovat välillä tosi vaikeita. Edes ammattisovittelijana, vaikka kuinka tuntee ja tiedostaa konfliktien dynamiikan, sitä ei aina osaa ilmaista itseään rauhaa rakentavalla tavalla!
Aloimme monialaisen työryhmän kanssa selvittää polarisaation lainalaisuuksia ja toimintalogiikkaa sekä sen aiheuttamia ilmiöitä ja haasteita yhteiskunnan instituutioille. Päätutkimuskysymykseksi muotoiltiin: mitä annettavaa sovittelulla ja dialogimenetelmillä on laajempien vastakkainasettelujen purkamiseen ja toimivien väestösuhteiden sekä yhteiskuntarauhan rakentamiseen?
Näiden viitenä vuotena aika on ollut otollinen pohtia työkseen polarisaatiota. Ihmisiä ja ihmisryhmiä jakavia aiheita ilmaantui julkiseen keskusteluun toinen toisensa perään. Viime vuosina on myös puhuttu identiteettipolitiikasta. Työtämme aloittaessa oli Me too -liike, mutta myös mm. maahanmuutto-, susi- ja luonnonsuojelukeskustelu, ilmastonmuutos, pandemia, rokotukset, BLM-liike…ja nyt sota. Erimielisyyttä aiheuttavia aiheita on riittänyt. Oppimisen paikkoja on siis ollut. Opimme paljon polarisaation toimintalogiikasta ja sen ilmentymistä eri ympäristöissä.
Polarisaatio ei ole pelkästään kielteinen ilmiö
Näiden vuosien aikana tietoisuus polarisaation toimintadynamiikasta on kasvanut yhteiskunnassa huomattavasti. Emme ole enää voimattomia polarisaation edessä. Ehkä tärkein asia, joka ymmärretään nyt ehkä paremmin kuin ennen on se, että polarisaatiota osataan nyt pitää normaalina, ihmisten yhteiseloon kuuluvana ilmiönä eikä pelkästään kielteisenä asiana.
Vapaa yhteiskunta on aina jonkin verran polarisoitunut. On tervettä, ettei koko ryhmä, joukko tai kansa aina nyökyttele valtaapitäville, tai sille, joka kovimpaan ääneen esittää vetoomuksiaan muille, ja suostui suin päin kaikkeen. Kriittisiä ääniä ja vastarannan kiiskiä tarvitaan – siihenhän demokratia perustuukin. Kun joku oikein vastustaa, se pakottaa tutkimaan asiaa tarkemmin, miettimään ja perustelemaan… ja tekemään huolellisemmin valmisteltuja ratkaisuja, joissa huomioidaan laajemmin ratkaisujen vaikutukset.
Poliittisella tai ideologisella polarisaatiolla tarkoitetaan sitä, että poliittisten ryhmien näkemykset yksittäisistä asioista etääntyvät toisistaan. Tämä ”ääripäistyminenkään” ei ole pelkästään huono asia: kun näkemyserot kirkastuvat, ihmiset aktivoituvat helpommin. Ja demokratiahan tarvitsee aktiivisia ihmisiä! Mistä siis täytyisi olla huolissaan?
Polarisaatiossa on kyse tunteista
Affektiivisella polarisaatiolla viitataan poliittisen ja ideologisen polarisaation tehokeinoon ja polarisaation kielteisempiin puoliin. Affektiivisella polarisaatiolla tarkoitetaan sitä, että tunteet polarisaation taustalla korostuvat – ja niitä korostetaan. Vastapuoleen liitetään etenkin ”kielteisiä” tunteita kuten vihaa, inhoa ja epäilyä ja näiden tunteiden avulla ihmisiä saadaan liikkeelle. Polarisaation polttoaineena toimivat tunteisiin vetoava ja identiteettejä koskettavat puheet. Tällaisia puheita viljellään tahallisesti ja tietoisesti yksittäisten poliittisten toimijoiden taholta, jotka tavoittelevat näkyvyyttä, huomiota, valtaa ja kunniaa, mutta puheita masinoidaan myös ”informaatiovaikuttamisen” keinoin – sellaisten tahojen toimesta, joille yhteiskunnallisen luottamuksen ja eheyden rapautuminen on hyödyllistä.
Useimmat ihmiset eivät halua polarisaation syvenevän, mutta koska polarisaatio käy tunteisiin, usein toimimme myös tahattomasti tavoilla, jotka syventävät sitä: puhumme siitä, kauhistelemme ”niiden” ulostuloja, puolustamme yksisilmäisesti omiamme ja kilpailemme huomiosta. Tämä on kenties polarisaation tarjoama suurin haaste yhteiskunnan instituutioille ja viranomaisille. Perinteisesti julkista valtaa käyttävien viranomaisten toimenkuviin kuuluu ”asiallisuus”. Viranomaistoimintaa, päätöksentekoa ja prosesseja ohjaavat tosiasiat ja faktat – mutta polarisaatiossa kyse ei ole tosiasioista vaan tunteista.
