Laajennetut sovittelut nuorten rikosten ja riitojen käsittelyssä
Restoratiivista eli korjaavaa oikeutta voidaan toteuttaa erilaisten käytäntöjen, kuten esimerkiksi riidan tai rikoksen osapuolten välisen sovittelun (Victim-offender-mediation, myöhemmin VOM), erilaisten piirien (circles) ja laajennetun sovittelun (conferencing) muodossa.
Sovittelupalvelua tuottavat toimijat voivat toteuttaa näitä käytäntöjä hyvin erilaisissa toimintaympäristöissä. Kouluissa lapset ja nuoret voivat toimia vertaissovittelijoina tai koulun aikuiset sovitella oppilaiden riitoja. Lisäksi sovittelua voidaan toteuttaa rikos- ja riita-asioiden sovittelutoimistoissa tai järjestölähtöisesti, kuten naapuruussovittelussa ja katusovittelussa. Rikos- ja riita-asioiden sovittelupalvelutuottajat ja katusovittelijat ovat keränneet kokemuksia myös laajennettujen sovittelujen toteuttamisesta lasten ja nuorten rikosten ja riitojen käsittelyssä.
Laajennettu sovittelu on yksi restoratiivisen oikeuden käytäntö, jossa konfliktien käsittelyyn osallistuu varsinaisten osapuolten ja sovittelijoiden lisäksi tapauksen kannalta osapuolille merkityksellisiä henkilöitä. Perinteinen rikossovittelu (VOM) toteutetaan varsinaisten osapuolten kesken. Mahdolliset tukihenkilöt ovat usein olleet sovittelun osapuolia varten, ja heidän roolinsa on ohjeistettu passiiviseksi.
Sovittelu mahdollistaa nuoren vastuunoton aiheuttamistaan vahingoista
Muuttuva maailma, nuorisorikollisuuden ilmiöt ja haastavat konfliktit vaativat myös sovittelun kenttää kehittämään ja arvioimaan käytäntöjään.
Toimenpideohjelmaan nuoriso- ja jengirikollisuuden ehkäisemiseksi ja torjumiseksi (OM 2024:13) on koottu useita sovitteluun liittyviä toimia, joilla nuorille halutaan antaa mahdollisuus ottaa vastuu aiheuttamistaan vahingoista, ymmärtää tekojensa seuraukset uhrin kohtaamalla ja osallistua aktiivisesti oman asiansa ratkaisuun. Sovittelun käytön lisäämistä nuorten asioissa on pidetty tärkeänä myös aikaisemmissa oikeusministeriön raporteissa (OM 2023:13).
Lasten ja nuorten konfliktien, kuten muidenkin sovittelujen, käsittelyssä tulee aina arvioida osapuolten suostumus. Oikeusministeriön julkaisussa (2023:18) on muun muassa todettu, että sovittelun on oltava vapaaehtoista ja uhrien oikeusturva on huomioitava.
Nuoriso- ja jengirikollisuutta ehkäisevässä toimenpideohjelmassa (OM 2024:13) ehdotetaan, että käyttöön otettaisiin uudenlaisia sovittelun muotoja, kuten laajennetun sovittelun eli ”conferencing”-menetelmän käyttö lasten ja nuorten sovittelussa. Ohjelman mukaan myös mahdollisuuksia hyödyntää sovittelua yhteisöissä ja alueilla esiintyvän nuorten välisen väkivallan kierteen ennaltaehkäisyssä tulisi selvittää ja ryhtyä paikallisesti tarvittaviin toimenpiteisiin. Myös sovittelutoiminnan edistämistä pohtinut työryhmä ehdotti tämän käytännön lisäämistä (OM 2023:18).
Maailmalta on jo saatu kokemusta
Laajennettuja sovitteluja on kehitetty kansainvälisesti etenkin 1990-luvun vaihteesta lähtien. Käytäntöä hyödynnetään eri maissa ja kulttuureissa vaihtelevasti. Keskeistä laajennetussa sovittelussa on yhteisöllisyys ja konfliktien käsittelyn sosiaalinen ulottuvuus. Laajentamalla osallistujien määrää esimerkiksi osapuolten läheis- ja ammattilaisverkostojen edustajilla voidaan edistää sovittelun sosiaalisen kontrollin mekanismeja sekä edistää osapuolten saamaa tukea sovittelun aikana ja sen jälkeen.
Uudessa-Seelannissa nuorisorikosoikeudessa sekä lastensuojeluasioiden käsittelyssä käytetään erityistä menettelyä (family group conferencing, FGC), jonne ohjataan etenkin vakavat alaikäisten tekemät rikokset. Sosiaalialan ammattilaiset toimivat fasilitaattoreina tapaamisessa, johon osallistuvat epäilty, hänen perheenjäsenensä sekä poliisi. Uhrin osallistuminen ei ole tässä menettelyssä pakollista. Suomeen FGC rantautui 1997, jolloin siitä kehitettiin lapsilähtöinen ja asiakkaan läheisverkostoja aktivoiva lastensuojelun menetelmä, jota kutsutaan läheisneuvonpidoksi. (Heino 2000.)
