Pelipoliisi on paikalla digitaalisilla pelikentillä
Digitaalinen pelaaminen on suuren mittaluokan liiketoimintaa. Suomessakin on paljon digipelaamista harrastavia, ja määrä kasvaa kansainvälisen trendin mukaisesti entisestään alan monipuolistuessa. Myös kilpatason e-urheilun globaali markkinakenttä on valtava: vuonna 2022 sitä seurasi arviolta 921 miljoonaa ihmistä. Tuoreimman pelaajabarometrin mukaan Suomessakin noin 80% 10–75-vuotiaista suomalaisista pelaa ainakin satunnaisesti jotakin digitaalista peliä. Pelaajien keski-ikä on noin 40 vuotta, joten kyseessä ei ole vain nuorten harrastus. Toisaalta nuoret ovat kaikkein aktiivisimpia pelaajia.
Siellä missä liikkuu paljon ihmisiä ja rahaa, on myös rikollisuutta ja ihmisten turvallisuutta heikentäviä ilmiöitä. Tämä on nähtävissä myös pelimaailmassa. Pelitilit ja pelissä hankitut virtuaaliesineet saattavat päätyä rikollisten haltuun. Pelialustoja ja pelaajien keskustelufoorumeita on esimerkiksi käytetty lapsiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan tai väkivaltaisen ekstremismin jakamisen kanavina. Pelaajiin kohdistuu myös valitettavan paljon vihapuhetta ja häirintää. Sitä kokevat esimerkiksi aktiivisesti pelaavat tytöt ja naiset, jotka striimaavat ja julkaisevat sisältöä verkossa. Epäasiallisen kohtelun kohteeksi voi kuitenkin joutua kuka tahansa.
Poliisi innovoi tavoittaakseen kansalaiset
Vuonna 2023 kartoitimme ulkomailta ideoita poliisin vaikuttavan ja ennakoivan yhteiskunnallisen viestinnän tueksi. Teimme tuolloin hyvin mielenkiintoiset ja opettavaiset vierailut Hollantiin, Islantiin ja Iso-Britannian Skotlantiin. Kaikissa näissä maissa poliisi oli kehittänyt ennakkoluulottomasti uusia keinoja viestintään ja vuorovaikutukseen kansalaisten kanssa. Kokosimme havaintomme Ideakirjaan: Informoi – Aktivoi – Keskustele.
Yksi mieleenpainuvimmista ideoista liittyi videopelaamisen hyödyntämiseen keskusteluyhteyden "jäänmurtajana". Hollannin poliisin vuonna 2020 käynnistynyt "pelaa poliisin kanssa" (Gamen met de politie) -toiminta pyrki tavoittamaan erityisesti lapsia ja varhaisnuoria heille tutussa ympäristössä: pelimaailmassa. Hollannin poliisit kirjaimellisesti pelaavat yhdessä videopelejä ja keskustelevat sen ohessa. Vuorovaikutus ja tiedonvaihto on kahdensuuntaista. Poliisi on tavoitettavissa ja partioimassa siellä, missä ihmiset jo ovat. Päätavoite on ennalta estää verkossa esiintyvää rikollisuutta.
Korona herätti pelitodellisuuteen
Pelitoiminnan kehittämisen tarve nousi toimintaympäristön muutoksesta. Koronapandemian myötä kasvokkaiset kohtaamiset kaduilla ja ostoskeskuksissa vaihtuivat verkossa asioimiseen ja keskusteluun sosiaalisen median alustoilla. Lisäksi erilaisten digitaalisten pelien pelaaminen ja e-urheilun seuraaminen kasvoi entisestään. Digitaalisten pelien markkinat ohittavat jo musiikin, elokuvat ja TV:n viihdetuotantosektorilla.
Hollannin lisäksi videopelaamista hyödynnetään poliisitoiminnassa myös Norjassa, Tanskassa ja Suomessa. Suomalaisen pelitoimintamallin ytimessä on laaja moniammatillinen yhteistyö. Mallissa asiakkaita ohjataan avun piiriin, ratkotaan valtakunnallisia ja paikallisia turvallisuusongelmia sekä rakennetaan yhteistä tilannekuvaa pelimaailman haitallisista ilmiöistä. Pelipoliisin tärkeimpiä kumppaneita ovat ankkuritoiminnassa mukana olevat hyvinvointialueet, kunnat ja järjestöt, jotka tuottavat haavoittuvassa asemassa oleville asiakkaille palveluita.
Poliisin pelitoiminta on väylä rakentaa luottamusta syrjäytymisvaarassa olevien ja elämänhallinnan kannalta haitallisesta peliriippuvuudesta kärsivien nuorten kanssa.
Poliisin pelitoiminta on väylä rakentaa luottamusta syrjäytymisvaarassa olevien ja elämänhallinnan kannalta haitallisesta peliriippuvuudesta kärsivien nuorten kanssa. Nuorille annetaan mahdollisuus kysyä neuvoa ja kertoa huolistaan tai muista asioista poliisille ja muille asiantuntijoille. Poliisi ja muut toimijat voivat jakaa keskenään havaintojaan pelimaailman ilmiöistä sekä etsiä tunnistettuihin ongelmiin yhdessä ratkaisuja. Poliisin pelitoiminta ei rajoita kenenkään sananvapautta vaan pyrkii vähentämään pelimaailmassa yleistynyttä epäasiallista, herjaavaa ja uhkailevaa käytöstä neuvomalla, opastamalla ja antamalla hyvää esimerkkiä.
