Uusi alku? Odotukset ja haasteet avovankilasta vapautumisen jälkeen
Suomalaiset vangit ovat hyvin optimistisia ennen vapautumistaan vankilasta. Tämä päti ainakin niihin vankeihin, jotka tapasin ja haastattelin avovankiloissa osana väitöskirjatutkimustani. Haastateltavat olivat suorittaneet tuomioita monenlaisista rikoksista ja olivat vapautumassa seuraavien kolmen kuukauden aikana. Heiltä kysyttiin, millaisia toiveita ja tavoitteita heillä oli vapautumisen jälkeen.
Mielenkiintoista oli, että heidän toiveikkaat odotuksensa rikoksista irtautumisesta eivät olleet pelkästään epärealistisia unelmia paremmasta tulevaisuudesta, vaan optimistisia tavoitteita, joita tukivat konkreettiset strategiat muutoksen saavuttamiseksi. Strategioita olivat työllistyminen tai muiden päivittäisten rutiinien löytäminen, avun hakeminen ja ympäristön vaihtaminen.
Verrattuna siihen, miten irtautumisen odotuksia on kuvattu aiemmassa tutkimuskirjallisuudessa, nämä vangit keskittyivät enemmän käytännön strategioihin muutoksen saavuttamiseksi. Vaikka odotukset olivat strategisesti suunniteltuja, olivat ne kuitenkin hauraita ja siksi alttiita vapautumisen jälkeisille sosiaalisille ja rakenteellisille realiteeteille.
Monen haastatellun tavoitteet jäivät toteutumatta
Samat henkilöt haastateltiin uudelleen kahdesti vapautumisensa jälkeen, puoli ja puolitoista vuotta ensimmäisen haastattelun jälkeen. Vaikka ensimmäisessä haastattelussa ilmeni optimistisia odotuksia irtautumisesta sekä konkreettisia suunnitelmia sen saavuttamiseksi, monet haastateltavista olivat syyllistyneet uusiin rikoksiin.
Syiksi mainittiin yleensä odottamattomat tapahtumat ja kyvyttömyys selviytyä näistä haasteista. Kyvyttömyys käsitellä odottamattomia haasteita liittyi osittain yksilön persoonallisuuteen kuten impulsiivisuuteen, vaikeuksiin selviytyä takaiskuista tai passiivisuuteen. Useammin kyvyttömyys kuitenkin oli yhteydessä henkilön haavoittuvaan yhteiskunnalliseen asemaan, josta kertoi muun muassa asunnottomuus, työttömyys, velat, huume- ja alkoholiongelmat sekä heikot sosiaaliset verkostot.
Vaikka rikollisuudesta irtautuminen nähtiin henkilökohtaisena muutosprosessina, haastateltavat olisivat tarvinneet enemmän tukea ja yhteiskunnallista integraatiota sen saavuttamiseksi.
Nämä havainnot eivät ole uusia tai yllättäviä. Ne korostavat rakenteellisten ja yksilöllisten tekijöiden vaikutusta, joista usein keskustellaan kriminologiassa. Vaikka rikollisuudesta irtautuminen nähtiin henkilökohtaisena muutosprosessina, haastateltavat olisivat tarvinneet enemmän tukea ja yhteiskunnallista integraatiota sen saavuttamiseksi.
Kertomukset avuksi ymmärtämään toimijuutta ja identiteettiä
Väitöskirjassani olen analysoinut, kuinka haastateltavien kertomukset irtautumisesta muuttuvat ajan myötä ja erityisesti vankilasta vapautumisen siirtymävaiheessa. Kertomusten kautta jäsennetään menneisyyttä, samalla kerronnalla on keskeinen rooli uuden prososiaalisen identiteetin luomisessa. Kertomusten pitkittäisanalyysi voi siten antaa meille arvokasta tietoa siitä, kuinka yksilöt näkevät toimijuutensa ja identiteettinsä rikoksettomuuteen siirtymisen prosessin eri vaiheissa.
Irtautumista koskevassa identiteettiteoriassa on esitetty, että rikollisuudesta irtautuminen vaatii lunastuskertomuksen (”redemption story”) omaksumista. Elämäntarinassa negatiiviset henkilökohtaiset kokemukset kehystetään siten, että ne saavat positiivisen merkityksen. Tällainen ”muuttuneen miehen tarina” on tyypillisesti täynnä toivoa, toimijuutta ja halua antaa jotain takaisin yhteisöille.
Tutkimukseni analyysi osoitti, että suuri osa käytetyistä kertomuksista oli monimuotoisempia kuin tällaiset tyypilliset muutostarinat. Haastateltavat näkivät irtautumisen ehdottomasti subjektiivisena muutosprosessina, mutta he eivät välttämättä kokeneet tarvetta muuttaa identiteettiään. Monet halusivat muuttaa elämäntapaansa, mutta eivät sitä, keitä he olivat.
Aineistossa olikin erilaisia polkuja rikollisuudesta irtautumiseen, mikä osoittaa, kuinka eri tavoin muutos voi tapahtua. Nämä havainnot viittaavat myös siihen, että rikollisuudesta irtautuminen ei välttämättä vaadi radikaalia identiteetin muutosta.
Onko rikollisuudesta irtautumista mahdollista edistää?
Tieto siitä, miten ihminen lopettaa rikollisen uransa, on tärkeää sekä yhteiskunnallisella että yksilöllisellä tasolla. Yksilöiden tukeminen rikolliselta uralta irtautumisessa mahdollisimman varhain voi olla arvokasta niin heidän itsensä, tulevien uhrien kuin yhteiskunnan resurssienkin kannalta.
Vaikka rikollisuudesta irtautuminen on suurelta osin sisäinen prosessi, väitöskirjani löydökset korostavat, kuinka prosessiin vaikuttaa samanaikaisesti henkilön konteksti eli ihmiset, mahdollisuudet, odotukset ja muut yksilöä ympäröivät olosuhteet. Vapautumiseen ja yhteiskuntaan integroitumiseen liittyvien asioiden aktiivinen käsittely on siten erityisen tärkeää. Tutkimuksessani asunnottomuus, työttömyys, velat, huume- ja alkoholiongelmat sekä heikot sosiaaliset verkostot olivat keskeisiä esteitä yhteiskuntaan integroitumisessa. Valvottu koevapaus nousi esiin hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka vapautumisen aktiivinen valmistelu vankilassa voi vaikuttaa yhteiskuntaan palaamiseen ja myös rikollisuudesta irtautumiseen.
Vaikka monella haastateltavista oli vaikeuksia toteuttaa optimistisia irtautumistavoitteitaan, tämä ei tarkoita, että nämä tavoitteet olisivat olleet turhia. Päinvastoin: analyysi osoitti, että irtautumiskertomuksilla voi olla yllättävän kestävä vaikutus. Optimistisia irtautumistavoitteita kannattaisikin vahvistaa ja siten tukea vankeja valmistautumaan vapautumiseen ja myöhemmin yhteiskuntaan palaamiseen.
Emma Villman
Kirjoittaja on väitöskirjatutkija Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa ja väittelee 24.1.2025 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Tutustu väitöskirjaan
Kuva: Pixabay