Pohjois-Irlannissa laajennettu sovittelu on ollut vuodesta 2002 lakisääteisesti nuorille rikoksentekijöille tarjottava menettely. Tästä poiketaan lähinnä jos kyseessä olisi sellainen rikos, josta aikuinen saisi elinkautisen. Menettelyä on kutsuttu tasapainomalliksi, jonka tavoitteena on luoda tasapuolisesti arvoa niin uhrin kuin tekijän tarpeille ja toiveille.
Norjassa sovittelupalvelua tarjotaan joustavasti tapauksen laadusta ja osapuolten tarpeesta riippuen joko laajennettuna tai VOM-sovitteluna.
Virossa rikoslainsäädäntö edellyttää, että alaikäiseen on aina kohdistettava muita kuin rangaistusoikeudellisia sanktioita. Niiden tavoite on kasvatuksellinen ja muun muassa sovittelu ja vahinkojen korvaaminen ovat tällaisia vaihtoehtoja (Surva 2023, 366). Virossa sovittelua tuottavan sosiaaliviraston tehtävänä on kehittää sovittelupalvelua etenkin nuoriin liittyvien tapausten ratkaisussa. Virossa on käytössä erilaisia sovittelun käytäntöjä, joissa sovitteluun kutsutaan laajempi joukko keskustelemaan tapahtuneesta konfliktista. Tärkein periaate on, että oikea restoratiivinen menetelmä valitaan joustavasti käsillä olevan tapauksen perusteella varmistaen samalla, että kaikkien osapuolten tarpeet täyttyvät (Surva 2024, haastattelu).
Belgiassa laajennetun sovittelun aloitteen voi tehdä nuorisorikostapauksissa vain nuorisotuomari, kun muutoin sovittelualoitteen voi tehdä myös yleinen syyttäjä.
Laajennettuja sovitteluja voi potentiaalisesti hyödyntää perhe- ja naapuruusriidoissa, väkivaltarikoksissa, vahingonteoissa tai talous- ja omaisuusrikoksissa. Onkin mielenkiintoista nähdä, tuleeko sovittelun korjaava ja nuoren vastuunoton mahdollistava rooli ja tärkeys esille Suomessa esimerkiksi nuorisorangaistuksen kehittämisessä.
Käsikirja tukee laajennettujen sovittelujen toteuttamista Suomessa
Suomessa laajennettuja sovitteluja ovat käyttäneet jo eri sovittelutoimijat. Käytäntö on kuitenkin vakiintumaton etenkin rikos- ja riita-asioiden sovittelutoimistoissa. Aseman Lapset ry ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ovat tuottaneet laajennettujen sovittelujen käsikirjan, joka julkaistaan verkossa vuodenvaihteessa 2025. Käsikirjassa avataan laajennettujen sovittelujen kokeiluista saatuja kokemuksia sekä annetaan käytännönläheisiä vinkkejä niiden toteuttamiseen.
Laajennettu sovitteluprosessi voidaan jakaa perinteisen sovittelun tapaan valmistelu-, sovittelu- ja seurantavaiheisiin. Kussakin vaiheessa on erityispiirteitä, joita on tärkeä huomioida. Käsikirjassa avataan niin sovittelua valmistelevan henkilön (esimerkiksi sovittelutoimiston sovittelunohjaaja) kuin varsinaisessa sovittelussa sovittelijoiden huomioitavia seikkoja. Keskeinen lisäarvo laajennetussa sovittelussa liittyy seurantavaiheeseen, jossa mahdollisesti mukana olleet muut osallistujat, kuten tukihenkilöt voivat tukea sovittelijoiden lisäksi osapuolten välisen sovinnon toteutumista.
Laajennetut sovittelut ovat sopineet esimerkiksi tapauksiin, joissa osapuolet ovat samassa koulussa ja taustalla on pitkittyneitä tai hankalia konflikteja. Sovitteluun on voinut osallistua opettajia, kuraattoreita sekä rehtoreita riippuen tapauksesta ja osapuolten toiveista. Näin varsinainen sovittelu ja siellä mahdollisesti tehty sovinto saa tukea kouluympäristöstä sovittelun jälkeenkin.
Sovittelu on mahdollistanut sovinnon paitsi osapuolten välille, myös korjaavan kokemuksen ja mahdollisuuden palata kasvojaan menettämättä nuorisotilalle.