Polarisaatiota on mahdollista hillitä
Olemme depolarize.fi-yhteisössä nyt viiden vuoden ajan tutkineet affektiivisen polarisaation purkamisen keinoja. Lohdullista on, että affektiivisen polarisaation voimistumista on täysin mahdollista hillitä, kun vaan tiedostetaan sen toimintamekanismi. Polarisaation purkaminen liittyy konfliktinratkaisuun, mutta vaan osittain. Käsittelemättömät konfliktit polarisoivat, joten polarisaation hillitseminen vaatii sitä, että ihmisten kokemat konfliktit otetaan yhteiskunnan toimesta vakavasti ja että ihmisiä autetaan käsittelemään ne niiden kesken, keitä ne koskevat.
Tarvitaan kuitenkin myös laajempaa ja uutta institutionaalista lähestymistapaa. Polarisaatiossa on tärkeää, että tilanteet tunnistetaan oikein, ja niihin vastataan oikea-aikaisesti oikeanlaisilla toimilla. Nuo toimet ovat usein sellaisia, jotka eivät oikein kuulu yksittäisille viranomaisille, vaan ne vaativat moniammatillista lähestymistapaa ja yhteistyötä. Polarisaation hillitseminen vaatii myös paineiden purkamista sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät ole vielä lähteneet mukaan mustavalkoiseen kahtiajakoon ja me vastaan ne-puheeseen. Tunteita ja paineita ei pureta faktoilla, tietämällä paremmin, vaan kuuntelemalla, ja kysymällä ihmisiltä heidän tuntemuksistaan, ajatuksistaan ja huolistaan.
Viranomaisten ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden kannattaisi nyt verkostoitua ja hankkia tietoa siitä, mikä ihmisiä kulloinkin paikallisesti huolestuttaa ja liikuttaa… ja tietenkin, tarttua noihin huolenaiheisiin. Kun ihmiset pystyvät luottamaan siihen, että päätöstentekijät ovat heistä ja heidän todellisuudestaan kiinnostuneita, affektiivisen polarisaation tehokeinot eivät enää puhuttele heitä.
Osaamista meillä jo on, paljonkin, yksittäisillä toimijoilla. Polarisaatiota ei kuitenkaan voi purkaa kukaan toimija yksin. Tarvitsemme rakenteellisia puitteita tuolle työlle. Seuraavaksi tarvitaan viranomaisille ja muille yhteiskunnallisille toimijoille paikkoja luoda yhteistä tilannekuvaa, paikkoja tehdä yhteistyötä ja mahdollisuuksia katsoa siilo-organisaatioista ulos. Tarvitsemme kuuntelemisen politiikkatoimia ja väestösuhteiden rakentamistyötä. Käytännössä siis seuraavaksi jokainen voi tarkastella organisaatioidensa työnkuvia ja tuloskortteja ja kysyä itseltään: mahdollistuuko minun instituutiossa se, että me luomme ja ylläpidämme monipuolisia suhteita eri ryhmien todellisuuksia tunteviin ihmisiin?
Miriam Attias
Kirjoittaja on sovittelija ja työnohjaaja, joka toimii vastuullisena johtajana Koneen säätiön tukemassa depolarize.fi-hankkeessa sekä asiantuntijasihteerinä sisäministeriön vetämässä monialaisessa polarisaation ehkäisyn ja konfliktinratkaisun yhteistyöverkostossa. Se on osa sisäisen turvallisuuden strategiatyötä ja joka toteuttaa toimenpiteitä, joilla lisätään ymmärrystä polarisaatiosta, edesautetaan ilmiön tunnistamista, tuetaan väestöryhmien välisien jännitteiden purkamista sekä kehitetään polarisaation ehkäisyn ja konfliktinratkaisun toimintaedellytyksiä Suomessa.
Lue lisää
Vastakkainasettelujen aika, poliittinen polarisaatio ja Suomi (2022), Gaudeamus. Saarinen.
Me ja ne – välineitä vastakkainasettelujen aikaan (2020), Intokustannus. Attias & Kangasoja (toim.)
Identiteetit, konfliktit ja sovittelu (2020), THL tietokirjat. Attias.
Sovittelu ja sen sovellukset (2022), Edita kustannus. Ervasti & Attias (toim.)
Kuva: Riikka Kostiainen