Lapsia ja nuoria on kuultu verkossa ja kasvokkain. Ohjausryhmän asiantuntijat ovat ideoineet, jakaneet tuoreinta tietoa ja antaneet arvokkaita neuvoja toiminnan organisointiin. Pelikasvatuksen, nuorisotyön ja nuorten elämänhallinnan tuen asiantuntijat ovat sparranneet etenkin tuki- ja palveluprosessien innovoinnissa. Pelitapahtumien pilotoinnit auttoivat tunnistamaan toiminnallisia riskejä ja teknisiä kehittämistarpeita.
Poliisin tavoittaa nimimerkin takaa
Suomen poliisin moniammatillisella pelitoiminnalla tavoitellaan ennen kaikkea turvallisempaa pelaamista sekä poliisin palveluiden yhdenvertaisuuden edistämistä. Tärkeä tavoite on myös luottamuksen lisääminen poliisia ja muita turvallisuutta edistäviä viranomaisia kohtaan. Läsnäolo pelimaailmassa kytkeytyy poliisin avoimeen ja näkyvään toimintaan verkossa. Moniammatillinen Pelitoiminta on yksi työväline tulevaisuuden poliisin verkkopartion työkalupakissa.
Toiminta tarjoaa matalan kynnyksen viestintäkanavan heille, jotka haluavat keskustella poliisin kanssa nimimerkin suojassa. Poliisin pelistriimi ja yhdessä pelaaminen toimii jäänmurtajana vuorovaikutukselle – viihteellisyys ei ole itseisarvo, vaan väline tavoitteiden saavuttamiseen. Tapahtumat mahdollistavat tietoturvallisen ja luottamuksellisen keskustelun poliisin ja eri asiantuntijoiden kanssa. Ensimmäiset pelitapahtumat ovat jo kiinnostaneet tuhansia osallistujia ja keskustelu chat-kanavissa on ollut vilkasta.
Kokemustemme mukaan videopelaaminen luo yhteyksiä heidänkin suuntaansa, jotka eivät luota viranomaisiin tai muusta syystä halua lähestyä poliisia. Luottamuksen rakentamisessa tärkeitä ovat myös järjestökumppanit kokemusasiantuntijoineen. Poliisi on ottanut jo lupaavia askeleita eteenpäin esimerkiksi elämänhallinnan ja rahapelaamisen ongelmissa auttavien sekä väkivallan vastaista työtä tekevien kumppanijärjestöjen kanssa.
Poliisiin läsnäolo pelifoorumeilla kertoo, että myös pelimaailmassa poliisi tekee näkyvää lainvalvontaa, ja rikollisessa toiminnassa on kiinnijäämisen riski.
Poliisin pelitoiminnan tärkeimpänä tehtävänä on lopulta edistää pelimaailman yleistä turvallisuutta. On jo havaittu, että pelaajayhteisön jäsenet rohkenevat puuttua itsekin haitalliseen toimintaan, kun läsnä on pelipoliisi, joka tukee tilan pitämistä turvallisena. Havainto on tärkeä, sillä verkkokeskustelualustoilla ja digipelialustoilla häiriökäyttäytymiseen ei tutkimusten mukaan haluta puuttua, vaikka se koetaan epämiellyttävänä.
Avoimia kohtaamisia ja rikostorjuntaa
Poliisin pelitoiminnan konsepti sisältää kolme toiminnallista tasoa. Perustason toiminta keskittyy ennalta estämään pelimaailmassa esiintyvää rikollisuutta. Perustason toiminta on laillisuuskasvatuksen lisäksi kaikille avointen kohtaamisten järjestämistä. Moniammatilliset ankkuritiimit (poliisi, nuoriso-, sosiaali- ja terveystoimi) vastaavat tapahtumissa ammattialansa kysymyksiin, ja osallistujat voivat käydä luottamuksellisia keskusteluja asiantuntijoiden kanssa. Ajoittain tapahtumissa myös muiden alojen asiantuntijat tuovat palveluja ja tuen lähteitä lähelle.
Poliisin pelitoiminnan interventio-tason toiminta kohdentuu rajatulle kohderyhmälle, johon viranomaisilla on tarve luoda kontakti rikoskierteen katkaisemiseksi tai rikollisuudesta irtautumisen tukemiseksi. Nuoria tavataan kasvokkain ja keskustellaan nuorten valitsemien pelien äärellä. Toiminta voi olla esimerkiksi useita säännöllisiä tapaamisia tai usean päivän leiri.
Poliisi pyrkii pelitoiminnallaan paljastamaan myös vakavaa ja ammattimaista rikollisuutta pelimaailmassa. Tällä tasolla tehdään laajasti lainvalvontaviranomaisten välistä yhteistyötä ja myös kansainvälisesti. Tavoitteena on suojata rikosten uhreja, paljastaa syylliset tekijät ja tarjota tukea heille, jotka ovat syystä tai toisesta joutuneet vakaviin ongelmiin verkkotoimintansa takia.
Ensimmäisen puolen vuoden aikana toteutetut kokeilut ovat olleet menestyksellisiä. Pelipoliisitoiminta on herättänyt kiinnostusta niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Pelitoimintaa harjoittavien edelläkävijämaiden Hollannin, Norjan, Suomen ja Tanskan poliisien vanavedessä on tulossa uusia toimijoita.
Kaikissa poliisin pelitoimintaa tekevissä maissa moniammatillinen asiantuntijatyö ja kokemusasiantuntijoiden osallistaminen on keskiössä. Toiminnan kehittämisessä monialainen yhteisöllisyys on aidosti iso voimavara.
Pirjo Jukarainen
Kirjoittaja työskentelee Poliisiammattikorkeakoulussa projektipäällikkönä EU-osarahoitteisessa hankkeessa Pelipoliisitoiminnan osaamisen ja rakenteiden kehittäminen.
Kuva: Poliisi