Lisäksi laajennettuun sovitteluun on voinut osallistua vapaa-ajalla tapahtuneisiin riitoihin ja rikoksiin liittyen esimerkiksi nuorten urheiluvalmentajia sekä nuorisotyöntekijöitä. Esimerkiksi nuorisotilalla tapahtuneet konfliktit ovat voineet johtaa siihen, ettei nuori joko kehtaa tulla enää nuorisotalolle tai vaihtoehtoisesti jatkuvat konfliktit ovat häirinneet nuorisotilan muita kävijöitä toistuvasti. Sovittelu on mahdollistanut sovinnon paitsi osapuolten välille, myös korjaavan kokemuksen ja mahdollisuuden palata kasvojaan menettämättä nuorisotilalle.
Lisäksi hyviä kokemuksia on saatu myös nuorten asioihin keskittyvien poliisien osallistumisesta sovitteluihin. Joskus tällainen on ollut tarpeen esimerkiksi silloin, kun huoltajien jännitteiset välit ovat johtaneet toistuviin lastensuojelu- ja rikosilmoituksiin osapuolten perheistä tai jos poliisin selvitettäväksi on tullut laajempi konflikti, johon poliisi on kaivannut sovittelijoiden tukea.
Tulevaisuuden näkymiä
Sovittelun vaikutuksista nuorten rikollisuuteen on vaihtelevaa näyttöä (Lipsey, 2009), mutta yleisesti restoratiivisen oikeuden toimenpiteet on havaittu vaikuttaviksi (Wong ym. 2016). Laajennetut sovittelut vaikuttavat lupaavalta käytännöltä ja vaihtoehdolta joihinkin rikos- ja riita-asioiden sovittelutilanteisiin. Käytäntöä ei kuitenkaan ole Suomessa varsinaisesti tutkittu, joten se kaipaisi ehdottomasti rinnalleen tarkempaa tutkimusta.
Nuoriso- ja jengirikollisuutta ehkäisevä toimenpideohjelmassa on tunnistettu tarve selvittää, voiko laajennettua sovittelua hyödyntää yhteisöissä ja alueilla esiintyvien nuorten välisten väkivallan kierteiden ennaltaehkäisyssä. Laajennetun sovittelun soveltuvuutta tulee arvioida tapauskohtaisesti ja sen toteuttamisessa tulee olla koulutettu sovittelija. Mitä enemmän osallistujia laajennettuun sovitteluun osallistuu, sitä enemmän myös muuttujien määrä lisääntyy. Suuri ryhmä edellyttää ryhmänhallintataitoja, joiden puute voi vaikuttaa sovittelun fasilitoinnin onnistumiseen. Restoratiivisen oikeuden mukaan osapuolten oma asiantuntijuus ja osallisuus konfliktinsa ratkaisussa on keskiössä. Tämä ei saa vaarantua sillä, että konfliktin ulkopuoliset henkilöt esimerkiksi ottaisivat liikaa valtaa sovittelutilanteessa tapahtumista keskustelemiseen tai sovintoehdotusten tekemiseen.
Laajennettujen sovittelujen mahdollisuudet ja edellytykset on tärkeää tunnistaa kentällä ja seurata niiden käyttöä. Mahdollisten rikosten uusimista vähentävien vaikutusten lisäksi sovittelu voi säästää kustannuksia, kun pienten asioiden vieminen syyttäjälle ja käräjäoikeuksiin vähenee sovittelun edellytyksien täyttyessä. Kustannussäästöjä tulee lisäksi hyvinvointipalvelujärjestelmään. Esimerkiksi lastensuojelun, koulujen tai terveydenhuollon kustannuksiin voi tulla välillisiä säästöjä sovittelun helpottaessa konfliktin käsittelyä ja ratkaisua. Lisäksi sovittelu voi parantaa osapuolten hyvinvointia ja ehkäistä uusien rikosten ja siten uhrikokemusten syntymistä.
Julia Saarholm, Heikki Turkka & Saija Järvinen
Julia Saarholm (HTM, sosionomi YAMK) työskentelee Helsingin kaupungin sovittelutoiminnassa. Julia on konfliktien käsittelyn ja nuorisorikollisuuden asiantuntija.
Heikki Turkka työskentelee Aseman lapset ry:ssä konflikti- ja rikostyön tiimipäällikkönä. Heikki on ollut tuomassa ja kehittämässä katusovittelua Suomeen.
Saija Järvinen on neuvotteleva virkamies oikeusministeriössä.
Lähteet saa kirjoittajilta.
Kuva: Aseman lapset ry, Heikki Turkka. Kuvassa conferencing-sovittelu, jossa sisäringissä istuivat 2 sovittelijaa, poliisi sekä konfliktin osapuolina olleet nuoret. Kuvan ulkopuolelle jäävässä ulkoringissä, istuivat nuorten huoltajat, nuorisotalon nuorisotyöntekijä sekä kolmas sovittelija.
